Raskauden aikainen masennus

[zar_]

Mä vielä kyselisin, että ootteko saaneet sairaslomaa tähän uupumustilaan ja jos olette niin mistä?
Itse mietin kovasti onko voimavaroja muutenkin fyysisesti haastavaan työhön :bag: Kai pitäisi neuvolaan jälleen soitella, jos siellä tietäisivät mitä kautta saisin saikun, jos sitä tarvitsen

 

[Nagini]

Mä vielä kyselisin, että ootteko saaneet sairaslomaa tähän uupumustilaan ja jos olette niin mistä?
Itse mietin kovasti onko voimavaroja muutenkin fyysisesti haastavaan työhön :bag: Kai pitäisi neuvolaan jälleen soitella, jos siellä tietäisivät mitä kautta saisin saikun, jos sitä tarvitsen

Minä olin joulukuun sairaslomalla ja nyt jatkan osittain töissä. Työterveyslääkärin kautta kävin, kun oli hoitanut aiemmin masennustani, niin oli tuttu tapaus.

Neuvolassakin sanottiin jo raskauden aiemmassa vaiheessa, että terveydenhoitaja pystyy näissä jaksamisongelmissa kirjoittamaan muutaman päivän, mutta pidempää varten pitää sitten käydä lääkärillä. Meillä ainakin pystyy raskauteen kuuluvan neuvolalääkärin käynnin ajankohdan valitsemaan haluamaansa ajankohtaan, eli silloin kun tuntee eniten tarvitsevansa. Uskoisin, ettei ole väliä käytkö neuvolan vai työterveyden kautta. Kummasta vain sinulle järjestyy aika tarpeeseen nähden riittävän nopeasti.

 

[zar_]

Tässä ketjussa aika hiljaista, mutta miten voitte?

Mä olen vielä sairaslomalla, mutta soittelen huomenna uudestaan työterveyteen, kun en aio ensi viikollakaan vielä mennä töihin. Sen verran uupunut olo on ja kärsin muutenkin unettomuudesta, supisteluista sekä urtikariasta. Ei oikein paukut riitä moneen asiaan.
Päivät vaihtelee paljon. Me saatiin hetki sitten tietää, että meille tulee pieni poika ja siitä olen kyllä ollut onnessani
Silti tänäänkin iski ahdistuneisuus ja teki mieli vain itkeä. Kävin sitten pienellä kävelyllä, mikä hiukan helpotti oloa. Ensi viikon perjantaina käyn juttelemassa neuvolapsykologin kanssa.
Olen myös pohtinut alkaisinko kirjoittamaan blogia tästä raskausajastani, mutta katsotaan.

 

[Nagini]

Parempaan päin, uskoisin. En voisi kuvitella palaavani täysin enää töihin. Unen tarve on niin suurta, että tarvitsen mahdollisuuden päiväuniin. Vaikka välillä tulee valvottua öisinkin...

Hyvä, että olet päässyt avun piiriin ja että tunnistat itse ellei ole voimia käydä töissä. Minutkin tuo uupuneisuus lopulta yllätti, kun luulin ja toivoin sen menevän ohi ekan kolmanneksen jälkeen. Oliko sinulla jonkinlaista masennusoireilua jo ennen raskautta?

Kyllä ajatusten kirjoittaminen on kuulemani mukaan kannattavaa omien ajatustenkin jäsentämisessä. Kirjoittamaan vain, jos se tuntuu itsestä hyvälle! :)

 

[zar_]

Parempaan päin, uskoisin. En voisi kuvitella palaavani täysin enää töihin. Unen tarve on niin suurta, että tarvitsen mahdollisuuden päiväuniin. Vaikka välillä tulee valvottua öisinkin...

Hyvä, että olet päässyt avun piiriin ja että tunnistat itse ellei ole voimia käydä töissä. Minutkin tuo uupuneisuus lopulta yllätti, kun luulin ja toivoin sen menevän ohi ekan kolmanneksen jälkeen. Oliko sinulla jonkinlaista masennusoireilua jo ennen raskautta?

