Raskaaksi 2012

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Dark
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vuononvaltiatar: Mulla ei löytynyt varsinaisesti kovin kipeitä paikkoja. Ekalla kerralla ehkä enemmän muttta toisella kertaa pystyin jo ihan rentoutumaankin. Mulla on kolmas kerta torstaina. Ihan odotan jo kun hänen kanssa on niin mukava jutella. Mulla myös aineenvaihdunta kiihtyy hoidon jälkeen. Itse en tiedä kuinka nyt jatkan tämän jälkeen, et pidänkö kans pienen tauon tai menenkö tän loppukierron vaikka kerran viikossa yms. Hieno kokemus kyllä on ollut.

Melina: Sähän olet hienon elämäntapamuutoksen saanut aikaan!! Onnea oviksen bongailuun!

Vanilj:  Kiitos vastauksesta. Sulla siis myös vaalenee jo heti seuraavana päivänä? Kyllä silti pidän varmana, että mulla ovis oli nyt, koska oireita oli selvästi jo torstaina ja lauantaina lähes tasavahvat viivat ja sunnuntaina oli niin tumma viiva. Olin tosi hämillään eilen kun viiva oli lähtenyt niin paljon haalenemaan, mut vaikuttaa niihin varmasti kun en ihan samaan aikaan saanut testattua kun nukuin pitkään yövuoron jälkeen ja voihan olla, et oli virtsa rakossakin liian vähän aikaan. Paljon plussatuulta sinne!!+++  Pysykööt täti nyt poissa ja piiiitkään!! :)
 

Yhden huonon seikan tästä keväästä kyllä taas muistin... tietty lumen alta paljastuvat kakkakasat ovat inhottavia lenkkitien varrella, mutta tuo ikkunoiden likaisuus!!! Se näkyy niin selkeesti nyt, kun on valoisampaa ja aurinko kunnolla porottaa ikkunoihin... : / Meinasin kyllä ensin pestä ulkopuolelta ja katsoa, miltä näyttää.... meillä vaatii sen verran mööpeleiden siirtelyä, etten innostuisi oikein nyt ikkunoiden kaikkien kerroksien pesua.... Minäkö laiska taikka saamaton.... Voi myös olla, että pesen kunnollakin.. sitä ei koskaan tiedä ;-)

Leidit: kahden viikon päästä on jo toukokuu.. Missä on tämän kuun plussat?!?!?!?!? Haikaran on paras varoa jos taivaalla liikuskelee, täältä voi tulla yhdeltä sun toiselta hänelle hieman palautetta! :)

vanilj; sinne tsemppejä ihan kierron loppumetreille! :)

pikkutonttu; itsellä oli tosiaan kolme paikkaa symmetrisesti molemmin puolin kehoa, jotka sattuivat niin paljon, ettei voinut nauttia kyllä yhtään... Muutoin oli oikein rentouttavaa, mutta etenkin kaksi kipupaikkaa löytyi jalkateristä, jolloin terapeutin niitä hoitaessa jalat vetivät kireiksi itsensä linkulle :P Tietty silloin ei naurattanut, kun sattui niin, että olisi voinut kyynelkin tulla :)  Ja tosiaan ekan kerran jälkeen nuo pisteet olivat ksketusherkät n. kaksi päivää. Sen jälkeen ei hoidon jälkeen sattunutkaan. Ja tosiaan tuo aineenvaihdunnan tehostuminen viakuttaa vieläkin... niin jännää kuin se onkin :)

 
Nyt siis kp 30 eikä vieläkään näy eikä kuulu ketään :/
Odottelen vielä muutaman päivän ja sitten testaan uudestaan:)
 
vuononvaltiatar - Olen samaa mieltä noista kakkakasoista, onneksi jotkut edes kerää ne heti pois :) Avokkini pesi meidän ikkunat 1-2kk sitten ku oli vielä työttömänä :) Siitä tuli työttömyys aikana hirmune siivous intoilia!

Huomenna sitte lekurii kattoo mitäs ne tyrkkää mulle tuohon pitkään kiertoon!

