Puolenvälin kuulumisia
- Ketjun aloittaja Sophie82
- Aloituspäivämäärä
Aloitetaan itse, tänään 17+1 
Olo on parantunut huomattavasti, kunhan muistan juoda, syödä ja levätä kunnolla. Väsymys on vieläkin karsea, yöllä nukun n 9h ja siihen päälle 2-3h päikkärit. Maha sen kun kasvaa, vähän huolestuttaa miltä tulen näyttämään kesällä.. Painoa tähän mennessä tullut 4,5kg, josta melkein kaikki viimeinen kk aikana... Huoh... Nyt kun on kolmen viikon matkusteluputki takana, niin voi taas keskittyä terveelliseen ruokaan ja välipaloihin, ja jos sitä jaksaisi liikkuakin enemmän ettei toi painonnousu lähde ihan käsistä! Me odotellaan vielä rakenneultraa parisen viikkoa, hieman jännittää nähdä pikkuinen taas. Liikkeet alkoivat tuntua reilu viikko sitten, nyt jopa mies tuntee ne. Aika tunteellinen hetki
Näin lyhyesti meidän kuulumisia :)
Olo on parantunut huomattavasti, kunhan muistan juoda, syödä ja levätä kunnolla. Väsymys on vieläkin karsea, yöllä nukun n 9h ja siihen päälle 2-3h päikkärit. Maha sen kun kasvaa, vähän huolestuttaa miltä tulen näyttämään kesällä.. Painoa tähän mennessä tullut 4,5kg, josta melkein kaikki viimeinen kk aikana... Huoh... Nyt kun on kolmen viikon matkusteluputki takana, niin voi taas keskittyä terveelliseen ruokaan ja välipaloihin, ja jos sitä jaksaisi liikkuakin enemmän ettei toi painonnousu lähde ihan käsistä! Me odotellaan vielä rakenneultraa parisen viikkoa, hieman jännittää nähdä pikkuinen taas. Liikkeet alkoivat tuntua reilu viikko sitten, nyt jopa mies tuntee ne. Aika tunteellinen hetki
Näin lyhyesti meidän kuulumisia :)
Hyvä idea Sophie82! :)
Täällä tänään h: 18+5. Raskaus sujunut hyvin ja pahoinvointi helpotti jo aika alussa. Kipeenä ollut tosin melkoisesti ja jouduttu ottamaan rtgn kuvia, syömään melkosesti lääkkeitä yms, joten 2 uä:tä odotan kun kuuta nousevaa joka on 4.6.
Väsymys vaivaa tätäkin mammaa, mutta johtunee siitä, että en saa yöllä kauheasti nukuttua kun ravailen vessassa vähintään 4 kertaa. Inhottavinta on tämä päivittäinen päänsärky, mutta eipä se enää niinkään rajoita elämää kun siihen on aika lailla tottunut!
Maha on melko mega ja tullut kyllä huomattavasti enemmän esiin jo näillä raskausviikoilla verrattuna edelliseen raskauteen! Paino noussut nyt 5 kg ja niinkun Sophiellakin lähinnä viimeisen kuukauden sisällä! jauts! Nyt pitää tsempata enemmän syömisissä ja liikunnassa, jospa sen sais jotenkin pidettyä hallinnassa, ettei nyt ihan hanskasta lähde taas tämä painonnousu!
Saattaa kuulostaa melko valitukselta, mutta tosissaan olen kaikesta huolimatta sitä mieltä että raskaus sujuu erittäin hyvin, maha on upea, sintti vipeltää tuntuvasti päivittäin ja kaikinpuolin elämä hymyilee! :D
Täällä tänään h: 18+5. Raskaus sujunut hyvin ja pahoinvointi helpotti jo aika alussa. Kipeenä ollut tosin melkoisesti ja jouduttu ottamaan rtgn kuvia, syömään melkosesti lääkkeitä yms, joten 2 uä:tä odotan kun kuuta nousevaa joka on 4.6.
Väsymys vaivaa tätäkin mammaa, mutta johtunee siitä, että en saa yöllä kauheasti nukuttua kun ravailen vessassa vähintään 4 kertaa. Inhottavinta on tämä päivittäinen päänsärky, mutta eipä se enää niinkään rajoita elämää kun siihen on aika lailla tottunut!
Maha on melko mega ja tullut kyllä huomattavasti enemmän esiin jo näillä raskausviikoilla verrattuna edelliseen raskauteen! Paino noussut nyt 5 kg ja niinkun Sophiellakin lähinnä viimeisen kuukauden sisällä! jauts! Nyt pitää tsempata enemmän syömisissä ja liikunnassa, jospa sen sais jotenkin pidettyä hallinnassa, ettei nyt ihan hanskasta lähde taas tämä painonnousu!
Saattaa kuulostaa melko valitukselta, mutta tosissaan olen kaikesta huolimatta sitä mieltä että raskaus sujuu erittäin hyvin, maha on upea, sintti vipeltää tuntuvasti päivittäin ja kaikinpuolin elämä hymyilee! :D
huhtivauva16
Näppärä viestien naputtelija
Puoliväli lähestyy kovaa vauhtia- :) Itsellä nyt 18+5 viikot. Vauva liikkuu aktiivisesti, tunnen liikkeitä melkein joka päivä :) Joinain päivinä tuntuu hiljaisemmalta. Mulla on aika paljon turvotusta tullut alaraajoihin ja keskivartaloon ja painoakin viime mittauksessa huikeat 10 kiloa tullut!!! Että silleen. Olen kuitenkin tosi pitkä (185 cm) ja hoikka/normaali vartaloltani ettei kuulemma tuota mun painon lisäystä huomaa. (Itse sen toki huomaan!) Kauhealtahan tuo tuntui kun vaakaan rävähti yli 90 kiloa! No ei tämä kestä ikuisesti.. synnytyksen jälkeen sitten alkaa taas himotreenaus. 
Siskollani on ollut jokaisessa raskaudessaan (x3) raskausajan diabetes ruokavalio, jota minäkin nyt viime viikolla aloin toteuttamaan varmuuden vuoksi, vaikka minulla kyllä toistaiseksi pissa on ollut ihan puhdas, eli ei turhia sokereita. Rasituskoetta odotellessa. Tissit painaa tonnin kumpikin, ne on turvonneet mulla varmaan kolminkertaisiksi normaaleista. Joo-o! :D Aivan ihanaa. Yhdet mammaliivit ostin jo muutama viikko sitten ja nyt ne alkaa käydä pieneksi :D
Yleisesti ottaen oon voinut nyt tosi hyvin. Tunnen oloni vallan normaaliksi, vauvakin on vihdoin alkanut nousta vähän ylemmäs. Se oli tosi pitkään ihan tuolla alhaalla vaikka mun kohtu on kasvanut ja vaavilla olis ollu kovastikin tilaa. Yksi hyvä etu pituudesta on neuvolan tädin mukaan se että mulla on korkein kohta kohdusta jo nyt navan kohdalla ja kohtu tuskin tulee kasvamaan ihan tissirajaan mikä taas helpottaa olotilaa myöhemmässä vaiheessa. Ei välttämättä tule sitä kovaa refluksia jne jne.. Mutta let see what happends... Päivä kerrallaan. 2 viikkoa rakenneultraan!
Siskollani on ollut jokaisessa raskaudessaan (x3) raskausajan diabetes ruokavalio, jota minäkin nyt viime viikolla aloin toteuttamaan varmuuden vuoksi, vaikka minulla kyllä toistaiseksi pissa on ollut ihan puhdas, eli ei turhia sokereita. Rasituskoetta odotellessa. Tissit painaa tonnin kumpikin, ne on turvonneet mulla varmaan kolminkertaisiksi normaaleista. Joo-o! :D Aivan ihanaa. Yhdet mammaliivit ostin jo muutama viikko sitten ja nyt ne alkaa käydä pieneksi :D
Yleisesti ottaen oon voinut nyt tosi hyvin. Tunnen oloni vallan normaaliksi, vauvakin on vihdoin alkanut nousta vähän ylemmäs. Se oli tosi pitkään ihan tuolla alhaalla vaikka mun kohtu on kasvanut ja vaavilla olis ollu kovastikin tilaa. Yksi hyvä etu pituudesta on neuvolan tädin mukaan se että mulla on korkein kohta kohdusta jo nyt navan kohdalla ja kohtu tuskin tulee kasvamaan ihan tissirajaan mikä taas helpottaa olotilaa myöhemmässä vaiheessa. Ei välttämättä tule sitä kovaa refluksia jne jne.. Mutta let see what happends... Päivä kerrallaan. 2 viikkoa rakenneultraan!
Täällä huinitaan 18+5 viikolla (pitipä oikein tarkistaa laskurista..)
Oksetusolot ovat alkaneet pikkuhiljaa helpottaa, vain kerran pari viikossa täytyy vielä aamuisin tyhjennellä vatsanpuruja Vauvan liikkeet ovat tuntuneet jo pari viikkoa selkeinä, ensin vain minulle, mutta nyt myös ulospäin. Meitä miehen kanssa ihan hihitytti yksi ilta, kun maha hyppi ja heilui, kun meidän pieni siellä iltajumppaili. Melko liikkuvaiset geenit saa ainakin tämä pikkumuru, kuin äiskä tekee liikunnanohjaajan hommia työkseen ja isukki on ammattiurheilija, että eipä ihme, että hän mennä viipottaa välillä niin, että äiskää pelottaa :D
Ainut surua ja murhetta aiheuttava tekijä on edelleenkin oma painoni. Pituutta löytyy yli 180 senttiä ja paino huitelee siellä 58 kilon paikkeilla, edelleen 6 kiloa miinuksella lähtöpainoon verraten ja siitäkös tuo neuvolantäti ei niin ole riemastellut. Olihan se painon putoaminen alkuun selvä asia, kun päivän aikana kaloreita sai noin 800-1000 ja illalla sitten ohjailtiin jumppia, jolloin kaloreita vastaavasti kului 1500 - 2000. No, nyt iso osa jumpista on kesätauolla ja jatkuva oksentelukin loppunut, mutta paino ei vain nouse. Varmasti suurin syy siihen, miksei paino nouse on, etten edelleenkään voi sietää lihaa missään muodossa ja liha kuitenkin on ollut iso proteiinin/kaloreiden lähde ennen raskautta. Yritäppä siinä sitten selittää, että kun sitä tekisi ihan järjettömästi mieli vain kasviksia, hedelmiä, tuoremehuja ja kaikkea, jossa kaloreita ole nimeksikään asti. Kyllähän sitä neuvolassa vakuutellaan, että kyllä lapsi ottaa osansa ja äiti kärsii, mutta siltikin huolettaa :/ No täytyypä toivoa, että kesän tullen alkaa grilliherkut maistua ja painokin viipotella korkeammalle :) OI, tuoreita mansikoita, herneitä, kirsikoita ja uusia perunoita, niitä odottellessa!