Kyllä ajatusten kirjoittaminen on kuulemani mukaan kannattavaa omien ajatustenkin jäsentämisessä. Kirjoittamaan vain, jos se tuntuu itsestä hyvälle! :)

En osaa oikeastaan sanoa oliko oireilua ennen raskautta. Toki keskenmenon jälkeen olin tosi rikki, mutta pitkään pistin sen vain elämäntilanteen piikkiin. Oikeastaan tarkemmin ajateltuna ennenkin mulla on ollut jaksoja, joissa olen ollut pitkään paljon alavireisempi, mutta mitään diagnoosia ei ole tullut kun en apua ole hakenut. Nyt minusta oireilu on kuitenkin niin selvää, että en voi olla ohittamatta sitä ja siksi apua hainkin, kun olo oli niin huono.
Ehkä päivä kerrallaan eteenpäin. :angelic:

 

[Nagini]

En osaa oikeastaan sanoa oliko oireilua ennen raskautta. Toki keskenmenon jälkeen olin tosi rikki, mutta pitkään pistin sen vain elämäntilanteen piikkiin. Oikeastaan tarkemmin ajateltuna ennenkin mulla on ollut jaksoja, joissa olen ollut pitkään paljon alavireisempi, mutta mitään diagnoosia ei ole tullut kun en apua ole hakenut. Nyt minusta oireilu on kuitenkin niin selvää, että en voi olla ohittamatta sitä ja siksi apua hainkin, kun olo oli niin huono.
Ehkä päivä kerrallaan eteenpäin. :angelic:

Eipä tässä kai muita vaihtoehtoja olekaan, kuin mennä päivä kerrallaan. Teidänkin tuleva poikanen tarvitsee kuitenkin hyvinvoivan äidin, joten on hienoa, että otit asiaksesi auttaa itseäsi. Meille on myöskin poika tulossa. :)

 

[Nagini]

Huoh, nyt on sellainen päivä, jolloin kaipaa tsemppausta. Miten voikin koko ajan olla mielessä jokin asia vaivaamassa. Syyllisyyttä kaikesta tekemättömästä, pelkoa tulevasta ja kaiken lisäksi pitäisi pystyä olemaan parempi ja osallistuvampi äiti

 

[Haukikanto]

Huoh, nyt on sellainen päivä, jolloin kaipaa tsemppausta. Miten voikin koko ajan olla mielessä jokin asia vaivaamassa. Syyllisyyttä kaikesta tekemättömästä, pelkoa tulevasta ja kaiken lisäksi pitäisi pystyä olemaan parempi ja osallistuvampi äiti

Tsemppiä ja parempaa huomista! Toivottavasti saat nukuttua

 

[Haukikanto]

Väsymykseen vaikuttaa raskaus itsessään, hormonit ja kaikki. Lisäksi rautavaje voi myös väsyttää.

Mutta jonkinsortin lievästä masennuksesta on hieman omaa kokemusta: arvelin olevani vain väsynyt kun vauva herätti joka yö useita kertoja ja fiilikset oli aika negatiivisia, valitin kaikesta jne. Kuitenkin jossain vaiheessa aloin aavistelemaan että ei ole kyse pelkästä univelasta ja neuvolan kautta sain neuvolapsykologille ajan. Kävin siellä ehkä kymmenen kertaa, en laskenut - käyntejä oli niin pitkälle kuin tuntui tarpeelliselta. Reppuun oli kertynyt kaikenlaista kiviä ihan peruskouluajoista lähtien. Käytiin siellä kaikkea mahdollista läpi. Tuntui että siitä oli kovasti hyötyä. Ihan vaan puhua niistä asioista jollekin joka kuuntelee ja ymmärtää (tai osaa näytellä hyvin :D). Olen aina ollut hyvin sietokykyinen ja positiivinen, enkä missään nimessä syviin synkkyyksiin vaipuvainen persoona, vaikka esim koko yläasteen mua kiusattiin välillä enemmän välillä vähemmän, mutta nyt on useita vuosia ollut kyllä enemmän negatiivista ja korona&vauva-aikana yksin omien ajatusten kanssa vielä korosti näitä fiiliksiä. Nykyisin tuntuu että on jollain lailla "vahvempi" noiden keskustelukertojen ansiosta.
Onnekas olen kun pääsin pinnalle suhteellisen lyhyellä setillä ja sain taas itseni takaisin kuin vanhan tutun nallen.. tietysti aina on jotain kiveä kengässä edelleen, mutta nyt on jo paljon parempi kuin puoli vuotta sitten.

Tsemppiä kaikille masennuksen kanssa painiville! Hakekaa rohkeasti apua, on paljon helpompaa olla "oma vanha minä" :)