Raskaaksi 2026

[Maana Mannila]

Hei @Zebra ja muut, joilla endoa, niin Hesarissa oli kiinnostava juttu aiheesta. Yhteisen hyvän nimissä jaan tekstin:

Yleistä sairautta ei tunnisteta​

Endometrioosia sairastava voi joutua odottamaan diagnoosia ja apua jopa kymmenen vuotta. Havu Härmän koville kivuille jopa naureskeltiin.

Kun Havu Härmän kuukautiset alkoivat yläasteella, ne olivat heti hyvin kivuliaat. Hän ei silti osannut ajatella, että kyse voisi olla sairaudesta.

Apua hän haki jo 13-vuotiaana.

”Sain aina kouraani vain tulehduskipulääkereseptin”, hän kertoo.

Kivut alkoivat olla hänelle normaali tila, jasamoin oli ollut hänen äidilläänkin. Vasta vuosia myöhemmin, kun kipuja oli jo muulloinkin kuin kuukautisten aikaan, hän alkoi epäillä, ettei kaikki ollut kunnossa.

Nyt 28-vuotiaan Härmän tarina on hyvin tyypillinen. Endometrioosiin liittyvät oireet alkavat usein nuorena, mutta niitä ei läheskään aina tunnisteta sairaudeksi. Niitä pidetään helposti kivuliaina kuukautisina.

Kipu voi tuntua alavatsassa, selässä, reisissä tai laajemmin keskivartalossa. Voi tulla myös pahoinvointia, suolisto- ja virtsaamisoireita, yhdyntäkipuja tai niin sanottua tärinäkipua, jossa esimerkiksi juokseminen, bussissa matkustaminen tai muu hytkyvä liike sattuu.

Endometrioosi on yleisin hedelmällisessä iässä olevien, syntymässä naiseksi määriteltyjen gynekologinen sairaus. Sitä sairastaa Suomessa potilasyhdistyksen arvion mukaan 200 000 ihmistä.

Sairaudessa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella esimerkiksi munasarjoissa, vatsan alueen kudoksissa tai sisäelinten ympärillä.

Gynekologinen potilasyhdistys Korento kerää nyt nimiä vetoomuksella, joka vaatii endometrioosille kansallista Käypä hoito -suositusta.

Korennon toiminnanjohtaja Olga Haapa-ahon mukaan ongelmia on erityisesti hoidon alkuvaiheessa, usein perusterveydenhuollossa.

Oireita ei herkästi tunnisteta, eikä niitä aina oteta vakavasti. Hänen mukaansa hoitosuositus antaisi sekä lääkärille että potilaalle selkeämmän kuvan siitä, milloin endometrioosia pitäisi epäillä, mitä oireita pitäisi osata tunnistaa ja kuinka hoidon pitäisi edetä.

Havu Härmällä kipu alkoi vallata yhä suurempaa osaa arjesta. Ammattikorkeakouluopinnot vaikeutuivat, koska läsnäolopakot eivät täyttyneet ja kivut katkaisivat kursseja. Sosiaalisia menoja piti perua. Lopulta opinnot jäivät kesken. Pahimmillaan hän päätyi päivystykseen niin kovissa kivuissa, että puhuminenkin oli vaikeaa.

Eräällä päivystyskäynnillä lääkäri vähätteli oireita, eikä uskonut endometrioosia edes todennäköiseksi. Hän epäili ovulaatiokipuja.

”Nyt kun menet kotiin ja harrastat paljon seksiä, niin tulet heti raskaaksi”, Härmä kertoo lääkärin sanoneen.

Härmän korviin kommentti kuulosti loukkaavalta ja järjettömältä. Endometrioosi lisää lapsettomuuden riskiä, mikä on hänelle kipeä asia. Eikä hän myöskään elä heterosuhteessa.

Myöhemmin yksityinen gynekologi vahvisti endometrioosin, mutta kipuja ei saatu hallintaan. Vielä muutaman päivystyskäynnin jälkeen Härmä sai lopulta terveyskeskuksesta lähetteen erikoissairaanhoitoon.

Kivut rauhoittuivat hieman vasta leikkauksen ja eri lääkekokeilujen jälkeen.

Potilasyhdistyksen kyselyissä diagnoosiviive on ollut keskimäärin yhdeksän vuotta. Ongelma ei ole vain se, että oikea diagnoosi tulee myöhään, vaan myös se, että oireita saatetaan vähätellä vuosikausia. Se voi johtaa siihen, että tauti ehtii pahentua ja kipu kroonistua ennen kuin kunnollinen hoito alkaa.

Apulaisprofessori Venla Oikkosen mukaan suurin ongelma ei ole vain diagnoosiviive, vaan koko hoitopolun pirstaleisuus Suomessa.

Potilaalle ei ole selvää, missä hoito jatkuu, kuka sitä koordinoi ja minne mennään, jos oireet pahenevat”, sanoo Oikkonen. Hän on tutkinut endometrioosipotilaiden kokemuksia GenDis-hankkeessa Tampereen yliopistossa.

Oikkosen mukaan Käypä hoito -suosituksen tärkeimpiä tehtäviä olisi rakentaa selkeämpi hoitopolku.

Hän painottaa, ettei endometrioosia voi ajatella vain sairautena, joka näkyy tutkimuskuvissa tai sopii tiettyyn oirekuvaan. Se ei aina näy ultraäänessä, ja kipu voi olla jatkuvaa tai oireilla esimerkiksi suolisto- ja virtsaamiskipuina. Siksi oireperusteinen tunnistaminen on tärkeää.

