Positiivinen raskaustesti :)

teppis

Vauhtiin päässyt keskustelija
Heinämammat 2018
Hei, ehkä minä voisin uskaltaa aloittaa tänne elokuisten puolelle keskustelun. Täällä on saatu kaksi viivaa raskaustesteihin lauantaina ja maanantaina. Pahoinvointiakin on esiintynyt jo nyt, vaikka vasta hyvin alussa ollaan (4+1 ja LA 5.8 suunnilleen). Jännittävä uusi matka edessä. Minusta on siis tulossa ensi kertaa äiti, tai ainakin toivottavasti.

Toivottavasti tänne pian muitakin elokuisia etsiytyisi keskustelemaan plussatuloksistaan, jäänpä siis odottelemaan teitä muita odottavia ;).
 

Onnea teppis!! :) Täällä toinen elokuun esikoista odottava, kaksi viivaa saatu tikkuun tänä aamuna. Laskettua aikaa en varmuudella tiedä, koska kierto oli aika pitkä, mutta elokuulle sen joka tapauksessa pitäisi osua. Varhaisultran aion varata, joten siellähän se sitten selviää :)

Takana mulla on yksi keskenmeno keväältä, joten pelko on tietty persiissä nyt... Mutta iloitsen silti jo tästä plussastakin!

 
Onnittelut teille minulta tuolta heinäkuun ryhmästä! Olenkin jo odotellut, milloin elokuun ryhmä avautuu.:-)
 
Hei,

Liitynpä minäkin tänne mukaan ja varovaisesti ilmoittelen plussanneeni. LA olisi 6.8. tietämillä.

Kolme vuotta yritystä takana ja plussa tuli 2.ivf hoidosta.

 
Heii, minäkin ilmottaudun mukaan! plussasin jo viimeviikon keskiviikkona ekan haalean mutta selvän plussan (rv 3+0, mitä ihmettelen???) :D Tässä oltai sitte nytte rv 3+6 ja laskettu aika olis 7.8 MUTTA mulla on lyhyempi kierto kun 28 päivää, ja plussa tuli jo viikko sitten, joten, veikkaan että oon jo rv 4+4 tms ja laskettuaika muutamaa päivää aikasemmin. Kuitenkin tänne tulin. On kyllä ihanaa!! Lapsi on tosi toivottu, meidän ensimmäinen :) Kovasti vaan keskenmeno jännittää kun pari kiertoo sitten semmosen koin.
 
täältä kans ilmottaudutaan mukaan :) perjantaina plussattu eka kerran ja LA olis 4.8! onnea muillekin plussanneille!
 
Hienoa, meitähän alkaa jo varsin nopeasti kertymään porukkaa tänne. Onnea muillekin elokuisten odottajille! Täällä vähän aaltoilevia mielialoja, vuoroin jännittää, pelottaa, vuoroin olo on onnellinen. Lapsi on suunniteltu ja toivottu kuitenkin. Kaipa se on luonnollista, että näin ison muutoksen edessä kaikki tunteet ovat yhtä sekamelskaa. Lisäksi itse oon aina ollu herkkä pahoinvoinnille, inhoon sitä yli kaiken. Mut pitää yrittää ajatella, että se menee jossain vaiheessa ohi, ja loppupalkinto on todellakin sen arvoinen, vaikka aika tuntuisi nyt kuluvan hitaasti.

Joku mainitsi varhaisultrasta. Itse haluaisin mennä, mutta näin opiskelijapariskuntana tuntuu, että se on hieman iso lovi lompakkoon. Entä onko muut jo soitellu neuvolaan? Mietin, että kuinka pian sinne voi soitella. Kun mulla on ollut lyhyempi kierto (26) niin sen puitteissa nyt olisi 4+2, mutta jos laskee 28 päivän mukaan, tänään on vasta 4 viikkoa täynnä. Haluaisin nimittäin varata neuvola-ajan mahd. pian, jos sen saisi vielä vaikka joulua edeltävälle viikolle, kun ymmärtääkseni 7-10 viikoilla tuo eka neuvola on. Jouluna lähden yli kahdeksi viikoksi reissuun, jolloin takaisin tullessa viikkoja on jo yli 10. Varmistustestin ajattelin tehdä perjantaina, tai vklna, tai viimeistään ensi viikon alussa, jonka jälkeen ajattelin neuvolaan soitella. Riippuen milloin nyt olisi hyvä.
 
Ensinnäkin onnittelut jo teille muille plussanneille!(=
Josko sitä itsekkin uskaltaisi liittyä varovaisesti mukaan, plussasin 25.10. ja LA on vielä vähän hakusessa..kierto ollut edellisen synnytyksen jälkeen todella epäsäännöllinen 27-35päivää, mutta keskiarvolta 30päivää joten sen mukaan LA:ni olisi 1.8. eli rv:t nyt 4+6 (= Neuvolaan pitäisi aikaa alkaa varailemaan, kunhan muistaisi soittotunnin sisällä soittaa =D Kyseessä on kolmas raskauteni..
 
Täällä saatu eilen haalea plussa testiin, tänään oli jo hitusen tummempi. Huomenna digi kehiin :)
Laskettu aika olis näillä näkymin 10.8. ja viides lapsi tulossa. Nyt menossa rv 3+5 eli aika aikasin täälläki plussattu.
 
