Sama täällä..tuli limatkin tänään ja ovistikku tummeni. Jännää
mikä kp Sul? Mulla kp25 jo
Raskaaksi 2020
- Ketjun aloittaja Tiarella
- Aloituspäivämäärä
Sama täällä..tuli limatkin tänään ja ovistikku tummeni. Jännää
mikä kp Sul? Mulla kp25 jo
Mulla kp22 :angelic:Sama täällä..tuli limatkin tänään ja ovistikku tummeni. Jännää
Luin just, että uusi äitiyspakkaus julkaistaan perjantaina!!! Tykkään aina tsekata uuden pakkauksen, vaikka en ole raskaana. Eihän sitä koskaan tiedä mikä on se oma pakkaus.
Eilisestä selkiytyneenä, tulin vain kertomaan, että ihopolin hoitaja soitti tänään ja tiedusteli koronainfot 
juteltiin muutenkin tästä tilanteesta ja se sanoi mulle, että ekaksi on suunniteltu mulle ruoka-aine altistus 
Sitten katsotaan muut, voi kumpa nyt selviäisi tää oireiden aiheuttaja
juteltiin muutenkin tästä tilanteesta ja se sanoi mulle, että ekaksi on suunniteltu mulle ruoka-aine altistus Sitten katsotaan muut, voi kumpa nyt selviäisi tää oireiden aiheuttaja
Sofia2016m
Asioista perillä oleva
Täällä edelleen tuo hemetin haamu kummittelee, heti pissaamisen jälkeen se lähtee erottumaan. Mielestäni ehkä selkeämpänä kuin eilen, mutta sitten kun mietin todennäköisyyttä näin äkkiä raskautua kemiallisen jälkeen niin kylläpä ei ole toiveikas olo. Siitä on 2 pv kuluttua 4 viikkoa kun se vuoto tuhruttelemalla silloin alkoi 
Liitteet
Miten meit on nyt 3 joilla mahd toka ovis
sä voisit kyl olla raskaana ku saat niihinki viivaa :)
Haha, itseasiassa tämä ois jo kolmas luulevani ovis, mutta nyt on vahvimmat viivat kuin aiemmin, ja tuossa ei vielä tasavahvat ollu kun otin heti pissan jälkeen kuvan. Nyt taidan kuitenkin käydä kaupasta hakemassa jonkun muun r-testin varuiksi ja testata mitä näyttää, jos ne eianna vahvempaa niin ovis se on tulossa! Ompa nyt ovistuntemuksia paljon ilmassaMiten meit on nyt 3 joilla mahd toka ovis
Sofia2016m
Asioista perillä oleva
Täällä edelleen tuo hemetin haamu kummittelee, heti pissaamisen jälkeen se lähtee erottumaan. Mielestäni ehkä selkeämpänä kuin eilen, mutta sitten kun mietin todennäköisyyttä näin äkkiä raskautua kemiallisen jälkeen niin kylläpä ei ole toiveikas olo. Siitä on 2 pv kuluttua 4 viikkoa kun se vuoto tuhruttelemalla silloin alkoi
Tiedän, ei oo fiilis et Yk2 keskenmenon jälkeen onnistais, mutta ikinä ei tiedä! Onko sulla mikä dpo nyt vai Kp?
Nyt ois kp 25-27 ja testi näytti ovis+ eli onko huomenna dpo0. Mietin vain että mitenköhän jos hcg elimistössä niin voiko raskaus alkaa.. Juilinut vasemmalle puolelle että ovis tulossa mahdollisesti. Positiivista on se että kierto on käynnistynyt kemiallisen jälkeen uudelleen.
