Pienien ja suurten huolien ketju

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja nurkkis
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Huolettaa/jännittää miten puolison koulu/esiteini-ikäiset lapset ottavat uutiset vauvasta vastaan! Meillä on tänään eka ultra ja aiotaan sen jälkeen kertoa. Aiotaan tehä lasten herkkuruokaa ja kertoa ruokapöydässä, ja sen jälkeen on sovittu vielä leffaillasta.

Mutta jännittää kyllä. Itsellä on vain "täyssisaruksia" ja oon ollu niin pieni kun pikkuveljestä on kerrottu että en yhtään muista miltä se on tuntunut. Puolisolla on myös puolikkaita sisaruksia mutta on nuorimmasta päästä niin ei oo joutunut sopeutumaan tuleviin sisarpuoliin.

Muutamalta kaverilta olen kuullut että ovat saaneet velipuolia about juuri samanikäisinä kuin puolison muksut nyt ja on ollut monta vuotta tosi vaikea paikka niin se ehkä aloitti tän huolen mulla.
 
Toivottavasti @Goofy uudet sisarukset ottivat tiedon hyvin. Itse olen ollut 12v kun sain tietää että saan pikkusisaren ja olin ihan suuttunut ja järkyttynyt alkuun. Mutta nyt se sisko on mun esikoisen kummi ja yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä ollut jo syntymästään asti. Vaikka alkujärkytys ois iso nii kaikki voi silti mennä hyvin.❤️
 
Huolettaa/jännittää miten puolison koulu/esiteini-ikäiset lapset ottavat uutiset vauvasta vastaan! Meillä on tänään eka ultra ja aiotaan sen jälkeen kertoa. Aiotaan tehä lasten herkkuruokaa ja kertoa ruokapöydässä, ja sen jälkeen on sovittu vielä leffaillasta.

Mutta jännittää kyllä. Itsellä on vain "täyssisaruksia" ja oon ollu niin pieni kun pikkuveljestä on kerrottu että en yhtään muista miltä se on tuntunut. Puolisolla on myös puolikkaita sisaruksia mutta on nuorimmasta päästä niin ei oo joutunut sopeutumaan tuleviin sisarpuoliin.

Muutamalta kaverilta olen kuullut että ovat saaneet velipuolia about juuri samanikäisinä kuin puolison muksut nyt ja on ollut monta vuotta tosi vaikea paikka niin se ehkä aloitti tän huolen mulla.
Taustatietoa, joilla ei varsinaista merkitystä ehkä ole, mutta olemme uusperhe. Aloimme mieheni kans seurustella -20, jolloi tyttöni oli vielä 8 ja poika 11v.

Kun kuopus kertoi tulostaan, tytär oli 12v. Sanoi, että ihana ajatus saada pikkusisarus. Ja hän on mitä ihanin ja parhain isosisko ollutkin❤️ Isoveli 15v oli asian kans sujut, mutta ei hän kasvattanut juurikaan mitään suhdetta vauvaan, ennen kuin nyt viime aikoina kun pikkuveli kasvanut isommaksi ja hänen kanssaan voi enemmän touhuta ja jutella.

Nyt tämän toisen kohdalla lapset ovat 15 ja kohta 18. Asia otettiin hyvin jälleen 😁

Kaikki tarvitsevat tietysti oman aikansa, mutta meillä kävi näin helposti ❤️
 
Loppujen lopuksi kertominen meni paljon paremmin kuin oltiin ajateltu. Nuorempi taitaa olla jopa innoissaan että pääsee vihdoin isoveljeksi kun puhuu ja vitsailee tulevasta VELJESTÄ nyt koko ajan. Tyttö ei kuulemma käy. Nimesi myös vauvan nimellä jota ei tosiaan oikeasti anneta lapselle mutta siitä taisi tulla nyt työnimi 😅

Vanhemmalle taitaa olla vähän vaikeampi paikka kun ei näytä oikein mitään tunteita, mutta ei tullut ainakaan täystyrmäystä. Leffaillaksi kaivautui sitten iskän kainaloon, mitä ei oo enää hetkeen tehnyt🥲 Ja oli kuulemma ajatellut että saatan olla raskaana kun olen lihonut 😅🙈
 
Tääl jotku puhu kilpirauhasen vajaatoiminnasta, tääl ilmoittautuu kans yks. Mulla ollu jo kymmeniä vuosia ja aina on lääkitystä nostettu 25-50mikrog. heti plussasta. Sit sitä on kontrolloitu aina välistä. mulla tuo nosto riittänyt mut jos alkaa menee ylitoiminnan puolelle nii sit ne nostaa annosta.

Mul aiheuttanut taas harmaita hiuksia mun anemia. Ollu huono hb oikeastaan koko elämän ja näissä raskauksissa se aina tippuu lisää. Oon viimeiset 5 vuotta saanu jo infuusion kerran vuoteen, mut nyt eivät suostunut jostain syystä laittaan sitä. käskivät syyä vaan rautaa 2kk ja sit uus kontrolli, vaikka mulla todettu imeytymishäiriö ja rauta ei imeydy. ottaa niin päästä ihan turhaa ostaa ja syyä niitä ko tiiän ettei mitään hyötyä oo. Ja kyllähän tuo huono hb ja ferritiini vaikuttaa oloonki. Oon ihan puolikuollu enkä jaksa oikein tehä mitään, jos vähänki yritän liikkua niin hengästyn ja happi loppuu ym. Ym. viimeks oli 8 ferritiini ja hb 109. Toivon nyt et elokuussa mittauksissa ois huonompi niin pääsisin infuusioon.
 
