Raskaaksi 2012

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Dark
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Huomenta!!

Täällä ollaan jo paremmin mielin. Päätin, etten tässäkään kierrossa tikuta. Kyllä ne tuntemukset sitten kertovat itsestään. Eilen hieman kipuili menkat, mutta tänään ei enää mitään. Eipä vuotoakaan kuin tuhruilua enemmälti. Että sellainen viime kierto sitten... Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!! <3 <3
 
Piti kirjoittaa vielä kevään aiheuttamasta sisustusinnosta! Iskeekö muille keväällä jotenkin enemmän innostusta tehdä asioita kotona? Itsellä on hirvee into päällä vaihtaa innolla tapetteja ja kaikkee, vaikka vasta pari kuukautta olemme täällä asuneet :P Tai tapetteja emme kyllä vaihtaneet, kun olivat ihan kivoja. Mutta ehkä päätän kuitenkin repiä jontkut poies seinästä !?! ;-) Ei minusta koskaan tiiä :)
 
Olen lueskellut ihmisten kirjoituksia, mutta hiukan ottaa aikansa ennen kuin pääsee ihan jyvälle kaikesta :D Kovasti plussatuulia meille kaikille ja pahoitteluni negoista :(

Itsellä tänään menossa yk1  kp11 eli tämä viikko koitetaan hyödyntää ja kuulostella kehoa, mitä se kertoo, ainakin silloin kun esikoinen sai alkunsa tunnistin ovulaation limoista, että kattoo nyt kuinka käy..silloinkin meni se reilu puoli vuotta, että testiin tuli kaksi viivaa, joten ei tässä epätoivoon vaivuta vielä pitkään aikaan.

Kevät tulee kohisten ja kohta on kesä, joten nautitaan toisistamme :)
 
Aurinkoista viikon alkua kaikille!

vuononvaltiatar: Pahoittelut negasta! Tätikin kuulostaa olevan väistymään päin, tsemppiä tähän kiertoon ;) jospa tämä on nyt se plussa kierto :) Itselle tullut ainakin älytön siivousinto näin keväällä, toivottovasti intous ainakin täällä pysyy :D sen verran kyl koiratkin kantaa hiekkaa sisään ja karvaa riittää.. odotan että pääsis tuota pientä takapihaakin laittamaan..

indyko: Tsemppiä tähän kiertoon!

mame: Mukava tuo lista.Toivottavasti se toimii. :) voi kun siellä päästäis jo uuteen kiertoon.. inhottavia nuo pitkät kierrot..

Catriona: Toivotaan ettei räkätauti ole sitkeä ja kestä kauaa.. flunssa on kyl niin inhottava! Itsellä oli hetki sitten ääni poissa kaks viikkoa ja räkää lens.. nyt jo ääni kulkee mutta nenä tuntuu olevan taas tukossa.. neidilläkin näyttäis taas räkää valua solkenaan..

vanilj: Mikäs siellä on tilanne? ;)

omppuf: Onnea tähän kiertoon! :) Hyvä että ne testin tulokset oli normaalit.

Omaa: Eilen tuli huvikseen testattua tikuilla ovista, tikkuun pärähti pikkasen testi ajan jälkeen(n. 7min kuluessa) aikalailla saman vahvunen viiva kuin kontrolliviiva.. tänään tein kans uuden testin, niin tikkuun pärähti testiviiva hyvin tummana ennen kun se 5min oli kulunut. Testi viiva oli vielä tummempi kuin kontrolliviiva. Nyt siis kp 15 meneillään. :) Koskaan aikaisemmin en ole saanut testeihin näin tummia viivoja!  Testailen niillä testeillä mitä saa citymarketeista.. voiko olla niin että nyt vois jo ovis olla vaikka menkat loppu silloin kp11? Mitään tuntemuksia en kyllä oo oikeastaan tuntenut.. tai ehkä vähän semmosta painon tunnetta oik. alavatsalla ollut pari päivää.. Aika jännää jos ovis on nyt käsillä.. mut jotenkin niin en niin uskois noihin ovistestitikkuihin.. kun jos ovis nyt olis niin miksi kierrot sit venyvät niihin megakiertoihin.. mut toisaalta taas uskoisin..