Täällä edelleen tuo hemetin haamu kummittelee, heti pissaamisen jälkeen se lähtee erottumaan. Mielestäni ehkä selkeämpänä kuin eilen, mutta sitten kun mietin todennäköisyyttä näin äkkiä raskautua kemiallisen jälkeen niin kylläpä ei ole toiveikas olo. Siitä on 2 pv kuluttua 4 viikkoa kun se vuoto tuhruttelemalla silloin alkoi
En usko että 4 viikkoa kemiallisen jälkeen näyttäis r-testissä mitään, kun etkö sä tässä välissä kerenny neganki tekemään? Ainakin jossain luki niin et ovistesti saattaa reagoida myös raskaushormoniin, mutta raskaustesti ei reagoi ovikseen. Eli mä oon kyl sitä mieltä että noi sun haamut kertoo uudesta alkaneesta raskaudesta :)
Kyllä joo tein negoja jo hyvinkin liudan silloin, sitten nyt ajatellu että jotenkin se vähäinen määrä vielä viivanpaikkaa tai haamua voi näyttää jossain vaiheessa. Nyt on ihan kyllä pyörällä pää
Marcipa
Piirimestaruustason postaaja
Alkoihan se vuotokin kamalan alaselkäkivun kera. Ja tuttu kp1 ketutus onkin jo ollut koko päivän. Eli ei tosiaankaan tule meille 2020 vauvaa. Pitäisi varmaan ajatella, että oli vasta yk3, mutta silti tuntuu, että haave vauvasta on vaan liian kaukana toteutumisesta. Mietin, että pitäisikö tämä seuraava kierto nyt pitää matalaa profiilia ja jättää oviksen tikutukset ja palstan seurailut väliin.
Kyllä joo tein negoja jo hyvinkin liudan silloin, sitten nyt ajatellu että jotenkin se vähäinen määrä vielä viivanpaikkaa tai haamua voi näyttää jossain vaiheessa. Nyt on ihan kyllä pyörällä pää
Oottelet vaik pari päivää ja kokeilet sit aamupissasta uudestaan. Tuu sit kertoilee mitä näyttää!
Tää ei taas mitenkään liity tähän vauvantekoon, mut halusin tulla teille juttelemaan
Mä tänään aamusta otin yhden kestine 10mg suussa sulavan tabun, enkä mielestäni saanut siitä muuta kun sivarit.
Tänään mietin koko ahdistavaa tilannetta ja lopulta hoksasin jotain tosi oleellista. Olin koko ajan pelännyt, että olen itse vahingoittanut itseäni omilla teoillani ja valinnoillani. Tehnyt peruuttamattomia vaurioita keholleni. Pelkäsin sitä kuollakseni ja ajattelin tätä yötä päivää lähes pakonomaisesti. Mutta nyt tajusin, että en olisi voinut mitenkään vaikuttaa kehoni ylilyönteihin, että en olisi voinut tietää enkä edes arvata reagointiani. Ymmärsin, että mulla on niin heikko yhteys omaan kehooni, että rupesin tuntemaan psyykkisen kivun fyysisenä ja pakonomaisesti etsin syytä pahoinvointiini muualta. Psyykkinen kuormitus ei ollut minusta oikea vastaus. Kuitenkin ajattelin oman toimintani vahingoittaneen kehoani voimakkaasti ja lopulta tajusin, että niin oli keskenmenon kohdallakin. Alitajuntaisesti aloin itse uskomaan sitä valhetta, että se oli itse aiheutettu ja vein tuon valheen mukanani myös muihin elämän ongelmiin. Peilasin kaiken ikään kuin omaan toimintaani, jotta voisin löytää syyllisiä. Tosiasiassa syyllisiä ei ole, on vain tapahtuneita asioita ja mun voimakkaita tunnekokemuksia, joita en pystynyt käsittelemään millään muulla kuin pelolla, johon iskin turvani. Pelko, joka ei kuitenkaan tuo sitä turvallisuuden tunnetta, mutta johon on helppo takertua kun muutakaan ei ole.
