Raskauden aikainen masennus
- Ketjun aloittaja Nagini
- Aloituspäivämäärä
Minulla on masennusta. Se kyllä alkoi jo ennen raskautta, mutta jatkuu nyt raskausaikanakin. Tärkeimpänä vinkkinä sanon että puhu asiasta. Puhu tunteistasi ystäville tai täällä, ihan miten tuntuu hyvältä. Ja puhu neuvolassa. Masennuksen kanssa ei kannata jäädä yksin eikä avun pyytäminen ole häpeä vaan vahvuutta. Voit pyytää päästä neuvolapsykologin juttusille. Kotikonsteja sen hoitamiseen voi olla ulkoilu, liikkuminen (vaikka liikkeelle lähteminen voi tuntua vaikealta!) ja ylipäätään itselle mieluisien asioiden tekeminen. Ja se puhuminen. Jos jokin asia murehduttaa sitä ei kannata pitää vain sisällään. Voimia! 
Minulla on masennusta. Se kyllä alkoi jo ennen raskautta, mutta jatkuu nyt raskausaikanakin. Tärkeimpänä vinkkinä sanon että puhu asiasta. Puhu tunteistasi ystäville tai täällä, ihan miten tuntuu hyvältä. Ja puhu neuvolassa. Masennuksen kanssa ei kannata jäädä yksin eikä avun pyytäminen ole häpeä vaan vahvuutta. Voit pyytää päästä neuvolapsykologin juttusille. Kotikonsteja sen hoitamiseen voi olla ulkoilu, liikkuminen (vaikka liikkeelle lähteminen voi tuntua vaikealta!) ja ylipäätään itselle mieluisien asioiden tekeminen. Ja se puhuminen. Jos jokin asia murehduttaa sitä ei kannata pitää vain sisällään. Voimia!
Kiitos vastauksestasi. Otin kannustuksen voimalla yhteyttä neuvolaan, jos osaisivat sieltä neuvoa eteenpäin. Taitaa minunkin masennuksellani olla juuret jo raskautta edeltävältä ajalta, mutta silloin sen kanssa pärjäsi ehkä paremmin, kun jaksoi vielä liikkua ja muuta. Tämä koronan vuoksi etäilykään tuskin tekee pidemmän päälle päälle hyvää...
danonina
Puuhakas puhuja
Hei. Itse olen nyt puolessa välissä. Oon vk10 hakeutunut neuvolapsykologin juttusille, kun mieli oli mennyt todella matalaksi. Olo oli tunteeton ja tyhjä. Aijemmissa raskauksissa ei ole ollut tällästä ja pelästyin aikalailla. Tuntu siis kun kahdessa päivässä olis kaikki kadonnut elämästä. Ekat päivät lähinnä istuin ja tuijotin jotain seinää. Sitten tuntu että vaan nukuin. En olis halunnut tehdä muuta. Jouduin pinnistelemään et sain vanhempien lasten kanssa tehtyä asioita. Jaksoin ehkä puol tuntia tehdä jotain ja olin niin uupunut et kaipasin taas vaan makoilemaan. Alkuun kävin neuvolapsykologin luona kerran viikossa. Sit oli alkoi parantua ja nyt oon käynyt 2viikon välein. Yhtä nopeasti kun toi mieli syöksyi alas, se myös tuli ylös.
Käyn edelleen juttelemassa tuola, että tilanne pysyy vähän kun seurannassa. Saa sit helpommin apua jos sama toistuu.
Paljon tsemppiä sinne! Nää on kyllä hankalia asioita ja vielä raskaana. Ite luulen että ton kaiken aiheutti hormonit. Kaikki oli ennen raksautta tosi hyvin. Ekat viikot raskaanakin olin tosi ilonen ja pirteä. Sitten naps* ja kaikki muuttu. En oikeen osaa enää sanoa et millä viikolla se muuttui. Toivon sulle paljon apuja näiden asioiden selvittelyyn
Käyn edelleen juttelemassa tuola, että tilanne pysyy vähän kun seurannassa. Saa sit helpommin apua jos sama toistuu.
Paljon tsemppiä sinne! Nää on kyllä hankalia asioita ja vielä raskaana. Ite luulen että ton kaiken aiheutti hormonit. Kaikki oli ennen raksautta tosi hyvin. Ekat viikot raskaanakin olin tosi ilonen ja pirteä. Sitten naps* ja kaikki muuttu. En oikeen osaa enää sanoa et millä viikolla se muuttui. Toivon sulle paljon apuja näiden asioiden selvittelyyn
Hienoa että hait ja sait apua ja mieliala taas nousi danonina! :) Toivottavasti loppuraskaus sujuu hyvin.