Miten te muuten laskette tuon loppukierron oviksesta? Milloin on dpo1?
 
kukka^^ - hienoa että testi näyttää noin selkeästi oviksen lähestyvän! Mulla nuo Cittarista saatavat Pregcheckin testit ovat aina näyttäneet lähestyvän oviksen hyvin selkeästi ja lapsettomuusklinikan lääkäri oli sitä mieltä että nykyiset testit ovat hyvin luotettavia. Suorastaan määräsi mut käyttämään niitä muutaman kierron ajan, jotta varmistuisi että mun omat tuntemukset tosiaan ovat ovulaatiotuntemuksia ja jotta saatais varmasti ajoitettua pupuilut hyvin. Eli siitä sitten pupustelemaan siipan kanssa; ovis todennäköisesti tapahtuu sielläkin tänään, huomenna tai ylihuomenna.

Jollei sulla ole selkeää tuntemusta kun munasolu irtoaa, neuvoisin laskemaan ovispäiväksi lääkärini ohjeiden mukaan testiplussaa seuraavan päivän. Siitä seuraava olisi sitten 1 DPO. 

vuononvaltiatar - mulla on nyt myös kova into sisustaa kotia ja mikäpä ettei kun tässä ollaan asuttu vasta kolmisen kuukautta. Aikaisemmin en ole oikein piitannut sisustamisesta mutta ehkä tässä on nyt se olennainen ero että tämä on ihan oma koti. :D  Tilattiin just uudet kirjahyllyt tai oikeastaan vitriinit kun haluttiin ovet sekä esteettisistä syistä että kissojen takia. Kattimukset nimittäin tunkevat hyllyyn ja pudottelevat kirjoja. Innostuin myös ompelemaan verhoja.

Omaa napaa - uskallan varovaisesti arvella että räkätauti olisi poistumaan päin. Tänään ei ole ollut yhtään niin kelju olo kuin parina viime päivänä. Nyt on kp 24 ja 10 dpo ja meinaan testata ylihuomenna vaikka en uskokaan että olisi tärpännyt. Vähän vaikeaa arvioida milloin tätiä pitäisi odotella kun nyt oli ovis tavallista myöhemmin. Ainakin periaatteessa kierron pitäisi olla nyt tavanomaista pitempi, kun kerran luteaalivaihe on mulla yleensä 14 päivää, joten kaipa täti tulee lauantaina.
 
Hei taas kaikki ihanaiset kuumeilijat!

En kauan pystynyt olemaan poissa, mutta hieman olen saanut irtiottoa jatkuvasta kuumeilusta. Olen nyt käynyt muutaman kerran aivan ihanalla vyöhykeTERAPEUTILLA ja kiitos teille jotka sinne saitte minut houkuteltultua on se ollut joka pennin arvoista! Aivan ihana ihminen ja ollaan puhuttu niin paljon kaikista asioista ja olen saanut niin paljon henkistä hyvää olea ja tressi on purkautunut.  Onko teille muille jotka olette käyneet vyöhyöketerpeutilla tehty samalla bemer-hoitoa?

Olen ihan vakuuttunut tästä vyöhyketerapiasta sillä kierto näyttää olevan korjaantumaan päin jo 2 käynnin jälkeen sillä torstai käynnin jälkeen alkoi vasemmalla puolella selviä merkkejä munasolun irtoamisesta ilmetä, tällöin kp 10. Kp 11 testasin vielä ovis nega, kp 12 lähes tasavahvat viivat ja kp 13 vahvempi kuin kontrolliviiva. Eli täällä Dpo 0, mutta onkohan ihan normaalia, että tänään viiva oli jo tosi paljon haalistunut? Mulla yleensä pysynyt ovisviivat pari päivää ja sitten lähtenyt haalistumaan? Mutta huomaan sen sitten muista oireista jos ei olisikaan ollut vielä ovis, mutta aika varma olen, että se olisi ollut. Ihmetteln nyt vain kun viiva niin nopeasti lähti haalenemaan ja tuntemuksetkin katosivat oikeastaan viime yönä kun olin yövuorossa.

Olen kyllä todella helpottunut, että jos oviksen mukaan mennään niin voin päästä jo tästä kierrosta takaisin omaan 28 päivän kiertoon. Ihanaa! Viime kierroista ovis on tullut niin myöhään niin kierrot venyneet liian pitkiksi, mutta nyt näyttää niin hyvälle.  Pupuilu meillä jäi miehen työkiireiden vuoksi aika vähäiseksi ennen ovista, mutta vkonloppuna ehdittiin hyödyntämmän, mutta siinäkin ihan fiilis pohjalta. Nyt ei ole kovin toiveikas olo plussasta ja oikeastaan olisi mukava huomatakin, että täti tulisi kylään ajoissa ja tulisi helpotus kun kroppa toimii taas. :)

Olen hieman tahditon, kun noin pitkästi omaa napailen, mutta lukenut olen kaikki teidän asiat. Tervetuloa kaikille uusille kuumeilijoille!