Ehkä edelliseen kappaleeseen viitattuna, mahan kasvu on ollut todella vähäistä. Juuri eilen sukulaisia tavatessa, tuli kommenttia, että olenko jo ehtinyt synnyttää jossakin välissä vai missä se vauva pitää paikkaansa. Ehkä hyvä vain, sillä huomenna alkaa työt uudessa työpaikassa ja ihan kiva, etten näytä heti ihan poksahtavalta :D
Mitenkäs te muut muuten, onko teillä ollut yhtään identiteettikriisiä vielä? Täällä on podettu jo hieman sitäkin. Pinnallista sanoa, mutta olen aina ollut melko tarkka ulkonäöstäni ja mielelläni panostanut paljon itseeni. No, eilen sitten itseäni laittaessani aloin pohtia, että miten äitiys muuttaa sitä ulkoistakin identiteettiä ja muiden suhtautumista omaan ulkonäkööni äitinä. Haluan siis korostaa, etten koskaan ole ollut sitä vesirajamekkotyttöä tai rintavaon esittelijää (ei kai, kun ei mitään mitä esitellä :D), mutta olen silti aina pukeutunut ikäni (21) mukaisesti. Eilen sitten pelkästään nahkatakkia pukiessani, aloin pohtia, että täytyykö äidin, nuorenkin, jollainlailla muuttaa pukeutumistaan tultuaan äidiksi. Onko sopivaa käyttää mustaa nahkatakkia tai korkkareita ja samalla työnnellä tyytyväisenä lastenvaunuja? Minun mielestäni on ja on mielestäni ihan tervettäkin, ettei tyylin tarvitse muuttua tätimäiseksi säkkityyliksi heti lapsen putkahdettua maailmaan, mutta miten muut sen näkevät? Juttelin asiasta eilen miehelleni, joka ehkä jälleen kerran sai taottua päähäni järkeä, ettei äitiys tee naisesta mitenkään rumempaa tai epäseksikkäämpää, vaikka toisaalta hän sanoikin, että raskaana olevat ylipäätään voivat olla hänen mielestään kauniita, mutteivat niinkään seksikkäitä ja seksikkyys naiseen palaa, kun mahasta on päästy eroon.. Ehkäpä näinkin..
Mitä mieltä te olette tästä, voiko nainen olla raskaana seksikäs, tai oletteko tunteneet itsenne jotenkin erityisen viehkeiksi masun kasvaessa? Entä onko muita identtiteettikriiseilijöitä jollakin saralla? :)
Oksetusolot ovat alkaneet pikkuhiljaa helpottaa, vain kerran pari viikossa täytyy vielä aamuisin tyhjennellä vatsanpuruja
Vauvan liikkeet ovat tuntuneet jo pari viikkoa selkeinä, ensin vain minulle, mutta nyt myös ulospäin. Meitä miehen kanssa ihan hihitytti yksi ilta, kun maha hyppi ja heilui, kun meidän pieni siellä iltajumppaili. Melko liikkuvaiset geenit saa ainakin tämä pikkumuru, kuin äiskä tekee liikunnanohjaajan hommia työkseen ja isukki on ammattiurheilija, että eipä ihme, että hän mennä viipottaa välillä niin, että äiskää pelottaa :DAinut surua ja murhetta aiheuttava tekijä on edelleenkin oma painoni. Pituutta löytyy yli 180 senttiä ja paino huitelee siellä 58 kilon paikkeilla, edelleen 6 kiloa miinuksella lähtöpainoon verraten ja siitäkös tuo neuvolantäti ei niin ole riemastellut. Olihan se painon putoaminen alkuun selvä asia, kun päivän aikana kaloreita sai noin 800-1000 ja illalla sitten ohjailtiin jumppia, jolloin kaloreita vastaavasti kului 1500 - 2000. No, nyt iso osa jumpista on kesätauolla ja jatkuva oksentelukin loppunut, mutta paino ei vain nouse. Varmasti suurin syy siihen, miksei paino nouse on, etten edelleenkään voi sietää lihaa missään muodossa ja liha kuitenkin on ollut iso proteiinin/kaloreiden lähde ennen raskautta. Yritäppä siinä sitten selittää, että kun sitä tekisi ihan järjettömästi mieli vain kasviksia, hedelmiä, tuoremehuja ja kaikkea, jossa kaloreita ole nimeksikään asti. Kyllähän sitä neuvolassa vakuutellaan, että kyllä lapsi ottaa osansa ja äiti kärsii, mutta siltikin huolettaa :/ No täytyypä toivoa, että kesän tullen alkaa grilliherkut maistua ja painokin viipotella korkeammalle :) OI, tuoreita mansikoita, herneitä, kirsikoita ja uusia perunoita, niitä odottellessa!
Ehkä edelliseen kappaleeseen viitattuna, mahan kasvu on ollut todella vähäistä. Juuri eilen sukulaisia tavatessa, tuli kommenttia, että olenko jo ehtinyt synnyttää jossakin välissä vai missä se vauva pitää paikkaansa. Ehkä hyvä vain, sillä huomenna alkaa työt uudessa työpaikassa ja ihan kiva, etten näytä heti ihan poksahtavalta :D
Mitenkäs te muut muuten, onko teillä ollut yhtään identiteettikriisiä vielä? Täällä on podettu jo hieman sitäkin. Pinnallista sanoa, mutta olen aina ollut melko tarkka ulkonäöstäni ja mielelläni panostanut paljon itseeni. No, eilen sitten itseäni laittaessani aloin pohtia, että miten äitiys muuttaa sitä ulkoistakin identiteettiä ja muiden suhtautumista omaan ulkonäkööni äitinä. Haluan siis korostaa, etten koskaan ole ollut sitä vesirajamekkotyttöä tai rintavaon esittelijää (ei kai, kun ei mitään mitä esitellä :D), mutta olen silti aina pukeutunut ikäni (21) mukaisesti. Eilen sitten pelkästään nahkatakkia pukiessani, aloin pohtia, että täytyykö äidin, nuorenkin, jollainlailla muuttaa pukeutumistaan tultuaan äidiksi. Onko sopivaa käyttää mustaa nahkatakkia tai korkkareita ja samalla työnnellä tyytyväisenä lastenvaunuja? Minun mielestäni on ja on mielestäni ihan tervettäkin, ettei tyylin tarvitse muuttua tätimäiseksi säkkityyliksi heti lapsen putkahdettua maailmaan, mutta miten muut sen näkevät? Juttelin asiasta eilen miehelleni, joka ehkä jälleen kerran sai taottua päähäni järkeä, ettei äitiys tee naisesta mitenkään rumempaa tai epäseksikkäämpää, vaikka toisaalta hän sanoikin, että raskaana olevat ylipäätään voivat olla hänen mielestään kauniita, mutteivat niinkään seksikkäitä ja seksikkyys naiseen palaa, kun mahasta on päästy eroon.. Ehkäpä näinkin..
Mitä mieltä te olette tästä, voiko nainen olla raskaana seksikäs, tai oletteko tunteneet itsenne jotenkin erityisen viehkeiksi masun kasvaessa? Entä onko muita identtiteettikriiseilijöitä jollakin saralla? :)
Minun oli vaikea hyväksyä oma keho kyllä ensimmäisen raskauden jäljiltä. Vatsa poksahti täyteen arpia kaksi viikkoa ennen synnytystä ja vatsan löysä nahka ei kyllä kokonaan palautunut edes ennenkuin tätä uutta kaveria aloin odottamaan! Mutta nimenomaan kauniisti pukeutuminen, itsensä laittaminen ja laihtuminen muutoin raskautta jopa parempaan kuntoon on niitä asioita joilla itsetunnon on kyllä saanut ihan kohdilleen taas, jopa paremmaksi kuin ennen ensimmäistä raskautta! Olenhan kuitenkin jo äiti ja hotimpi kuin ennen raskautumista! ...ei kuitenkaan kannata odottaa, että välttämättä kaikki palautuu kohdilleen raskauden jälkeen, itsellä ei ainakaan niin käynyt. Se vaan täytyy hyväksyä ja korostaa parhaita piirteitään! ....tietenkin saatat olla niitä ihania onnekkaita joka näyttää kk päästä synnytyksestä samalta kuin ennenkin! :D niin ja ei todellakaan tarvitse vaihtaa tyyliänsä! Mitä nyt leikkipuistoon on ehkä turha pynttäytyä, ainakaan siinä vaiheessa kun hiekka alkaa lentämään! :)
...ei kuitenkaan kannata odottaa, että välttämättä kaikki palautuu kohdilleen raskauden jälkeen, itsellä ei ainakaan niin käynyt. Se vaan täytyy hyväksyä ja korostaa parhaita piirteitään! ....tietenkin saatat olla niitä ihania onnekkaita joka näyttää kk päästä synnytyksestä samalta kuin ennenkin! :D niin ja ei todellakaan tarvitse vaihtaa tyyliänsä! Mitä nyt leikkipuistoon on ehkä turha pynttäytyä, ainakaan siinä vaiheessa kun hiekka alkaa lentämään! :)
elwwis
Satasella mukana keskusteluissa
Heippa vaan kaikille lokakuisille odottajille! :)
Piitkäästä aikaa tänne vau.fin foorumille kirjoittelen, viimeksi nimittäin joskus maaliskuun alkupuolella kirjoittelin ja olinkin sen jälkeen aktiivinen kirjoittelija tuolla kaksplussan foorumilla. :> Nyt ajattelin palata tälle foorumille katseleen, mitä ihmisille kuuluu sekä kertomaan omia kuulumisia. :)
Eli jos ja kun minnuun ei varmaan kovinkaan moni lukija tällä forkalla muista, esittelen hiukan itseäni. Olen 22-vuotias nuoriaikuinen täältä Kaenuun korvesta ja odotan ensimmäistä lastani yhdessä avopuolisoni kanssa. Raskaus on ollut toivottu ja hiukan jo odotettukin, tai siis minä sitä olen varmaan ihan odottamalla odotellut. Ennen tätä raskautta on valitettavasti koettu yksi varhainen keskenmeno, joka tuli ihan puun takaa 11/2012. Nooh, sitä surtiin ja on joskus käynyt mielessä, että jos se raskaus olisi jatkunut niin oltaisiin heinä-elokuun vaihteessa oltu menossa pientä jo synnyttään. Mutta olen nyt onnellinen, että raskauduttiinkin näin pian ja ollaankin miehen kanssa päästy pariin otteeseen meidän pientä ihmettä katsomaan -> alkuraskauden ultrassa sekä niskaturvokeultrassa. 