Meillä on muuten myös tuolla ketju, jossa saa purkaa pahaa oloa ja keskustella muuten aiheesta. Toki tässä ketjussa ja muuallakin saa, mutta jos tuntuu ettei asialle ole muuta paikkaa niin sinne voi ainakin kirjoittaa. :)
Meillä on muuten myös tuolla ketju, jossa saa purkaa pahaa oloa ja keskustella muuten aiheesta. Toki tässä ketjussa ja muuallakin saa, mutta jos tuntuu ettei asialle ole muuta paikkaa niin sinne voi ainakin kirjoittaa. :)
Kiitos tsempeistä ja vinkistä erilliseen keskusteluun! Käyn huomenna neuvolassa juttelemassa th:n kanssa, miten tässä kannattaa edetä.
Danonina, kuulostaa kyllä rajulta, että muutos on kohdallasitapahtunut noin nopeasti. Ei ihme, jos säikäyttänyt. Onneksi käynnit vielä jatkuvat, että tukea on tarjolla läpi raskauden ja ehkä senkin jälkeen jos on tarvis. Toivottavasti meilläkin päin apua saa yhtä hyvin, se selviää pian. Ilmeisesti kohdallasi juttelu on ollut yksi tärkeimmistä avuista?
Danonina, kuulostaa kyllä rajulta, että muutos on kohdallasitapahtunut noin nopeasti. Ei ihme, jos säikäyttänyt. Onneksi käynnit vielä jatkuvat, että tukea on tarjolla läpi raskauden ja ehkä senkin jälkeen jos on tarvis.
Toivottavasti meilläkin päin apua saa yhtä hyvin, se selviää pian. Ilmeisesti kohdallasi juttelu on ollut yksi tärkeimmistä avuista?
danonina
Puuhakas puhuja
Kiitos tsempeistä ja vinkistä erilliseen keskusteluun! Käyn huomenna neuvolassa juttelemassa th:n kanssa, miten tässä kannattaa edetä.
Danonina, kuulostaa kyllä rajulta, että muutos on kohdallasitapahtunut noin nopeasti. Ei ihme, jos säikäyttänyt. Onneksi käynnit vielä jatkuvat, että tukea on tarjolla läpi raskauden ja ehkä senkin jälkeen jos on tarvis.
Mä en oikeen osaa sanoa et onko toi juttelu neuvolapsykologin kanssa sinänsä ollut ratkasevaa. Puhuin tästä aiheesta paljon myös ympärillä oleville. Sen voin kuitenkin sanoa, ettei se ole ainakaan pahentanut asiaa. Sekä myös tieto siitä että pääsen sinne helposti uudestaan vauvan syntymän jälkeen ja hänellä vähän taustaa tiedossa jo, ni ehkä rauhoittaa. Nyt kun olo parempi ja tän viikon maanantaina kävin tuola juttelemassa, oli kiva kun pystyin listata asioita jotka on vetänyt eteenpäin. Jotenkin konkretisoitui taas kerran kuinka hyvin kaikki on. Oli surullistakin et 5vuotias kysyi multa yks päivä silloin, et ”äiti pelattaisko uunoa, jos vaan jaksat”. Samaan aikaan oli surullista että en jaksanut mitään ja lapsetkin sen tiesi. Toisaalta koko perhe eli sitä arkea mun kanssa, niin lapset kun mieskin ottivat sen huomioon. Lapset sanoi et mee vaan lepäämään, me keksitään joku kiva leikki. Sillon se veti syvemmälle ja huono-omatunto tuli. Nyt kuitenkin oon kiitollinen että on noin ymmärtäväiset lapset ja heidän myötätunnosta. Äidin ei tarvii olla aina sellanen supermama, joka kannattelee kaikkea ja kaikkia. Jotenkin tuntuu et rakastan noita lapsia taas enemmän kaiken tän jälkeen ja vauvakin on tosi positiivinen asia pelkästään
Toivottavasti Nagini saat pian juttelu apua ja sellaista tukea kun tarvitset. Kaikki tunteet on todellisia ja sallittuja, on ne sit hormonien tekosia tai muista syistä. Tulethan sitten tänne kertomaan, että saitko juttelu apua. Sekä miten vointi etenee
