Pettyminen lapsen sukupuoleen

[Bella Swan]

Kun syntyväksi odotetun tai jo syntyneen lapsen sukupuoli on selvinnyt, oletko kokenut pettymyksen tunteita? Miten ja milloin pääsit yli asiasta?

Itse en ole ollut pettynyt itse sukupuoleen, vaan ainoastaan siihen, että arvasin väärin. Esikoisesta minulla oli lähes varma olo pojasta, mutta luvattiinkin tyttöä. Tuntui oudolta, se myös näkyi kun ultraaja kysyi että eikai tullut suuri pettymys. No ei, oma intuitio vaan oli väärässä että hämmennyin! Toisesta lapsesta arvasin jälleen väärin, luulin että tulee taas tyttö, mutta selkeä poikaa oli rakenneultrassa. Ei ollut toiveita suuntaan tai toiseen.

Uskon että moni toivoo nimenomaan joko tyttöä tai poikaa, eikä siinä ole mitään väärää. Minkäs sitä omille toiveilleen voi?

Meillä on siis tyttö ja poika. Minulla on itselläni veli ja oli rikastavaa kun meillä kylässä oli sekä tyttöjä että poikia ja tutustuin ns. poikien sielunelämään (teininä varsinkin olin hyvin onnessani xD). Jos meillä olisi nyt kaksi tyttöä tai kaksi poikaa, en tiedä olisiko minulla toive että mahdollinen kolmas lapsi olisi toista sukupuolta. Vaikea sanoa.

 

[Foreverfever]

En ole koskaan ollut pettynyt. Ei ole ollut koskaan kunnolla mitään toiveita sukupuolesta ja oma ajatus vauvan sukupuolesta pitänyt paikkansa. 3 poikaa ja 1 tyttö löytyy.
Kolmosesta olin ultrassa hämmentynyt kun lupailtiin meille tyttöä kun itsellä oli niin vahva olo pojasta. Poika sieltä sitten kuitenkin syntyi yllätyksenä.

 

[Pingviiniemo]

Esikoisesta luvattiin tyttöä ekassa ultrassa rv17. Seuraavassa ultrassa olikin sit poika. Kokoajan mulla oli semmoinen tunne että se ei ole tyttö ja ei ollutkaan. Itku pääsi siitä syystä että jouduin tavallaan uudelleen ajatella maha-asukin sukupuolen ja laittaa tyttöjen vaatteet pois. Toki sit kun syntyi niin hän oli täydellinen ja en ollut enää yhtään harmissani.

Seuraava olikin yllättäen tyttö ja olin järkyttynyt, kun en jotenkin olettanut, kun miehen suvussa syntyy vain poikia. Ultraajakin kysyi olenko kunnossa. Nyt kun on tyttö, niin ihmettelen miksi niin esikoisesta toivoin tyttöä, kun aika samanlaista tää arki on vaatteita lukuunottamatta. Parasta on se että pinkin sijaan värit on usein neutraaleja.

 

[Toukkis30]

Mä olin esikoisesta 100 % varma että on poika. Tunne vaan vahvistui koko ajan. Kaikkiin papereihin oltiin laitettu että sukupuolta ei haluta tietää etukäteen.
Osasin vaan jostain syystä miettiä pojan nimiä ja aina vaatteita katsellessa kuvittelin ne pojan päälle. Ostin neutraaleja sävyjä mut jollainlailla poikamaisuus näkyi niissäkin.

Liikkeet loppui yllättäen ja jouduin ylimääräiseen tarkastukseen yksin. Ultraaja möläytti siinä että " kyllä tämän tytön jalat heiluu ja sydän sykkii ". Huoli jäi toisarvoiseksi sillä hetkellä kun ärähdin ultraajalle etten halunnut tietää sukupuolta. Maailma romuttui, ei siitä syystä että odotin tyttöä vaan siitä syystä miten saisin miehelle kerrottua että tiedän esikoisen olevan tyttö. Mies saapui sairaalaan, kysyin haluaako tietää vai pidänkö omana tietonani loppuun asti. Halusi ja hänen maailmansa taas muuttui vaaleanpunaiseksi. Oli toivonut tyttöä kertomatta asiaa minulle ja minä taas luulin toiveen olevan muuta.

Nyt odotan toista lastemme. Mies kertonut tällä kertaa avoimesti toivovansa toista tyttöä. En tiedä halutaanko tässäkään tietää kumpaa odotetaan. Selvinnee ensi viikon rakenteessa jos sen haluaa meille etukäteen kertoa.

