Raskaaksi 2015

Tein just rfsu:n testin ja negahan se oli niinku pelkäsin eli outo ennakko vuoto olikin siis kuukautiset :banghead: jotenkin niin pettynyt olo, mietin vaan mikä selittää kaikki oudot oireet vai oonko vaan alkanut tarkkaileen kroppaani kriittisemmin. :oops:
 
Carolyn, sorry :/. Mutta taitaa olla juurikin niin, että analysoimme joka nipsaisua ja pidämme äärimmäisen merkityksellisenä...
Joo yrittämisestä ja luovuttamisesta: viimeisen 10 vuoden aikana on monta kertaa luovutettu, mutta sitten on palattu haaveisiin vuoden tai usean kuukauden jälkeen. Joillakin luovuttaminen auttaa, mutta ei lohduta itseäni. yliyrittämisestä en myönnä kärsineeni 7-10 vuotta sitten, kun oletimme lapsia syntyvän ihan normaalilla sukupuolielämällä. Ei tullut mieleenkään, että olisin hedelmätön tai että mitenkään pitäisi edes yrittää. Joo, mutta totuus kävi sittemmin ilmi.
Mutta hei, eipä vaivuta synkkyyteen. Toivon, että arvostatte normaalia lisääntymiskykyänne ja nauttikaa jo syntyneistä lapsistanne!!!
 
Minäpä täällä huutelen taas :)
Ovis oli toissa viikon torstaina ja koko se viikko heiluteltiin peittoa sunnuntaihin asti. Tein raskaustestin viime viikon pe ja su mutta näytti negaa. :/ Teen nyt tulevana viikonloppuna pari lisää ja jos ei näytä kahta viivaa niin voinko sanoa jo ettei tärpännyt tässä kuussa?
 
Katjusha: mulla ei oo tietoa menkkojen ajoista koska poistatin vasta 3viikkoa sitten kierukan ja kierukankaan aikaan ei tullu menkkoja 3vuoteen. Mutta odotellaan nyt vielä ensviikkokin.
 
Kirppu, hyvä idea! Jossain 5 viikkoa tyhjennysvuodon alusta olisit siis jonkin verran ehkä myöhässä. Oviksen kehittelyyn menee joka tapauksessa parisen viikkoa.
 
Katjusha mun täytyy sanoa että oot uskomaton nainen, niin vahva ja optimistinen. Arvostan ja kunnioitan sua suuresti yhtään tämän foorumin ulkopuolella tuntematta. Teille jos kenelle sen oman käärön soisi. Ihmeiden aika ei ole ohi, vilpittömästi toivon että sellainen osuu vielä teihin.
 
Katjusha mun täytyy sanoa että oot uskomaton nainen, niin vahva ja optimistinen. Arvostan ja kunnioitan sua suuresti yhtään tämän foorumin ulkopuolella tuntematta. Teille jos kenelle sen oman käärön soisi. Ihmeiden aika ei ole ohi, vilpittömästi toivon että sellainen osuu vielä teihin.

Ihan samaa mieltä! :)
 
Katjushalle vielä pahoittelut:sad001:Heartred
Mitta tosiaan, ihmeiden aika ei ole vielä ohi:wink

Täällä ei vieläkään tätiä ja kp46/43...
Häpyluuta nippailee ja muutenkin koko alavatsaa. Ei juili mitenkään, mutta ihan kun joku tökkis nuppineulalla häpyluun alta ja muniksien kohdalta :grin sama oli viime raskaudessa. Alamahassa on myös sellainen levoton/jännittynyt tunne. Äsken söin kanaa ja riisiä niin YÖK!! Se on mun lempparia mutta ei vaan mee alas. Oksettaa ihan hirveänä:hungover: testin teen kun ukko tulee kotiin.
 
Aloin tossa vaan laskeen noit päiviä...ja öööö mites tuossa testissä voi näkyy jo jotakin, kun ovisplussa oli viimeviikon tiistaina?
 
Voisin taas vaihteeks tännekkin päin kuulumisia kirjoitella jos joku on kiinnostunut :D

Vihdoin ja viimein lokakuun alussa tuli laparoskopia aika joka oli 20.10 no sinne menin aamulla 7.01 ja oli neljäntenä jonossa. Olin siellä sellaset 8-9 tuntia kun lääkäri tuli sanomaan et nyt sua ei keretä leikkaamaan eli saat joskus uuden ajan.. hitto et hajotti!
olin kumminki oottanu sitä aikaa ja koko operatioo puolvuotta!!!!

no soittivat vielä samana päivänä kotiin että "tässä uus aika (20.11) ja sitte toistamiseen ei peruta. Ei voida luvata kun ensinmäiselle tarkka aika kun tää on päiväkirurgiaa.." Okei hyvä ettei mennyt pidemmälle kun tasan 1kk. niin siis sit vaan piti toivoo ettei kierto heitä häränpyllyy (vaikka ei mulla oo siihen taipumusta), mutta kun se pitää tehdä ennen kp11.
20.11 oli viime perjantai ja sinne menin klo 06.30 et olen varmasti ajoissa, mutta siellä oli jo 2 mummoa odottamassa!? siis mitä monelta ne oli sinne menny???????

mä olin sitte kolmantena ja pelotti et kohta ne sanoo ettei voida kun on sitä tai tätä.. kello oli just jotain seittemän aamulla kun hoitaja kutsu nimellä ja sillä oli mulle vaatteet! tuli semmonen "jes, pääsein ennen noita :) " sitten mulle kasin aikaa tuotii 3pilleriä ja joskus 10-11 aikaa leikattiin. Kotiin pääsin siinä 19.30 aikoihin.
Nyt siis endo on poistettu ja ehkä jopa on mahdollista raskautuakkin.
Tänää piti soittaa polille mut muistin kellonajan väärin ja olin soittamassa just sillon ku puhelin aika menee kiinni, eli huomenna uusiks kysyy koska voi taas alkaa yrittää.
Ai niin ja molemmat tuubat oli auki! :)

-Mymmelisti kp 13/30 yk40/ yk0 (ens kuussa varmaan aletaan vasta yrittää joten siksi toi toinen "leikkauksen jälkeen yk0")
 
Teen testin sittenkin vasta huomenna:hilarious:
Mies unohti tuoda testin, ja minä oon kipeenä kotona niin en hae kyllä joten tyydyn huomiseen testaukseen:dance008
 
Takaisin
Top