Pitikö puolisosi isyysvapaata?

Meillä mies piti pari viikkoa kun vauva syntyi ja äitiyslomani loputtua viikon kun olin vuosilomalla.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä mies piti kaikki isyysvapaat. Ensin heti vauvan synnyttyä, kolme viikkoa, kun minulta päättyi vanhempainvapaa ja kolme viikkoa siitä vuoden kuluttua.
 
Mies on pitänyt kaikki isyysvapaansa, joka kerta ensin kolme viikkoa vauvan synnyttyä ja loput kuusi viikkoa minun vanhempainvapaan päätyttyä. Nyt nuorimman kohdalla olin ekaa kertaa töissä miehen isäkuukauden aikana ja mies vetovastuussa kotona, iskä ja lapset nauttivat kaikki, varmasti seuraavankin kohdalla tehdään samoin. Ekan (ja Tokan ehkä) aikana minun piti luopua vanhempainvapaan kahdesta viimeisestä viikosta, että mies voi pitää omat kuusi viikkoansa :)
 
Meillä mies on pitänyt kahdesta ekasta ne 6viikkoa molemmista ja nyt tän kolmannen kohdalla mies on jo pitänyt 2vk ja loput 4vk pitää joskus loppukesästä kun jää sitten lasten kanssa vuorostaan vuodeks kotiin.
 
Kaksosista jäi käyttämättä isyysvapaita aika paljon. Mies käytti kyllä osan ylimääräisistä vanhempainvapaista minun äitiysloman aikana. Ne 3 viikkoa on ollut kyllä kotona kummallakin kerralla. Nyt mies jää kesällä pariksi kuukaudeksi hoitamaan lapsia kotiin, kun minä menen tekemään pienen pätkän töihin.
 
Kyllä ja kyllä. Ja on pakko sanoa että oli kiva huomata kuinka suhde kiintyi kun saivat huseerata miehen mukaan kun itse olin töissä. Ja mielestäni osasin aika hyvin pitää suuni kiinni kun koti oli kaaoksessa, lapsella minin mielestä ei sopivat vaatteet ja että mies oli illalla väsynyt.

Olisi kyllä niin hyvä jos kaikki suinkaan mahdollisesti pääsisivät pitää isyyslomaa, edes viikoksi - ja niin että saa viettää omaa aikaa lapsen kanssa vain lapsen kanssa (Ei tehdä remonttia tms :) )
 
Silloin kun vanhemmat lapseni syntyivät ei ollut samanlaisia isyysvapaita, nyt asun ulkomailla ja täällä ei myöskään sellaisia tunneta. Mies myös yrittäjä ja työskentelee kesäsesonkina 24/7 joten kotona ei varmasti paljon näy kun vauva syntyy. Talvella taas mies vaan satunnaisesti töissä joten silloin sitten.
 
Ekasta lapsesta piti kaikki vapaat, varmaan toisestakin. Molempien kanssa ollut 3 viikkoa syntymästä alkaen kotona. Tämän toisen kohdalla jäi tekemään töitä kotoa ja sitten pidemmälle "kesälomalle" siten että on kotona ainakin kunnes vauva on 7kk, lisäksi on vielä loput isyysvapaat vielä käyttämättä. Esikoisesta käytti ne mun vanhempainvapaan päätteeksi. Mies on kesät aika kiinni töissä joten toukokuisen esikoisen kohdalla joutui töihin heti sen 3 viikon jälkeen. Siksi toinen ajoitettiin syysvauvaksi ja on ihanaa kun ollaan saatu pitää isä kotona kun perhedynamiikka muuttui. (Kauhulla odotan kesää kun mies alkaa taas olla viikot poissa :D )
 
Mieheni ei tainnut pitää isyysvapaita. Kun vauva syntyi hän opiskeli ja kävi yliopistolla muutamana päivänä viikossa. Oli siis paljon läsnä kotona ja samalla yritti saada opintoja eteenpäin. Jossain vaiheessa jäi työttömäksi kotiin ja juuri kun oli työllistymässä jäikin sairaslomalle. Ja sillä tiellä on yhä.
 