 

[Ginger]

Esikoisen luulin olevan tyttö rakenneultraan asti. Oli vaan aika voimakas tyttöolo, mutta toivottiin miehen kanssa kuitenkin poikaa. Ultrassa paljastuikin pojaksi ja oltiin innoissamme. Hieman hämmennyin kyllä siitä, miten tuntemukseni olivat sitten niin väärässä.
Toista kun aloin odottaa, oireet olivat aika samat kuin esikoisen raskaudessa. Taas tuli voimakas tyttöolo ja toivoinkin tällä kertaa selvästi tyttöä. Ultrassa kuitenkin paljastui pojaksi. Siinä kohtaa kun ultraaja paljasti että pippeli näkyy, hymyilin hänelle ja totesin että kiva juttu. Noh, autoon kun pääsin niin rupesin itkemään. Olin jotenkin niin hahmottanut, että meillä olisi poika ja tyttö, olin niin varma, että vahvat tuntemukseni sukupuolesta olisivat oikeat ja se sitten tietysti oli pettymys, kun vaistot oli väärässä. Olin pettynyt kieltämättä myös siihen, etten saanut tyttöä. Murehdin myös sitä, etten ollut aivan varma tuleeko kolmatta lasta koskaan, eli tuleeko tyttöä meille ikinä. Olin useamman päivän aika murheissani aiheesta.
Kuitenkin toisen lapsen synnyttyä en ollut enää ollenkaan pettynyt, hän on aivan upea enkä nyt osaisikaan kuvitella meille tyttöä. Mutta jos joskus tulee lisää lapsia, myönnän jo nyt toivovani kuitenkin sitä tyttöä.

 

[Suski75]

Pettymys on vahva sana ja jotenkin lopullinen. Enemmän minusta sukupuolen kuuleminen oli jotain yllätyksen ja shokin väliltä. Olin ajatellut että tokihan esikoiseni on tyttö kun meillä suvussa on tyttövoittoisia perheitä joka suunnassa, mutta ultrassa tuli sen verran selkeä kuva pojan välineistä, ettei erehtymisen varaa ollut. Aika nopeasti pääsi ajatuksissa taas oikeille urille ja asia oli loppuun käsitelty jo kauan ennen syntymää, ja mieluummin juuri noin, että syntymän jälkeen ei enää tarvitse shokkia pohtia.

Esikoinen (siis poika) oli niin ihana vauva, joten tilasin toisen tismalleen samanlaisen ja jälleen tuli ultrassa shokki/yllätys, että tämä toinen onkin tyttö. Ja jälleen ajatusten uudelleenohjaus.

Eli selkeästi en pitänyt tai pidä kumpaakaan sukupuolta parempana kuin toista, vaan olin jostain syystä kuvitellut saavani pojan tai tytön, ja siitä kuvitelmasta luopuminen ja kuvitelman korvaaminen uudella oli se työläs osuus, ei niinkään ollut kyse siitä, että lapsen sukupuoli olisi jotenkin huono tai väärä.

 

[Vargynja]

Lähinnä yllätyin kuopuksen syntyessä. Koko raskauden ajan oli ollut vahva tyttö olo. Muistan hämmästelleeni ääneen että poikako se nyt sitten on.

Mutta mielestäni on täysin ok ja luonnollista toivoa jompaa kumpaa sukupuolta ja pettyä jos tuleekin toista. Eiköhän kuitenkin kaikki rakasta lasta sukupuolesta riippumatta.

 

[Miyn]

Muistan kun anopille sanoin varmana asiasta että se on sitten poika. Pari viikkoa myöhemmin ultrassa veikkailtiin poikaa ja poikahan sieltä tuli.
Ja pahin pelko mulla oli pojasta etten osaa leikkiä sen kanssa
Toista lasta en ole koskaan vielä kaivannut enkä edes tyttöä.

 

[Shooky90]

En ole pettynyt kummankaan lapsen sukupuoleen, mutta kyllä siihen etten välttämättä koskaan saa tyttöä koska aiemmat raskaudet oli niin rankkoja (fyysiseti ja henkisesti). Meillä siis "lapsiluku täynnä" mutta tytönkaipuu löytyy...
En ole vielä ihan sinut asian kanssa, ja sen huomaa aina tietyissä tilanteissa. Esim. kun siivosin varastosta omia lapsuuden vaatteita ja leluja. Ei ne pinkit tyllimekot, polvisukat tai hiuspannat sitten koskaan tullut kummankaan vauvan käyttöön. On vaan jotenkin aina ollut sellanen olo että olisin tytöllekin äiti. Poikia en kuitenkaan vaihtaisi pois mistään hinnasta ja meillä on hauskaa yhdessä.