Jos kipu ehtii kroonistua, kyse ei enää ole vain kuukautisten aikaan pahenevasta kivusta, vaan paljon vaikeammin hoidettavasta kroonisesta kiputilasta.

Samaa sanoo gynekologian erikoislääkäri Piritta Hynninen, joka hoitaa endometrioosipotilaita erikoissairaanhoidossa Pirkanmaalla. Hänen mukaansa ongelma ei välttämättä ole siinä, etteikö mitään hoitoa aloitettaisi, vaan siinä, että hoito jää helposti puolitiehen.

”Kivuliaisiin kuukautisiin määrätään usein hormoneja, mutta potilaalle ei aina selitetä tarpeeksi selvästi, että kyse voi olla kroonisesta sairaudesta”, Hynninen sanoo.

Kyse on pitkäjänteistä seurantaa vaativasta sairaudesta. Jos lääkitys ei sovi tai tehoa, potilas jää helposti vuosiksi ilman toimivaa hoitoa.

Hynnisen mukaan endometrioosi diagnosoidaan oireiden perusteella, eikä diagnoosi enää edellytä automaattisesti tähystysleikkausta. Siksi olisi tärkeää, että lääkäri, jonka luokse potilas ensimmäiseksi menee, osaisi kuunnella häntä.

”Jos kuukautiset ovat niin kivuliaat, etteivät tavalliset kipulääkkeet auta, kipu alkaa jo ennen vuotoa tai mukana on esimerkiksi yhdyntä-, suolisto- tai virtsaamiskipuja, endometrioosia pitäisi osata epäillä ajoissa”, hän sanoo.

Markkinoilla on Endotest-sylkitesti, jolla voidaan tutkia mikro-RNA-partikkeleita, joita endometrioosipotilailla on. Testi tosin maksaa potilaalle 1 300 euroa. Suomessa sylkitestin on ottanut käyttöön toistaiseksi vain Lääkärikeskus Aava, joka aloitti sen käytön vuonna 2025.

Sylkitesti antoi tutkimuksessa lupaavia tuloksia endometrioosin tunnistamisessa, mutta vielä sen perusteella ei voitu sanoa, että testi olisi valmis vakiintuneeseen kliiniseen käyttöön. Tulokset pitää varmistaa lisätutkimuksissa.

Hynnisenkin mielestä hyvä hoitosuositus voisi selkiyttää sitä, miten hoitoa seurataan, milloin lääkitystä vaihdetaan ja missä vaiheessa potilas kuuluu lähettää eteenpäin.

Vaikeimmissa tapauksissa ongelmaksi nousee kivun kroonistuminen. Hynnisen mukaan silloin ei enää riitä pelkkä hormonihoito tai leikkaus, vaan tarvitaan moniammatillista hoitoa.

Se tarkoittaa esimerkiksi lantionpohjan fysioterapiaa, psykofyysistä fysioterapiaa, kipulääkitystä sekä muuta tukea, joka kohdistuu keskushermoston herkistymiseen. Hänen mukaansa osa tästä voitaisiin ehkäistä, jos potilas ei putoaisi alkuvaiheessa pois hoidon piiristä.

Härmällä oikea hoito alkoi vasta erikoissairaanhoidossa.

”Perusterveydenhuollossa ja päivystyksessä oireitani vähäteltiin vielä senkin jälkeen, kun yksityinen gynekologi oli vahvistanut endometrioosin”, hän kertoo.

Gynekologi sanoi jo vuonna 2018, että kyllä hänestä tämä on endometrioosia. Härmä oli silloin 21-vuotias.

”Se oli ensimmäinen kerta, kun diagnoosiin tuli jonkinlaista varmuutta.”

Oli kulunut noin kahdeksan vuotta siitä, kun hän ensimmäisen kerran oli hakenut vaivaan apua.

”Erikoissairaanhoidossa olen saanut hyvää hoitoa sen jälkeen, kun olen päässyt endometrioosiin erikoistuneille gynekologeille”, Härmä sanoo.

Hän päätyi lopulta leikkaukseen, jossa poistettiin endometrioosipesäkkeitä. Sittemmin hänen tilanteensa on rauhoittunut, vaikka kipu on edelleen läsnä. Apua ovat tuoneet hormonikierukan ja tablettimuotoisen keltarauhashormonin yhdistelmä, kipukynnystä nostavat lääkkeet, lantionpohjan fysioterapia ja lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät.

”Käynnit Husin fysioterapiassa ovat auttaneet myös henkisesti, kun kipu on aiheuttanut lantionpohjaan tosi kovaa jännitystä.”

Nyt hän pystyy tekemään osa-aikatyötä, tanssimaan ja joogaamaan, vaikka kipu ei kokonaan ole kadonnut elämästä.

”Lääkärien mukaan kipu ehti todennäköisesti kroonistua vuosien aikana”, Härmä kertoo.

Kroonistuminen on pitkälti koko ongelman ydin. Endometrioosissa viivästynyt diagnoosi ei tarkoita vain sitä, että oireille saadaan nimi liian myöhään.

Se voi tarkoittaa, että sairaus ehtii heikentää elämänlaatua, ja käy kuten Härmälle kävi. Hänen opinnoistaan tuli mahdottomia jatkuvien kipujen kanssa.

Siksi hoitosuosituksessa olisi kaikkien haastateltavien mielestä kyse siitä, tunnistetaanko yleinen ja toimintakykyä heikentävä sairaus ajoissa ja saako potilas oikeanlaista hoitoa ennen kuin vuosien viive pahentaa tilannetta.