Ja huomenissa pitää soittaa pariin eläinlääkärii ja vähä kysellä ku nuo kaks kisuu kuseksii joka paikkaa(kohta 8kk ikäsiä), ni pitäs leikkautettavaks viedä! Ovat kusseet, vkl aikana 4-5 kertaa sänkyyn, sohvalle, tietokonetuoliin ja meidän kummallekkin lehmätaljalle! Ja noi matotkun joutuu pesulaan viemään :S Hintaa tulis 160 euroo!

Kp 55
 
MartinaMelina
Ihana kuulla, että virtaa riittää! Varmaan se on kaikken noitten summa. Toisaalta urheilu kyllä on varmaan yksi. Se vaan piristää niin hirveesti aina!

kukka^^
Voi vitsit, tuntisipa sitä itsekin ovulaation noin. Mä en oikeen oo koskaan tuntenu. Toisaalta jos alkaisi kovin tarkastelemaan ja tietäisi tarkan ajan milloin pitäisi olla, niin voisihan sitä harjoitella..

vuononvaltiatar
Ikkunanpesua mietitään täälläkin! Ei kiinnostaisi yhtään, varsinkaan kun on muutto just edessä ja pitäisi pestä vaan sen takia, että olisi vähän siistimpää asuntonäytössä! Mikään ei oo turhauttavampaa kun siivota ja remontoida paikkoja, joissa tietää asuvansa max. kuukauden!

Kiitos kaikille muillekin tervetulo-toivotuksista! :)
 
Josma: Niin no kannattaa tosiaan kysyä ja eiköhän se miehes niille ovistikuille lämpee. Meillä ainakin toi tikutus on aina miehen kans yhteinen harrastus ku kytätään niitä tikkuja et onko vaaleempaa vai tummempaa viivaa :D
vuononvaltiatar: En saanut tuota Female infertility cd:tä tilattua, ku en omista sellaista korttia millä sen olisi voinut maksaa, joten päätin sitten kokeilla yhtä syvärentoutus hypnoosi cd:tä joka on suomalainen ja ihan kirjastosta lainattavissa. Se kyllä vaatii aika avointa mieltä, jotta se toimisi. Mulla se kolahti vähän liiankin hyvin! Suorastaan säikähdin kuinka rennoksi koko kroppa sen kuuntelusta meni. Yöni nukuin sitten tosi hyvin ja heräsin ihan super virkeänä. Iskiaskaan ei kolottanut koko yönä ja mieli on nyt jotenkin tyyni. Taidan kuunnella sen tästä eteenpäin joka päivä. :D Jos tää ressi vähän alkais sillä helpottamaan. Mullakin muuten olis aina tota sisustusintoa, mutta kun lompakko ei anna myöten. :D Sit kompensoin sisustushalua kaikella muulla touhuamisella.
indyko:lle onnea oviksen bongailuun!
kukka^^: Täällä ei vieläkään olla uuteen kiertoon päästy. Onnea oviksen bongauksesta. Dpo 1 lasken niin että kun saan ovisplussan tikulla niin ovis on todnäk. seuraavana päivänä eli sitten sitä seuraava päivä on se Dpo 1.
Catriona: Onneksi on nyt teillä se räkätauti selätetty! Toivottavasti testailusi tuottaisivat sen plussan :)
pikkutonttu: Mitäs se bemer-hoito on? En ole ainakaan tietoinen jos mulla sellaistakin on tehty :D Kaikkia ravitsemusohjeita olen lisäksi saanut kun minun vyöhisterapeutti on senkin alan osaaja :) Toivottavasti tosiaan sielläkin kierto tasottuisi. Itellä kyllä tuo oviskin tulee aina ajallaan mutta sitten sen jälkeinen luteaalivaihe ei lopu koskaaaaaan. :/
Iissa: Tsemppiä sinne! Toivottavasti sun ei tosiaan tartte niitä teroja kans napsia :/
ainut: Tervetuloa joukkoomme!
vanilj: Siellä senkus jännitys tiivistyy. :) tsemiä <3
miuku9: Pahoitteluni negasta. :/
MarinaMelina: Ihana kun sinulla on noin paljon positiivista energiaa, aivan tarttuu tänne asti :)

Omaa: Te joita kans tuo hypnoosi asia kiinnostaa niin lukekaa tuolta ylhäältä mitä laitoin vuonovaltiattarelle. Ihan on kyllä kokeilemisen arvoista, mutta tosiaan jos siihen ei yhtään usko ja oikeen vastustelee sitä rentoutumisen tunnetta niin ei se kyllä sitten toimikaan.