 

[Nepeta Cataria]

Minulle on yleensä ollut aika sama kumpaa sukupuolta lapsi on. Mutta pakko tunnustaa että toivoin kovasti tyttöä kun asia oli ajankohtainen. Tytöille on niin suloisia vaatteita! Ja toinen tyttäreni on oikea prinsessa, hän rakastaa pukeutumista. Tosin eka tyttöni on sitten vastapainoksi kunnon poikatyttö - tytön saaminen ei takaa sitä että voisit pukea tyttäresi aina suloisesti vaikka niin haluaisit.

Mieheni toivoo ihan avoimesti tyttäriä, hän on hurmaantunut tyttäristään. Perheessä on nyt kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, ja kolmas poika on syntymässä ihan näillä näppäimillä. Mies meni vielä möläyttämään tässä joku aika sitten että toivoisi vielä näiden lisäksi vielä yhtä tyttöä... niin meinasi päästä pari rumaa sanaa. Tämä loppuraskaus kun on vähän tuskainen latenssivaiheineen, niin vielä sitten yksi?!? Toki aika kultasi muistot viimeksikin.

 

[Pingviiniemo]

Minulle on yleensä ollut aika sama kumpaa sukupuolta lapsi on. Mutta pakko tunnustaa että toivoin kovasti tyttöä kun asia oli ajankohtainen. Tytöille on niin suloisia vaatteita! Ja toinen tyttäreni on oikea prinsessa, hän rakastaa pukeutumista. Tosin eka tyttöni on sitten vastapainoksi kunnon poikatyttö - tytön saaminen ei takaa sitä että voisit pukea tyttäresi aina suloisesti vaikka niin haluaisit.

Mieheni toivoo ihan avoimesti tyttäriä, hän on hurmaantunut tyttäristään. Perheessä on nyt kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, ja kolmas poika on syntymässä ihan näillä näppäimillä. Mies meni vielä möläyttämään tässä joku aika sitten että toivoisi vielä näiden lisäksi vielä yhtä tyttöä... niin meinasi päästä pari rumaa sanaa. Tämä loppuraskaus kun on vähän tuskainen latenssivaiheineen, niin vielä sitten yksi?!? Toki aika kultasi muistot viimeksikin.

Tsemppiä loppuraskauteen!

Mulle mies sanoi, että toivoi tokasta tyttöä lähinnä mua ajatellen. Hälle ois poika mieluinen, mutta ajatteli että mä tykkäisin jos olisi tyttö. Nyt hän on ihan rakastunut tyttöönsä, mutta toivoo kolmannesta jos sellainen tulisi niin avoimesti poikaa.

Heillä on pojan kanssa niin erityinen ja syvä suhde ettei kukaan mahdu väliin.

 

[Nepeta Cataria]

Tsemppiä loppuraskauteen!

Mulle mies sanoi, että toivoi tokasta tyttöä lähinnä mua ajatellen. Hälle ois poika mieluinen, mutta ajatteli että mä tykkäisin jos olisi tyttö. Nyt hän on ihan rakastunut tyttöönsä, mutta toivoo kolmannesta jos sellainen tulisi niin avoimesti poikaa.

Heillä on pojan kanssa niin erityinen ja syvä suhde ettei kukaan mahdu väliin.

Minä luulen et mun miehen tyttöfanitus johtuu lähinnä siitä kun hän on päässyt suunnilleen siinä kohdassa hommaan sisälle. Taapero on poika, ja melkoisen taitava, vahva ja sinnikäs tuholainen. Kunhan hän saa vähän lisää ikää niin olen varma että mies kokee uusia elämyksiä hänen kanssaan, sillä minun silmään nuorimmaisessa on kovasti isäänsä. Onhan se kuitenkin niin että saman sukupuolen lapsessa tulee paremmin se oma perimä esiin sukupuolityypillisemmässä muodossa. Sen tunnistaa omakseen, sellaista samankaltaisuutta ei oikein muualla ole jos alkuperhettä ei lasketa. Sen ymmärtää helpommin, ja kasvatusmielessä siinä on etunsa kun ymmärtää helposti lastansa jo "puolesta sanasta".

 

[Suski75]

Onhan se kuitenkin niin että saman sukupuolen lapsessa tulee paremmin se oma perimä esiin sukupuolityypillisemmässä muodossa. Sen tunnistaa omakseen, sellaista samankaltaisuutta ei oikein muualla ole jos alkuperhettä ei lasketa.