 

[Rouva W]

Välillä oon käynyt täällä kurkkimassa kun vielä mennään taukokierrolla. Mutta täytyy tuohon herkkuhimoon kommentoida että itsellä on mennyt tässä ainakin viimeiset 3kk ihan yli. Pitäis himmata mutta en tiedä miten. Kaikki mieluusti ihan sokeriversiona, jotenkin karsastan makeutusaineita. Välillä saan himmattua niin että 5 päivää viikosta oon herkuttelematta (sallin 2 päivää, täyskielto aiheuttaa ahmimista), mutta 7 päivän herkkuputki ei ole ennenkuulumaton. Tätä iloa vielä lisää se että tätä myöten paino on noussut iloisesti ja tälläkin hetkellä näytän olevani 6kk raskaana (kaikki kertyy vatsaan ja turpoan herkästi). Pakko pukea muotoilevat alusvaatteet jos näkee jotakuta ettei tulisi kyselyitä….

 

[Toiveikkaana]

Minä juon Pepsi maxia (kofeiinitonta) ja ruokavaliossa olisi kyllä parantamisen varaa, menee pikaruokaa ja karkkeja vähän liikaa. Itse myös syön yleensä vain aamupalan ja sitten lounaan n. klo 13. Illalla saatan joskus syödä esim. yhden leivän. Luin että luteaalivaiheessa pitäisi erityisesti syödä säännöllisesti. En tiedä onko mun lyhyt luteaalivaihe sitten seurausta mun epätavallisesta ruokarytmistä.

 

[Maana Mannila]

Tulin tähän viel iltapuhteena jakamaan vähän diipimpää kelaa.

Mitä pidempään tässä yrittämisessä menee, sitä vähemmän uskon, että voimme tehdä omalle hedelmällisyydellemme yhtään mitään. Kyse lienee ennen kaikkea sattumasta, tuleeko raskaaksi vai ei. Sattuman lisäksi ehkä tuurista.

Yks on polttanut kymmeniä vuosia, käyttää paljon alkoholia ja syö epäterveellisesti sekä tekee vaikka vuorotyötä —> tulee raskaaksi heti tai melkein heti.

Toinen on samassa tilanteessa, mutta ei vain tule raskaaksi.

Kolmas elää terveellisesti, liikkuu, ei käytä päihteitä, syö säännöllisesti eikä tupakoi. Ei tule raskaaksi.

Neljäs on samassa tilanteessa ja tulee raskaaksi heti.

Mietin itse tänään, että olisinko sittenkään valmis menee hoitoihin. Viime kesänä tunui ihan selvältä, että totta kai — mutta silloin en ajatellut sitä realistisena vaihtoehtona. Vaikka hoitojen avulla useimmat saa lapsen, ei siihen mitään takeita silti ole. Tää on ihan tarpeeksi kuluttavaa jo näin luomuna + pienellä avullakin (lisäravinteet + luget), niin en tiedä, miten jaksaisin hoitoja. Inssiä tai ivfää tai muita.

Koska vaikka tekis mitä temppuja, ei silti välttämättä saa lasta. Niin onko musta astumaan sille polulle yrittämään niin kovasti silläkin riskillä, että emme onnistu saamaan lasta. Miten se vaikuttaa mun itsetuntoon tai suhteeseeni läheisten lapsiin? En usko, että hyvin.

Tää ei nyt ole mikään valmis ja lopullinen vastaus vaan ehkä enemmänkin omien ajatusten reflektointi ja tarkastelu eri nkökulmista.

 

[Toiveikas odottelija]

Tulin tähän viel iltapuhteena jakamaan vähän diipimpää kelaa.

Mitä pidempään tässä yrittämisessä menee, sitä vähemmän uskon, että voimme tehdä omalle hedelmällisyydellemme yhtään mitään. Kyse lienee ennen kaikkea sattumasta, tuleeko raskaaksi vai ei. Sattuman lisäksi ehkä tuurista.

Yks on polttanut kymmeniä vuosia, käyttää paljon alkoholia ja syö epäterveellisesti sekä tekee vaikka vuorotyötä —> tulee raskaaksi heti tai melkein heti.

Toinen on samassa tilanteessa, mutta ei vain tule raskaaksi.

Kolmas elää terveellisesti, liikkuu, ei käytä päihteitä, syö säännöllisesti eikä tupakoi. Ei tule raskaaksi.

Neljäs on samassa tilanteessa ja tulee raskaaksi heti.

Mietin itse tänään, että olisinko sittenkään valmis menee hoitoihin. Viime kesänä tunui ihan selvältä, että totta kai — mutta silloin en ajatellut sitä realistisena vaihtoehtona. Vaikka hoitojen avulla useimmat saa lapsen, ei siihen mitään takeita silti ole. Tää on ihan tarpeeksi kuluttavaa jo näin luomuna + pienellä avullakin (lisäravinteet + luget), niin en tiedä, miten jaksaisin hoitoja. Inssiä tai ivfää tai muita.

Koska vaikka tekis mitä temppuja, ei silti välttämättä saa lasta. Niin onko musta astumaan sille polulle yrittämään niin kovasti silläkin riskillä, että emme onnistu saamaan lasta. Miten se vaikuttaa mun itsetuntoon tai suhteeseeni läheisten lapsiin? En usko, että hyvin.

Tää ei nyt ole mikään valmis ja lopullinen vastaus vaan ehkä enemmänkin omien ajatusten reflektointi ja tarkastelu eri nkökulmista.