Mä en oikeen osaa sanoa et onko toi juttelu neuvolapsykologin kanssa sinänsä ollut ratkasevaa. Puhuin tästä aiheesta paljon myös ympärillä oleville. Sen voin kuitenkin sanoa, ettei se ole ainakaan pahentanut asiaa. Sekä myös tieto siitä että pääsen sinne helposti uudestaan vauvan syntymän jälkeen ja hänellä vähän taustaa tiedossa jo, ni ehkä rauhoittaa. Nyt kun olo parempi ja tän viikon maanantaina kävin tuola juttelemassa, oli kiva kun pystyin listata asioita jotka on vetänyt eteenpäin. Jotenkin konkretisoitui taas kerran kuinka hyvin kaikki on. Oli surullistakin et 5vuotias kysyi multa yks päivä silloin, et ”äiti pelattaisko uunoa, jos vaan jaksat”. Samaan aikaan oli surullista että en jaksanut mitään ja lapsetkin sen tiesi. Toisaalta koko perhe eli sitä arkea mun kanssa, niin lapset kun mieskin ottivat sen huomioon. Lapset sanoi et mee vaan lepäämään, me keksitään joku kiva leikki. Sillon se veti syvemmälle ja huono-omatunto tuli. Nyt kuitenkin oon kiitollinen että on noin ymmärtäväiset lapset ja heidän myötätunnosta. Äidin ei tarvii olla aina sellanen supermama, joka kannattelee kaikkea ja kaikkia. Jotenkin tuntuu et rakastan noita lapsia taas enemmän kaiken tän jälkeen ja vauvakin on tosi positiivinen asia pelkästään
Toivottavasti Nagini saat pian juttelu apua ja sellaista tukea kun tarvitset. Kaikki tunteet on todellisia ja sallittuja, on ne sit hormonien tekosia tai muista syistä. Tulethan sitten tänne kertomaan, että saitko juttelu apua. Sekä miten vointi etenee
Sain etäkeskusteluajan psykiatriselle sairaanhoitajalle ensi viikolle. Vaikutti onneksi puhelimessa mukavalle henkilölle. Neuvolapsykologeja ei täällä ilmeisesti ole.
Voi danonina, onpa perheesi ollut ymmärtäväinen!
Varmasti on tuntunut raastavalta, kun ei ole jaksanut osallistua lasten puuhiin. Samasta asiasta poden itsekin syyllisyyttä. Ja siitä, ettei ole henkisesti läsnä. Armoa olen kyllä joutunut antamaan itselleni jo monessa asiassa, supermamaksi minusta ei ole, mutta jos ihan kelvollisesti tästä selviydyttäisiin... Tällä hetkellä arki tuntuu silti nimenomaan selviytymiseltä. Toivon todella, että vauva-ajasta pystyisi sitten myös nauttimaan.
Nyt kaksi etäjuttelutapaamista takana. En osaa sanoa onko ollut apua, mutta ainakin kun toinen toistaa omia sanomisia, niin jotkut asiat selvästi kuulostaa omassa arjessa järjettömiltä ja kuormittavilta. Pitäisi vain jaksaa nyt nähdä vaivaa asioiden eteen, että ne saisi pois mieltä vaivaamasta.
Siltikin, meno on tällä hetkellä hyvin takkuista ja itkuista. Seuraava neuvolakäynti on parin päivän päästä, ehkä sieltä saa taas jotain neuvoja... Haluaisin jaksaa, mutta en vain jaksa.
Siltikin, meno on tällä hetkellä hyvin takkuista ja itkuista. Seuraava neuvolakäynti on parin päivän päästä, ehkä sieltä saa taas jotain neuvoja... Haluaisin jaksaa, mutta en vain jaksa.
danonina
Puuhakas puhuja
Mitä koet että sun pitäis jaksaa? Mitä jos et nyt jaksakkaan ja annat muiden hoitaa asioita. Onko sulla puolisoa tukena, osaako se antaa tukea sun oloihin?
Koen, että pitäisi jaksaa tehdä palkkatyöt mahdollisimman hyvin, kotityöt, pihatyöt, kaikki mikä on vielä tekemättä ennen kuin jää pois töistä tai kun ei enää vielä isomman mahan kanssa kykene tai sitten ei ehdi kun vauva on syntynyt... Varmaan nekin enimmäkseen oman pään luomia vaatimuksia. Kuulostaa varmasti hengästyttävältä.
Kävin nyt puolison tukemana lääkärillä ja jäin pidemmälle sairaslomalle. Työhommat siirtyi ainakin toistaiseksi kollegoille ja puolison kanssa saadaan varmaan ainakin pakolliset hommat kotona tehtyä.
danonina
Puuhakas puhuja
Kuulostaa hyvältä ratkaisiulta. Työhommat ei tekemällä lopu ja vaikka velvollisuus ja vastuu niistä painaa, niin ollaan kyllä korvattavissa. Nyt vaan kuuntelet iteäsi, että saat enemmän voimia. Itseäsi ja vauvaa varten
. Te olette nyt tärkeimmät . Ihanaa että mies tukena ja jaksoit mennä lääkäriin! Nyt lepoa .
