Pelottaako?

Tsemppiä Riida, luinkin jostain jo aiemmin tosta sun istukan sijainnista. Huh, ei varmasti oo mukavaa elää jatkuvassa stressissä, mutta täällä pidetään sulle peukkuja että sun loppuraskaus menisi rennommissa merkeissä!
 emoticon
 
Voi Riida...
Hirmuisesti toivon että saisit kotiin jäädä! Varmasti todella raskasta olla huolissaan koko ajan. Tsemppiä !!!
 
Kirjoitampa nyt tänne myös kun tuli itselle lehti-jutun jälkeen pieni pelko. eli menin sitten lukemaan kaksplussasta jutun section jälkeen synnyttämisestä alakautta pääosin juttu ihan positiivinen, mutta tietenkin päähän jäi eniten kun oli omia kokemuksia niin yksi jolla oli pitkän synnytyksen seurauksena leikkaushaava revennyt 3cm matkalta. No nyt sit alkas jotenki hirvittää enkä tiedä uskallanko synnyttää vaan haluaisin ehkä suunnitellun section. Toki pienesti on vielä ajatus että olisi kiva kokea normi synnytys mutta kun ei siitäkään tiedä mihin se päätyy ja kun suunniteltuun pääsisi mieskin mukaan. No on tässä aikaa miettiä ja pieniä nää mun pelot joihinki muihin verrattuna mut oli vaan pakko purkaa.
 
Onhan noita pelkoja ollu ennenkin ja aina on huomannu, että kun on saanu ne asiat puhuttua ja puitua läpi, niin on niistä peloista selvinnyt jo ennaltaehkäsevästi eroon.. ainakin toivottavasti. *koputtaa puuta*

Onneks ne uhkailut pre-eklampsiasta tai mahdollisesta munuaistoimintaongelmasta/vastaava oli vaan ensiapulääkärin virheellinen diagnoosi tilanteesta. Siinä sitä taas joutu kohtaamaan kaikki pelot, kun sanottiin että on pakko levätä, eikä saa tehdä mitään kun ei voi tietää miten vakava tilanne on... Mut jooh.. kriisi ohi tässä tapauksessa.

Aattelin jo tässä, et jospa tää raskaus jatkus seesteisesti tässä. Noh.. toisaalta nyt on ilmennyt ihan uudenlainen kuvio, minkä vois luokitella pelkotiloihin kuuluvaks. Kun olen kasvanut elämässäni hyvin suorituskeskeiseksi ihmiseksi ja sitten tänä syksynä taas koulu alkoi. Yhtäkkiä huomasin tässä viime viikolla, että mähän haalin tekemisiä ihan hirveästi itselleni joka ihmeen kuviosta ja asiasta. Ja että kun lopulta aloin purkamaan sumaa, niin jo pelkät puhelut, tekstiviestit ja mailit ihmisille muodosti pitkän listan ohjelmaa. Onneks lopulta aloin itse purkamaan työstettävien asioiden lastia - eli päätin selvitä tilanteesta itse, enkä joutua uudemman kerran elämässäni burn out tilaan. No yks kerrallaan tässä jätin kesätyön lopullisesti pois työlistalta, toisen harrastuksista -valmennuskuvioista- päätin tässä luopua täysin (ilmotin, että voin tulla käväsemään jossain treeneissä vieraana jos apua tarvii), sitten koulussakin karsin urakalla tekemisiäni.