Mame:
sinulla onkin ihan tautisen pitkä kierto nyt. :( Ihanan listan olit laittanut mistä kaikesta pitääkin nyt nauttia, koska ensi vuonna kun meille alkaa syntymään meidän ihania nyyttejä joudutaan hetkeksi unohtamaan monet asiat. Tsemppiä sinne!

Vuononvaltiatar:
Pahoittelut tädistä. Tsemppiä uuteen kiertoon. Meinaatko taas mennä ilman tikkuja? Minun niin piti mennä ilman, mutta kun oli kaappii jäänyt, en saanut pidettyä näppejä erossa..:)

Isabell: Mitäs sinne? Onko plussatuntemuksia? <3

Omppuf: Hienoa, että saitte kannustavat tulokset ja nyt vaan odotellaan koska pikkuinen ilmoittaa tulostaa! :)

Vanilj: Mikäs tilanne siellä? Jos tressitön kierto toisikin plussan tullessaan? :)

Josma: Pahoittelut ylipitkästä kierrosta ja negoista! :( Kyllä jokin apu kiertosi lyhentämiseen pitäisi saada. Tsemppiä!

Catriona: Toivotaan, että täti pysyy poissa ja haikara vihdoin löytää teidän osoitteen! :)

Paljon plussatuulta kaikille!! +++

 
kukka^^; sanoisin sinulla nyt olevan dpo 0, kun ovisplussan sait tänään :) Onnea siitä hyvästä! :) Kyllähän tuo ovis voi hyvin siellä valmistua, vaikka vuoto jatkuikin pitkään... ja ilmeisesti kroppa on valmis muniksen irtoamiseen LH-huipun puolesta :)

Catriona; on ehkä kirjahyllyllä säilytettävien tavaroiden puolesta kanssa sitten hyvä välttää avohyllyjä ;-) Verhojakin olisi niin kiva vaihdella vuodenajan mukaan, mutta oon ollut tähän asti juuri niin saamaton verhojen suhteen, että läpi vuoden ovat samat ikkunassa... Viimeistään vauvan tullessa voisi yrittää skarpata tässä ;-) Hienoa, että siellä on tauti väistymään päin :) Onnea sinne testailuihin! :)

pikkutonttu; kiva kuulla sinusta :) Hienoa, että siellä on nautittu vyöhyketerapiasta!! :) Itsekin ihan tykkäsin siitä, mutta ne pari pinnetilakohdat tekivät vaan niin kipeetä, ettei paikallaan pystynyt olemaan... : / Mulla on vielä yksi kerta sovittu ensi viikolle. Sen jälkeen pidän siitä taukoa. Itsellä ei sinällään tuntunut vaikuttavan muuhun kuin aineenvaihdunnan kiihtymisees. Muita muutoksia en missään tehnyt, joten ehkä sitä kuonaakin saattoi poistua ;-) Mutta hienoa jos sinulla selkeästi heti lähti auttamaan!! :) :) Ja meinasin ilman tikkuja mennä... En muista, olisiko minulla yksi tikku tuolla jäljellä, jonka voin tietty sitten tehdä oireiden vahvistamiseksi! ;-)
 
Isabell Eipä mitään ihmeitä! Sillon viimeeks kun kirjottelin ni tais vielä seuraavana päivänä olla munistuntemuksia vasemmalla, jonka vuoro se taitais nyt ollakkin! Eilen illalla taas olin ihan varma et oikee munis räjähtää just! Ei pysty käsittää mitä nuo tekee tuol sisuksissa! :D Mut mites siellä??? =)

Melinaaaa!! :D Mitäs sinne?

Jos mun kp:t ei menis yks yhtee päivämäärän kanssa ni en kyl edes tietäs mikä kp on menossa! :D Et hyvin on tässä saanu asian pois mielestä näköäjään! :D Mut tosiaan, ei mitään ihmeellistä vieläkään! =) Saa nähä ny millo se täti meinaa nyt pyyhältää kylään! Jos se rupee menee ihan mahottomaks ni täytyy vissii sit teroilla vähä avittaa, toivottavasti ei tartte! :)
 
Heippa kaikille!