Siis en voi muuta sanoa kun aamen
Oon miettiny tätä ihan täysin samaa jo pitkään. Tunne ehkä jonkilaista katkeruutta niitä ihmisiä kohtaan jotka elää huoletonta elämää ja hups vaan he on raskaana. Ja itse on alottanu lisäravinteet, ruokavalion, lopettanu päihteet ja yrittäny alkaa tekemään elämäntapa remonttia, että tässä joskus onnistuttais. Sit on näitä jotka just tupakoi, ei pidä lähes tulkoon mitään huolta itestään ja ääripäänä nämä jotka ihan käyttää huumeita niin raskautuu ”helposti”.

Joskus ehkä vähä heitin vitsiäki tästä, että täytyy varmaan alkaa n*rkkaamaan ja sekoilemaan viinan kanssa tms. ku tuntuu, että tälläset ihmiset saa lapsia. Mutta sit ihmiset joilla olis tarjota kaikki niin ei millään.
Samaten siis mun some on täynnä sitä, että jotku 15-18vuotiaat on raskaana. Ja tuntuu että ovat raskautunu kerta laakista

Samoten siis kumppani aina moittii itteään siitä, että on joskus ollu päihdeaddikti ja sillä pilannu mahdollisuudet perheeseen. Mutta tähän mä en usko, en yhtään! Mun somessa oli yhessä vaiheessa aivan älyttömästi videoita, missä jopa nää peukkua käyttävät oli raskaana. Ja kumppani kuitenki ollu raitis jo useamman vuoden. Eli samaa mieltä olen siitä, että kyllä tää on ihan tuurista kii osuuko kaikki kuunasennoista lähtien yksiin ja on niin paljon asioita mitkä oikeesti pitää osua ihan täydellisesti, että raskaus on oikeesti mahdollista. Mäki ajattelin alkuun, että ku tätä alotettiin niin se on vaa seksiä sillon tällön ja vauva on sylis. Eipä ollu!

 

[Amorado]

Mulla on myös ihan kauhea sokerikoukku, päivittäin tulee herkuteltua ja juotua kokista Mies on samanlainen ja vähän lietsotaan toinen toistamme tässä asiassa. Jos toisen tekee mieli herkutella, tehdään niin molemmat. Ja jos kaapissa on jotain herkkua, niin niitä käydään napsimassa vaikkei oikeastaan edes tekisi mieli Pitäisi tsempata tän asian kanssa nyt kun raskaus alkaa olla ajankohtainen pikkuhiljaa.

Mulla jäänyt myös liikunta olemattomiin. Nyt kun oon töissä taas niin en malta työpäivän jälkeen lähteä salille/uimaan tms, kun haluan olla joka hetken ton pienen taaperon kanssa kun sitä nyt vähemmän näkee. Vaunulenkkejäkään ei enää oikein ole, kun taapero haluaa itse kävellä ja touhottaa, ei istua rattaissa

Nyt voisikin koittaa parantaa edes hippasen elämäntapoja, niin laskeutuu sitten helpommin siihen vähäherkkuiseen raskauteenkin kun sen aika koittaa.. Josko täältä sais vähän motia asiaan kun on muita saman asian äärellä

 

[Pakkanen]

Huomenta kaikille Omia mietteitä ja kysymyksiä kirjaan: Tänään kp 7, oon käyttänyt Clearbluen hedelmällisyysmonitoria nyt eka kertaa. Eilen tein sen ohjeistamana hedelmällisyystestin, matala tulos ja tänä aamuna luki "korkea, estrogeeni on nousussa". Ilmeisesti laite näyttää korkeaa huippuun saakka nyt, onko muilla kokemuksia? @Kali ?

 

[Lanaka]

Hei @Zebra ja muut, joilla endoa, niin Hesarissa oli kiinnostava juttu aiheesta. Yhteisen hyvän nimissä jaan tekstin:

Yleistä sairautta ei tunnisteta​

Endometrioosia sairastava voi joutua odottamaan diagnoosia ja apua jopa kymmenen vuotta. Havu Härmän koville kivuille jopa naureskeltiin.

Kun Havu Härmän kuukautiset alkoivat yläasteella, ne olivat heti hyvin kivuliaat. Hän ei silti osannut ajatella, että kyse voisi olla sairaudesta.

Apua hän haki jo 13-vuotiaana.

”Sain aina kouraani vain tulehduskipulääkereseptin”, hän kertoo.

Kivut alkoivat olla hänelle normaali tila, jasamoin oli ollut hänen äidilläänkin. Vasta vuosia myöhemmin, kun kipuja oli jo muulloinkin kuin kuukautisten aikaan, hän alkoi epäillä, ettei kaikki ollut kunnossa.

Nyt 28-vuotiaan Härmän tarina on hyvin tyypillinen. Endometrioosiin liittyvät oireet alkavat usein nuorena, mutta niitä ei läheskään aina tunnisteta sairaudeksi. Niitä pidetään helposti kivuliaina kuukautisina.

Kipu voi tuntua alavatsassa, selässä, reisissä tai laajemmin keskivartalossa. Voi tulla myös pahoinvointia, suolisto- ja virtsaamisoireita, yhdyntäkipuja tai niin sanottua tärinäkipua, jossa esimerkiksi juokseminen, bussissa matkustaminen tai muu hytkyvä liike sattuu.

Endometrioosi on yleisin hedelmällisessä iässä olevien, syntymässä naiseksi määriteltyjen gynekologinen sairaus. Sitä sairastaa Suomessa potilasyhdistyksen arvion mukaan 200 000 ihmistä.

Sairaudessa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella esimerkiksi munasarjoissa, vatsan alueen kudoksissa tai sisäelinten ympärillä.

Gynekologinen potilasyhdistys Korento kerää nyt nimiä vetoomuksella, joka vaatii endometrioosille kansallista Käypä hoito -suositusta.