Oon muuten käynyt kirjastossa haalimassa vähän tähän projektiin liittyvää lukemista. Sellaiset kirjat näytti kaikista kiinnostavimmilta kuin: Hedelmällinen Rakkaus -toiveena lapsi, Raskaustarina ja Ihmeet tapahtuvat muille. Ajattelin että jos noilla olis kans jotakin terapoivaa vaikutusta. :) Tota hedelmällinen rakkaus kirjaa jo luin, mut se oli aika sellanen perustietopläjäys. Kaiken olen jo googlesta lukenut :D Mutta miehille se vois olla oikeen buenooos. :)

Eilen muuten tuli ihan todella kovat menkkatuntemukset vatsalle ja selälle ja laitoin jo tulpankin paikalleen mutta mitään ei tullut! Näin ei oo kyllä vielä koskaan käynyt. Tänään otin jo kahdeksannen terolutinkin ja viimeksi sillä alkoi jo menkat rytinällä. Niitten tuntemusten jälkeen ei oo sitten ollut enää mitään tuntemuksia vaikka koko viikon vähän sellasta menkkamaista tunnetta on ollut. Todella outoa. No ei kai se auta kun odotella vaan jotakin tapahtuvaksi. :/

Yk 7, Kp 57, Dpo 44
 
Iltaa! :) :)

miuku9; pahoittelut, että kierto junnaa vielä paikallaan :( Tulisi edes jotain :)

Josma; Auts! Kannattaa tosiaan viedä kisut lekurillä käymään :( Ei oo kivaa tuollainen pissailu ympäri kämppää.... Onnea huomiseen lekurikäyntiin!

ainut; itteäni ärsytti niin paljon meidän muuttaessa poies vuokralta tähän omakotitaloon... kun muutto-ohjeissa luki juuri tuo pakollinen ikkunanpesu. Siinä taisi olla kyllä vaan sisäpuolelta... kuitenkin... Tuntuu vaan niin turhalta... ja ylipäätänsä kauhee puunaaminen, kun uusi asukas kuitenkin nuolee kaikki paikat pesuaineilla puhtaaksi.....

mame; niin kuuntelitko tuon CD:n ennen nukkumaan menoa vai oliko se päällä koko yön? En olekaan ennen tuollaisia tosiaan kokeillut... :) On todella kurjaa, ettei menkkoja ole vieläkään näkynyt :( :(
 
vuononvaltiatar: Siinä on sellanen johdanto ensin mikä kestää n. 15 min mitä ei tartte kuunnella ku sen ekan kerran ja sitten siinä Pentti Sundell puhuu rauhallisella äänellä n. 30 minuuttia ja se on siinä. Ei tartte olla päällä koko yön :) Ite ajattelin vaan kuunnella sen siks ennen nukkumaan menoa että on jo valmiiks vähä sellasessa rentoutumisvalmiudessa. Mut ei oo siis väliä vaikka kuuntelis aamulla ensimmäisenä.  :) Kannattaa kyllä kokeilla ainakin sitä :)
 
Vuononvaltiatar: Mulla kans  polvien sisäpuolella ja myös jalkapohjissa kipeitä paikkoja, mut jollain tavalla myös jopa nautin niiden painamisesta tai mitä se nyt sitten onkaan. Kurjaa kun sulla on turhan kipeetä tehnyt..:/ Se on kyllä jännä miten se voi vaikuttaa niin pitkästi aineenvaihduntaan. Mukava kokemus, eipä olis tullut mentyä ellei täällä olis tullut puheeks. :)
Mulle on kans iskenyt sellanen sisustus ja siivoamis into nyt kevään myötä. Ikkunat pesin pääsiäisenä kaikki kerralla vaikka piti vain pari ensin pestä, mut sit jäi himo. Enpä olis uskonut tulevan päivän, et pidän ikkunoiden pesemisestä. Tänään vaihdon mullat kaikkiin kukkasiin ja ostin uusia ruukkuja osaan, miest teki kauniit kukka alustat kun kaupasta ei mieleisiä löytynyt. :) Ja kyllä tuli hient vaikka ite sanonkin, kun saatiin hommattua samaa puuta mistä meidän tv-taso on ja pistettiin pöyrät alle ja on just hyvä kukkien alla. Koiran kakat on kyl inhottavia, onneks tässä meidän asuinalueella asuu fiksua ihmisiä ja oon nähnyt niiden noukkivan niitä. Toivoa siis vielä on! :)