Lopulta olin niin paniikissa koko ajan, etten enää itsekään tiennyt miten päin olisin. Pelkäsin syödä, pelkäsin ottaa lääkkeitä ja pelkäsin pelkoa. Loogista tietysti, kun tuo allergia toi minulle lisää haasteita kehollisesti. Mä tein nyt sen päätöksen, että lopetan itseni tarkkailun, vaikka mulla onkin ikäviä oireita, ei se tarkoita sitä, että olen tekemässä kuolemaa. Hyväksyn, että lääkkeet tekee sivuvaikutuksia, mutta ilmankaan en nyt pärjää. Hyväksyn mun mieleni rajallisuuden, sen että se vetää överiksi pienimmästäkin tuntemuksesta, että olen nyt tosi herkillä. Että on ihan yhtä tärkeä huolehtia siitä psyykkisestäkin puolesta kuin fyysisestä. Ja myönnän sen nyt ääneen ensimmäistä kertaa, että kärsin tästä pelkohäiriöstä.
Meinaan huomenna sanoa lääkärille, että olen ollut todella ahdistunut viime ajat, mutta luulen, että jo se helpottaa, kun saan tietää, mitä voin turvallisesti syödä. Mies lupasi huomenna tulla mukaan saattamaan mua sairaalalle.
Toivottavasti kaikki menee sen verran nappiin, että syyt tähän oireiluun löytyy. Nyt mä yritän keskittyä myös positiivisiin asioihin elämässä, vaikka se tuntuu välillä vaikealta.
Mä tänään aamusta otin yhden kestine 10mg suussa sulavan tabun, enkä mielestäni saanut siitä muuta kun sivarit.
Tänään mietin koko ahdistavaa tilannetta ja lopulta hoksasin jotain tosi oleellista. Olin koko ajan pelännyt, että olen itse vahingoittanut itseäni omilla teoillani ja valinnoillani. Tehnyt peruuttamattomia vaurioita keholleni. Pelkäsin sitä kuollakseni ja ajattelin tätä yötä päivää lähes pakonomaisesti. Mutta nyt tajusin, että en olisi voinut mitenkään vaikuttaa kehoni ylilyönteihin, että en olisi voinut tietää enkä edes arvata reagointiani. Ymmärsin, että mulla on niin heikko yhteys omaan kehooni, että rupesin tuntemaan psyykkisen kivun fyysisenä ja pakonomaisesti etsin syytä pahoinvointiini muualta. Psyykkinen kuormitus ei ollut minusta oikea vastaus. Kuitenkin ajattelin oman toimintani vahingoittaneen kehoani voimakkaasti ja lopulta tajusin, että niin oli keskenmenon kohdallakin. Alitajuntaisesti aloin itse uskomaan sitä valhetta, että se oli itse aiheutettu ja vein tuon valheen mukanani myös muihin elämän ongelmiin. Peilasin kaiken ikään kuin omaan toimintaani, jotta voisin löytää syyllisiä. Tosiasiassa syyllisiä ei ole, on vain tapahtuneita asioita ja mun voimakkaita tunnekokemuksia, joita en pystynyt käsittelemään millään muulla kuin pelolla, johon iskin turvani. Pelko, joka ei kuitenkaan tuo sitä turvallisuuden tunnetta, mutta johon on helppo takertua kun muutakaan ei ole.
Lopulta olin niin paniikissa koko ajan, etten enää itsekään tiennyt miten päin olisin. Pelkäsin syödä, pelkäsin ottaa lääkkeitä ja pelkäsin pelkoa. Loogista tietysti, kun tuo allergia toi minulle lisää haasteita kehollisesti. Mä tein nyt sen päätöksen, että lopetan itseni tarkkailun, vaikka mulla onkin ikäviä oireita, ei se tarkoita sitä, että olen tekemässä kuolemaa. Hyväksyn, että lääkkeet tekee sivuvaikutuksia, mutta ilmankaan en nyt pärjää. Hyväksyn mun mieleni rajallisuuden, sen että se vetää överiksi pienimmästäkin tuntemuksesta, että olen nyt tosi herkillä. Että on ihan yhtä tärkeä huolehtia siitä psyykkisestäkin puolesta kuin fyysisestä. Ja myönnän sen nyt ääneen ensimmäistä kertaa, että kärsin tästä pelkohäiriöstä.