Korennon toiminnanjohtaja Olga Haapa-ahon mukaan ongelmia on erityisesti hoidon alkuvaiheessa, usein perusterveydenhuollossa.

Oireita ei herkästi tunnisteta, eikä niitä aina oteta vakavasti. Hänen mukaansa hoitosuositus antaisi sekä lääkärille että potilaalle selkeämmän kuvan siitä, milloin endometrioosia pitäisi epäillä, mitä oireita pitäisi osata tunnistaa ja kuinka hoidon pitäisi edetä.

Havu Härmällä kipu alkoi vallata yhä suurempaa osaa arjesta. Ammattikorkeakouluopinnot vaikeutuivat, koska läsnäolopakot eivät täyttyneet ja kivut katkaisivat kursseja. Sosiaalisia menoja piti perua. Lopulta opinnot jäivät kesken. Pahimmillaan hän päätyi päivystykseen niin kovissa kivuissa, että puhuminenkin oli vaikeaa.

Eräällä päivystyskäynnillä lääkäri vähätteli oireita, eikä uskonut endometrioosia edes todennäköiseksi. Hän epäili ovulaatiokipuja.

”Nyt kun menet kotiin ja harrastat paljon seksiä, niin tulet heti raskaaksi”, Härmä kertoo lääkärin sanoneen.

Härmän korviin kommentti kuulosti loukkaavalta ja järjettömältä. Endometrioosi lisää lapsettomuuden riskiä, mikä on hänelle kipeä asia. Eikä hän myöskään elä heterosuhteessa.

Myöhemmin yksityinen gynekologi vahvisti endometrioosin, mutta kipuja ei saatu hallintaan. Vielä muutaman päivystyskäynnin jälkeen Härmä sai lopulta terveyskeskuksesta lähetteen erikoissairaanhoitoon.

Kivut rauhoittuivat hieman vasta leikkauksen ja eri lääkekokeilujen jälkeen.

Potilasyhdistyksen kyselyissä diagnoosiviive on ollut keskimäärin yhdeksän vuotta. Ongelma ei ole vain se, että oikea diagnoosi tulee myöhään, vaan myös se, että oireita saatetaan vähätellä vuosikausia. Se voi johtaa siihen, että tauti ehtii pahentua ja kipu kroonistua ennen kuin kunnollinen hoito alkaa.

Apulaisprofessori Venla Oikkosen mukaan suurin ongelma ei ole vain diagnoosiviive, vaan koko hoitopolun pirstaleisuus Suomessa.

Potilaalle ei ole selvää, missä hoito jatkuu, kuka sitä koordinoi ja minne mennään, jos oireet pahenevat”, sanoo Oikkonen. Hän on tutkinut endometrioosipotilaiden kokemuksia GenDis-hankkeessa Tampereen yliopistossa.

Oikkosen mukaan Käypä hoito -suosituksen tärkeimpiä tehtäviä olisi rakentaa selkeämpi hoitopolku.

Hän painottaa, ettei endometrioosia voi ajatella vain sairautena, joka näkyy tutkimuskuvissa tai sopii tiettyyn oirekuvaan. Se ei aina näy ultraäänessä, ja kipu voi olla jatkuvaa tai oireilla esimerkiksi suolisto- ja virtsaamiskipuina. Siksi oireperusteinen tunnistaminen on tärkeää.

Jos kipu ehtii kroonistua, kyse ei enää ole vain kuukautisten aikaan pahenevasta kivusta, vaan paljon vaikeammin hoidettavasta kroonisesta kiputilasta.

Samaa sanoo gynekologian erikoislääkäri Piritta Hynninen, joka hoitaa endometrioosipotilaita erikoissairaanhoidossa Pirkanmaalla. Hänen mukaansa ongelma ei välttämättä ole siinä, etteikö mitään hoitoa aloitettaisi, vaan siinä, että hoito jää helposti puolitiehen.

”Kivuliaisiin kuukautisiin määrätään usein hormoneja, mutta potilaalle ei aina selitetä tarpeeksi selvästi, että kyse voi olla kroonisesta sairaudesta”, Hynninen sanoo.

Kyse on pitkäjänteistä seurantaa vaativasta sairaudesta. Jos lääkitys ei sovi tai tehoa, potilas jää helposti vuosiksi ilman toimivaa hoitoa.

Hynnisen mukaan endometrioosi diagnosoidaan oireiden perusteella, eikä diagnoosi enää edellytä automaattisesti tähystysleikkausta. Siksi olisi tärkeää, että lääkäri, jonka luokse potilas ensimmäiseksi menee, osaisi kuunnella häntä.

”Jos kuukautiset ovat niin kivuliaat, etteivät tavalliset kipulääkkeet auta, kipu alkaa jo ennen vuotoa tai mukana on esimerkiksi yhdyntä-, suolisto- tai virtsaamiskipuja, endometrioosia pitäisi osata epäillä ajoissa”, hän sanoo.

Markkinoilla on Endotest-sylkitesti, jolla voidaan tutkia mikro-RNA-partikkeleita, joita endometrioosipotilailla on. Testi tosin maksaa potilaalle 1 300 euroa. Suomessa sylkitestin on ottanut käyttöön toistaiseksi vain Lääkärikeskus Aava, joka aloitti sen käytön vuonna 2025.

Sylkitesti antoi tutkimuksessa lupaavia tuloksia endometrioosin tunnistamisessa, mutta vielä sen perusteella ei voitu sanoa, että testi olisi valmis vakiintuneeseen kliiniseen käyttöön. Tulokset pitää varmistaa lisätutkimuksissa.

