Raskaaksi 2015

Peepelle onnittelut! Parempu myöhään kun ei milloinkaan ;)

Mukkis, tee aamul uus! Mut nii paljo väriä tos et kyl plussaks sen luokittelisin ;)

Mä en tiiä millon testailis. Ehkäpä ke aamuna vois. Sillo olis kp 33/30(-65). Ärsyttää ku edellinen kierto oli noin pitkä ni ei yhtää tiiä mitä nyt odotella :D
 
Murkku, mulla on vahva suunnitelma testata vasta, jos menkkoja ei maanantainakaan kuulu. Todellisuudessa saattaa käydä niin, että tuo yksi kaapissa oleva testi alkaa huhuilla mun nimeä jo aiemmin. En usko että sekään olis ihan hirveän hyvä, että testaa aamulla ja mahdollisen plussan jälkeen yrittää muina naisina lähteä töihin niinku ei mitään.
 
Kaivoin esiin "muistiinpanot" tuon toisen lapsen yritysajalta. Yritystä ehti olla 1v11kk ennen tärppäämistä ja kiertoja tuohon väliin mahtui vain 11, koska kierrot olivat pitkiä (28-174 päivää). Katsoin, että ne kierrot joissa oli käytössä Terolut olivat 174 päivää (no tässä ne aloitettiin vasta tietysti), 28 päivää ja 37 päivää. Eli hirmuinen vaihtelu Teroillakin vaikka samalla kiertopäivällä noissa kahdessa jälkimmäisessä kierrossa aloitin ja lopetin ne. Ja se mikä on hassuinta niin olen näköjään saanut ovistestiin plussan jo ennen sitä tärppikiertoakin. Terolut-kiertojen jälkeen ensimmäisessä kierrossa olen saanut ovisplussan kp 45 :o Ja nähtävästi se on ollut ihan oikea plussa, koska luteraalivaihe on ollut sen 14 päivää mitä mulla normaalistikin. Hämmentävän myöhäinen ovulaatio siis ollut. Seuraava ovulaatioplussa on tullut viisi kiertoa myöhemmin ja siitä kierrosta tuli tärppi.

Ja laitetaan nyt ne tärppikierron "oireetkin" kun olen ne kirjoittanut tarkasti ylös. Eli ovistesti oli + kp 15 ja seuraavana yönä ollut selvät ovisoireetkin. Kp 19 (dpo 3?) on tuntunut kova vihlaisu alavatsalla ja nivusessa ja samaan aikaan lyhyt huonovointisuuskohtaus. Samana päivänä pyyhkiessä vähän verensekaista limaa. (Eli ilmeisesti kiinnittyminen ollut tässä kohtaa.) Kp 22 (dpo 6?) rinnat kipeytyneet kunnolla erityisesti päältä ja nännit olleet arat. Sen jälkeen useammalta päivältä kirjauksia kaikenlaisista vihlomisista, nippailuista ja repäisykivuista vatsalla. Kp 25 (dpo 9?) olen myös kirjoittanut "aavistus onnistumisesta". Kp 28 (dpo 12?) menkkatuntemuksia ja herkkään raskaustestiin haamu. Seuraavan päivänä samanlaiseen testiin selvästi vahvempi viiva ja tässä vaiheessa olen kirjoittanut, että etovaa oloakin ollut jo muutamana päivänä. Kp 30 (dpo 14?) digitestissä "raskaana 2-3".

Laitoin nämä nyt siis tänne ihan sillä ajatuksella kun näitä aina mietitään ja olin tosiaan pitänyt varsin tarkkaa kirjanpitoa ;)
 
Gatusa, sua on täällä niiiiin kaipailtu! Kylläpä tyttö on jo iso! :) ja onpas ollut rankka talvi teillä :( onnea jatkoon ja toivottavasti saat satoa kasvamaan taas :)

Peepe, siellähän on leffaviivat! Onnea!
 
