Tuossa joku aika sitten mietin, että aloitan ihan just tällaisen ketjun. Paljon purnataan ja valitetaan, mutta pitäisi muistaa kehua! Edes joskus...
Sain osani kännäävistä ja hakkaavista miehistä nuorempana. Onneksi en koskaan halunnut heidän kanssaan naimisiin saati lapsia.. tiesin aina alitajunnassa, että nämä suhteet päättyvät kuitenkin vielä eroon. Niin kävikin.
Oma mieheni on aivan rehellisesti sanottuna täydellinen. Me emme juurikaan riitele, sillä ajatusmaailmamme elämästä kolahtavat niin yksiin. Joskus saatan paapattaa siitä, että hän jättää likaiset sukkansa lattialle ja sit hän vähä urputtaa vastaan.. mutta siinä on meidän riidat. Eikä noitakaan voi riidoiksi sanoa.
Minun rakkaani on todellinen helmi. Hän ei juo, ei polta, ei rilluttele ja hillu kylillä ja notku aina kavereilla tai vaan tietokoneella. Hän auttaa minua pojan kanssa, hän maksaa laskut ja pitää meistä huolta. Hän tulee aina kotiin tai jos haluaakin käydä kavereiden kanssa pelaamassa vaik säbää, niin muistaa kyllä ilmoittaa ja kysyykin vielä, että onhan ok. Hän pussaa, halaa, kertoo rakastavansa ja joka päivä! Hän on kiinnostunut samoista asioista kuin minä. Me rakastamme molemmat luontoa ja siellä kulkemista. Me marjastamme, sienestämme, kalastamme tai muuten vain reippailemme luonnossa yhdessä. Hän on kiltti, avulias, ystävällinen, hauska, KOMEA ja purrrnauu.. seksikäs. :D
Hän on enemmän, kuin mitä minä mielestäni ansaitsen.