Liityn tänne teidän muiden seuraksi, sillä samansuuntaisia toiveita olisi täälläpäin. Lopetin minipillerit 5. maaliskuuta ja 25.3 alkoikin menkat. Laskeskelin, että tämän mukaan ovulaatio olisi ollut 14 päivän säännöllä samalla viikolla, kun pillerit lopetin. Nyt onkin sitten yritetty ahkerasti tässä kierrossa hedelmöittyä ja saas nähdä miten käy :) Kierron pituudesta ei ole varmaa tietoa, kun minipillereitä on tosiaan syöty ja menkat on ollu kerran-pari puolessa vuodessa noin suurinpiirteen.Ovis-tikutin tähän kiertoon, mutta tein niitä virheellisesti aamuisin ja vasta kun puolen kierron aikaan tajusin alkaa tehdä päivällä, niinkun pitikin, niin heti sainkin punasta väriä. Sillon tosin huippu oli varmaan jo ollut, kun seuraavana päivänä oli paljon vähemmän LH:ta tikun mukaan ja kolmantena päivänä ei niinkään paljoa, että yhtään väriä ois tikkuun tullut. Mistään en oo oikeen löytäny tietoa, kuinka kauan lh-piikin jälkeen lh:n määrä pysyy veressä korkealla yms. että voisi miettiä, mikä se ovulaatiopäivä on ollu. Toisaalta, nämä ovat tälläsiä pohdintoja ja mietintöjä ihan vaan mielenkiinnosta. Pupuiltu on joka päivä, joten siitä ei pitäisi jäädä kiinni.

Tänään on kuitenkin kp 23 ja innolla odotetaan, josko sitä testiä sais jo tän viikon lopulla tehdä!
 
tää pikaisesti päivittelee omaa napaansa salaa töissä :D Tuun illalla jahka töistä pääsen niin kirjoitteleen teille henk.koht. :)

kp 27/29 tai 30.. en nyt osaa sanoa oikein mitään tästä olosta... välillä aattelee että oishan se tärppi saattanutkin käydä, mut välillä taas että ääh ei varmasti ole... tuntemuksista paha sanoa, ku flunssa jylläny paripäivää kuumeen kera, joten huonosti nukutut yöt niin kroppa tekee jo siitä omat temppunsa... mut ehkä se että vessassa on saanut tiheemmin kulkea. mut en tiä josko kroppa kuiteski vaan temppuilee omiaan... kp 30 saakka aattelin että ootan sitä tätiä ja sit jos ei näy niin sit voin testailla... jos vaan maltan :D
 
Täällä ei vieläkään menkkoja näy. Nyt siis kp 29/26-28.
Perjantaina (kp26) testasin negan. Eli eiköhän tässä vuotoa odotella..
 
Iltaa neitoset! emoticon

Iissa <3 ja muutkin : Täällä ollaan niin ihanissa tunnelmissa oltu jo viikon ajan, kevät aurinkokin paistaa ja fiiliskin on sen mukainen emoticon Tupakkalakon alotin viime maanantaina ja se onkin tälläkertaa pitänyt ja nyt viikko jo polttamatta, eikä enää mielikään tee koko tupakkaa!

Lenkkeilyn alotin sillon samalla ja oon jatkanu edelleen 3-6km päivässä, useimmiten kaksi kertaa päivässä, toisen kerran kävellen ja toisen pyörällä... paikat tuntuu jo kiinteytyneen moisesta urheiluhulluudesta :) ja painokin on puonnut hieman!

Kotikin kiiltää, kun virtaa on vaikka muille jakaa, tekeekö tupakan polton lopettaminen vai urheilu ja raitis ilma..oli miten oli mutta pirteä olo on emoticon 

Kp taitaapi olla jotain 8 luokkaa, aattelin aloittaa varmaan jo torstaina tikutteleen ovista kun viime kierto oli niin hämärä ettei tiiä oikeen että millon se ovis nyt sit tulee jos on tulossa.. joten varauduin kauhealla kasalla O-tikkuja :) Ja tietenkin rennolla mielellä :)






Iissa: Hyvä että sielläkin on saatu nää asiat mielestä poijes, kyllä se piristää kummasti! Nyt toivotaan plussia pikaseen kun mielikin on rento! :)

Vuononvaltiatar harmittelut tädin kyläilystä emoticon ja Josmalle myös harmittelut negasta! Mutta toivotaan että lekurista saat oikeanlaisen avun ja menkat käynnistymään!