Meinaan huomenna sanoa lääkärille, että olen ollut todella ahdistunut viime ajat, mutta luulen, että jo se helpottaa, kun saan tietää, mitä voin turvallisesti syödä. Mies lupasi huomenna tulla mukaan saattamaan mua sairaalalle.
Toivottavasti kaikki menee sen verran nappiin, että syyt tähän oireiluun löytyy. Nyt mä yritän keskittyä myös positiivisiin asioihin elämässä, vaikka se tuntuu välillä vaikealta.
Koko maailmankaikkeus v*tuttaa niin maan pirunmoisesti. Helevetin naisena oleminen, vauvakuumeet, pms, menkat ja kivut ja pentujen huutaminen ja helevetti ihan kaikki... Kiinnostaa kun kilo sitä kuuluisaa vuotaa taas viikko sellaista paksua hilloa jota ei pidättele mikään......................................wddjhws uiopghfqbiuwguiqwgdS ,JHGSYTACFG!
Tsemppiä ja voimahaleja @zarar_Tää ei taas mitenkään liity tähän vauvantekoon, mut halusin tulla teille juttelemaan
Mä tänään aamusta otin yhden kestine 10mg suussa sulavan tabun, enkä mielestäni saanut siitä muuta kun sivarit.
Tänään mietin koko ahdistavaa tilannetta ja lopulta hoksasin jotain tosi oleellista. Olin koko ajan pelännyt, että olen itse vahingoittanut itseäni omilla teoillani ja valinnoillani. Tehnyt peruuttamattomia vaurioita keholleni. Pelkäsin sitä kuollakseni ja ajattelin tätä yötä päivää lähes pakonomaisesti. Mutta nyt tajusin, että en olisi voinut mitenkään vaikuttaa kehoni ylilyönteihin, että en olisi voinut tietää enkä edes arvata reagointiani. Ymmärsin, että mulla on niin heikko yhteys omaan kehooni, että rupesin tuntemaan psyykkisen kivun fyysisenä ja pakonomaisesti etsin syytä pahoinvointiini muualta. Psyykkinen kuormitus ei ollut minusta oikea vastaus. Kuitenkin ajattelin oman toimintani vahingoittaneen kehoani voimakkaasti ja lopulta tajusin, että niin oli keskenmenon kohdallakin. Alitajuntaisesti aloin itse uskomaan sitä valhetta, että se oli itse aiheutettu ja vein tuon valheen mukanani myös muihin elämän ongelmiin. Peilasin kaiken ikään kuin omaan toimintaani, jotta voisin löytää syyllisiä. Tosiasiassa syyllisiä ei ole, on vain tapahtuneita asioita ja mun voimakkaita tunnekokemuksia, joita en pystynyt käsittelemään millään muulla kuin pelolla, johon iskin turvani. Pelko, joka ei kuitenkaan tuo sitä turvallisuuden tunnetta, mutta johon on helppo takertua kun muutakaan ei ole.
Lopulta olin niin paniikissa koko ajan, etten enää itsekään tiennyt miten päin olisin. Pelkäsin syödä, pelkäsin ottaa lääkkeitä ja pelkäsin pelkoa. Loogista tietysti, kun tuo allergia toi minulle lisää haasteita kehollisesti. Mä tein nyt sen päätöksen, että lopetan itseni tarkkailun, vaikka mulla onkin ikäviä oireita, ei se tarkoita sitä, että olen tekemässä kuolemaa. Hyväksyn, että lääkkeet tekee sivuvaikutuksia, mutta ilmankaan en nyt pärjää. Hyväksyn mun mieleni rajallisuuden, sen että se vetää överiksi pienimmästäkin tuntemuksesta, että olen nyt tosi herkillä. Että on ihan yhtä tärkeä huolehtia siitä psyykkisestäkin puolesta kuin fyysisestä. Ja myönnän sen nyt ääneen ensimmäistä kertaa, että kärsin tästä pelkohäiriöstä.