:) Laskettu aikani onkin muuten 09.10.2013 ja tämän viikon torstaina 23.5. eli 3 yön päästä päästää rakenneultraan! Olen odottanut tätä viikkoa ja odotan tuota päivää kuin kuuta nousevaa. :> Päästään miehen kanssa pieni ihmeemme taas näkemään pitkästä aikaa. ja jos pieni meille vähän vilauttaisi.
Keskiviikkona poksuu meidän puolivälipyykki, tänään vielä mennään rv 19+5. En voi uskoo, miten yhtäkkiä on aika alkanut mennä nopiaan. On jo puoliväli ja mulla on mahaa sen verran, että sen kanssa saa jo hiukan hikoilla. ;D Vauvan liikkeitä aloin odottamaan huhtikuun puolenvälin aikoihin kun kaikki muutkin tuntuivat niitä tuntevan. Nooh, ei meillä kauaakaan mennyt kun hoksasin, ettei mun masun vääntäminen ja turvotus ollut vääntämistä ja turvotusta vaan vauvan liikkeitä, pieniä hipsutuksia ja painalluksia. :D Sittempä niitä liikkeitä olen tuntenut päiväittäin ja varsinkin ruoan jälkeen. :) Kerkesi nimittäin aikaisemmin (ennen liikkeitä) olla sellainen olo, että olenko minä edes raskaana. :D
Alkuraskauden väsymys on myös jäänyt taakse ja jaksan joskus jopa yömyöhäänkin valvoa. Ja mieheni kertoman mukaan en enää ole niin äkäinen ja vihainen ja nipota joka asiasta. Ja olen sen huomannut itsekin, mutta edelleen joskus menee vaan hermo kun tuntuu, että ihmiset mun ympärillä on ihan sairaan tyhmiä tai sitten minä olen alkanut ajattelemaan tätä maailman menoa eri näkökulmasta (siis ihmisillä saa olla mielipiteitä ja olen niissä asioissa avoin ihminen, mutta arkipäivän asiat kun pitää aikuiselle ihmiselle vääntää ratakiskosta niin silloin palaa mun pinna useinmiten. :D) Jaa näin keskiraskauden oire (voikohan sitä sellaiseksi sanoa, mutta) mää on ihan mielettömän herkkä, varsinkin tvstä kun näkyy joku ohjelma saatan vollottaa ihan urakalla. Kuten esim. katsoin yhden jakson Hurja remontti-ohjelmaa ja siinä oli sitten suuri perhe, jossa oli mm. monta adoptiolapsta, josta muutama oli aika pahasti kehitysvammaisia ja vanhemmat omistivat koko elämänsä lapsilleen ja vammaisten lasten kuntouttamiseen. Tippa tuli linssiin ennen ensimmäistä mainoskatkoa ja lopussa kun lopputeksti olivat menneet tuli teksti, että toinen niistä pienistä oli kuollut vain muutama viikkon ohjelman kuvausten jälkeen, padot aukesivat. Vollotin ihan urakalla. Onneksi mieheni oli vieressä katsomassa ohjelmaa ja kysyikin sitten että mikä siinä niin kovasti itketti ja halasi minua.
Näin minulle, mites teillä menee? :)
Piitkäästä aikaa tänne vau.fin foorumille kirjoittelen, viimeksi nimittäin joskus maaliskuun alkupuolella kirjoittelin ja olinkin sen jälkeen aktiivinen kirjoittelija tuolla kaksplussan foorumilla. :> Nyt ajattelin palata tälle foorumille katseleen, mitä ihmisille kuuluu sekä kertomaan omia kuulumisia. :)
Eli jos ja kun minnuun ei varmaan kovinkaan moni lukija tällä forkalla muista, esittelen hiukan itseäni. Olen 22-vuotias nuoriaikuinen täältä Kaenuun korvesta ja odotan ensimmäistä lastani yhdessä avopuolisoni kanssa. Raskaus on ollut toivottu ja hiukan jo odotettukin, tai siis minä sitä olen varmaan ihan odottamalla odotellut.
Ennen tätä raskautta on valitettavasti koettu yksi varhainen keskenmeno, joka tuli ihan puun takaa 11/2012. Nooh, sitä surtiin ja on joskus käynyt mielessä, että jos se raskaus olisi jatkunut niin oltaisiin heinä-elokuun vaihteessa oltu menossa pientä jo synnyttään. Mutta olen nyt onnellinen, että raskauduttiinkin näin pian ja ollaankin miehen kanssa päästy pariin otteeseen meidän pientä ihmettä katsomaan -> alkuraskauden ultrassa sekä niskaturvokeultrassa. :) Laskettu aikani onkin muuten 09.10.2013 ja tämän viikon torstaina 23.5. eli 3 yön päästä päästää rakenneultraan! Olen odottanut tätä viikkoa ja odotan tuota päivää kuin kuuta nousevaa. :> Päästään miehen kanssa pieni ihmeemme taas näkemään pitkästä aikaa. ja jos pieni meille vähän vilauttaisi. Keskiviikkona poksuu meidän puolivälipyykki, tänään vielä mennään rv 19+5. En voi uskoo, miten yhtäkkiä on aika alkanut mennä nopiaan. On jo puoliväli ja mulla on mahaa sen verran, että sen kanssa saa jo hiukan hikoilla. ;D Vauvan liikkeitä aloin odottamaan huhtikuun puolenvälin aikoihin kun kaikki muutkin tuntuivat niitä tuntevan. Nooh, ei meillä kauaakaan mennyt kun hoksasin, ettei mun masun vääntäminen ja turvotus ollut vääntämistä ja turvotusta vaan vauvan liikkeitä, pieniä hipsutuksia ja painalluksia. :D
Sittempä niitä liikkeitä olen tuntenut päiväittäin ja varsinkin ruoan jälkeen. :) Kerkesi nimittäin aikaisemmin (ennen liikkeitä) olla sellainen olo, että olenko minä edes raskaana. :D Alkuraskauden väsymys on myös jäänyt taakse ja jaksan joskus jopa yömyöhäänkin valvoa. Ja mieheni kertoman mukaan en enää ole niin äkäinen ja vihainen ja nipota joka asiasta. Ja olen sen huomannut itsekin, mutta edelleen joskus menee vaan hermo kun tuntuu, että ihmiset mun ympärillä on ihan sairaan tyhmiä tai sitten minä olen alkanut ajattelemaan tätä maailman menoa eri näkökulmasta (siis ihmisillä saa olla mielipiteitä ja olen niissä asioissa avoin ihminen, mutta arkipäivän asiat kun pitää aikuiselle ihmiselle vääntää ratakiskosta niin silloin palaa mun pinna useinmiten. :D) Jaa näin keskiraskauden oire (voikohan sitä sellaiseksi sanoa, mutta) mää on ihan mielettömän herkkä, varsinkin tvstä kun näkyy joku ohjelma saatan vollottaa ihan urakalla. Kuten esim. katsoin yhden jakson Hurja remontti-ohjelmaa ja siinä oli sitten suuri perhe, jossa oli mm. monta adoptiolapsta, josta muutama oli aika pahasti kehitysvammaisia ja vanhemmat omistivat koko elämänsä lapsilleen ja vammaisten lasten kuntouttamiseen. Tippa tuli linssiin ennen ensimmäistä mainoskatkoa ja lopussa kun lopputeksti olivat menneet tuli teksti, että toinen niistä pienistä oli kuollut vain muutama viikkon ohjelman kuvausten jälkeen, padot aukesivat. Vollotin ihan urakalla. Onneksi mieheni oli vieressä katsomassa ohjelmaa ja kysyikin sitten että mikä siinä niin kovasti itketti ja halasi minua
. Näin minulle, mites teillä menee? :)
Heippa kaikille! :)
Meillä on menossa 16+4. Odotan innolla, että alkaisin tuntea liikkeitä, mutta viime ultrauksessa sanottiin, että istukka on kiinnittynyt sellaiseen kohtaan, joka vaimentaa ne vielä tässä vaiheessa.
Mukava asia on että pahoinvointi on hävinny kokonaan. Pitäis tsempata ittee tossa syömisessä. Töissä niin hektistä, että saattaa olla päiviä, etten kerkeä syödä mitään koko aikana, ja muutenkin tuntuu, että ei tuu syötyä niin paljoo kun pitäis. Raskausvitamiineja yritän syyä aina kun muistan.
Masu on kasvanu jo kivasti, ja huomaa heti jos on yhtään tiukempi paita :) Rakenneultraa odotellaan joka on vasta 17.6, mut eikö se oo niin, että hyvää kannattaa odottaa Halutaan ehottomasti tietää sukupuoli :)
Eilen oli kesämekko päällä ja kattoin jalkoja ja ihmettelin miten joissain kohissa näyttää verisuonet olevan niin pinnassa? Ei ennen oo ollu. Välillä vähän paineen tuntua jaloissa. Pelkään, että suonikohjujako se yrittää pukata, vai mihin nää merkit viittaa? Suvussa taipumusta suonikohjuihin. Esikoista siis odotan.
Ja toinen terveyspropleema on hiiva.. Mulla ei ennen raskautta oo koskaan ollut. Lääkärikäynnillä se sitten todettiin. Okei, oli pois vähän aikaa sitten tuli uudelleen, jonka vasta hoidin pois. Toivottavasti ei tuu kierrettä..
Meillä on menossa 16+4. Odotan innolla, että alkaisin tuntea liikkeitä, mutta viime ultrauksessa sanottiin, että istukka on kiinnittynyt sellaiseen kohtaan, joka vaimentaa ne vielä tässä vaiheessa.