Meillä kyllä tuo esikoispoika on kopio minusta lapsena sekä ulkonäön että luonteen osalta, hänen pikkusiskossaan on sitten enemmän isänsä näköä, luonteesta vielä vaikea sanoa. Eli ainakin meillä nämä menevät päin vastoin.

 

[Nepeta Cataria]

Meillä kyllä tuo esikoispoika on kopio minusta lapsena sekä ulkonäön että luonteen osalta, hänen pikkusiskossaan on sitten enemmän isänsä näköä, luonteewta vielä vaikea sanoa. Eli ainakin meillä nämä menevät päin vastoin.

Näinhän se menee, puolet geeneistä tulee kummaltakin vanhemmalta. Mutta voi olla että toiselta tulee vähän domonoivampi satsi, ja voi olla että ne omat piirteet ilmenevätkin voimakkaammin sitten vastakkaisen sukupuolen lapsessa. Tokihan ne tunnistaa omiksi piirteikseen, ja lapsen sukupuoli värittää kovin että miten ominaisuudet ilmenevät ja mihin ne johtavat. Vaikkapa energisyys ja liikunnallisuus johtavat helposti erilaisiin harrastusvalintoihin tytöillä ja pojilla. Tai vaikkapa sorminäppäryys, tai luovuus, musikaalisuus. Onhan näitä. Tempperamentin alun huomaa jo aika nuorestakin vauvasta, on näitä jotka eivät odota ruokaansa 2min kauempaa ennen kuin nostavat metakan, ja jotkut ovat herkempiä ympäristölle.

Mahtavinta on tietysti että jokainen lapsi on ihan omanlaisensa persoonana, sekoituksia tottakai, mutta kokonaisuutena uniikkeja ja ainutkertaisia.

 

[Lya M.]

Meille oli yksi ja hailee kumpi lapsi oli tulossa, kunhan oli terve. Esikoisesta sanottiin aikanaan (2014), että 99% varmuudella on tyttö. No tyttö tuli.

Juniori oli vähän hankalampi, kun ei halunnut millään ”näyttäytyä”. No, tyttö on hänkin.

Meidän lapsiluku on nyt täynnä. Esikoinen joskus kyseli, että miten he ovat tyttöjä, kun kaikki serkut ovat poikia. Nykyään ymmärtää jo, että se on ihan arpapeliä kumpi lapsi tulee.

 

[Kuurankukkasia]

Esikoista odottaessa toivoin tyttöä, ja tyttö tuli. Toista odottaessa toivoin poikaa, ja poika tuli. Kolmatta odottaessa ajattelin ihan sama, kumpi tulee. Raskausoireita seuratessa arvelin pojaksi, ja niin olikin. Sen jälkeen olen aina tiennyt vain raskausoireiden perusteella, kumpi on ollut tulossa. Saattaa kuullostaa helpolta kuin heinänteko, mutta ei nyt sentään Kyse on kohdallani ollut siitä, että tyttöraskauksissa olen oksentanut päivittäin viikolta 8 viikoille 16-18, ja poikaraskauksissa en kertaakaan.

 

[Evergreen]

Mulla on yksi lapsi, tyttö. Sukupuolen aavistin raskausaikana joten ei tullut yllätyksiä tai pettymyksiä.

Tuskin olisin pettynyt mikäli sieltä olisi tullut poika. Odotan nyt kakkosta, ja veikkaan vahvasti poikaa. Mikäli siellä on tyttö, olisi hänkin erittäin tervetullut. Uskon kuitenkin, että pettymyksen tunteita saattaisi tulla siitä syystä, että äidinvaisto petti. Toki tuo sukupuolituntemus voi muuttua vielä raskauden edetessä

 

[Jadine]

Esikoinen on poika, ja jos nyt meille toinen lapsi suodaan, niin kieltämättä toivoisin tyttöä. Toki rakastaisin poikaa ihan yhtä paljon ja esikoinen on maailman rakkain, mutta ennemminkin surisin sitä, etten saisi koskaan olla tytön äiti. En ole edes itse ollut koskaan erityisen tyttömäinen, mutta kuitenkin tuntuu, että minulla olisi tytölle enemmän annettavaa. Olen myös aina jotenkin kuvitellut itseni tytön äidiksi. Enempää lapsia meille ei tule, joten toinen lapsi on viimeinen mahdollisuus saada myös tyttö.