Tiedän tuon tunteen, kun haluaisi jaksaa, mutta ei vain jaksa. Asiaa on hieman auttanut, kun olen opetellut olemaan armollinen itseäni kohtaan. Sekin vain on vaikeaa. Mutta yritetään muistaa, että ei tarvitse jaksaa kaikkea mitä on ajatellut. Omaa jaksamista pitää kuunnella raskaana ja tietenkin muulloinkin. On ihan ok, jos ei jaksa tehdä kuin sen pakollisen. On ihan ok, jos ei jaksa aina sitäkään. Silloin kyllä suosittelen pyytämään apua, jos menee niin pidempään. Neuvolan kautta voi saada mm. lapsiperheiden kotipalvelua. Sen pyytäminen ei ole häpeä (mitä en kyllä meinannut omalla kohdallani uskoa, kun olemme sitä tarvinneet.) Hyvä että pääsit sairaslomalle, toivottavasti se hieman helpottaa.
On ihan ok, jos ei jaksa tehdä kuin sen pakollisen. On ihan ok, jos ei jaksa aina sitäkään. Silloin kyllä suosittelen pyytämään apua, jos menee niin pidempään. Neuvolan kautta voi saada mm. lapsiperheiden kotipalvelua. Sen pyytäminen ei ole häpeä (mitä en kyllä meinannut omalla kohdallani uskoa, kun olemme sitä tarvinneet.) Hyvä että pääsit sairaslomalle, toivottavasti se hieman helpottaa.
Kiitos ihanista ja kannustavista viesteistänne.
Jutteluapuni kertoikin viimeksi tuosta perheitä tukevasta kotipalvelusta, uskon sen olevan ihan tarpeen. Vaikka sitkeässä on se mentaliteetti, että itse pitäisi pärjätä.
Masennusjakso ei ole elämässäni ensimmäinen. Ehkä tämä täytyy taas hyväksyä ensin, jotta elpyminen pääsee alkamaan. Raskaus tuo tähän kyllä lisähuolen, kun haluaisi, että pieni saisi kasvaa turvallisessa paikassa stressittömässä kehossa.
Kokemustenne kuulemisesta on ehdottomasti apua ja lohtua.
Jutteluapuni kertoikin viimeksi tuosta perheitä tukevasta kotipalvelusta, uskon sen olevan ihan tarpeen. Vaikka sitkeässä on se mentaliteetti, että itse pitäisi pärjätä.
Masennusjakso ei ole elämässäni ensimmäinen. Ehkä tämä täytyy taas hyväksyä ensin, jotta elpyminen pääsee alkamaan. Raskaus tuo tähän kyllä lisähuolen, kun haluaisi, että pieni saisi kasvaa turvallisessa paikassa stressittömässä kehossa.
Kokemustenne kuulemisesta on ehdottomasti apua ja lohtua.
Heippa,
Tärkeä ketju ja aloitus. Bongasin tämän kun kahlaan nyt raskauden puoliväliä ja ajatukset on välillä tai aika useinkin ahdistuneisuuden sekä masentuneisuuden puolella. Lisäksi vanha syömishäiriötausta kummittelee tosi paljon niskanpäällä. Teidän kommenteista voimaantuneena päätin, että soitan viimeistään pyhien jälkeen neuvolaan ja pyydän apua. Meillä muuten kaikki kyllä ok, mies hyvin huolehtivainen ja ymmärtäväinen, käydään töissä ja asiat muuten hyvin, mutta raskaus laukaisi mulla suunnatonta ahdistuneisuutta, joka varmaan johtaa juurensa mun omasta vaikeasta lapsuudesta. Osansa teki sitten pitkä yritysaika ja pelko lapsettomuudesta sekä keskenmenosta. Paljon olen itseäni syyllistänyt siitä, etten pysty iloitsemaan tai nauttimaan raskausajasta, vaan haluaisin vain eristäytyä muista ja maata tuntematta mitään. Mut sit mä tajusin, että parasta mitä itselleen ja vauvalleen voi tehdä on pyytää apua, kun ei itse jaksa
Tsemppiä kaikille vaikeiden tunteiden kanssa painiville, ei se aina katso sitäkään, vaikka olisi kuinka toivottu ja rakastettu lapsi tulossa, ettei sairastuisi. Päivä kerrallaan täälläkin mennään.