Minun mies piti ekalla kerralla kaikki lomat kun oli vielä töissä. Tokalla kerralla hän kävi koulussa/oli perustamassa omaa yritystä niin ei pitänyt. Hän oli kyllä alkuun kotona mutta ei haettu niistä korvauksia, kun minä ajattelin et mies olis jäänyt 9 viikoksi kotiin sit kun ite palaan töihin. Hän ei kuitenkaan jäänyt kun siinä oli vähän hankala vaihe heidän yritystoiminnan kannalta. Sittemmin ne yrityshommat ovat jääneet ja opiskelujen ohessa mies on hoitanut kaikki lasten sairastelut sekä mun työmatkojen aikaan pitänyt poikia välillä vaan kotona. Nytkin alkuvuodesta ovat olleet erittäin paljon poikien kans keskenään, kun ensin olin tammikuussa pari viikkoa matkoilla ja sitten tuli 1,5 kk sairasteluputki.
 
Kelan mukaan neljäsosa isistä ei pitänyt isyyslomaa laisinkaan – ei siis yhden yhtä päivää.

Tutkimuksen mukaan hanakimpia jäämään lomalle ovat koulutetut ja hyvätuloiset isät. Kiinnostavaa tietoa!
 
Pojan isä piti heti lapsen synnyttyä muistaakseni kaksi viikkoa. Loput piti pitää kyllä, mutta meille tuli tuolloin ero ja miehelle talousvaikeuksia, niin jäi pitämättä.
 
Ensimmäisestä lapsesta isä oli aluksi äidin kanssa sen 3 vko ja kun vanhempainvapaat loppuivat isä oli lapsen kanssa 1,5 vuotta kotona, kun olin itse töissä. Tämän jälkeen jäin itse äitiysvapaalle seuraavasta lapsesta. Hän oli tuolloin opiskelija ja teki vain kesätöitä.

Toisen lapsen kanssa isä oli vapailla äidin kanssa yhden päivän lapsen synnyttyä. Tehtiin näin, jotta saatiin lukittua päivärahan määrä. Ja kun isän määräaikainen työsuhde loppui lapsen ollessa 1,5 vuotias, isä jäi lapsen kanssa kotiin siihen asti, että lapsi oli 3 vuotias.

Meille toimi tosi hyvin näin, kun mies saa vaan pätkätöitä, niin pystyttiin sen mukaan jakamaan lastenhoitoa. Toki olin sen 11 kk kotona ihan vaan imetyksenkin takia ja oli järkevää, että minä suurempituloisena käytin vanhempainvapaat. Rahat on tietysti jaettu puoliksi siltä ajalta, kun jompikumpi hoitaa lapsia kotona. Hyvin ollaan pärjätty, kun vuokralla ollaan asuttu kaupungin asunnossa eikä ole suurta asuntolainaa maksettavana.

Nyt on kolmas lapsi tulossa ja suunnitelmissa, että ollaan molemmat kotona lapsen synnyttyä sen 3 vko, koska epäilen, miten pärjään yksin 3 lapsen kanssa. Toki isommat on tarkoitus olla puolipäivähoidossa. Ja pidän taas itse kaikki siirrettävät vapaat ja katsellaan isän työtilanteen mukaan, milloin vaihdetaan hoitovuoroja.
 
Ensimmäisestä lapsesta isä oli aluksi äidin kanssa sen 3 vko ja kun vanhempainvapaat loppuivat isä oli lapsen kanssa 1,5 vuotta kotona, kun olin itse töissä. Tämän jälkeen jäin itse äitiysvapaalle seuraavasta lapsesta. Hän oli tuolloin opiskelija ja teki vain kesätöitä.

Toisen lapsen kanssa isä oli vapailla äidin kanssa yhden päivän lapsen synnyttyä. Tehtiin näin, jotta saatiin lukittua päivärahan määrä. Ja kun isän määräaikainen työsuhde loppui lapsen ollessa 1,5 vuotias, isä jäi lapsen kanssa kotiin siihen asti, että lapsi oli 3 vuotias.

Meille toimi tosi hyvin näin, kun mies saa vaan pätkätöitä, niin pystyttiin sen mukaan jakamaan lastenhoitoa. Toki olin sen 11 kk kotona ihan vaan imetyksenkin takia ja oli järkevää, että minä suurempituloisena käytin vanhempainvapaat. Rahat on tietysti jaettu puoliksi siltä ajalta, kun jompikumpi hoitaa lapsia kotona. Hyvin ollaan pärjätty, kun vuokralla ollaan asuttu kaupungin asunnossa eikä ole suurta asuntolainaa maksettavana.