Peepe vau onnea! Vahva plussa. :happy:

Murkku meinasin ehkä torstaina testata. :woot: Sillon olis kuitenkin jo dpo11 ja meille tulee perjantaina koko viikonlopuks sukulaisia kylään. Nyt kun mietin tuota testaamista, niin alko jotenkin jännittämään ihan kauheasti. :eek: Ai kauhee sentään.. :hilarious:
 
Pepe täällä menossa nyt kp 31 ja viimeks testasin lauantaina sen negan.. Mä en usko että plussaan tässä kierrosta mut ois kiva et sit alkais menkat niin pääsis uuteen kiertoon.. Voi olla että ovi on ollu myöhemmin.. Mut sit en usko että tärppi ois käyny.. Koska talletteluita ei oo kyl tehty sit kun sillä oletetun oviksen viikolla..

Voi myy kyllä sua on nyt koeteltu siellä voimia! <3

Peepeellä on kyllä huikeet viivat! Onnea! :)
 
Onneksi olkoon Peepe!!

Muurahainen, täällä sama dpo 6 menossa ja millään en malttaisi odotella vielä ainakin viikkoa! Voisiko tämän viikon vaan pikakelata? Mulla ei kyllä ole mitään oireitakaan, että mahdanko edes olla raskaana.. Sulla voisi ainakin väsymys viitata tärppiin :) Miehelle lupasin, että testaan vasta, jos täti jättää tulematta. Kaapissa on vaan yks apteekin oma, tekisi mieli tilailla noita herkkiä liuskatestejä. Hmm..

Gatusan ja pepen raskautumistarinat ovat hurjan inspiroivia :Heartred kyllä olette plussanne (ja vauvanne) ansainneet, vaikka tietysti kaikille teille ihanille foorumin naisille soisi käärön syliin :Heartred:Heartred

Myylle jaksamisia kaiken ikävän keskelle.

Lucky, tsemppiä lopettamiseen! Varmasti on vaikeaa, mutta niinkun itsekin sanoit niin nyt on hyvä motivaattori onnistua. Jaksamisia myös sinulle, täältä oletkin monia hyviä vinkkejä saanut :)
 
Mulla on kaapissa pari pc:n liuskaa ja sitten jo puolisen vuotta siellä on noi digitestit odottanut, että liuskaan tulisi vahva haamu... Josko tämä nyt vihdoin olisi se kierto...

Enu, todellakin torstaina testaat sitten jo, kyllä pitäisi haamua näkyä tai on ainakin muilla näkynyt jo silloin. :)

Nannu, voihan se oireettomuuskin viitata tärppiin. :) peukkuja pidän sulle täällä! :)
 
Pepe, kysyin lääkäriltä et osaako yhtään sanoa kauan menee, mut ei osannut. :/ no mutta toivottavasti ei mee kauaa! :) hitsi miten nopeesti aika menee kun sielläkin ollaan noin pitkällä!!!!<3

Uu peepellä kaksi viivaa testissä! Tarrasukkia ja vauvaliimaa :)
 
Peepelle onnea!
Gatusa hienoa kuulla sinusta! Synkän kuuloinen talvi teillä ollut, mutta olkoon kevät ja kesä valoa täynnä :)

On. Kp20/28-30 Voidemaista valkovuotoa tullut. Onko muilla ollut niissä kierroissa samaa, kun olette plussanneet? En muista oliko viimeksi samaa, kun oli raskaana.
Tänään oon ihan pikku jutuista kiukunnu ja saanu raivonpuuskia. Oikealla puolen napaa kiristää ja parikertaa oksennus noussut suuhun :yuck: Vahva tunne, että ei tässäkään kierrossa nappaa. Vaikka ollaa pupuiltu 2-3 päivän välein. Oviksesta ei tietoa millon ollu. Kp12 tienoilla oli kovia vatsakipuja oisko ollut ovis. Pupuiltiin juuri tuolloin. Nää on niin piinaavia nämä kierrot.
 
Murkku oispa nää niitä oireita, mutta en osaa edes vielä innostua. Oon vähän pessimisti luonteeltani. Olikos teillä kuinka kauan yritys jäissä nyt vai miten oli? Täällä unohtuu asiat, kun aktiivisia kirjottelijoita paljon :) ja tekstiä tulee. .
 
:*~*:._.:*~* TJOTTAILIJOITA / YRITTÄJIÄ *~*:._.:*~*:.