Hynnisenkin mielestä hyvä hoitosuositus voisi selkiyttää sitä, miten hoitoa seurataan, milloin lääkitystä vaihdetaan ja missä vaiheessa potilas kuuluu lähettää eteenpäin.

Vaikeimmissa tapauksissa ongelmaksi nousee kivun kroonistuminen. Hynnisen mukaan silloin ei enää riitä pelkkä hormonihoito tai leikkaus, vaan tarvitaan moniammatillista hoitoa.

Se tarkoittaa esimerkiksi lantionpohjan fysioterapiaa, psykofyysistä fysioterapiaa, kipulääkitystä sekä muuta tukea, joka kohdistuu keskushermoston herkistymiseen. Hänen mukaansa osa tästä voitaisiin ehkäistä, jos potilas ei putoaisi alkuvaiheessa pois hoidon piiristä.

Härmällä oikea hoito alkoi vasta erikoissairaanhoidossa.

”Perusterveydenhuollossa ja päivystyksessä oireitani vähäteltiin vielä senkin jälkeen, kun yksityinen gynekologi oli vahvistanut endometrioosin”, hän kertoo.

Gynekologi sanoi jo vuonna 2018, että kyllä hänestä tämä on endometrioosia. Härmä oli silloin 21-vuotias.

”Se oli ensimmäinen kerta, kun diagnoosiin tuli jonkinlaista varmuutta.”

Oli kulunut noin kahdeksan vuotta siitä, kun hän ensimmäisen kerran oli hakenut vaivaan apua.

”Erikoissairaanhoidossa olen saanut hyvää hoitoa sen jälkeen, kun olen päässyt endometrioosiin erikoistuneille gynekologeille”, Härmä sanoo.

Hän päätyi lopulta leikkaukseen, jossa poistettiin endometrioosipesäkkeitä. Sittemmin hänen tilanteensa on rauhoittunut, vaikka kipu on edelleen läsnä. Apua ovat tuoneet hormonikierukan ja tablettimuotoisen keltarauhashormonin yhdistelmä, kipukynnystä nostavat lääkkeet, lantionpohjan fysioterapia ja lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät.

”Käynnit Husin fysioterapiassa ovat auttaneet myös henkisesti, kun kipu on aiheuttanut lantionpohjaan tosi kovaa jännitystä.”

Nyt hän pystyy tekemään osa-aikatyötä, tanssimaan ja joogaamaan, vaikka kipu ei kokonaan ole kadonnut elämästä.

”Lääkärien mukaan kipu ehti todennäköisesti kroonistua vuosien aikana”, Härmä kertoo.

Kroonistuminen on pitkälti koko ongelman ydin. Endometrioosissa viivästynyt diagnoosi ei tarkoita vain sitä, että oireille saadaan nimi liian myöhään.

Se voi tarkoittaa, että sairaus ehtii heikentää elämänlaatua, ja käy kuten Härmälle kävi. Hänen opinnoistaan tuli mahdottomia jatkuvien kipujen kanssa.

Siksi hoitosuosituksessa olisi kaikkien haastateltavien mielestä kyse siitä, tunnistetaanko yleinen ja toimintakykyä heikentävä sairaus ajoissa ja saako potilas oikeanlaista hoitoa ennen kuin vuosien viive pahentaa tilannetta.

Näitä on kyllä aina järkyttävä lukea ja kuulla. Miten naisten vaivoja vaan vähätellään ja ei olla valmiita tutkimaan jos mies kävis päivystyksessä valittamassa samalla lailla kipuja, ni varmasti tutkittais jos vaikka mitä... Täytyy käydä toi vetoomus tsekkaamassa ja allekirjoittamassa

On: Verinen limailu loppui eilen. Menkkakivut ja menkat loistaa vielä poissaolollaan, joten tein aamulla pc-testin. Siihen voi kyllä ihan hyvällä omallatunnolla kuvitella viivanpaikan/haamun täytyy varmaan hakea lisää testejä huomiselle, ei tässä ennen leffaviivoja uskalla mihinkään uskoa.

 

[Pikkuviikuna]

Tulin tähän viel iltapuhteena jakamaan vähän diipimpää kelaa.

Mitä pidempään tässä yrittämisessä menee, sitä vähemmän uskon, että voimme tehdä omalle hedelmällisyydellemme yhtään mitään. Kyse lienee ennen kaikkea sattumasta, tuleeko raskaaksi vai ei. Sattuman lisäksi ehkä tuurista.

Yks on polttanut kymmeniä vuosia, käyttää paljon alkoholia ja syö epäterveellisesti sekä tekee vaikka vuorotyötä —> tulee raskaaksi heti tai melkein heti.

Toinen on samassa tilanteessa, mutta ei vain tule raskaaksi.

Kolmas elää terveellisesti, liikkuu, ei käytä päihteitä, syö säännöllisesti eikä tupakoi. Ei tule raskaaksi.

Neljäs on samassa tilanteessa ja tulee raskaaksi heti.

Mietin itse tänään, että olisinko sittenkään valmis menee hoitoihin. Viime kesänä tunui ihan selvältä, että totta kai — mutta silloin en ajatellut sitä realistisena vaihtoehtona. Vaikka hoitojen avulla useimmat saa lapsen, ei siihen mitään takeita silti ole. Tää on ihan tarpeeksi kuluttavaa jo näin luomuna + pienellä avullakin (lisäravinteet + luget), niin en tiedä, miten jaksaisin hoitoja. Inssiä tai ivfää tai muita.

Koska vaikka tekis mitä temppuja, ei silti välttämättä saa lasta. Niin onko musta astumaan sille polulle yrittämään niin kovasti silläkin riskillä, että emme onnistu saamaan lasta. Miten se vaikuttaa mun itsetuntoon tai suhteeseeni läheisten lapsiin? En usko, että hyvin.