Heippa! Minäkin tulen mukaan! Eli plussattu keskiviikkona 28.11. ja nyt 4+2. Laskettu aika tällä tiedolla tulisi olemaan (laskureitten mukan) 8.8.2013.
Ensimmäinen raskaus olisi tämä :)

 
Liitynpä joukkoon =)
Täälläkin positiivinen raskaustesti tuli tehtyä 26pv, joka oli hailakka. Toisen testin tein 28pv joka oli jo selkeästi vahvempi. :) LA 3.8 eli viikkoja 4+6 :)
Kovasti miettinyt että uskallanko jo kirjoittaa tänne, sillä kolme keskenmenoa takana, joten pelko menettämisestä on suuri.
Mutta toivotaan että tämä olisi nyt se joka kestäisi loppuun asti. :)
Olin varma jo yli viikko sitten, että nyt ollaan raskaana! Oliko kellään muulla ensioireita, mistä aavistelitte että plussa saattaa tulla? :)
Mulla oli alavatsassa vihlovaa/menkkamaista kipua, rinnat erittäin aristavat, hajuaisti liiankin hyvä ;D ja itku koko ajan herkässä..
Nää kaikki on viikon aikana vaan vahvistunut ja pahoinvointi tullut lisäksi, eli tulossa varmaan mukava raskausaika! :D Onnea kovasti kaikille plussanneille! :)
 
Hei vaan kaikki!

Täällähän on jo monta plussanneita :) Itse plussasin tossa muutama päivä sitten, mutta ehdin jo epäilemään raskautta n. 2 viikko sitten, kun alkoi tulemaan tuttuja oireita :) LA omien laskujen mukaan n. 6 elokuuta (varmasti muuttuu ultran jälkeen).

En ole vielä soittanut neuvolaan, täytynee hoitaa asia ensi viikolla.

Tämä siis 4. raskaus ( joista kaksi ensimmäistä ovat keskenmenneitä vko 8 ja vko 12) ja 3. raskauden "tulos" taapertelee ja opettelee ottamaan ensiaskeleitaan :D 

Niin, ja onnittelut kaikille plussan saanneille :)
 
Onnea kaikille plussista! Täälläkin plussattu pari päivää sitten :) Laskettu aika on näillä näkymin 1.8.2013. Olisko joku mahdollisesti halukas tekemään listaa meistä elokuisista odottajista?
 
Vemila, itsekin soitin eilen neuvolaan ja olisin saanut jo ajan maanantaille, mutta omien esteiden takia otin ajan vasta 10.12 :D olin ihan hämmentynyt miten sen ajan saikin jo nyt. Sanoin sille terkkarillekin joka oli puhelimessa, ja hän oli vaan että joo, täällä on niin paljon tyhjää ajanvarauslistalla, että kyllä pääsen jo aiemmin kuin 7-10 viikoilla. tuolloin 10.12 ois sitte 6 viikkoa kasassa (:

MintsM, mulla oli myös oireita ennen kuukautisia,  tosin tein testinkin melko ajoissa 3+5, jonka jälkeen tuli vielä lisää oireita. Ensin oli rintojen arkuus, alavatsakivut (luulin että ne menkat tulee kuitenki) ja hajuoisti oli hyvä. Tällä viikolla alkoi pahoinvointikin, mutta maanantain jälkeen se on ollut onneks aamuisin vain lievää. Mutta juu, tätä oirekeskustelua kannattanee jatkaa tuolla oirepalstalla ;)

Onnea kaikille uusille mukaan liittyneille. Kaikille tarrasukkia ja toivottavasti meidän jokaisen pienokainen pysyy matkassa.
 
Heipsan. täällä myöskin plussattu eilen ja la olisi 5.8 mutta varmasti muuttu vielä ultrissa. Ja mulla on ennestään 10kk ikäinen tyttö. Neuvolaan ilmoitan ensiviikolla kun tuolla neidillä on 10kk neukku aika niin varailen sitten itselleni myös uuden ajan.
 
Täällä kans yksi plussannut ilmoittautuu :)
Laskettu aika olis menkkojen mukaan 4.8 eli huomenna olis tasan rv 5.
Meillä on 1v 3kk esikoinen joten päivisin ei saa lepäillä vaikka väsyttää ihan hirveesti :D
Se onkin ainoa kunnon raskausoire. ja hieman turvonnut olo sekä nälkä ihan koko ajan :)

Vinga: Mulla kanssa kesältä yksi keskenmeno takana joten toivotaan, että nämä kyytiläiset pysyisivät nyt mukana :) Oliko sulla sillon se keskenmeno ihan alussa? Jos saa udella.. Mulla rv 8 joten ainakaan ennen sitä en uskalla kauheesti iloita tai kertoo kellekkään. Toisaalta on sellanen olo ettei kahta kertaa peräkkäin menis kesken :)
 
Meillä onkin MintsM melkein saman ikäiset esikoiset ja päivän erolle samat rv menossa :)
 
Täällä olisi myös yksi plussannut! Melko varhaisessa vaiheessa tässä vielä ollaan: pitäisi aika tarkalleen olla 4+0 tikutetuista oviksista ja viim.kuukautisista laskettuna. Kyseessä eka raskaus joten kaikki on uutta. Tekisi mieli jo varailla neuvolaan aika, mutta taitaa olla vielä turhan aikaista... Vielä ei juuri mitään oireita joten epätodelliselta tuntuu että onko siellä ketään. :) Onnittelut kaikille plussanneille!
 
Takaisin
Top