Mukava asia on että pahoinvointi on hävinny kokonaan. Pitäis tsempata ittee tossa syömisessä. Töissä niin hektistä, että saattaa olla päiviä, etten kerkeä syödä mitään koko aikana, ja muutenkin tuntuu, että ei tuu syötyä niin paljoo kun pitäis. Raskausvitamiineja yritän syyä aina kun muistan.Masu on kasvanu jo kivasti, ja huomaa heti jos on yhtään tiukempi paita :)
Rakenneultraa odotellaan joka on vasta 17.6, mut eikö se oo niin, että hyvää kannattaa odottaa Halutaan ehottomasti tietää sukupuoli :)Eilen oli kesämekko päällä ja kattoin jalkoja ja ihmettelin miten joissain kohissa näyttää verisuonet olevan niin pinnassa? Ei ennen oo ollu. Välillä vähän paineen tuntua jaloissa. Pelkään, että suonikohjujako se yrittää pukata, vai mihin nää merkit viittaa? Suvussa taipumusta suonikohjuihin. Esikoista siis odotan.
Ja toinen terveyspropleema on hiiva.. Mulla ei ennen raskautta oo koskaan ollut. Lääkärikäynnillä se sitten todettiin. Okei, oli pois vähän aikaa sitten tuli uudelleen, jonka vasta hoidin pois. Toivottavasti ei tuu kierrettä..
huhtivauva16
Näppärä viestien naputtelija
Saria1 - olet mallin mitoissa - ja raskaana vieläpä! TODELLAKIN raskaana ja äitinä saa mielestäni näyttää naiselta ja seksikkäältä. Minusta kumpikaan ei ole syitä alkaa näyttää "mammalta". :) Ei muuta kuin korkkarit jalkaan ja vaunuja työntelemään kaupungille :)
Itse en ehkä ole enää tässä iässä (kohta 36v) "mallin mitoissa" ollut muutenkaan, mutta silti on tämä raskausturpoaminen ollut lievä järkytys... Muutamassa muussa threadissa olen vähän vihjaillut kans siihen suuntaan että välillä sitä ei tunne itseään oikein itsekseen.. ulkonäön lisäksi mulla tuohon liittyy kyllä elämän muuttuminen aika radikaalisti muutenkin.. ja se tunne ettet ole ikään kuin oman elämäsi herrana enää.. enemmän tai vähemmän tunnen olevani vain tätä vauvaa varten tällä hetkellä ja epäilemättä varmaan tuo jatkuu vielä pitkään vauvan syntymän jälkeen.
Vaatihan se niin paljon. Omalla kohdallani tuo on vaatinut ja vaatii vielä sopeutumista.. Sitä sopeutumista toki helpottaa kokoajan enemmän ja enemmän se että ihana suhde alkaa muodostua omaan vauvaan... Olen aina salaa toivonut sitä lasta ja nyt kun se viimein on pian totta - se on mahtava tunne.
Itse visioin jo itseni ensi kesänä kaupungille työntämään vaunuja kesämekossa ja tatskat vilkkuen ja tietty - timmissä kunnossa... (You gotta have dreams...) mä jätän kyllä korkkarit narikkaan kun ei niitä muutenkaan tule käytettyä. :)
Itse en ehkä ole enää tässä iässä (kohta 36v) "mallin mitoissa" ollut muutenkaan, mutta silti on tämä raskausturpoaminen ollut lievä järkytys... Muutamassa muussa threadissa olen vähän vihjaillut kans siihen suuntaan että välillä sitä ei tunne itseään oikein itsekseen.. ulkonäön lisäksi mulla tuohon liittyy kyllä elämän muuttuminen aika radikaalisti muutenkin.. ja se tunne ettet ole ikään kuin oman elämäsi herrana enää.. enemmän tai vähemmän tunnen olevani vain tätä vauvaa varten tällä hetkellä ja epäilemättä varmaan tuo jatkuu vielä pitkään vauvan syntymän jälkeen.
Vaatihan se niin paljon. Omalla kohdallani tuo on vaatinut ja vaatii vielä sopeutumista.. Sitä sopeutumista toki helpottaa kokoajan enemmän ja enemmän se että ihana suhde alkaa muodostua omaan vauvaan... Olen aina salaa toivonut sitä lasta ja nyt kun se viimein on pian totta - se on mahtava tunne.
Itse visioin jo itseni ensi kesänä kaupungille työntämään vaunuja kesämekossa ja tatskat vilkkuen
ja tietty - timmissä kunnossa... (You gotta have dreams...) mä jätän kyllä korkkarit narikkaan kun ei niitä muutenkaan tule käytettyä. :)
elwwis
Satasella mukana keskusteluissa
Eilen illalla kerkesin avopuoliskolle puhella, että pieni ihmeemme ei ole kuin muutaman kerran kertonut minulle olemassa olostaan niin, että olisin sen ihan tuntenut. Nooh, siinä meni sitten sekuntin verran kun pötkähdin sänkyyn, niin pikkuinen alkoi jumppaamaan oikein urakalla. :D Laskin käden masulleni ja saimpa sitten kunnon monotuksen kämmeneen.. Pienestä on tulossa jo voimakas. Toivon, että miehenikin pääsee kokemaan tässä lähipäivinä tuon ilon, että tuntee vauvamme liikkeitä. :>
Nooh, tänä aamuna tuossa nousin ja oli ihan normaali tukkoinen olo allergian takia eli pää täynnä räkää. Noh, tuossa aikani hiimailin ja nakkasin allergialääkkeen ja vitamiinit naamaan veden kera ja kerkesin aamupalaa itselle laittaa.. Niin alkaa yskittämään, ihan kuin olisi ollut kurkussa kutinaa tai jotain, yskäisin muutaman kerran ja sitten sainkin juosta vessaan oksentamaan ne lääkkeet ja veden. Oli kyllä sellainen WTF- olo kun ei ollut paha olla tai mitään ja ihan odotin, että pääsen aamupalaa syömään. O_O' very outo, että tuollalailla tuli ökä. Minä tässä olen sitten istunut jo jonkin aikaa koneella ja mutustanut leivän reunaa, jos sitä uskaltaisi jo muutaman viinirypäleenkin nakata suuhunsa. Toivottavasti tällaista ei tule toiste. Epäilen kyllä vahvasti, että johtui allergiasta tuo kun on nielussa limaa tai jotain...
Näytitte ulkonäkö juttuista tuossa jutustelevan... Minulle itselleni ei ainakaan vielä ole mitään ulkonäkökriisiä tullut, olen lähinnä van toivonut, että raskaus alkaisi näkymään ja pienen vauvakummun olenkin jo saanut. :> Mietin tuossa vain noita vaatteita, minulla on lähinnä kriisi niiden kanssa, että mikä mahtuu päälle. Sainkin tuossa eräältä toiselta odottajalta idean katsella vaatekaapista läpi ne vaatteet, joista tiedän että ne eivät mene päälleni seuraavaan puoleen vuoteen ainakaan ja vien ne varastoon piiloon siksi aikaa. Nimittäin meinasi tulla yksi päivä hormoonihermoissa itku kun pöksyt eivät menneetkään jalkaan ja olisin juuri ne halunnut päälle. Onneksi minulla on ymmärtäväinen mies ja lohduttaa minua kun surku iskee. :D
Tällaistä meillä tänään, mitäs teillä? :))
. Pienestä on tulossa jo voimakas. Toivon, että miehenikin pääsee kokemaan tässä lähipäivinä tuon ilon, että tuntee vauvamme liikkeitä. :> Nooh, tänä aamuna tuossa nousin ja oli ihan normaali tukkoinen olo allergian takia eli pää täynnä räkää. Noh, tuossa aikani hiimailin ja nakkasin allergialääkkeen ja vitamiinit naamaan veden kera ja kerkesin aamupalaa itselle laittaa.. Niin alkaa yskittämään, ihan kuin olisi ollut kurkussa kutinaa tai jotain, yskäisin muutaman kerran ja sitten sainkin juosta vessaan oksentamaan ne lääkkeet ja veden. Oli kyllä sellainen WTF- olo kun ei ollut paha olla tai mitään ja ihan odotin, että pääsen aamupalaa syömään. O_O' very outo, että tuollalailla tuli ökä. Minä tässä olen sitten istunut jo jonkin aikaa koneella ja mutustanut leivän reunaa, jos sitä uskaltaisi jo muutaman viinirypäleenkin nakata suuhunsa. Toivottavasti tällaista ei tule toiste. Epäilen kyllä vahvasti, että johtui allergiasta tuo kun on nielussa limaa tai jotain...
Näytitte ulkonäkö juttuista tuossa jutustelevan... Minulle itselleni ei ainakaan vielä ole mitään ulkonäkökriisiä tullut, olen lähinnä van toivonut, että raskaus alkaisi näkymään ja pienen vauvakummun olenkin jo saanut. :> Mietin tuossa vain noita vaatteita, minulla on lähinnä kriisi niiden kanssa, että mikä mahtuu päälle. Sainkin tuossa eräältä toiselta odottajalta idean katsella vaatekaapista läpi ne vaatteet, joista tiedän että ne eivät mene päälleni seuraavaan puoleen vuoteen ainakaan ja vien ne varastoon piiloon siksi aikaa. Nimittäin meinasi tulla yksi päivä hormoonihermoissa itku kun pöksyt eivät menneetkään jalkaan ja olisin juuri ne halunnut päälle. Onneksi minulla on ymmärtäväinen mies ja lohduttaa minua kun surku iskee. :D
Tällaistä meillä tänään, mitäs teillä? :))
Ihanaa kuulla hyviä uutisia :)
Mulla on ollut aika kova itseni ylipuhuminen, että tää maha ja turpoaminen kuuluu asiaan, tai että kuuluun niin "epäonnekkaisiin" jotka räjähtää jo hyvin aikaisessa vaiheessa (joskus viikolla 12). Tiukkaa on tehnyt, varsinkin kun koko talven urheilin reippaasti ja pääsin niistä parista ylimääräisestä kilosta eroon, ja turvotus pamahti sitten parissa viikossa ja vei koko talven kovan työn mennessään. Muuten ulkonäkö on onneksi pysynyt samana, iho ehkä voi paremmin ja hiuksetkin näyttää jotenkin paremmalta. Mä käytän muutenkin tennareita ja farkkuja, joten olen jatkanut samaa rataa nyt raskauden aikana. Ja sama tyyli jatkuu myös kun vauva on päässyt tähän maailmaan. Mielestäni raskaus/äitinä oleminen ei saa muuttaa meitä, vaan jatketaan kuten ennenkin! Hyvällä ystävälläni on kaksoset ja hän oli koko raskauden ajan ja on ollut sen jälkeen ihan samoissa kuteissa, korkkarit päällä työntelee kaksoisrattaita ympäri keskustaa :)
Mulla on suurin murheen aihe ollut sama kun lokavauvalla, välillä ahdistaa kovasti se etten enää voi päättää elämästäni ja tehdä ihan mitä haluan. Alkukuukaudet olivat raskaat huonon olon takia, mutta myös masensi ja ahdisti se tekemättömyys. Olinhan tottunut urheilla 4-5x vkossa ja tehdä pitkiä työpäiviä ja olla aina menossa. Ja sitten tuli täys stoppi raskauden myötä, ja makasin sängyssä melkein 3kk putkeen, pari tuntia jaksoin olla töissä. Se saamattomuuden tunne oli tosi raskasta ja masentavaa.