Tää ei nyt ole mikään valmis ja lopullinen vastaus vaan ehkä enemmänkin omien ajatusten reflektointi ja tarkastelu eri nkökulmista.

Sanopa muuta! Tuurilla ja sattumalla on kyllä näppinsä pelissä. En kuitenkaan pelkäisi hoitojen kuormittavuutta. Oma kokemus hoidoista (iui:t tehty, ivf tulossa) on ollut että pikemminkin ne lisää hetkellisesti toivoa tai tuntuu huojentavalta antaa asia hetkeksi ammattilaisen käsiin. Omalla kohdalla epätietoisuus ja pitkä odottaminen ja pettymykset ennen hoitoja on ollut se kuormittavin osa, ei ne hoidot. Tää on tietysti yksilöllistä että miten prosessi menee ja miltä tuntuu. Oma näkemys on kuitenkin se että jos on jo siinä yrittämisen suossa syvällä ni hoidot ennemmin kannattelee ja antaa rakennetta siihen. Myös toinen oivallus tässä ollut se että en pysty kauheen pitkälle ennalta päättämään mitä aion hoitojen suhteen, koska tilanteet tulee eteen ja kokemus on taas puolen vuoden päästä eri. Mieli kypsyy ja joku vaihtoehto mihin en ois ollut valmis kuulostaakin hyvältä kun siitä tulee ainoa tai yksi hyvistä ratkaisuista eteenpäin. Matkan varrella voi onneksi puntaroida jatkuvasti uudelleen.

 

[Toiveikas odottelija]

Mietin itse tänään, että olisinko sittenkään valmis menee hoitoihin. Viime kesänä tunui ihan selvältä, että totta kai — mutta silloin en ajatellut sitä realistisena vaihtoehtona. Vaikka hoitojen avulla useimmat saa lapsen, ei siihen mitään takeita silti ole. Tää on ihan tarpeeksi kuluttavaa jo näin luomuna + pienellä avullakin (lisäravinteet + luget), niin en tiedä, miten jaksaisin hoitoja. Inssiä tai ivfää tai muita.

Koska vaikka tekis mitä temppuja, ei silti välttämättä saa lasta. Niin onko musta astumaan sille polulle yrittämään niin kovasti silläkin riskillä, että emme onnistu saamaan lasta. Miten se vaikuttaa mun itsetuntoon tai suhteeseeni läheisten lapsiin? En usko, että hyvin.

Tää ei nyt ole mikään valmis ja lopullinen vastaus vaan ehkä enemmänkin omien ajatusten reflektointi ja tarkastelu eri nkökulmista.

Ja näihin hoitoihin, niin aloin miettimään tätä samaa. Alkuun olin ihan innoissaan että päästään hoitoihin ja ehkä meillä on jo pian vauva. Mut sit alko se totuus hiipimään, että eihän ne hoidotkaan 100% takaa sitä vauvaa. Tietysti haluan käydä mahdollisissa tutkimuksissa siitä onko jommassa kummassa meissä jotain minkä takia raskaus on vaikeempaa tai jopa mahdotonta. Mutta hoidot mietityttää vielä, että haluanko oikeesti niihin ees lähteä.

Mulla somessa pyöri yks nainen joka oli näis hoidoissa käyny ja hän näytti niin huonovointiselta ja ahdistuneelta niissä videoissa. Vaikkakin lapsen lopulta saivat hoidoilla, mutta ulkosesti hän oli vaan pelkkä kuori enää. Ja koska tää itse raskautuminen ja pettymykset on jo nyt näin pahoja niin kuinka sitte jos käyttää tuhansia euroja hoitoihin ja ei edes silti.

Ystävät joskus lohdutti heidän sukulaisten/läheisten kokemuksilla, kuinka yks tuli raskaaksi ku lopetti ajattelemasta asiaa. Toinen tuli raskaaksi ensimmäisen piikin jälkeen ja kolmas tuli vaan soittamalla hoitoihin pääsystä. Ja tätä viimmestä mäki toivoin omalle kohdalle, että oltais raskauduttu heti hoitoarvion jälkeen. Mutta toisin kävi

 

[Kali]

Huomenta kaikille Omia mietteitä ja kysymyksiä kirjaan: Tänään kp 7, oon käyttänyt Clearbluen hedelmällisyysmonitoria nyt eka kertaa. Eilen tein sen ohjeistamana hedelmällisyystestin, matala tulos ja tänä aamuna luki "korkea, estrogeeni on nousussa". Ilmeisesti laite näyttää korkeaa huippuun saakka nyt, onko muilla kokemuksia? @Kali ?

Juu se näyttää muutaman päivän korkeaa tulosta kunnes tulee huippu lukema. Mulla tällä kertaa näytti korkeaa vaan pari päivää mutta voi näyttää enemmän normaalisti. Esim ekalla kerralla kun käytin näytti 5 päivää muistaakseni korkeaa ja sitten tuli huippu.

 

[Kali]

Laitan nyt toiseen viestiin omaa selitystä, mutta ei alkanutkaan vuoto. Nyt ei oo näkynyt mitään veristä eilisen yhden kerran jälkeen. Testiä en kyllä enään tee kun lugesteroneitakin turha enään laittaa... Onhan jo todennäköisesti dpo14 ja vähintään dpo13.

 

[Pakkanen]

Juu se näyttää muutaman päivän korkeaa tulosta kunnes tulee huippu lukema. Mulla tällä kertaa näytti korkeaa vaan pari päivää mutta voi näyttää enemmän normaalisti. Esim ekalla kerralla kun käytin näytti 5 päivää muistaakseni korkeaa ja sitten tuli huippu.