Sitten lopulta huomasin, että vaikka karsinkin jo paljon pois - noin puolet.. että mitenkä kykenen keskittymään enää näihin loppuihinkaan?? Tosiaan olen tehnyt ihan hirmu vähän tässä syys- ja lokakuun aikana ja ainoat mitä olen tehnyt on ollut ne asiat mitkä kiinnostaa eniten (jäävuoren huippu asioissa). Ja sitten olen lähiaikoina saanut kilareita siitä, miten musta tuntuu, että ihmiset koulumaailmassa esim. sysäävät mua sivuun ja en enää oikeastaan tunne kuuluvani mihinkään porukkaan, vaikka koulua vielä tämän syksyn käynkin. Kaiken kaikkiaan ristiriitasta kyllä koko kuvio: haalin hirveästi tekemistä, mutta en jaksa tehdä kuin minua eniten kiinnostavat jutut ja sitten loukkaannun, kun ihmiset jättää minut ulkopuoliseksi tekemisistä - kun loppupeleissä he tarkottavat vaan hyvää - eli että hiljalleen kotiudun äitiyslomalle.

Ja viiminen niitti oli sitten se, kun kävin viemässä äitiysraha-anomukseni. Siellä kelan setä totesi, että en saa äitiysvapaiden aikana muita tukia, kuin äitiysrahan, eli todettiin yhdessä, että on periaatteessa turha opiskella esim. virtuaalisesti opintopisteitä alta pois jatkoa ajatellen kotoa käsin (siis siinä vaiheessa kun lapsi on jo hieman isompi) ja siis parasta vain keskittyä pelkkään äitiyteen.

Siis totta kai: puolentoista vuoden tauon jälkeen palailen takasin koulun penkille.. jos palaan. Ja siis ei pitäs aatella sinne saakka, mutta kyllä rupes pelottamaan ja masentamaan mieltä sekin, että kun taas sitä sitten unohtaa kaiken olennaisen mitä on koulussa aiemmin oppinut - kun on ollut niin pitkä tauko. Ja siis tähän saakka olen oikeesti leijunu jossain pilvilinnoissa kun olen aatellu äitiyttä ja vapaita, mutta kun se kelan tosiasia vapaista napsahti silmille, niin yhtäkkiä tajus, että miten täydellisesti kaikki pystyy muuttumaan hetkessä ihan toisenlaiseksi.

Tosissaan aika monta "henkireikää" tässä lähtee äitiyden edessä pois elämästä. Yks juttu, mistä on pakko kyllä pitää kiinni sitten keväällä on ehdottomasti "kropan takaisin saanti", eli liikunta. Siis pelkän kotona lapsen hoitamisen ja nukkumisen ja lepäämisen lisäksi tarviaa oikeesti ainakin tuon yhden "henkireiän" elämään, jotta jaksaa päivästä toiseen kuvioita.

Mutta siis tosiaan nyt kun hyppään totuuteen, mikä tässä kaikessa nyt siis pelottaa: tämä ei ole mitään yllättävää varmasti kellekään muullekaan tässä porukassa. Mua pelottaa koko äitiys ja uusi elämäntapa. Mua ei pelota synnytys lainkaan, kun vertaan sitä siihen, että seuraavat 18 vuotta lapsi tulee olemaan meidän perheen uusi jäsen, ihminen, joka tulee kokemaan maailman meidän vanhempiensa ja perheensä kautta. Tiiän, että ei pitäs miettiä etukäteen kaikkea sitä, mitä ikävää tai pahaa voi tapahtua tulevaisuudessa, mutta kun sitä vaan miettii. Onneks en enää mieti niitä pelkoja, mitä ihan alkuunsa pelkäsin: että lapsi tippuu heti käsistä kun otan sen syliin, tai että sen niskat naksahtaa, kun asento on jotenkin väärä. Olen jo edennyt pelkojen käsittelyssä jonnekin teinivuosiin, näen taasen siellä kauhukuvia, miten en kykene kommunikoimaan lapseni kanssa enää asioista millään muotoa. Okei.. kaikkihan tässä pelottaa.

Ja etenkin kun tähän asti on hokenut, että miten hienoa tämä kaikki on ja yrittänyt ajatella positiivisesti, niin nyt sitten tuo koulu+muut asiat pamautti silmille sen tosiasian, että se on oikeasti elämäntapamuutos edessä ja todella pian.