Meinaan huomenna sanoa lääkärille, että olen ollut todella ahdistunut viime ajat, mutta luulen, että jo se helpottaa, kun saan tietää, mitä voin turvallisesti syödä. Mies lupasi huomenna tulla mukaan saattamaan mua sairaalalle.
Toivottavasti kaikki menee sen verran nappiin, että syyt tähän oireiluun löytyy. Nyt mä yritän keskittyä myös positiivisiin asioihin elämässä, vaikka se tuntuu välillä vaikealta.
Sofia2016m
Asioista perillä oleva
Tää ei taas mitenkään liity tähän vauvantekoon, mut halusin tulla teille juttelemaan
Mä tänään aamusta otin yhden kestine 10mg suussa sulavan tabun, enkä mielestäni saanut siitä muuta kun sivarit.
Tänään mietin koko ahdistavaa tilannetta ja lopulta hoksasin jotain tosi oleellista. Olin koko ajan pelännyt, että olen itse vahingoittanut itseäni omilla teoillani ja valinnoillani. Tehnyt peruuttamattomia vaurioita keholleni. Pelkäsin sitä kuollakseni ja ajattelin tätä yötä päivää lähes pakonomaisesti. Mutta nyt tajusin, että en olisi voinut mitenkään vaikuttaa kehoni ylilyönteihin, että en olisi voinut tietää enkä edes arvata reagointiani. Ymmärsin, että mulla on niin heikko yhteys omaan kehooni, että rupesin tuntemaan psyykkisen kivun fyysisenä ja pakonomaisesti etsin syytä pahoinvointiini muualta. Psyykkinen kuormitus ei ollut minusta oikea vastaus. Kuitenkin ajattelin oman toimintani vahingoittaneen kehoani voimakkaasti ja lopulta tajusin, että niin oli keskenmenon kohdallakin. Alitajuntaisesti aloin itse uskomaan sitä valhetta, että se oli itse aiheutettu ja vein tuon valheen mukanani myös muihin elämän ongelmiin. Peilasin kaiken ikään kuin omaan toimintaani, jotta voisin löytää syyllisiä. Tosiasiassa syyllisiä ei ole, on vain tapahtuneita asioita ja mun voimakkaita tunnekokemuksia, joita en pystynyt käsittelemään millään muulla kuin pelolla, johon iskin turvani. Pelko, joka ei kuitenkaan tuo sitä turvallisuuden tunnetta, mutta johon on helppo takertua kun muutakaan ei ole.
Lopulta olin niin paniikissa koko ajan, etten enää itsekään tiennyt miten päin olisin. Pelkäsin syödä, pelkäsin ottaa lääkkeitä ja pelkäsin pelkoa. Loogista tietysti, kun tuo allergia toi minulle lisää haasteita kehollisesti. Mä tein nyt sen päätöksen, että lopetan itseni tarkkailun, vaikka mulla onkin ikäviä oireita, ei se tarkoita sitä, että olen tekemässä kuolemaa. Hyväksyn, että lääkkeet tekee sivuvaikutuksia, mutta ilmankaan en nyt pärjää. Hyväksyn mun mieleni rajallisuuden, sen että se vetää överiksi pienimmästäkin tuntemuksesta, että olen nyt tosi herkillä. Että on ihan yhtä tärkeä huolehtia siitä psyykkisestäkin puolesta kuin fyysisestä. Ja myönnän sen nyt ääneen ensimmäistä kertaa, että kärsin tästä pelkohäiriöstä.
Meinaan huomenna sanoa lääkärille, että olen ollut todella ahdistunut viime ajat, mutta luulen, että jo se helpottaa, kun saan tietää, mitä voin turvallisesti syödä. Mies lupasi huomenna tulla mukaan saattamaan mua sairaalalle.
Toivottavasti kaikki menee sen verran nappiin, että syyt tähän oireiluun löytyy. Nyt mä yritän keskittyä myös positiivisiin asioihin elämässä, vaikka se tuntuu välillä vaikealta.
Isot tsempit täältä. Ihanaa että mies tukee sua