On myös ollut ahdistavaa kun läheiset hehkuttavat miten KOKO ELÄMÄ MUUTTUU ja sitten eletään vain VAUVALLE, ja miten ihanaa se on. Itseäni tuo ajatus ahdistaa, että pitäisi muka muuttaa koko elämä ja omistautua 100% vauvalle. Rakastamme matkustelua ja teemme pari reissua vuodessa. Siihenkin sitten jotkut ilmoittivat että eka vuosi pitää pysyä kotona vauvan kanssa ettei vauvan rytmi ja arki mene sekaisin. Tästä ahdistuksesta seuraa sitten syyllisyydentunne ja fiilis että musta tulee huono äiti kun en halua uhrata koko elämääni lapselle. Puhuttiin (tai mä siis itkin) tästä mieheni kanssa ja hän ilmoitti että höpöhöpö, me jatketaan meidän elämää kuten ennenkin mutta nyt kolmistaan. Jos kaikki menee hyvin, niin me matkustetaan talvella johonkin. Tai näin ainakin puhuttiin ja se sai mut rauhoittumaan Pelkkä ajatus olla neljän seinän sisällä vuosi saa mut haukkomaan happea :D
Älkää nyt ymmärtäkö väärin, olen todella todella onnellinen meidän tulevasta pikkuisesta, en vain halua lopettaa omaa elämääni. Jatkamme menoa kuten tähänkin mennessä, totta kai pitää tehdä välillä uhrauksia ja sopeutua uusiin asioihin, mutta parhaamme teemme että saamme pidettyä kiinni meille tärkeistä asioista. Tämä myös parisuhteen takia
Mulla on ollut aika kova itseni ylipuhuminen, että tää maha ja turpoaminen kuuluu asiaan, tai että kuuluun niin "epäonnekkaisiin" jotka räjähtää jo hyvin aikaisessa vaiheessa (joskus viikolla 12). Tiukkaa on tehnyt, varsinkin kun koko talven urheilin reippaasti ja pääsin niistä parista ylimääräisestä kilosta eroon, ja turvotus pamahti sitten parissa viikossa ja vei koko talven kovan työn mennessään. Muuten ulkonäkö on onneksi pysynyt samana, iho ehkä voi paremmin ja hiuksetkin näyttää jotenkin paremmalta. Mä käytän muutenkin tennareita ja farkkuja, joten olen jatkanut samaa rataa nyt raskauden aikana. Ja sama tyyli jatkuu myös kun vauva on päässyt tähän maailmaan. Mielestäni raskaus/äitinä oleminen ei saa muuttaa meitä, vaan jatketaan kuten ennenkin! Hyvällä ystävälläni on kaksoset ja hän oli koko raskauden ajan ja on ollut sen jälkeen ihan samoissa kuteissa, korkkarit päällä työntelee kaksoisrattaita ympäri keskustaa :)
Mulla on suurin murheen aihe ollut sama kun lokavauvalla, välillä ahdistaa kovasti se etten enää voi päättää elämästäni ja tehdä ihan mitä haluan. Alkukuukaudet olivat raskaat huonon olon takia, mutta myös masensi ja ahdisti se tekemättömyys. Olinhan tottunut urheilla 4-5x vkossa ja tehdä pitkiä työpäiviä ja olla aina menossa. Ja sitten tuli täys stoppi raskauden myötä, ja makasin sängyssä melkein 3kk putkeen, pari tuntia jaksoin olla töissä. Se saamattomuuden tunne oli tosi raskasta ja masentavaa.
On myös ollut ahdistavaa kun läheiset hehkuttavat miten KOKO ELÄMÄ MUUTTUU ja sitten eletään vain VAUVALLE, ja miten ihanaa se on. Itseäni tuo ajatus ahdistaa, että pitäisi muka muuttaa koko elämä ja omistautua 100% vauvalle. Rakastamme matkustelua ja teemme pari reissua vuodessa. Siihenkin sitten jotkut ilmoittivat että eka vuosi pitää pysyä kotona vauvan kanssa ettei vauvan rytmi ja arki mene sekaisin. Tästä ahdistuksesta seuraa sitten syyllisyydentunne ja fiilis että musta tulee huono äiti kun en halua uhrata koko elämääni lapselle. Puhuttiin (tai mä siis itkin) tästä mieheni kanssa ja hän ilmoitti että höpöhöpö, me jatketaan meidän elämää kuten ennenkin mutta nyt kolmistaan. Jos kaikki menee hyvin, niin me matkustetaan talvella johonkin. Tai näin ainakin puhuttiin ja se sai mut rauhoittumaan
Pelkkä ajatus olla neljän seinän sisällä vuosi saa mut haukkomaan happea :DÄlkää nyt ymmärtäkö väärin, olen todella todella onnellinen meidän tulevasta pikkuisesta, en vain halua lopettaa omaa elämääni. Jatkamme menoa kuten tähänkin mennessä, totta kai pitää tehdä välillä uhrauksia ja sopeutua uusiin asioihin, mutta parhaamme teemme että saamme pidettyä kiinni meille tärkeistä asioista. Tämä myös parisuhteen takia
elwwis, muistan lukeneeni että raskaudenaikainen pahoinvointi voisi selittyä evoluutiolla. Äidin keho reagoi nopeasti sellaiseen mikä voi mahdollisesti olla vaaraksi vauvalle, mikä johtaa nopeaan oksennusrefleksiin. Ehkä niissä allergialääkkeissä on jotain mihin sun keho reagoi voimakkaasti näin raskauden aikana.. Mulle tuli pitkän aikaa yökkäilyä jos haistoin jääkaapissa eilisen ruuan, vaikka edellisenä iltana maistui hyvältä, "pilaantunut" ruoka? Tiedä sitten, mutta mielestäni mielenkiintoinen teoria :)
hildamaija
Vauhtiin päässyt keskustelija
Puolivälinkuulumisia:
hehkuttelinkin jo neuvolakuulumisissa eilistä rakenneultraa ja sitä miten ihanaa oli saada tietää että vauvalla on kaikki kunnossa! Ja että meille tulee toinen tyttö, aivan kuten aavistelinkin :D
Tänään ollaan lukemissa 19+4 ja oma olo on kumman hyvä: ei pahoinvointia eikä mitään järkyttävää väsymystä ole tällä hetkellä havaittavissa (jos ei oteta huomioon esikoisen aamuviiden herätyksiä....), eli meneillään on jonkinlainen seesteinen kausi josta saan nauttia.
Kävin eilen vaa`alla ja painoa on tullut lisää yhteensä 3,7kg. Vertailukohtana mulla on viime raskaus jolloin painoa oli tullut samoilla viikolla jo 10kg lisää, eli tämä pieni painonnousu ei haittaa lainkaan. Eniten ehkä jännittää se, miten paljon turpoan kesähelteillä - toivottavasti en ollenkaan!
Sen sijaan haluaisin jo mahani kasvavan palloksi. Musta kyllä huomaa että olen raskaana mutta tuntuu että maha on lähinnä se vanha löllö-raskausmaha jota en edellisen raskauden jälkeen saanut/ehtinyt/jaksanut treenata pois, ja joka vain on työntynyt eteenpäin.
Vieläkin olen aika kranttu olo ruoan suhteen, ja eniten tekee mieli sitruunaa, greippiä, luumuja ja nektariineja eli kaikkea raikasta. Karkki, sokeri ja makea ei houkuttele yhtään (onneksi), heitin juuri pois kuukausia vanhoja karkkipussinjämiä kun ei niitä kukaan meillä syö.
Ainoa oksettava asia on edelleen hampaiden pesu ja se että kurkussa tai nielussa on jotain - se saa aikaan järkyttävän oksetusreaktion. Liitoskivut eivät onneksi ole pahentuneet, mutta iltaisin ja makuulla ollessa tulee pakottava tarve nostaa jalat ylös, ja tänä aamuna jalassa veti suonta - oh no!
Ja juu, olen alkanut herkistelemään entistä helpommin.
Niukku: olen kuullut että kannattaa kokeilla tukisukkia jos on taipumusta suonikohjuihin - ne voivat tosiaan pamahtaa raskausaikana jalkoihin. Ei kyllä kovin houkuttelevaa laittaa ylleen tiukkoja polvisukkia kesähelteillä, mutta se voi auttaa! Mullakin on ollut suonikohjujen tapaisia, mutteivät päässeet esikoista odottaessa kovin pahoiksi. Täytyykin tarkkailla tälläkertaa tilannetta!
Mä oon jo ihan suosiolla tyhjentänyt vaatekaapista yli puolet sellaista mitä en tule raskaus-ja imetysaikana käyttämään. Kokemuksesta tiedän että raskausvaatteet on tosi mukavat vielä synnytyksenkin jälkeenkin kun ihan heti ei välttämättä pääsee mahaansa pois treenaamaan eikä kokomekoillekaan ole käyttöä kun tissi pitää olla kätevästi saatavilla imettäessä.
Ja tästä aasinsiltana ulkonäköön ja tyyliin:
en koe että oma tyylini olisi muutunut miksikään esikoisen saatuani ja äidiksi tultuani, päinvastoin, olen saanut enemmän muotoja, naisellistunut ja olen jopa alkanut käyttämään korollisia kenkiä ja useammin omaksi ilokseni huulipunaa. Ja niitä kilojakin on vartalolle jäänyt, osin kyllä omaa laiskuuttani, mutten niistä mitenkään kärsi. Olen aina ajatellut että hankin lapset kaikki samaan syssyyn joten järkeilen että voin sitten treenata ne kilotkin kaikki yhdellä kertaa pois.