Mame: Se bemer-hoito on sellainen patja joka laitetaan päälle ennen kuin aloitetaan vyöhyketarapia ja se parantaa mikroverenkiertoa. Mulle se on lisäksi laittanut sellainen vyön täsmähoidoksi vatsalle. :) Tällä sivustolla oli hyvin kirjoitettu mitä se bemer varsinaisesti on ja mitä vasteita sillä on: http://www.hiusakatemia.fi/?s=palvelut&as=bemer_hyvinvointi
Ite oon kyl tykästynyt ja uskon sen hyötyyn. :) Saksassa siihen saa jopa kelakorvauksen tai vastaavan mikä järjestelmä heillä siellä on. :) Me ollaan kans keskusteltu paljon ruokavaliosta. Hän on sitä mieltä, että viljan, leivän ja pastan yms. vähentäminen olis hyväksi. Ehkä hieman karppaamisen tyylistä mitä hän neuvoo noudattamaan ja rasvoista ollaan puhuttu. Ite syön mielestäni terveellisesti, paitsi syön ehkä liikaa just leipää. No nyt aloitin kokeilu mielessä sellasen fitline ravintolisän. Googlettamalla niistä löytyy jotain, mut pointti siis on et saa kaikki vitamiinit jne. Illalla juodaan sellanen palautusjuoma. Ne on ihan jees ja siis aamujuomas on luonnon kofeiinia ja oon huomannut, et siin on kyl sellanen piristävä vaikutus. :) Huh mikä kirjotus, mut juu tällänen must on tullut kiitos vyöhyketerpian. :) Ja juu hän on diplomi vyöhyketerapeutti. :) Seuraavaks mä varmaan ostan tollasen syvärentoutus cd:n. :D Sun kokemuksen perusteella voisin vaikka hakea kirjastosta. Yövuoron jälkeenkin kun on vaikea nukahtaa vois kuunnella ja sais unen helpommin.

Tänään on ollut vapaata ja oon ollut super tehokas! Oon siivoillut ja vaihtanut mullat kukkin, kierrellyt kauppoja ja suunnitelut kukkapenkkiä pihaan kun ilmat hieman lämpenee meinaan sellasen väsäillä. :) Huomenna pitäis mennä mökille siivoamaan kun ei olla talven jälkeen otettu sitä vielä kunnolla käyttöön. Kevät on vuoden parasta aikaa! :)






 
Edelleseen vielä: en tiedä miksi toi mun linkki ei toimi, mut jos sen kopio niin, et se hyvinvointi sanakin tulee niin sit pääsee siihen kohtaan missä lukee siitä bemeristä! :)
 
pikkutonttu; kiireiseltä päiväsi on kuulostanut, vaikka varmasti kivalta :) :) Mäkin tykkään kyllä ikkunoiden pesusta, mutta aina aloittaminen on vaikeinta.. niin kuin tietty kaikissa muissakin asioissa :) :)
 
Heippa! emoticon

Täällä meneillään kp 35 ja dpo 14! Joten täällä jännäillään tuleeko täti vai pääseekö testailemaan! :) Saisi kyllä pysyä poissa <3 Pieniä oireita edelleen, vähäisiä menkkatuntemuksia viime viikon lopulla, meni nopeasti ohi. Viikon loppupuolella testaan, jos tätiä ei näy!

