Raskaudesta kertominen läheisille

Viikonlopulla käytiin isän mökillä, ja vietiin tuliaispaketissa varta vasten teetetty t-paita. Hetken kesti että viesti meni perille, mutta oli kuulemma jo ehtinyt ihmetellä mun lihomistani. :hilarious:

Tuleva isoisä oli melko polleaa poikaa koko visiitin ajan, onhan tämä 1. lapsenlapsi hänen puolellaan sukua. Oletan että paita pysyy päällä seuraavat kolme viikkoa.
 
Liitteet

  • IMG_20190717_124039.jpg
    IMG_20190717_124039.jpg
    32.3 KB · Katsottu: 34
Me ollaan nyt molempien vanhemmille ja sisaruksille sekä omille lapsille kerrottu. Muutama ystävä tietää myös. Mutta mua ihan kamalasti jotenkin jännittää, kun nyt kesän aikana ei ole nähnyt arkikavereita täällä asuinpaikkakunnalla, äitikavereita ym joiden kanssa ei nyt ole tullut oltua tekemisissä loman aikana. Tätä ei enää saa juuri piilotettua. Oon ollut tyytyväinen, että on saanu rauhassa potea alkuraskauden "piilossa", mutta nyt tuntuu hurjalta ilmestyä lasten menoihin ja perhekahvilaan mahan kanssa, kun kukaan ei tiedä.

Tänään näin pitkästä aikaa yhtä muskarista ym tuttua äitiä, hän selvästi vilkaisi vähän mahaa ja (mun mielestä) kysyi merkityksellisesti että mitä kuuluu. Ja mä jänistin ja vastasin vaan normikesäkuulumisilla...
 
Minä en ole myöskään kesän aikana törmännyt esimerkiksi työkavereihin. Just miehelle naureskelin, että mahtaa ne katsoa, kun parin viikon päästä ”lyllerrän” töihin! :hilarious: Reksi palaa maanantaina lomiltaan ja hänelle pitää varmaan käydä ensi viikolla näyttäytymässä ja varoittaa, että tämä kaksosten odottaja jää lomille ennen kuin arvaatkaan...

Mutta oon siis samaa mieltä; ihana kun on saanut ihan rauhassa kasvatella vatsaa ja totutella tähän raskauteen!:)
 
Mun tarvii varmaan myöskin käydä ensi viikolla näyttäytymässä reksille ja kertoa. Voi tosin olla, että pelkkä näyttäytyminen riittää.
Naapurin tädin tarkka silmä oli jo tehnyt havaintoja mun mahan kasvusta muutaman viikon ajan ja maanantaina oli jo niin varma havainnoistaan, että tuli suoraan onnittelemaan.
 
Mä palaan töihin ma, jolloin 16+0. Neljä viikkoa sitten mahan pystyi vielä piilottamaan, enää ei kyllä onnistu. :lurking:

Pomolle kerroin jo 10+, koska työteho pahoinvoinnin takia oli mitä oli. Saa nähdä milloin muut reagoi, en ajatellut tehdä mitään yleistä julkistusta. Suurin osa kollegoita on insinöörimiehiä, joten voipi olla ettei ihan kaikki huomaa heti.
 
Kaikille on kerrottu jo hyvissä ajoin ja kaikki suhtautui hyvin asiaan. Ei pystynyt pitää salassa kauaa:)
 
Saatiin nyt vklp tietää että miehen serkku saa lapsen helmikuussa. Mies ei tahtonut kertoa meidän vauva uutistamme, koska serkku oli yrittänyt puolisonsa kanssa lasta jo yli 2vuotta. Ja meidän pieni tärppäsi siis heti. Mies pelkää että serkku pahoittaa mielensä plus että suvun huomio kiinnittyykin meihin. En oikein ymmärrä miehen logiikkaa, jossain kohdin serkku väkisin saa kuitenkin meidän vauvasta tietää ja vauvamme syntyykin aika varmasti aiemmin. :confused005
 
Voi hitsi, kun oisitte päässeet kertomaan aiemmin. Voi olla että pahoittaa mielensä joka tapauksessa nyt sitten o_O paha tilanne!
 
Saatiin nyt vklp tietää että miehen serkku saa lapsen helmikuussa. Mies ei tahtonut kertoa meidän vauva uutistamme, koska serkku oli yrittänyt puolisonsa kanssa lasta jo yli 2vuotta. Ja meidän pieni tärppäsi siis heti. Mies pelkää että serkku pahoittaa mielensä plus että suvun huomio kiinnittyykin meihin. En oikein ymmärrä miehen logiikkaa, jossain kohdin serkku väkisin saa kuitenkin meidän vauvasta tietää ja vauvamme syntyykin aika varmasti aiemmin. :confused005

Annatte vaan pölyn laskeutua ja kerrotte sitten, niin ette vie kaikkea huomiota heiltä. Noin pitkän yrityksen jälkeen varmaan iso juttu päästä kertomaan kaikille.
 
Saatiin nyt vklp tietää että miehen serkku saa lapsen helmikuussa. Mies ei tahtonut kertoa meidän vauva uutistamme, koska serkku oli yrittänyt puolisonsa kanssa lasta jo yli 2vuotta. Ja meidän pieni tärppäsi siis heti. Mies pelkää että serkku pahoittaa mielensä plus että suvun huomio kiinnittyykin meihin. En oikein ymmärrä miehen logiikkaa, jossain kohdin serkku väkisin saa kuitenkin meidän vauvasta tietää ja vauvamme syntyykin aika varmasti aiemmin.

Meillä on vähän samaa laatua oleva tilanne. Mieheni sisko on miehensä kanssa yrittänyt lasta jo useamman vuoden ja kokeneet useammat keskenmenot ja hoidotkin ovat meneillään olleet jo jokusen aikaa. Vähän pelottaa kuinka he asiaan suhtautuvat kunhan uutinen heille kerrotaan. :confused005
 
Onpa harmi :sad001 lapsettomuus on varmana kipeä asia ja eipä raskaus uutiset yleensä hyvälle tunnu, jos itse ei lapsia saa. Mutta eipä se auta teidänkään kun kertoa.
 
Onpa harmi :sad001 lapsettomuus on varmana kipeä asia ja eipä raskaus uutiset yleensä hyvälle tunnu, jos itse ei lapsia saa. Mutta eipä se auta teidänkään kun kertoa.

Niinpä, täytyy vaan koittaa keksiä joku oikeanlainen tapa kertoa asia heille :facepalm:
 
Perjantaina laitettin postiin itse askartelemamme kortit, minun äidille ja miehen siskolle. :cat: Miehen äidille jätettiin mökille kortti odottelemaan kun hän on sinne huomenna on menossa. Nyt vaa odotellaan et alkaa puhelimet soimaan :wacky::happy:
Mut viel tässä on sit miun veljen perhe ja minun mummo lähimmäisiä kelle kerrotaan sit syyskuun ekalla viikolla kun mennään kyläilee :happy:
 
Takaisin
Top