Vaatevarasto meni osittain uusiksi esikoisen kohdalla koska lantio pamahti paria kokoa leveämmäksi, samoin levenin mystisesti kylkiluiden kohdalta vaikkei sinne läskiä kertynytkään. Rakkaat pillifarkut ja tiukimmat mekot lähtivät siis kiertoon kun vaatekoko kasvoi, mutta eipä tuo nyt kamlasti haittaa - saa niitä pillifarkkuja isommassakin koossa (ja ONNEKSI nykyisin myös äitiyshousuina!).
Eniten päänvaivaa aiheutti viimeksi sopivien imetysvaatteiden etsintä - jotenkin tuntui että se vaatetarjonta mitä mammoille ja imettäville kaupoissa oli ei ollut yhtään mun tyylistä - kunnes tajusin hankkia Lindexiltä sellaisia aluspaitoja joissa imetysyläosa ja joiden päälle pystyi pukemaan normaalin paidan ja samalla säilyttämään oman tyylinsä.
Mutta jotenkin kyllä ensimmäistä odottaessani koin olevani hehkeämpi kuin nyt ja nautin todella paljon raskausajasta ja kasvavasta mahasta. Ehkä olin ihan oikeasti silloin vaan paremmassa pohjakuosissa, ja nyt menee muutenkin energiat suurelta osin esikoiseen, vaikka mahan kasvua ja niitä hehkeitä päiviä innolla odottelenkin :D
Jännää kyllä nähdä millaisia juttuja tämä raskaus tuo tullessaan!
hehkuttelinkin jo neuvolakuulumisissa eilistä rakenneultraa ja sitä miten ihanaa oli saada tietää että vauvalla on kaikki kunnossa! Ja että meille tulee toinen tyttö, aivan kuten aavistelinkin :D
Tänään ollaan lukemissa 19+4 ja oma olo on kumman hyvä: ei pahoinvointia eikä mitään järkyttävää väsymystä ole tällä hetkellä havaittavissa (jos ei oteta huomioon esikoisen aamuviiden herätyksiä....), eli meneillään on jonkinlainen seesteinen kausi josta saan nauttia.
Kävin eilen vaa`alla ja painoa on tullut lisää yhteensä 3,7kg. Vertailukohtana mulla on viime raskaus jolloin painoa oli tullut samoilla viikolla jo 10kg lisää, eli tämä pieni painonnousu ei haittaa lainkaan. Eniten ehkä jännittää se, miten paljon turpoan kesähelteillä - toivottavasti en ollenkaan!
Sen sijaan haluaisin jo mahani kasvavan palloksi. Musta kyllä huomaa että olen raskaana mutta tuntuu että maha on lähinnä se vanha löllö-raskausmaha jota en edellisen raskauden jälkeen saanut/ehtinyt/jaksanut treenata pois, ja joka vain on työntynyt eteenpäin.
Vieläkin olen aika kranttu olo ruoan suhteen, ja eniten tekee mieli sitruunaa, greippiä, luumuja ja nektariineja eli kaikkea raikasta. Karkki, sokeri ja makea ei houkuttele yhtään (onneksi), heitin juuri pois kuukausia vanhoja karkkipussinjämiä kun ei niitä kukaan meillä syö.
Ainoa oksettava asia on edelleen hampaiden pesu ja se että kurkussa tai nielussa on jotain - se saa aikaan järkyttävän oksetusreaktion. Liitoskivut eivät onneksi ole pahentuneet, mutta iltaisin ja makuulla ollessa tulee pakottava tarve nostaa jalat ylös, ja tänä aamuna jalassa veti suonta - oh no!
Ja juu, olen alkanut herkistelemään entistä helpommin.
Niukku: olen kuullut että kannattaa kokeilla tukisukkia jos on taipumusta suonikohjuihin - ne voivat tosiaan pamahtaa raskausaikana jalkoihin. Ei kyllä kovin houkuttelevaa laittaa ylleen tiukkoja polvisukkia kesähelteillä, mutta se voi auttaa! Mullakin on ollut suonikohjujen tapaisia, mutteivät päässeet esikoista odottaessa kovin pahoiksi. Täytyykin tarkkailla tälläkertaa tilannetta!
Mä oon jo ihan suosiolla tyhjentänyt vaatekaapista yli puolet sellaista mitä en tule raskaus-ja imetysaikana käyttämään. Kokemuksesta tiedän että raskausvaatteet on tosi mukavat vielä synnytyksenkin jälkeenkin kun ihan heti ei välttämättä pääsee mahaansa pois treenaamaan eikä kokomekoillekaan ole käyttöä kun tissi pitää olla kätevästi saatavilla imettäessä.
Ja tästä aasinsiltana ulkonäköön ja tyyliin:
en koe että oma tyylini olisi muutunut miksikään esikoisen saatuani ja äidiksi tultuani, päinvastoin, olen saanut enemmän muotoja, naisellistunut ja olen jopa alkanut käyttämään korollisia kenkiä ja useammin omaksi ilokseni huulipunaa. Ja niitä kilojakin on vartalolle jäänyt, osin kyllä omaa laiskuuttani, mutten niistä mitenkään kärsi. Olen aina ajatellut että hankin lapset kaikki samaan syssyyn joten järkeilen että voin sitten treenata ne kilotkin kaikki yhdellä kertaa pois.
Vaatevarasto meni osittain uusiksi esikoisen kohdalla koska lantio pamahti paria kokoa leveämmäksi, samoin levenin mystisesti kylkiluiden kohdalta vaikkei sinne läskiä kertynytkään. Rakkaat pillifarkut ja tiukimmat mekot lähtivät siis kiertoon kun vaatekoko kasvoi, mutta eipä tuo nyt kamlasti haittaa - saa niitä pillifarkkuja isommassakin koossa (ja ONNEKSI nykyisin myös äitiyshousuina!).
Eniten päänvaivaa aiheutti viimeksi sopivien imetysvaatteiden etsintä - jotenkin tuntui että se vaatetarjonta mitä mammoille ja imettäville kaupoissa oli ei ollut yhtään mun tyylistä - kunnes tajusin hankkia Lindexiltä sellaisia aluspaitoja joissa imetysyläosa ja joiden päälle pystyi pukemaan normaalin paidan ja samalla säilyttämään oman tyylinsä.
Mutta jotenkin kyllä ensimmäistä odottaessani koin olevani hehkeämpi kuin nyt ja nautin todella paljon raskausajasta ja kasvavasta mahasta. Ehkä olin ihan oikeasti silloin vaan paremmassa pohjakuosissa, ja nyt menee muutenkin energiat suurelta osin esikoiseen, vaikka mahan kasvua ja niitä hehkeitä päiviä innolla odottelenkin :D
Jännää kyllä nähdä millaisia juttuja tämä raskaus tuo tullessaan!
Heippa kaikki!
Rekisteröidyin vasta eilen, vaikka olen käynyt seurailemassa keskustelua alusta asti. Puolessa välissä ollaan , 20+4 menossa. Neljättä lasta odotan. Tämä on ehdottomasti ollut vaikein raskaus minulle, vaikka silti olen helpolla päässyt. Väsymys on ollut ihan järkyttävää ja meinasin jo, ettei työnteostakaan mitää kohta tule. Raskasta ja fyysistä vuorotyötä teen. Onneksi nyt on alkanut helpottaa, tosin unta tarvitsee edelleen paljon, mutta siedettävissä määrin. Kuvotusolo ja ruokahaluttomuus kesti pitkään, mutta sekin on nyt helpottanut. Myöskin on ollut tuota liha-ällötystä, mutta nyt pystyin jo pihiviä syömään. Vatsa on ulkopuolisille pieni, itsestäni normaalia kokoa tässä vaiheessa, neuvolassa kohtu meni käyristä yli. Pitkä ja hoikka olen, ehkä sen vuoksi ei näytä ulkopuolisille isolle. Perjantaina rakenneultra ja hieman jännittää kyllä, että onko kaikki hyvin. Painoa on tullut sopivasti/vähän, ei ole mitään siitä neuvolassa kommentoineet eli varmaan ok.
Raskaana ei tunnu kauheen seksikkäälle, mutta haluan pukeutua hyvin ja äitinäkin olen pukeutunut aina nuorekkaasti. On ihan hirveää, jos nainen unohtaa itsensä ja alkaa pukeutua verkkareihin ja lökäreihin. Nykyään on kaikkenlaista kaunista ja naisellista vaatetta, tuulipuvusta lähtien. Vaikka raskauden jälkeen lössähtäisikin, niin ei se tarkota, että pitäisi itsensä unohtaa.
Olen taistellut tässä raskaudessa henkisesti eniten. Pelännyt vauvan puolesta ja harmitellut muuttuvaa kroppaani, kun sitä olen 2 ½ vuotta kuntosalilla rääkännyt. Olin myöskin kuvitellut, etä käyn salilla mahdollisimman pitkään, mutta laitoin nyt kortin jäähylle, koska sen verran rankkaa on ollut, että päättelin tarvisevani lepoa vapaa-ajalla ennemmin. Kotona voipi kyllä jumppailla ja kesäaikaan kävelylenkit on luonnossa on ihania. Tietyn taistelun kävin itseni kanssa, koska olin kuvitellut, että kun on fyysisesti hyvässä kunnossa, paremmassa kuin aijempien raskauksien aikaan, niin vointi olisi oikein energinen. Olen ennen kuntosalin alottamista kärsinyt alaselkäkivuista ja ne olen saanut pois. Toivon, että ne pysyvätkin poissa, että jaksain töissä kesälomaan (alkaa heinäkuun lopulla) asti.
Rekisteröidyin vasta eilen, vaikka olen käynyt seurailemassa keskustelua alusta asti. Puolessa välissä ollaan , 20+4 menossa. Neljättä lasta odotan. Tämä on ehdottomasti ollut vaikein raskaus minulle, vaikka silti olen helpolla päässyt. Väsymys on ollut ihan järkyttävää ja meinasin jo, ettei työnteostakaan mitää kohta tule. Raskasta ja fyysistä vuorotyötä teen. Onneksi nyt on alkanut helpottaa, tosin unta tarvitsee edelleen paljon, mutta siedettävissä määrin. Kuvotusolo ja ruokahaluttomuus kesti pitkään, mutta sekin on nyt helpottanut. Myöskin on ollut tuota liha-ällötystä, mutta nyt pystyin jo pihiviä syömään. Vatsa on ulkopuolisille pieni, itsestäni normaalia kokoa tässä vaiheessa, neuvolassa kohtu meni käyristä yli. Pitkä ja hoikka olen, ehkä sen vuoksi ei näytä ulkopuolisille isolle. Perjantaina rakenneultra ja hieman jännittää kyllä, että onko kaikki hyvin. Painoa on tullut sopivasti/vähän, ei ole mitään siitä neuvolassa kommentoineet eli varmaan ok.