Omppuf - Yritän malttaa mieleni vielä pari päivää, ja testaan sitten jos tätiä ei tosiaan näy! :)
Onnea hyvistä testituloksista! Toivottasti tämä kierto toisi teille sen vauvan! :) ++

vanilj - Voihan se olla hyvin mahdollista, että siellä olisikin tärpännyt kaikesta huolimatta! <3 Onko jotain oireita ?? :) Koska testaat ?

mame - Toivottavasti pääsette pian uuteen kiertoon <3 inhottavaa vain odotella :( Kiva tuo lista, tosiaan löytyy niitä hyviäkin puolia :) Tämän kuun tilasto näyttää kyllä masentavalta :( Tulisi nyt niitä plussia! Ja muuten tuo hypnoosi cd voi toimia hyvin rentouttajana, tarvii pistää mieleen! :)

vuononvaltiatar - Voi ei!! Pahoittelut negasta ja tädin saapumisesta :(( Toivotaan onnea tähän kiertoon ja sitä tärppiä nyt tietenkin <3 voimia! Sisustusinnosta, tänne se on ainakin taas iskenyt :) Täällä meni valaisimet ja matot vaihtoon, ja sitten pikkujutuilla saa myös paljon aikaan :) Pirsitää kyllä kummasti!

Josma - Harmittelut negasta :( ja pitkittyneestä kierrosta.

Catriona - Mitäs siellä ? Koska ajattelit testata ? :)

indyko - Onnea yritykseen :) Toivotaan, että tuo pian toivotun tuloksen!

kukka^^ - Onnea oviksen bongaamisesta :) Kyllähän nuo testit kuulemma on tosi luotettavia!

pikkutonttu - Kiva kuulla sinustakin taas <3 Onnea oviksen bongaamisesta :) Toivotaan, että siellä olisi kuitenkin tärppi käynyt! Täällä jännäillään alkaako menkat, vai pääseekö testailemaan :)

ainut - Tervetuloa mukaan kuumeilemaan ja toivottavasti tärppi käy pian! :)

MarinaMelina - Sulla on kyllä ihanan positiivinen mieli <3 Onnea savuttouudesta ja urheiluinnostuksesta :) Toivottavasti saat oviksen bongattua ja siitä toivotun tuloksen :)

miuki9 - Tulehan kertomaan, kun olet testaillut! :)
 
pikkutonttu, joo mulla vaalenee jo seuravana päivä. Sulla on ollut eilen tehokas päivä :)
vuononvaltiatar: joo kyllä toi ikkunoiden pesu on kyllä ärsyttävää. oon puolet talon ikkunoista pessyt ja kevään ensimmäisten aurinkojen aikaan, kun ei pihalle meinannut nähdä :D
miuku9: tsemppiä testailuun :)
Josma: toi kissojen kusemine on kyllä hermoja raastava, meidänkin kollikissi päätti kusasta sohvalle ja sehän haisee ihan järkyltä, no saatiin lopulta onneksi se hajupois.. hyh..
mame: joo semmosta oon kuullut että hypnoosi ei kaikilla toimi että jos käy oikein hypnosijoijalla niin se testaa voiko ko. ihmistä hypnosinoida. Täytyypä käydä kirjastosta kattomas löytyiskö täältä semmosta levyä. Toivottavasti ne menkat nyt sieltä ilmaantuis pikapuoliin.
Isabell: voi siellä on jännät päivät :) tsemppiä ootteluun toivottavasti tulis plussa <3

on.. tätihän se saapui tänne tietenkin.. mut nyt ei niin kauheen paha mieli onneksi oo kun yritti koko ajan asennoitua siihen tätiin... se ois sit kp1 yk 9..
 
Huomenta!!

