Hehkuttakaa vaan hyviä ultrakuulumisia :), musta on kiva lueskella niitä. Toivon että mä olen ainoa, joka saa huonoja uutisia ultrasta.
Mä olen aika järki-ihminen noin normaalistikin, eli vaikka itku tulee vähän väliä, en koe suurta tarvetta vajota itsesääliin. Omat kaksi aiempaa keskenmenoa ovat opettaneet sen, että asiat vaan välillä menee huonosti, mutta se ei tarkoita sitä että seuraava kerta olisi yhtä epäonninen. Ja kun ikää on jo lähemmäs 40, kaikennäköistä on muutenkin ehtinyt näkemään ja kokemaan. Ja ihana on ollut huomata, että mulla on ystäviä ja sukulaisia, jotka eivät säikähdä tilannetta, vaan uskaltavat soittaa ja jutella, niin monella on kuitenkin samankaltaisia kokemuksia liittyen joko keskenmenoihin tai lapsettomuuteen.