Tärkeä ketju ja aloitus. Bongasin tämän kun kahlaan nyt raskauden puoliväliä ja ajatukset on välillä tai aika useinkin ahdistuneisuuden sekä masentuneisuuden puolella. Lisäksi vanha syömishäiriötausta kummittelee tosi paljon niskanpäällä. Teidän kommenteista voimaantuneena päätin, että soitan viimeistään pyhien jälkeen neuvolaan ja pyydän apua. Meillä muuten kaikki kyllä ok, mies hyvin huolehtivainen ja ymmärtäväinen, käydään töissä ja asiat muuten hyvin, mutta raskaus laukaisi mulla suunnatonta ahdistuneisuutta, joka varmaan johtaa juurensa mun omasta vaikeasta lapsuudesta. Osansa teki sitten pitkä yritysaika ja pelko lapsettomuudesta sekä keskenmenosta. Paljon olen itseäni syyllistänyt siitä, etten pysty iloitsemaan tai nauttimaan raskausajasta, vaan haluaisin vain eristäytyä muista ja maata tuntematta mitään. Mut sit mä tajusin, että parasta mitä itselleen ja vauvalleen voi tehdä on pyytää apua, kun ei itse jaksa
Tsemppiä kaikille vaikeiden tunteiden kanssa painiville, ei se aina katso sitäkään, vaikka olisi kuinka toivottu ja rakastettu lapsi tulossa, ettei sairastuisi. Päivä kerrallaan täälläkin mennään.
Moi,
Ehdottomasti kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa. Sitä kautta pääsin itse juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Otin myös yhteyttä Äimä ry:een, jonka kautta sain ns tukiäidin, jolla on samanlaisia kokemuksia. Hänen kanssaan on tarkoitus tavata lähiaikoina.
Itse huomasin, että oma paha oloni kumpuaa ehkä eniten yksinäisyyden tunteesta, siitä ettei kukaan ymmärrä tai kenelläkään ole riittävästi aikaa kuunnella. Toki kotona on puoliso, mutta hektisen perhearjen keskellä ei yhteisiä rauhallisia hereilläolohetkiä helposti löydy. Varsinkaan nyt, kun raskaus on vienyt voimia ja unentarve on melkoinen.
Tsemppiä! Toivotaan, että sopivaa apua löytyy helposti! Minulle voi myös laittaa viestiä, jos tuntuu, että juttelusta voisi olla apua.
Ehdottomasti kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa. Sitä kautta pääsin itse juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Otin myös yhteyttä Äimä ry:een, jonka kautta sain ns tukiäidin, jolla on samanlaisia kokemuksia. Hänen kanssaan on tarkoitus tavata lähiaikoina.
Itse huomasin, että oma paha oloni kumpuaa ehkä eniten yksinäisyyden tunteesta, siitä ettei kukaan ymmärrä tai kenelläkään ole riittävästi aikaa kuunnella. Toki kotona on puoliso, mutta hektisen perhearjen keskellä ei yhteisiä rauhallisia hereilläolohetkiä helposti löydy. Varsinkaan nyt, kun raskaus on vienyt voimia ja unentarve on melkoinen.
Tsemppiä! Toivotaan, että sopivaa apua löytyy helposti! Minulle voi myös laittaa viestiä, jos tuntuu, että juttelusta voisi olla apua.
Hyvä kuulla, että olet saanut monta avun lähdettä! Meillä tulossa vasta esikoinen niin tämä raskausaikana kaikkineen on aika jännittävää aikaa muutoinkin. Toki terveydenhoitaja neuvolassa on sen verran tietoinen, että puhuttiin jo ekoilla kerroilla ahdistuksen tunteista, joita minulla oli, mutta halusin jäädä tuolloin seuraamaan tilannetta, että tasoittuisiko se siitä kun aikaa vähän kuluu ja itsekin sopeutuu uuteen elämänvaiheeseen. Silloin terkka sanoi, että on kyllä mahdollista saada keskusteluapua neuvolapsykologin kautta eli uskoisin, että sinne minut nyt sitten ohjataan. Katsotaan, mitä neuvolassa sanotaan, kun sinne soittelen seuraavan kerran. :)
Oikeastaan on tosi hyvä tietää, ettei ole yksin näiden asioiden kanssa, että on meitä muitakin. Ei kaikilla tämä raskausaika tosiaan henkisesti ole vaan sieltä helpoimmasta päästä.
Hyvä, että oletkin jo ottanut asian puheeksi. Lupaavaltahan tuo jo kuulostaa, ettet ole jäämässä huolien kanssa yksin.
Ei tämä raskausaika ole tosiaan ollut kummallakaan kerralla ollut niin hehkeää, kuin olisi toivonut. Mutta koetetaan selviytyä näistä haasteista toisiamme tukemalla :)