Olen nyt tulossa ensimmäistä kertaa äidiksi eikä oikein minkäänlaista aiempaa vuavanhoitokokemusta ole. Nyt kun olen alkanut tehdä tutkimustyötä hankintoihin, on vastaan tullut myös kaikkea uutta tietoa etenkin siitä mitä ei saa tehdä vauvan kanssa. Ja nyt ahdistaa mitä kaikkea on jäänyt huomaamatta 😬😥

Esimerkiksi:
- vauva nukkuu vanhempien kanssa samassa huoneessa mielellään yksivuotiaaksi asti, yksin nukkuminen lisää kätkytkuoleman riskiä
- vauvan sänkyyn ei saa laittaa peittoa tai tyynyä
- alle kaksiviikkoista vauvaa ei viedä kärryttelemään ja senkin jälkeen riippuu pakkasen määrästä
 
Mullakaan ei yhtään mitään kokemusta vauvoista oo... En oo koskaan edes pitänyt vauvaa sylissä saati hoitanut mitenkään. 🥴 En kyllä tiennyt noista esimerkeistäkään mitään edes... Pelottaa mua että mitä jos teen jotain totaalisen väärin ja jotain vahinkoa tapahtuu vakavaa sellaista. Mies nyt jotain saattaa tietää kun hänen siskollaan on 3 lasta, vaikka ei nyt hirveästi hänelläkään kokemusta oo. Tietää sentään enemmän kun mä....

Mitä itse oon oppinut että vaunut ja rattaat on eri asia samoin turvakaukalo ja turvaistuin. Ei ollut tuostakaan mitään tietoa aiemmin.
 
Olen nyt tulossa ensimmäistä kertaa äidiksi eikä oikein minkäänlaista aiempaa vuavanhoitokokemusta ole. Nyt kun olen alkanut tehdä tutkimustyötä hankintoihin, on vastaan tullut myös kaikkea uutta tietoa etenkin siitä mitä ei saa tehdä vauvan kanssa. Ja nyt ahdistaa mitä kaikkea on jäänyt huomaamatta 😬😥

Esimerkiksi:
- vauva nukkuu vanhempien kanssa samassa huoneessa mielellään yksivuotiaaksi asti, yksin nukkuminen lisää kätkytkuoleman riskiä
- vauvan sänkyyn ei saa laittaa peittoa tai tyynyä
- alle kaksiviikkoista vauvaa ei viedä kärryttelemään ja senkin jälkeen riippuu pakkasen määrästä
Et ole ainoa noviisi. Mutta kuten huomaat, kun asioita selvittelee, oppii ja nyt tiedät nuokin jutut. Kaikki tuskin menee just niinkuin oppaissa, ja osasta saattaa selvitä vaistollakin. Tietoa työnnetään paljon neuvolastakin, mutta sitä saa ja pitääkin varmasti etsiä itsekin. Toki lähdekritiikkiäkin kannattaa harrastaa sen suhteen että mistä sitä kaivaa, mutta koskaan ikinä milloinkaan tiedon löytäminen ei ole ollut niin helppoa kuin nyt. Sulla ja meillä on vielä rutkasti aikaa selvittää ja aika monta juttua ehtinee kaivaa vielä sittenkin kun on tilanne enempi päällä. Mikään ei ole jäänyt vielä huomaamatta, eikä vielä kannattane siis siitä ahdistua.
 
Olen nyt tulossa ensimmäistä kertaa äidiksi eikä oikein minkäänlaista aiempaa vuavanhoitokokemusta ole. Nyt kun olen alkanut tehdä tutkimustyötä hankintoihin, on vastaan tullut myös kaikkea uutta tietoa etenkin siitä mitä ei saa tehdä vauvan kanssa. Ja nyt ahdistaa mitä kaikkea on jäänyt huomaamatta 😬😥

Esimerkiksi:
- vauva nukkuu vanhempien kanssa samassa huoneessa mielellään yksivuotiaaksi asti, yksin nukkuminen lisää kätkytkuoleman riskiä
- vauvan sänkyyn ei saa laittaa peittoa tai tyynyä
- alle kaksiviikkoista vauvaa ei viedä kärryttelemään ja senkin jälkeen riippuu pakkasen määrästä
Täälläkin esikoinen tulossa ja kaikkea selviää edelleenkin. Paljon on selvinnyt just hankintoja miettiessä. Mutta ei kai toi vika pointti siis tarkoita, ettei saa viedä vaunuissa ulos ennen kuin on pari viikkoa täynnä? Ihme juttu. Ei vaan sovi meidän arkeen, jos mies ei pysty olla kotona tota aikaa. Kantoliinankin (sopivan) voi ottaa käyttöön jo syntymästä!
 
Takaisin
Top