Diku yritystä 10/07
kukka^^ yritystä 9/10
Jennuli yritystä/tjottailua 9/12
Mymmelisti yritystä 9/12
Miilia_ yritystä 10/12
Myy82 yritystä 11/12
Lume yritystä 2/13
Sannuinen yritystä 5/13
Mykerö yritystä 10/13
PikkuMinski yritystä 10/13
Kettuli yritystä 11/13
'Muurahainen' 11/13
Nepa yritystä 11/13 TESTAA 26.4.
Junttura yritystä 12/13
Ilpuri yritystä 1/14
Mimmu yritystä 1/14
DarkMimosa yritystä 2/14
N83 yritystä 2/14
Jepulis80 yritystä 3/14
Liisu yritystä 4/14
mimi. yritystä 4/14
nennaa yritystä 4/14
silv yritystä 5/14
Hampaaton yritystä 5/14
nuuhku yritystä 5/14
LunaOdessa yritystä 6/14
Nonna yritystä 6/14, km 12/14
starling yritystä 6/14
Viipsukka tjottailua/yritystä 6/14
Haiidi93 yritystä 07/14
Jellis yritystä 7/14
Larissa tjottaillen 7/14 TESTAA 1.5.
Mariska86 yritystä 7/14
silkkikorva yritystä 7/14
susannne yritystä 7/14
Mami91 yritystä 7/14 TESTAA 1.5.
jeilei yritystä 8/14
Rosann yritystä 8/14
Sabetti yritystä 8/14
Soma yritystä 8/14
Lumikello2015 yritystä 8/14
enu yritystä 9/14
pikkukakkosen posti 9/14
@sukki yritystä 10/14
helmihiutale yritystä 10/14
Hipsutin yritystä 10/14
Jemberry yritystä 10/14
lumihiutale. yritystä 10/14
Maaritmarianne tjottia 10/14
titem tjottia 10/14
dreamer88 yritystä 11/14
lauruskaah yritystä 11/14
Neelia yritystä 11/14
ninukki yritystä 11/14
Beisla yritystä 12/14
Nannu yritystä 12/14
Tyttötiikeri tjottaillen 12/14
be yritystä 1/15
jm yritystä 1/15
Kikati yritystä 1/15
late- yritystä 1/15
Lukutoukka87 tjottailua 1/15
Milttis yritystä 1/15
Nyytti yritystä 1/15
Taikatuuli74 yritystä 1/15
Tintti-8 yritystä 1/15
puhvis yritysta 1/15
Käkis yritystä 2/15
piglet yritystä 2/15
Mindi2 tjottailua 2/15
Catja85 yritystä 3/15
jasmi93 yritystä 3/15
Junibea yritystä 3/15
Kerttu yritystä 3/15
Kohta3 yritystä 3/15
Nailedit yritystä 3/15
Aphrael yritystä 3/15
Elyssei_ yritystä 4/15
Mimmulih_92 yritystä 4/15
Gnome yritystä 4/15
Smurfiina84 yritystä 4/15
Lissu yritystä 5/15
Sandy yristystä 6/15
Psykoenkeli tjottailua?
madonna_86 yritystä?
charm yritystä?
tikku yritystä?
kukkaperhonen yritystä?
Pippi yritystä?
beneathbeautiful yritystä?
Terkku yritystä?
Ninjaana yritystä?
kingisuu yritystä?
Jenna-85 yritystä/tjottailua?


(93 kpl)

.:*~*:._.:*~*: PLUSSANNEET :*~*:._.:*~*:.