Nyt on kolmas lapsi tulossa ja suunnitelmissa, että ollaan molemmat kotona lapsen synnyttyä sen 3 vko, koska epäilen, miten pärjään yksin 3 lapsen kanssa. Toki isommat on tarkoitus olla puolipäivähoidossa. Ja pidän taas itse kaikki siirrettävät vapaat ja katsellaan isän työtilanteen mukaan, milloin vaihdetaan hoitovuoroja.
Ja vielä jatkan tästä, että nyt on se asuntolainakin, mutta pystytään silti hoitamaan uusi lapsi kotona pitkään. Ostettiin vanha talo, johon pitää säästää isoihin remontteihin pitkällä aikavälillä. Säästetään silloin, kun ei olla hoitovapaalla 400 e/kk, mikä tietysti onnistuu, kun molemmilla on tulot. Tiukkaa tekee sitten hoitovapaalla, mutta eiköhän selvitä, kun lainan hoitoon menee n. 800 e/kk ja muihin asumismenoihin max 500 e/kk ja autoon max 400 e/kk ja ruokaan max 1000 e/kk. Muihin menoihin jää 2500 euron nettopalkasta, 350 euron kotihoidontuesta ja 300 lapsilisistä 450 e/kk.

Jotkut sanoo, että tuo kotihoidontuki on vitsi, kun se on niin pieni, mutta täytyy sanoa että meillä se on merkittävä. Jos mies on töissä ja itse olen kotona, niin nettotulot on 500 euroa pienemmät kuukaudessa eli menee hiukan miinukselle, mutta eiköhän me vaikka se puolivuotta selvitä niinkin, kun on säästöjä alla.

Asutaan ihan kaupungissa lähellä pk-seutua (aiemmin vuokralla Helsingissä) ja pieni laina johtuu mittavasta omarahoitusosuudesta ja toki ollaan asuntoa valittaessa katsottu hintaa ja tingitty asunnon koosta (112 neliömetriä, neliö) sekä pohjaratkaisusta. Kannattaa jo asuntoa ja elämäntapaa miettiässä ajatella sitä, että jos hankkii lapsia, millä menoilla on varaa hoitaa lapsia niin pitkään kotona, kun haluaa. Toki ei kaikki halua hoitaa 3 vuotiaaksi lapsia kotona, mutta omien tarpeiden ja halujen mukaan. Aika monet äitikaverini kuitenkin valittavat juuri, ettei ole varaa pitää lapsia pidempään kotona ja siksi joutuvat jo 1,5 vuotiaan laittamaan hoitoon.

Meni nyt vähän ohi aiheen, mutta hyviä pointteja kuitenkin.
 
Mies piti vauvan synnyttyä 3 viikkoa ja pitää loput 6 viikkoa kun minä palaan töihin (vauvan ollessa noin 1v 4kk).
 
Esikoisesta mies piti äitiyslomani perään kaikki isyysvapaat + 9kk hoitovapaata, sen jälkeen minä jäin hoitovapaalle.
Tokasta lapsesta piti isyyslomat juuri ennen kolmosen laskettua aikaa.
Kolmosen isyyslomat mies piti äitiyslomani perään ja myöhemmin 6kk hoitovapaata.
Nelosesta isyysvapaat piti lapsen ollessa n. 1,5v, sitä ennen oli hoitovapaalla (parempi raha kesäksi).
 
Meillä mies jäin synnytyksen jälkeen sen maksimin 3 viikoksi kotiin. Ja minä olen ollut nyt vanhempainvapaalla. Jatkossa vapaat on jaettu 50/50. Eli minä palaan töihin ja mies jää vielä puoleksi vuodeksi kotiin pojan kanssa. Täihin palattaessa molemmat mennään töihin 80%. Katsotaan ensi vuonna jos tulee pojalle erikoistarpeita, että jäänkö vielä pitämään hoitovapaita vai pärjätäänkö niin että poika menee hoitoon 1v1kk. Sitten tehdään niin että poika on hoidossa 3 päivää viikosta, kun pidetään yksi päivä viikossa vapaata töistä.
 
Takaisin
Top