Onko täällä onnekaita, jotka saivat kunnian ajaa näin heti aamusta kesärenkailla mukavassa lumessa, loskassa, vesilätäköissä? Käsi pystyyn!!  emoticon Täällä on yksi... Ai että... Täällä meillä oli 2 astetta pakkasen puolella, joten kivasti oli osittain myös jäätynyt tuota lunta/loskaa... ei ollut kivaa.... emoticon

Isabell; Siine täältä lähetetään niin paljon plussatuulta, ettei se täti kehtaa tulla nyt sinne!! :)

vanilj; pahoittelut tädistä :( Kyllä nuo toiveet saattaa aina herätä, vaikkei olisi mitään syytä uskoa raskautumiseen... ihan tyhmää.... :(

 
niin by the way, täällä sataa tällä hetkellä törkeen paljon lunta....  Alkaa nyt jo ahdistamaan kotiinlähtö... Onneksi on pitkä päivä tänään.... jos ilma muuttuu oikein aurinkoiseksi ja lämpimäksi, kuka tietää? :) :) Toiveikas täytyy jaksaa olla... Huoh. En millää haluaisi pakottaa miestäni ajamaan illemmalle ennen töistä pääsyäni tuomaan mulle talvirenkaat ja vaihtaan ne....
 
Huomenta! Täällä on nyt sitten 35 ikävuotta plakkarissa. Ensinnä lähden harrastamaan liikuntaa, koska se pitää nuorena ja on sitä paitsi kivaa. Sitten syön kakkua niin paljon kuin vaan maha vetää! :D

Olin suunnitellut että tekisin tänään raskaustestin. Päätin kumminkin etten tee. En viitsi pilata päivää negan näkemisellä vaan odottelen ihan rauhassa tädin tuloa. Testaan vasta sitten jos se akka vihdoinkin suvaitsee pysyä poissa vielä 15 dpo:n kohdalla.
 
Catriona; taisin etukäteen jo onnitella, mutta vielä kerran: Hyvää syntymäpäivää!
On tosi kurjaa, ettet näitä synttäreitä vielä ainakaan ole päässyt nauttimaan plussan kanssa :( Mutta tekisin kyllä itsekin ihan samalla tavalla. En haluaisi testata ja pettyä mahdolliseen negaan ja pilata sillä kiva päivän!....
 
vuononvaltiatar; joo ne koirankakat on kyllä niin inhottavia, vaikka itse omistankin koiran nini kerään aina joka ikisen pois aina. Voi kun muutkin ihmiset tekisivät niin. Itsekkin olen suunnitellut ikkunoiden pesua, aloittaminen on ainakin aina niin vaikeaa :D

omaa:
Eilen sitten vihdoin ja viimein tosissaan päätin lopettaa tupakoinnin, henkeä ahdistanut niin pirusti tuo ja jospa olis hedelmöitymiseenkin vaikutusta tästä :P Jos tuo avokkikin vielä onnistuis olemaan polttamatta niin hyvä tulis :) Koulussa tuntuu olevan suurimmat nuo tupakan tuskat niin päätin sitten koulussa ainakin aluksi nikotiinipastilleja käyttäväni.

Painoa hiukan saanut myös puotettua kun on ollut niin kivoja lenkkeily ilmoja että ei tahdo malttaa ulkoa pysyä poissa välillä :D Eilen tuli myös hommattua karvaista perheen lisäytä hamsteri vauva haettiin kotiin :)
Eipä tässä taida nyt muuta tulla mieleen vaikka taas tämä kirjoittelu jäänyt kun kevättä niin innossaa ootellu :)

Kaikille kovasti plussa tuulia ++ tätin saapuneille pahoitteluni ja onnea seuraavaan kiertoon :)
 
Dumbo.; kiva kuulla sinusta! :) Onnea tupakoimattomuuteen! :) Toivottavasti onnistut retkahtamatta ;-) Ainahan parempi olisi, kun kumpainenkaan taikka kukaan ylipäätänsä tupakoisisi :) Helppoa se on sanoa, kun ei ole koskaan halunnut tupakoida eikä tiedä, millaista tuo riippuvuus siihen on :) Onnea painonpudotuksenkin puolesta! :) Kyllä tää kevät vaan saa touhuamaan ulkona enemmän... ei huonolla/kylmällä kelillä tule niin paljoa ulkona oltua; ei edes vaikka meilläkin on tuo koiruli... Hän ei haluisi ulos ollenkaan jos on märkää, mutta lunta tuo on aina rakastanut <3 Ja mekin aina kannamme useita kakkapusseja mukana, että saa korjailtua.... on se vaan parempi :)
 
Takaisin
Top