Ei nyt puoliso vaan pikemminkin miesystävä, kumminkin kyse kolmekymppisestä niin ei viitti käyttää termiä poikaystävä vaikka se varmasti onkin lähempänä miehen henkistä ikää....
Ollaan pidetty yhtä semmoinen 10-11 kuukautta ja aivan alussa kun kysyin mitä mies musta hakee niin vastaus oli että parisuhdetta. Mua varoitetaan moneen otteeseen että viettää öitään toisen luona kun mä olen töissä ja kysyessäni asiasta vannoi ettei pyöritä kahta naista.... noh kumminkin keväällä jäi siitä loppujen lopuksi kiinni ja annoin kyllä kuulua mitä mieltä olin asiasta ja että hänen oli aika päättää mitä haluaa mut ja vain mut vai jotain muuta ja hän valitsi mut. Muutenkin tilanne oli tuolloin hankala, koska olin juuri saanut ylennyksen ja uusi työnkuva on aikamoinen stressinaiheuttaja suoraan sanottuna ja mies tiesi tämän...
Hetki tuosta parisuhteen alusta meni hyvin ja sitten mun alkoikin mennä hermo joka asiaan ja helposti. Mm. koska mies ei enää sen jälkeen kun sovimme olevamme parisuhteessa ja ettei suhteeseen sotketa kolmatta osapuolta koskenut oma-aloitteisesti, halannut, pussannut.... mä oon herrajumala nainen ja haluan että muhun kosketaan!! Mies on koittanut vedota että hän ei ole sellainen/on aikaa 6v. kun on viimeksi seurustellut ni on vähän hukassa parisuhdejutut.... Jännä miten ne sit osasi aiemmin....
Asiat korjaantui aina päiväksi/pariksi kunnes taas unohtui mistä olin sanonut oli kuin olisin todistanut mantraa viikoittain ja sanoinkin useaan otteeseen et mulle riittää, koska en selkeästi mahdu hänen elämäänsä kuin nukkumaanmenoaikaan ja neljän seinän sisällä... mut aina tuolloin tykkää ja välittää ja on kaikinpuolin juuri se ihminen jollaisen hänet tunnen.
Raskaus tuli kummallekin meille yllätyksenä, vähän kuin puskista ja molemmille tosi huonoon ajankohtaan. Mukaan ei pitäisi edes lääkärin mukaan todennäköisesti saada biologista lasta ja se oli yksi syy esim. miksi aikoinaan avioeron otin täydellisestä miehestä. Kumpikin meistä väsyi jatkuviin pettymyksiin asiassa ja tiesin että hän haluaa olla isä ja halusin että hän saa sen kokea.
Tämä nykyinen ei ole asiaa muuten kommentoinut kuin 1.7 jolloin testin tein esittämällä yöllä töissä ollessaan kun puhuimme puhelimessa aamuisen riidan jälkeen kysymyksen "ooksä raskaana? " että vai näin hänen sitten kävi ja toteamalla haluavansa olla kyllä isä koska lapsi hänen on ja murehtimalla elatusmaksuja.... ei yhtään kysymystä.... ei et kuinka pitkällä oot, ei et millon on laskettu aika, ei mitään.... kenellekään tuo ei ole sanonut halaistua sanaakaan ja kun tää alkaa jo nyt 10+5 näkyä aika hyvin mun kropassa myös ulkopuolisille.... Koskaan en ole esim. äitiään tavannut, isoveljen näen pari kertaa päivässä paikallisella nesteellä ja alan olla huolissani ehtiikö tämä sanoa tulevalle isoäidille asiasta ennenkuin ukko saa asialle tehtyä mitään...
Raskauden selvittyä miehelle vältti selkeästi koskemista vatsaan ja ylipäätään muutenkin minuun. Jouduin selvittämään todenteolla että olen kirjaimellisesti tarkoittanut tuntevani olevani yksin tämän asian kanssa ja yksin parisuhteessa. ... Että minusta tuntuu etten mahdu osaksi hänen elämäänsä.... Meillä oli 26päivää lomaa saman aikaisesti ja niistä lomapäivistä ei riittänyt yhtäkään yhteiseen reissuun josta oltiin puhuttu.... se ei ymmärrä, että mä tarvitsen muutakin yhteistä aikaa kuin nukkumisen/panemisen... Viime viikolla sentään taisi tajuta jotain koska on alkanut kosketella mun mahaa ja kuulemma rinnat on tosi kivat vaikkei niissä ennenkään vikaa ollut...
Mut vieläkään se ei puhu, vaihtaa vaan puheenaihetta ja mulle riittää aika vasta joskus 11-12 illalla..... ei mitään myötätuntoa, että joudun koko raskauden piikittämään itseäni päivittäin ja jalat ovat niin turvoksissa, ettei edes varvasläpsyt mene jalkaan... ei tarjoudu hieromaan, ei mitään....
Katsoo nyt kauanko tätä jaksan vai alanko yhksi jos toukka päättää tällä kertaa pysyä matkassa mukana....
Mä en ole koskaan nähnyt sitä niin.. murtuneena. Heillä on siis töissä ihan kauhea tilanne, mies teki eilen 16h työpäivän. Onneks ens viikolla se pääsee lomalle.. 
ihan totta, eikö muuta huolta? Mutta sitten tajusin, että se on hänen tapa valmistautua tulevaan. Pienen pieni ihmisen alku on minulle konkreettinen jo nyt, hän hakee sitä konkreetiaa muualta.
Yritän olla kiukuttelematta liikaa, vaikka se onkin vaikeaa. Tunteeni ovat yhtä vuoristorataa ja olen ollut välillä ihan hysteerinen kotona.