Raskaana ei tunnu kauheen seksikkäälle, mutta haluan pukeutua hyvin ja äitinäkin olen pukeutunut aina nuorekkaasti. On ihan hirveää, jos nainen unohtaa itsensä ja alkaa pukeutua verkkareihin ja lökäreihin. Nykyään on kaikkenlaista kaunista ja naisellista vaatetta, tuulipuvusta lähtien. Vaikka raskauden jälkeen lössähtäisikin, niin ei se tarkota, että pitäisi itsensä unohtaa.
Olen taistellut tässä raskaudessa henkisesti eniten. Pelännyt vauvan puolesta ja harmitellut muuttuvaa kroppaani, kun sitä olen 2 ½ vuotta kuntosalilla rääkännyt. Olin myöskin kuvitellut, etä käyn salilla mahdollisimman pitkään, mutta laitoin nyt kortin jäähylle, koska sen verran rankkaa on ollut, että päättelin tarvisevani lepoa vapaa-ajalla ennemmin. Kotona voipi kyllä jumppailla ja kesäaikaan kävelylenkit on luonnossa on ihania. Tietyn taistelun kävin itseni kanssa, koska olin kuvitellut, että kun on fyysisesti hyvässä kunnossa, paremmassa kuin aijempien raskauksien aikaan, niin vointi olisi oikein energinen. Olen ennen kuntosalin alottamista kärsinyt alaselkäkivuista ja ne olen saanut pois. Toivon, että ne pysyvätkin poissa, että jaksain töissä kesälomaan (alkaa heinäkuun lopulla) asti.
hildamaija
Vauhtiin päässyt keskustelija
Sophie:
sinun ja perheesi elämän ei tarvitse muuttua radikaalisti eikä todellakaan tarvitse jäädä neljän seinän sisälle nyhjöttämään vauvan kanssa - päinvastoin, vauvan kanssa on helppo matkustaa!
Tottakai kaikki riippuu siitä millainen tyyppi sieltä maailmaan putkahtaa, onko koliikkia jne, mutta mun mielestä tollanen ajattelu on kamalaa että sitten sitä oltais vaan vauvan ehdoilla ihan koko ajan ja 100%.
Tottakai vauvan tulo muutta paljon ja sanelee tiettyjä asioita, muttei sitä todellakaan kannata ajatella mitenkään rajoittavana tekijänä!
Voi myös olla että kun vauva tulee, ei välttämättä halua lähteä kotoaan pidemmälle. Mulle tuli ainakin aika yllättäen aluksi sellainen olo että kotisohvalla on maailman turvallisin paikka, mutta sekin on niin persoona-ja yksilökohtaista!
Kaikki on pitkälti itsestä kiinni ja siitä miten haluaa elää. Jos päätätte matkustella niin vauva sitten vaan kulkee mukana ja teitä on kolme, ei sen kummempaa :D
sinun ja perheesi elämän ei tarvitse muuttua radikaalisti eikä todellakaan tarvitse jäädä neljän seinän sisälle nyhjöttämään vauvan kanssa - päinvastoin, vauvan kanssa on helppo matkustaa!
Tottakai kaikki riippuu siitä millainen tyyppi sieltä maailmaan putkahtaa, onko koliikkia jne, mutta mun mielestä tollanen ajattelu on kamalaa että sitten sitä oltais vaan vauvan ehdoilla ihan koko ajan ja 100%.
Tottakai vauvan tulo muutta paljon ja sanelee tiettyjä asioita, muttei sitä todellakaan kannata ajatella mitenkään rajoittavana tekijänä!
Voi myös olla että kun vauva tulee, ei välttämättä halua lähteä kotoaan pidemmälle. Mulle tuli ainakin aika yllättäen aluksi sellainen olo että kotisohvalla on maailman turvallisin paikka, mutta sekin on niin persoona-ja yksilökohtaista!
Kaikki on pitkälti itsestä kiinni ja siitä miten haluaa elää. Jos päätätte matkustella niin vauva sitten vaan kulkee mukana ja teitä on kolme, ei sen kummempaa :D
Ihanaa naiset, että te vastailette tähän mieltäni askarruttanneseen ulkonäköasiaan! Voin pitää tyylini siis ennallaan ja korkeintaan mulkaista takaisin, jos joku arvostellen katsoo ulkonäköäni äitinä
Mutta voi Sophie! Ei asioiden todellakaan tarvitse loppua ja siirtyä neljän seinän sisään vauvan synnyttyä! Annatte palaa vaan, kulttuurielämyksiä vauvalle pienestä pitäen
Sophie kertoi viestissään tuosta "masentuneisuudesta" siitä, että elämä siirtyi vähäksi aikaa neljän seinän sisään ja ne kaikki tunteet voin jakaa täysin kanssasi! Pahoinvointi, joka pahimmillaan vei sairaalaan, katkaisi juuri alkaneen työsuhteen ja vei täysin sängyn pohjalle oli varmasti yksi rankimpia kokemuksiani koko elämäni aikana. Se ahdistus juuri siitä, miten elämä viedään yhtäkkiä todella lujaa alta, eikä pystykkään enää elämään miten haluaa näinkin ikävän syyn vuoksi, se ahdistus oli jotain todella musertavaa. Vaikka toisaalta, olen halunnut ajatella, että se oli luonnon tapa rauhoittaa hieman liiaksikin menevää elämääni ja pakottaa hetkeksi pysähtymään ja antaa kropan pitää huolta tulevasta pienestä. Kaikella on tarkoituksensa.. :)
Mutta voi Sophie! Ei asioiden todellakaan tarvitse loppua ja siirtyä neljän seinän sisään vauvan synnyttyä! Annatte palaa vaan, kulttuurielämyksiä vauvalle pienestä pitäen
Sophie kertoi viestissään tuosta "masentuneisuudesta" siitä, että elämä siirtyi vähäksi aikaa neljän seinän sisään ja ne kaikki tunteet voin jakaa täysin kanssasi! Pahoinvointi, joka pahimmillaan vei sairaalaan, katkaisi juuri alkaneen työsuhteen ja vei täysin sängyn pohjalle oli varmasti yksi rankimpia kokemuksiani koko elämäni aikana. Se ahdistus juuri siitä, miten elämä viedään yhtäkkiä todella lujaa alta, eikä pystykkään enää elämään miten haluaa näinkin ikävän syyn vuoksi, se ahdistus oli jotain todella musertavaa. Vaikka toisaalta, olen halunnut ajatella, että se oli luonnon tapa rauhoittaa hieman liiaksikin menevää elämääni ja pakottaa hetkeksi pysähtymään ja antaa kropan pitää huolta tulevasta pienestä. Kaikella on tarkoituksensa.. :)
elwwis
Satasella mukana keskusteluissa
Mielenkiintoinen teoria Sophie82 , mutta en kuitenkaan usko siihen (vaikka mistä sitä tietää). En nyt ainakaan enää yritä ottaa mitään vitamiineja tai allegialääkkeitä tyhjään vatsaan. Voi olla sekin kun kulautin vedellä vaan ne lääkkeet. nooh onneksi ei mitään sellaisia ollut, että henki ja elämä olisi niiden lääkkeiden varassa. :D
CoolMama: Tervetuloa keskustelemaan kanssamme! Ihana kun on porukkaa höpöttelemässä kaikkee. :>
Mainitsit tuossa, että raskausaikana seksikkyys on kadonnut tai vastaavaa, minulla taas tuntuu aivan päin vastaiselta. Tunnen itseni aijoittain tosi seksyksi. Ja olen sen kyllä ohi mennen tuonut miehellenikin esille. ;> Uskon kyllä, että kaikkien muiden mielestä näytän lähinnä valaalta, mutta tärkeintä on se mitä itse ajattelee.
Ulkonäöstä vielä... Minulla hiukset ovat olleet tosi hyvässä kunnossa vaikkakin välillä näyttää, että paksusta pehkostani lähtee aika paljon irtohiuksia, kun niitä harjaa. Päänahkani tosin on aina ollut hiukan hilseinen, mutta oikeanlaisella tehohoidolla se useinmiten ei oireile ollenkaan. Kasvojen iho taas on maailman kamalin sekaiho, mihin mikään pesuaine ei ole hyvä saatika rasva. On päiviä jolloin kasvojen iho on tooosii kuiva ja sitä sais rasvailla monta kertaa päivässä ja sitten taas niitä päiviä, että saa kerran laittaa rasvaa tosi vähän ja silti kun pyyhkäisee kasvoja käsiin jää kasvoista sitä prkln rasvaa. On niin vaikeeta.. Ja meikkien käyttö on tuskaa kun ne sitten kuivattaa liikaa ja finnejä pukkaa tai finnien tapaisia näppylöitä.
hildamaija: Puhelit tuossa siitä ns. levenemisestä kylkien kohdalla, mulla on ihan sama tilanne. Uudet rintaliivit oon pitänyt hankkia suuremmalla rinnanympäryksellä ja jotkut takit joita olen jossain kaupassa kokeillut ei istu ollenkaan hartioista, kuten joskus aiemmin on sopinut. Hankala sitten kun kokeilee vaikka kokoa suurempaa takkia sitten niin se on kaikkialta muualta sitten epäsopiva. xS
Paah, babe on myllertänyt tänään toosii kovasti masussa, mutta ei koskaan silloin kun ukko on paikalla, että hän pääsisi vaikka vähän kuuntelemaan toista ja ainakin yrittää tunnustella masua..
-elwwis&pieni ihme 19+6.-
CoolMama: Tervetuloa keskustelemaan kanssamme! Ihana kun on porukkaa höpöttelemässä kaikkee. :>
Mainitsit tuossa, että raskausaikana seksikkyys on kadonnut tai vastaavaa, minulla taas tuntuu aivan päin vastaiselta. Tunnen itseni aijoittain tosi seksyksi.
