Pottailu

täälläkin kädet potassa koko ajan, koitan vaan antaa pojalle tutkittavaksi jotain niin isoa, ettei sitä mahdu tunkemaan pottaan. tai lauletaan jotain taputuslauluja. mutta oi sitä riemuisaa kikatusta kun pottaan tulee jotain ja kädet ehtii sinne läträämään :D
 
Meilläkin välillä seikkailee kädet. Pyritään antamaan lelua käteen tai viihdytetään muulla tavalla yleensä. Neiti on nyt vaan niin kova elohiiri, että on pottailu jääny vähemmälle. Joka päivä siinä pyritään käymään ja välillä pissat saadaankin, mut aika usein pylly ei pitkää pottaa kosketa ku pitää jo mennä eteenpäin. Lisäksi neitistä on kovin hauskaa kannella sitä ja nostella. Potta on myös kätevä koroke sohvalle kiipeämisen avustamikseks.. :)
 
Meiän pojalla on tullu hirvee pottaraivo. Ei istuis siinä millään ja sillon ku istui edes hetken niin ne kädet oli kans siellä :D täytyy yrittää joskus myöhemmin taas uusiks
 
Mä oon jättäny pottakokeilut hetkeksi pois. Tyttö on niin superaktiivinen että ei pysy hetkeäkään paikallaan. :) Kokeillaan myöhemmin uudestaan.
 
Tyttö sanoo välillä kakka potalla ja katsoo pottaan, ja välillä silloin myös kakka tai pissa tulee.Tosin kakka tarkoittaa usein myös hakkaa eli hakkaraispastillia ja kiikkaa eli keinua joten kovin toiveikas en vielä ole että osaisi pottahädän ilmoittaa. :D
 
Meillä on alkanut pottailu yllättävän hyvin: aamuisin on tullut pissa pottaan jo kolmisen viikkoa ja nyt, kun poika on nukkunut päikkäreitä sisällä, sinne on mennyt pari muutakin pissaa päivässä. Eilen kun olin vaihtamassa pojalle yöksi vaippaa, hän otti itse potan esiin ja kun siihen istutin, pissa tuli saman tien. Kakkaan asti ei ole treeneissä vielä edetty, eikä ole tarkoitus kasata pienelle mitään suorituspaineita. Toistaiseksi poika kuitenkin istuu potalla naama vehnäsellä ja selvästi ylpeän näköisenä siitä että on oppinut tämmöisen uuden jutun :Heartred
 
Mä oon nyt huomannut että kannattaa kyllä uskoa kun tyttö sanoo kakka ja kaivelee haarojaan,jos toimii nopeasti saattaa potalle asti ehtiä.Näköjään siis välillä osaa jo hädän ilmoittaa.Pissahätää ei kylläkään.Eiköhän tässä vaippoja vielä pitkään tarvita,mut pottailu sujuu kuitenkin ihan hyvin myös.
 
Mä en kerkee millään viemään tota vessaan kun kakka tulossa kun alkaa nyökyttelee päätä ja naama punastuu, siinä sitä jo väännetään. :D
 
Meillä mennään piiloon tekemään. Sit tulee niin onnellisena ja haisevana takaisin.. Kunhan oppii puhumaan niin pitää yrittää tsempata. Pottaan saadaan vain aamulla pissi. Mitään säännöllistä kakkarytmiä kun ei oo.. :D
 
Meillä on saatu kahdesti pissa pottaan mutta taitaa olla vahinkoja molemmat. :) Tyttö istuskelee mielellään potalla housut jalassa. Kakka tulee yleensä lounaan tai päivällisen jälkeen. Ollaan yritetty laittaa potalle istumaan mutta neiti kyllä häippäsee alta aika yksikön.
 
Pitäis kans nyt kyllä taas ryhdistäytyä tuon potta-asian kanssa. Meillä pottailu jäi vähemmälle hyvin alkaneen alun jälkeen, kun äidin iso maha ja nyt vauva-arjen alkuhektisyys vei mukanaan. Nyt kuitenkin olisi jo kyllä taas aikaa tuohonkin alkaa, kun vain muistaisi tehdä sitä säännöllisesti. Vähän liiankin rutiininomaisesti tulee tehtyä noita hoitotoimenpiteitä ja uusien asioiden mukaanottaminen meinaa olla välissä hankalaa muistamisen vuoksi (hampaiden harjaus, pottailu yms)
 
Ei varmaan ole yhtä helppoa pottatreenailu teillä joilla on useampia lapsia!Meillä ainakin vaatii sen että saa istuskella melko pitkäänkin potalla ja siinähän pitää lukea kirjaa tai leikkiä kylpyleluilla samalla että malttaa istua.Jos menee ite vierestä pois lähtee kyllä heti liikenteeseen.
 
Niinhän se on. :) Meillä ei voi yhtään jättää vessaan vartioimatta, muuten vessan kaapit on heti tyhjennetty.
 
Mä oon vieläkin vähän laiska opettaa pottailua. Mut kakat se teki toissapvnä 2 kertaa pottaan! :woot:
 
Mun täytyy nyt ikäväkseni sanoa että meillä ei vielä ole pottailtu... Olen nimittäin yrittänyt opettaa esikoista käymään potalla tai pöntöllä jotta saataisiin hänet pärjäilemään ilman vaippoja. Tällä hetkellä tuo vessatouhu ja pukemiset on hänen kanssaan niin tavattoman vauhdikasta, karkuun juostaan ja uhmaa pukkaa aina väliin että meinaa puhti iteltä loppua :sad001
 
Meillä pottailu tuntuu tytöstä huisin hauskalta. Pottaa kannetaan millo minnekin, istutaan siinä housut jalassa.. Tuloksia ei kovin usein siihen saada, aamulla pissat ja ehkä toisen kerran myöhemmin päivän aikana. Jos kysyy, mennäänkö potalle, niin neiti lähtee kiitämään suoraan vessaan. :D kyllä tämä tästä vielä..
 
meillä poika teki jossain vaiheessa tavaraa pottaan joka aamu ja usein muutenkin, mutta nykyään alkaa aina ähkimään kakkaa vasta, kun vaippa on potalla istumisen jälkeen saatu takaisin päälle. (ja vielä pienissä erissä vartin välein. koko aamu menee vaippoja vaihdellessa :D )
 
Kuis muilla sujuu pottailut?

Meillä neiti teki kuopuksen syntymän jälkeen stopin pissaamisen kanssa, mut kakka on tehty jo useampi kuukausi pottaan! Nyt kun on ollut lämpimiä päiviä niin on annettu viipottaa nakkena menemään. Tuloksena että pissat tehdään jälleen pottaan. Vaippa jos on niin ei potta kiinnosta, ilman vaippaa menee potalle oma-aloitteisesti. :) vielä ei oo lattialle lirahtanu kertaakaan...
 
Meillä tulee ihan satunnaisesti pissoja pottaan ja muutaman kerran kakat. Tyttöä ei kauheasti potta kiinnosta eikä kakka vaipassa tunnu häiritsevän yhtään. Olen päätellyt ettei ole vielä valmis kunnon harjoitteluihin. Päiväkoti alkaa kohta joten odotan josko sekin auttaisi kun muutkin käyvät potalla.
 
Takaisin
Top