lucky87
yritystä 9/13 LA?
Anskunen tjottaillen/yritystä 4/11 LA1.12.
kiivimami yritystä 5/13 LA?
PepeXXL yritystä 8/13 LA 17.11.
Timbe yritystä 9/13 LA 6.12.
Aurinkoinen yritystä 3/14 LA 30.8.
TiiT yritystä 3/14 LA 16.9.
Vauvahaaveilija yritystä 3/14 LA 17.9.
Aaria yritystä 5/14 LA 13.9.
HaaveissaVauva yritystä 6/14 LA?
Kyfi86 tjottaillen/yritystä 6/14 LA 3.12
Sazu87 yritystä 7/14 LA 20.10.
Hilla yritystä 8/14 LA 9.9.
Johanna.. tjottaillen 8/14 LA 4.12.
Toffee yritystä 8/14 LA 21.8.
elmiina tjottia 9/14 LA?
Katariina86 yritystä 9/14 LA 25.8.
suvii-i yritystä 9/14 LA 14.12.
Vesta yritystä 9/14 LA 23.10.
j3nni LA 10.9.
Nougat yritystä 10/14 LA?
Sinsu yritystä 10/14 LA 19.9.
mommyme yritystä 10/14 LA 26.9.
Dumbo. yritystä 10/14 LA?
lime- yritystä 10/14 LA?
Sarina1 yritystä 10/14 LA 5.12.
Tinttarilla- tjottaillen 10/14 LA 7.11.
Azalea yritystä 11/14 LA 27.11.
Sannis86 yritystä 11/14 LA 10.9.
Miuk yritystä11/14 LA 3.9.
Minde yritystä 11/14 LA 12.9.
Kuuku87 yritystä 11/14 LA 14.9.
Soffie yritystä 11/14 LA?
sohwia yritystä 11/14 LA 15.11.
Unicorn81 yritystä 11/14 LA?
mindiS yritystä 11/14 LA 28.12.
evesiili yritystä 12/14 LA 24.9.
Tassu yritystä 12/14 LA 5.11.
pilvikirsikka yritystä 12/14 LA?
Esma yritystä 1/15 LA 11.11.
liliina yritystä 1/15 LA 25.11.
Tintuska yritystä 1/15 LA 24.10.
Tähtityär yritystä 1/15 LA?
Orm Onnekas LA?
SannaMiia yritystä 1/15 LA 13.11
Skippi yritystä 1/15 LA?
Peepe yritystä 1/15 LA?
Aneska yritystä 2/15 LA 12.11.
Antzeliina yritystä 2/15 LA 14.11.
Minttulaku yritystä 2/15 LA 21.11.
Ruusa tjottia 2/15 LA 16.11.
Sydänpylly yritystä 2/15 LA?
Pepita_ yritystä 3/15 LA?
MrsH LA?
Wildside_ LA?
anní tjottaillen

(56 kpl)


Yritin nyt saada listaa jonkunnäköseksi, piti kaivaa tosi pitkältä ennenkuin löytyi.. Puutoksia ja muutoksia varmastikkin on :)

ON. Ovistuntuntemukset on ja välillä lähtee pois, tikuilla en ole vieläkään kovin vahvaa plussaa saanut, vasta olla tulossakin vielä taitaa olla, kierrot edelleen heittelee..

Onnea kaikille plussista ja pahoittelut negoista!

puhvis kp17?-33(-42)
 
Soma hyvältä kuulostaa sun oireet. Nyt kun mainitsit tuosta käsivoidemaisesta valkovuodosta, niin mulla on ollu sen tapasta nyt tässä kierrossa. Sovitaan näin, että se on ihan selvä oire plussasta. :grin

Murkku testataan yhessä sillon torstaina! :p On tää menny niin jännäks. Sillon ku esikoista aloin oottamaan, niin kovasti vaan ihmettelin missä menkat viipyy, kun ne oli pari päivää myöhässä. Nyt ei puhettakaan, et niin kauaa malttaisin oottaa.. :hilarious::rolleyes:
 
Jaaaha.. olinkin sitten ajatuksissa työntäny tyhjän pc. Paketin kaappiin viime testauksesta.. eli enpäs testaakkaan tänään :D
 
Soma, no se lääkäri luovutti mun suhteen, käski laihduttamaan ja tulemaan takaisin. Painoni ei ole sitten mihinkään tippunut, enkä asiasta jaksa stressiä ottaa. Napsin tossa omine lupineni tässä kierrossa clomipurkin loppuun. Ja otinpa vielä royal geleetkin käyttöön. Sain sitten niin vahvan ovisplussan, että koskaan en ole niin vahvaa saanut. Nyt sitten jännäillään josko tästä viimeisestä rutistuksesta tulisi tulosta. Viime kierrossa sain jo haamuja testiinkin, oli clomiton kierto, et sekin pääsi yllättämään. Varsinkin kun lääkäri totesi, etten ovuloi edes clomien kanssa... No saas nähä miten nyt akan käy.
 
Takaisin
Top