Pikkutonttu; hienoa että vyöhyketerapiasta on apua ollut!! Ja tsempit tähän kiertoon! <3

Catriona: onnittelut räkätaudin selättämisestä!! Ja tsemppiä sekä lämpimiä kevät plussatuulia kun testailun aika on !

Kukka: Onnittelut O-plussasta! Ja nyt sitten toivotaan sen tuottaneen tulosta! :) Dpo 1 on oviksen jälkeinen päivä mun laskujeni mukaan, eli oon laskenu niin et eka ovisplussa on dpo -1 ja seuraava dpo0 ja sitten dpo1.. niin taitanee muutkin olla laskenu!:)

Indyko, onnea oviksen hyödyntämiseen! Itselläkin ovisajan tunnistaa limoista, mutta mulla niitä tulee kuitenkin aika monta päivää etten osaa just oikeata ovis päivää niistä tunnistaa vaan siks just tikutan :)

Ainut: Tervetuloa ja Onnea oviksen pogaamisesta! :) Se lh:n piikin kestäminen on kaiketi tosi yksilöllistä ja vaihtelee vielä kuukausittainkin..ni siitä on varmaan aika vaikee jälkeenpäin tietää millon ovis on tarkalleen ollu..mutta mikä tärkeintä, se on kuitenkin ollu ja nyt toivotaan tulosta :) Tsemppiä!

Vanilj: ISOSTI ONNEA nyt testailuun ja lepposia plussatuulia <3

 
Iissa; Kiva kuulla sinustakin! Hienoa, että siellä on rento fiilis :)

ainut; Tervetuloa joukkoon!! :) Onnea yrityksiin ;-) Meinasin oikeestaan kommentoida tuota LH-juttua samalla tavalla kuin MarinaMelina... Tärkeintä tietty on, että ovisplussan saisi ja pupuilua sopivin väliajoin ;)

vanilj; täällä aletaan niin jo jännätä tein puolesta!!! :) :)

miuku9; pahoittelut sinne negasta!!! :( :(

MarinaMelina; onnittelut tupakoimattomuuden kunniaksi! Viikko on jo pitkä aika! :)
 
Tää on taas niin väärin... Nyt kp 3 ja vuotoa ollut lähelle normaaliatasoa vain kp 1 kohdalla. Eilisen pärjäsin pikkuhousunsuojalla... Kai tää tarkoitti nyt sitten sitä, että limis oli ollut miniskuuli... huoh... mites tuota limiksen paksuutta pystyi avittaan? ;-) Täältä on aina kivempi kysyä ensin. Google tulee vasta kakkosena ;-)
 
plääh.. sorruin jo googleen.. jossain luki, ettei tuo vuodon määrä korreloisi limiksen paksuutta ja jossain luki, että se korreloi... Noh, olkoon , mitä on. :) Sen ainakin tiedän, että limiksen paksuutta tärkeempi on se limiksen rakenne :)
 
Heippa kaikille!

vuononvaltiatar: aika niukat vuodot ollu.. mutta hyvä että googlesta löysit jotain mieltä rauhoittavaa tietoa limiksestä :) itse en osaa tuohon ottaa kantaa..

ainut: tervetuloa joukkoon mukaan! :)

MarinaMelina: Hienoa tuo tupakoimattomuus! :) Jatka samaan malliin. :) Voi ku itsestäki sais tuon lenkkeily innos.. itse tulee kyllä pyöräiltyä töihin ja samalla tyttö päiväkotiin.. matkaa tulee päiväkodin kautta n. 7km sivu..

miuku9: harmittelut negasta! toivotaan että tuliski vielä plussa.. Tsemppiä! :)

Omaa: Tänään tuli ovistestiin vielä tosi tumma viiva, tummempi kuin kontrolliviiva.. mut sen huomasin että se viiva ei tullu yhtä nopeesti kuin eilen mut kuitenkin testiajalla.. eilen vielä pääsin sanomaan että ei oo tuntemuksia, mutta illalla tuntu kyl alavatsalla, molemmin puolin tosi voimakkaasti, nipistelyä, venytystä, kuumotusta.. oli tosi vaikea kyljellään loikoilla.. itsellä kun harvemmin on menkkojen yhteydessä kipuja niin tää tuntu kyl tosi ilkeeltä.. nyt on vielä alavatsa hellänä.. peittoja on kyllä heiluteltu että yrityksen puutetta ei ole! :)

Eli täällä mennään nyt siis kp 16 ja dpo 0.