Saahan nähdä, miten monta päivää menee huippuun, jos jo kp 7 näyttää korkeaa. Mulla oli viimeksi positiivinen ovistesti kp 14, joten sinne tienoille luulis menevän nytkin

 

[Pakkanen]

Laitan nyt toiseen viestiin omaa selitystä, mutta ei alkanutkaan vuoto. Nyt ei oo näkynyt mitään veristä eilisen yhden kerran jälkeen. Testiä en kyllä enään tee kun lugesteroneitakin turha enään laittaa... Onhan jo todennäköisesti dpo14 ja vähintään dpo13.

Laitoitko eilen luget kuitenkin?

 

[Moosee]

Laitan nyt toiseen viestiin omaa selitystä, mutta ei alkanutkaan vuoto. Nyt ei oo näkynyt mitään veristä eilisen yhden kerran jälkeen. Testiä en kyllä enään tee kun lugesteroneitakin turha enään laittaa... Onhan jo todennäköisesti dpo14 ja vähintään dpo13.

Milloin sä teitkään viimeksi testin? Mä itse katsoin et oon dpo13 saanut niin hailakan viivan, et se tuskin olisi näkynyt kauheasti aiemmin, eli kiinnittyminen on varmaan ollut aika myöhään. Ei ole tarkoitus hieroa suolaa haavoihin tai ylläpitää turhaa toivoa, mutta pohdin vaan, että voisiko olla jotain tällaista.

 

[Kali]

Milloin sä teitkään viimeksi testin? Mä itse katsoin et oon dpo13 saanut niin hailakan viivan, et se tuskin olisi näkynyt kauheasti aiemmin, eli kiinnittyminen on varmaan ollut aika myöhään. Ei ole tarkoitus hieroa suolaa haavoihin tai ylläpitää turhaa toivoa, mutta pohdin vaan, että voisiko olla jotain tällaista.

Tein dpo12 ja eilen en tehnyt dpo13.. Mulla tuo fertility friend kyllä väittää että se triphasic kuvio vai mikä lie olisi ollut 3 päivää sitten mutta silloinkin oli jo dpo11. Parempi varmaan olisi testata varmuuden vuoksi jos jotain olisikin tapahtunut, mutta en tiedä. Ehkä laitan lugesteronit vielä tänään ja testaan huomenna jolloin luulisi jotain jo näkyvän kun olen jo juonutkin tässä aamulla 2 kuppia kahvia.

 

[Kali]

Laitoitko eilen luget kuitenkin?

Laitoin joo eilen illalla vielä, kohta pitäisi laittaa ja ehkä nyt varmuuden vuoksi laitan..

 

[Pakkanen]

Laitoin joo eilen illalla vielä, kohta pitäisi laittaa ja ehkä nyt varmuuden vuoksi laitan..

Laita varmuuden vuoksi jos vaan jaksat Ja testiä jos jaksaa tehdä myös

 

[Round2❤️]

Siis mun menkat ei oo alkanut vieläkään!! Tänään dpo 18/kp 35... Miten kemiallinen voikaan sekoittaa kiertoa näin pahasti. Kierto kuitenkin normaalisti aikalailla sen 28 päivää... Jututin chatgpt:tä tästä eilen illalla kans.. Kehotti tekemään vielä raskaustestin. Veikkasi myös, et voi olla, et vaikka ovistestit näytti plussaa, ni todellisuudessa ovista ei ehkä ois kuitenkaan ollut... Ahdistavaa vaan odotella.. Työterveys ei ehkä edes auta tällaisessa, normi terveyskeskuskseen tuskin saa mitään akuuttiaikoja tämän takia.. Menee taas aikaa vaan hukkaan ihan turhaan. Oikeesti meillä pitäisi jo kolmen kuukauden päästä olla meidän heinäkuinen. En jaksa enää odottaa.

Näin, että Clearbluen digistä ja ovistesteistä ylipäätänsä oli ollut keskustelua. Noi digit on kyl musta kivoja:) Nyt sain ainakin tosiaan sen posin digillä aamulla ja aloin tikuilla jahtamaan samanmoista tulosta kans ja lopulta iltaseiskalta posi oli niissä kans.

@Mäntymetsä Toi on kyl hyvä asenne, et jättää tikuttelut kokonaan ja menee vaan fiiliksen mukaan eteenpäin. Näin jälkikäteen ajateltuna uskoisin itekin, et ois paljon vähästressisempää..

@Syssymyssy Oi, siellä ollaan jo pitkällä oviksen jälkeen. Onko tuntemuksia, et raskaus ois voinut alkaa?

Terveellisistä elämäntavoista ootte paljon puhunut. Ois niissä itselläkin kyllä valitettavasti parantamisen varaa. Pitäis liikuntaa varsinkin harrastaa, mutta.. Tarttisin seuralaisen siihen, et ois kivempaa.

@Lanaka Kyllähän siellä viiva kurkistelee.

 

[Kali]

@Round2❤️ Mulla samanlaiset fiilikset tuosta että pitäisi pian jo olla heinäkuinen... Mietin myös ihan ekaa keskenmenoa josta meillä olisi voinut olla jo puolivuotias vauva. Sen sijaan tämä tuskainen yritys jatkuu.. Tuntuu jotenkin niin järjettömän epäreilulta. Heinäkuusta varsinkin tiedän jo etukäteen tulevan vaikea, koska tuskinpa mä silloinkaan raskaana olen uudestaan.

Vituttaa just nyt niin paljon, että tilasin mcdonaldsista meille aamupalaa.