Ja olen sen kyllä ohi mennen tuonut miehellenikin esille. ;> Uskon kyllä, että kaikkien muiden mielestä näytän lähinnä valaalta, mutta tärkeintä on se mitä itse ajattelee.Ulkonäöstä vielä... Minulla hiukset ovat olleet tosi hyvässä kunnossa vaikkakin välillä näyttää, että paksusta pehkostani lähtee aika paljon irtohiuksia, kun niitä harjaa. Päänahkani tosin on aina ollut hiukan hilseinen, mutta oikeanlaisella tehohoidolla se useinmiten ei oireile ollenkaan. Kasvojen iho taas on maailman kamalin sekaiho, mihin mikään pesuaine ei ole hyvä saatika rasva. On päiviä jolloin kasvojen iho on tooosii kuiva ja sitä sais rasvailla monta kertaa päivässä ja sitten taas niitä päiviä, että saa kerran laittaa rasvaa tosi vähän ja silti kun pyyhkäisee kasvoja käsiin jää kasvoista sitä prkln rasvaa. On niin vaikeeta.. Ja meikkien käyttö on tuskaa kun ne sitten kuivattaa liikaa ja finnejä pukkaa tai finnien tapaisia näppylöitä.
hildamaija: Puhelit tuossa siitä ns. levenemisestä kylkien kohdalla, mulla on ihan sama tilanne. Uudet rintaliivit oon pitänyt hankkia suuremmalla rinnanympäryksellä ja jotkut takit joita olen jossain kaupassa kokeillut ei istu ollenkaan hartioista, kuten joskus aiemmin on sopinut. Hankala sitten kun kokeilee vaikka kokoa suurempaa takkia sitten niin se on kaikkialta muualta sitten epäsopiva. xS
Paah, babe on myllertänyt tänään toosii kovasti masussa, mutta ei koskaan silloin kun ukko on paikalla, että hän pääsisi vaikka vähän kuuntelemaan toista ja ainakin yrittää tunnustella masua..
-elwwis&pieni ihme 19+6
.-Tuskin se vauvakaan siita nauttii, jos aiti on vain koko ajan ahdistunut kotona. Jos aiti voi hyvin, niin vauvakin voi paremmin. :)
Minulle kay aina niin, etta kesaisin kaikki energia vain katoaa. On niin tunkkaista ja kuumaa ja toissakin on niin kamala kiire, ettei sellaista hikiliikuntaa jaksa edes ajatella. Toisin sanoen on siis ihan sama olla vaikka sitten raskaana koko kesan, urheilua ei tekisi mieli muutenkaan, kun on kauheat helteet. Minusta vauva syntyy juuri parhaaseen vuoden aikaan! Edessa koko ihana, raikas talvi! Haaveilen pitkista vaunulenkeista, menemme vaikka satamaan katselemaan laivoja ja lokkeja vauvan kanssa, vaunuilemme toreilla, kahviloissa ja kuljailemme joka paikassa! Kesalla tuskin voisin nauttia vauvan kanssa samalla tavalla...
Uskon, etta asiat ovat hyvinkin paljon kiinni omasta ajattelutavasta ja tietysti siita, onko taloudessa mies, joka osallistuu ja ottaa vastuuta. Itse naen tulevan vauva-ajan hyvin iloisena, vaikka tajuankin sen olevan samalla raskasta. En kuitenkaan halua alistaa ajatuksiani kauhu-skenaarioille ja masennella turhaan...
Ja mika ettei vauvan kanssa voisi matkustella kauemmaskin? Jos hommaa vaikka sellaisen kantorepun, niin ei tarvitse vaunujakaan raahata mukana, ja nykyisin kaikissa edes jonkin tasoisissa hotelleissa on huomioitu vauva/lapsiperheet...
Nyt vaan paljon tsemppia ja positiivista asennetta! Ja onhan tassa koko loppuelama aikaa tiputella niita kilojakin! :)
Minulle kay aina niin, etta kesaisin kaikki energia vain katoaa. On niin tunkkaista ja kuumaa ja toissakin on niin kamala kiire, ettei sellaista hikiliikuntaa jaksa edes ajatella. Toisin sanoen on siis ihan sama olla vaikka sitten raskaana koko kesan, urheilua ei tekisi mieli muutenkaan, kun on kauheat helteet. Minusta vauva syntyy juuri parhaaseen vuoden aikaan! Edessa koko ihana, raikas talvi! Haaveilen pitkista vaunulenkeista, menemme vaikka satamaan katselemaan laivoja ja lokkeja vauvan kanssa, vaunuilemme toreilla, kahviloissa ja kuljailemme joka paikassa! Kesalla tuskin voisin nauttia vauvan kanssa samalla tavalla...
Uskon, etta asiat ovat hyvinkin paljon kiinni omasta ajattelutavasta ja tietysti siita, onko taloudessa mies, joka osallistuu ja ottaa vastuuta. Itse naen tulevan vauva-ajan hyvin iloisena, vaikka tajuankin sen olevan samalla raskasta. En kuitenkaan halua alistaa ajatuksiani kauhu-skenaarioille ja masennella turhaan...
Ja mika ettei vauvan kanssa voisi matkustella kauemmaskin? Jos hommaa vaikka sellaisen kantorepun, niin ei tarvitse vaunujakaan raahata mukana, ja nykyisin kaikissa edes jonkin tasoisissa hotelleissa on huomioitu vauva/lapsiperheet...
Nyt vaan paljon tsemppia ja positiivista asennetta! Ja onhan tassa koko loppuelama aikaa tiputella niita kilojakin! :)
A
Alisee
Vieras
Elwwis (vai miten se nimimerkki meni)
Itsellä on tuollaista aamu yskimistä ja sen aikaista/jälkeistä huonoa oloa ollut paljon. Olen kerran kakonut vessassa. Oksentaminen on aina ollut vaikeaa.
Tämä alkoi kun alun pahoinvointi helpotti. Aluksi piti syödä pikaisesti aamulla, ettei pahin olo pääse päälle. Nykyäänkin 21+0 aamulla joudun syömään pian, otan aamulla närästyslääkkeen ja vitamiinit ja sen jälkeen aamupalan tekoon. Aamupalaksi syön yleensä aina leivän. Sitä tehdessä juon jo hieman mehua tai vettä. Leivän teon jälkeen, syön sitä aluksi vähän ja rauhassa seisten. Ensimmäiset palat alasmennessään aiheuttaa yskimistä ja tunteen tulpasta ennen vatsalaukkua. Kun syön hitaasti ja välttelen yskimistä, niin ruoka menee alas. Muutaman haukun syön näin, tehden samalla muuta. Lopun leivän onnistun syömään normaalisti lehteä lukien pöydän ääressä. Aamun jälkeen kaikki ruokailut menee ihan normaalisti. Aamu on vain tällainen joka tulee aloittaa rauhassa.
Itse luulen tämän johtuvan närästyksestä ja sen johdosta hieman hitasta ruokatorvesta/mahalaukun suusta aamulla. Tätä kun ei ilmene mihinkään muuhun aikaan. Ähkynkin voi syödä ihan vapaasti :) Aamulla ei!
Itsellä on tuollaista aamu yskimistä ja sen aikaista/jälkeistä huonoa oloa ollut paljon. Olen kerran kakonut vessassa. Oksentaminen on aina ollut vaikeaa.
Tämä alkoi kun alun pahoinvointi helpotti. Aluksi piti syödä pikaisesti aamulla, ettei pahin olo pääse päälle. Nykyäänkin 21+0 aamulla joudun syömään pian, otan aamulla närästyslääkkeen ja vitamiinit ja sen jälkeen aamupalan tekoon. Aamupalaksi syön yleensä aina leivän. Sitä tehdessä juon jo hieman mehua tai vettä. Leivän teon jälkeen, syön sitä aluksi vähän ja rauhassa seisten. Ensimmäiset palat alasmennessään aiheuttaa yskimistä ja tunteen tulpasta ennen vatsalaukkua. Kun syön hitaasti ja välttelen yskimistä, niin ruoka menee alas. Muutaman haukun syön näin, tehden samalla muuta. Lopun leivän onnistun syömään normaalisti lehteä lukien pöydän ääressä. Aamun jälkeen kaikki ruokailut menee ihan normaalisti. Aamu on vain tällainen joka tulee aloittaa rauhassa.
Itse luulen tämän johtuvan närästyksestä ja sen johdosta hieman hitasta ruokatorvesta/mahalaukun suusta aamulla. Tätä kun ei ilmene mihinkään muuhun aikaan. Ähkynkin voi syödä ihan vapaasti :) Aamulla ei!
elwwis
Satasella mukana keskusteluissa
HII! :)
Ultrakuulumisia, että siellä meidän pieni poika köllötteli.! Painoarvio oli 344g ja kaikki mitat ja rakenteelliset jutut olivat normaaleja ja vauva kasvaa hyvin. Kätilö oli mukava ja antoi monta kuvaa mukaan, joita pääsen sitten vauvan tuleville isovanhemmille näyttämään sekä sukulaisille ja kummeille. Lisäksi kätilö kertoi, että vauvalla pitäisi napanuorassa mennä kolme verisuonta, mutta meidän babella oli vain kaksi ja siksi antoi meille ajan kahden kuukauden päähän vklle 28 kasvun seuranta kotrolliin äitipolille. Se on kuulema onneksi aika yleistä ja syntyy vauvat terveinä vaikka onkin napanuorassa vain kaksi suonta. Ymm, meidän vauva vastasi viikkoja ja oli virkeä tapaus. Sukupuoli näkyi kyllä minun silmään todella selkeästi, en sitten tiedä hoksasiko tuleva isimies ihan heti missä se pippeli sijaitsee. :D
Näin meillä, kuinkas teillä?
-elwwis&pieni pojan palleroinen 20+1.-
Ultrakuulumisia, että siellä meidän pieni poika köllötteli.
! Painoarvio oli 344g ja kaikki mitat ja rakenteelliset jutut olivat normaaleja ja vauva kasvaa hyvin. Kätilö oli mukava ja antoi monta kuvaa mukaan, joita pääsen sitten vauvan tuleville isovanhemmille näyttämään sekä sukulaisille ja kummeille. Lisäksi kätilö kertoi, että vauvalla pitäisi napanuorassa mennä kolme verisuonta, mutta meidän babella oli vain kaksi ja siksi antoi meille ajan kahden kuukauden päähän vklle 28 kasvun seuranta kotrolliin äitipolille. Se on kuulema onneksi aika yleistä ja syntyy vauvat terveinä vaikka onkin napanuorassa vain kaksi suonta. Ymm, meidän vauva vastasi viikkoja ja oli virkeä tapaus. Sukupuoli näkyi kyllä minun silmään todella selkeästi, en sitten tiedä hoksasiko tuleva isimies ihan heti missä se pippeli sijaitsee. :DNäin meillä, kuinkas teillä?
-elwwis&pieni pojan palleroinen 20+1
.-