Hyvää päivän jatkoa kaikille!
 
Huomentapäivää taasen! Tervetuloa porukkaan, ainut!

vuononvaltiatar - mä olin itsekin huolissani limiksestä kun keskenmenon jälkeen menkat olivat pitkään vain parin päivän mittaiset. Sekä Diacorin, terveyskeskuksen että Felicitaksen lääkäri olivat kuitenkin sitä mieltä ettei vuodon määrä yleisesti ottaen korreloi limiksen paksuuteen tai rakenteeseen eikä siitä tarvitse olla huolissaan ellei menkat toistuvasti ole pelkkää tuhruttelua.

MarinaMelina - ihanan reipas ja positiivinen asenne sulla ja upeasti olet pysytellyt erossa tupakasta ja kuluttanut lenkkipolkuja! Varmaan tuo liikuntakin auttaa nikotiinihimon selättämisessä. Meinaan itsekin palata liikunnan pariin kun tämä räkätauti nyt alkaa olla ohi. Pää meinaa hajota täällä kotona tupajumittaessa...

 
kukka^^; kiitos :) Hienoa, että siellä saatiin kunnon ovisplussa aikaan ;-) ja hyödynnyskin hyvin onnistunut :P

Catriona; kiitos vastauksesta! <3 Noin arvelinkin :) Onneksi pelkkää tuhruttelua ei oo koskaan ollut. Yleensä aika säännölliset menkat vuodon suhteen. Nyt ei vaan sitten ollut ihan niin paljoa vuodettavaa :)
 
Kyllä nyt tilaston mukaan tällä kuulla pitäis tlle extraplussia kun viime kuulla tuli 4. pakkohan se on :)
Eilen en jaksanutkaan tulla kirjoitteleen enään olin niin poikki tän pirun flunssan takia.. oltiinhan tässä nyt huikea viikko terveenä... ärsyttävää

Josma: pahoittelut negasta :/
vuononvaltiatar: pahoittelut tädistä :( tuolta googlesta kyllä löytyy ristiriitasta tietoa.. kyllä ihmisen kroppa pitää olla monimutkanen...
Catriona: pikaista paranemista, hyvä jos alkaa olemaan jo voiton puolella! täällä kans podetaan räkätautia, ja kyllä se toinen R:llä alkava ois paljon paljon toivotumpi... toivottavasti sinne tulis se plussa<3
mame: tuu sit kertoon heti kokemuksia tosta hypnoosi cd:stä vaikutti mielenkiintoiselta :)
indyko: joo menee hetki totutelles, mut kirjoittele kuulumisias kun käyt täällä :) tsemppiä mahottomasti kiertoon <3 
kukka^^:  onnea oviksen bongauksesta, ja tsemppiä tärppipäiviin :)
pikkutonttu: mun mielestä on ihan normaalia jos viiva on haalistunut reilusti, tai niin mulla ainakin aina vaalenee reilusti... toivottavasti se täti tulee ajoissa tai tietenkin ensin toivoisi sitä plussaa mutta ois se hyvä että kierto palautuis normaalimpaan :)
ainut: tervetuloa mukaan :) toivottavasti siellä ois tärpännyt heti :)
miuku9: pahoittelut negasta, mut josko testasit liian aikaisin?
MarinaMelina: haluatko jakaa mullekkin sun energiaa?! :) tsempiä oviksen bongailuun :)

kevään sisustusinto kyllä se tänne iskee myös joka kevät! :) jotenkin on niin kiva kun aurinko paistaa ja pistää kaikki kotona kuntoon ja järjestykseen :)
mulla jotenki näin keväisin tulee miljoona idea ja uudistusta joka asian suhteen niin työssä, ku kotona. :)

nyt ois sit dpo 11.. kaiketi.. huomenna pitäis tädin ilmaantua tai ylihuomenna viimeistään..  Tää tulee jo uniin! näin unta munasoluista joista osa oli hedelmittyny osa ei mut mikään niistä ei kiinnittyny, ja voi elämä kun mä itkin unessa lujaa... ihan sakiaa...
Saas nähä maltanko huomenna aamulla olla testaamatta, mut yritän ainakin olla.. :)
 
Takaisin
Top