Mietinkin tänään jo ihan tosissaan, että pitäs vaan suosiolla palauttaa opintotuki ja -lainarahat tältä syksyltä kelaan/pankkiin takasin ja alkaa lomailemaan jo nyt. Ei ole enää mitään inspistä opiskella, kun tietää että on tosi pitkä tauko koulusta edessä ja sitten on taas unohtanu kaiken tiedon. Ainoo mitä on kiva tehdä ois valmentaa yhdessä lajissa porukkaa huvikseen (kun siitä lajista pidän ja oon ollu tyyliin joka kerta kuviossa mukana). Ja tärkeimpänä tulee koko ajan mieleen vaan uuteen kotiin muutto, kodin sisustaminen ja laittaminen perheelle valmiiks ja että vois vaan alkaa keskittyä olennaiseen, eli äitiyteen.

Aika vaikee pala ollu mulle purtavaks koko tilanne. Kun toisaalta sitä äitiyttä ja perhe-elämää haluaa elämässään enemmän kun mitään muuta, mutta toisaalta on vaikee yhtäkkiä siirtää sivuun kaikki tähän mennessä niin olennaiselta tuntunut elämästä.

Mut joo... taas kun kirjotti tän ulos mielestä, niin kyllä heti helpotti. Mulla on ollu ihan mieli maassakin tän asian takia tässä ja tänään vasta purin ulos asiaa vähän sinne sun tänne - kuten tännekin teille.

Hm.. parasta vaan alkaa hiljalleen kääriytymään vällyjen väliin ja loikomaan. Huomenna ois taas pakko jaksaa kouluun.. eikä vois kiinnostaa sen enempää kuin mitä on itikanpieru välimeressä. (hemoglobiinikin jo vaan 113 - enkä usko et nousee kovin vauhilla, vaikka otan rautaa päivittäin nesteenä, et jo siksikin väsyttää)
 
jumaleisson et säikähdin eilen: olin mieheni kans Lidlissä ja astuin suoraan kaupan lattialla olleeseen smägmään (en edes tiedä mitä se oli mihin liukastuin), mutten onneksi kaatunu. sensijaan karjaisin aikuismaisesti "mitä v..un p..kaa täällä on maassa" välittämättä ollenkaan siitä, kuka kuulee ja näkee mun raivon. tarrasin välittömästi myös miehen käsipuoleen, missä roikuin loppukauppareissun ja manailin, "ettei tässä vaiheessa raskautta p..kele aloiteta mitään lentelyä". onneksi vauvalle ei käynyt kuinkaan, mun selkä vaan taisi revähtää lievästi. vauva potkii niinku mitään ei ois ikinä ollutkaan.
 
Tuli mieleen dellan kaatumisesta et mä kans kaaduin esikoisen aikana jäätiköllä aika lujaa ja oltiin vielä "lomalla"ihan suomes eikä kaukana mut kuiteski seurailin sit vaan et vauva liikkuu ja ei ollu vuotoja ja kakki oli sit ok et varmaanki aika hyvin vauvat on tuola suojas.Nyt vähä se pelottaa ku esikoinen välillä pomppii miten sattuu et jos jossain vaihees vahingos hyppää mahan päälle ja istukka irtoo ku on vielä etuseinäs mut ei auta ku yrittää olla varovainen.
 
Mullakin on ollut noita läheltä piti -kaatumisia oikeestaan päivittäin, aina se vähän repäisee vatsan seudulla, mutta oon vaan ollu tyytyväinen että mun oikeasti kaatumissaldoni on jäänyt ihan siihen yhteen kertaan. Tosiaan tuolla kun käy lenkillä koiran kanssa, niin noi lenkkipolut on ihan täysin velliä, kengissä ei riitä pito jos vähänkin vauhdikkaammin etenee! Nyt vaan alannut pelottaa tosissaan että kun laskettuun aikaan on tosiaan ENÄÄ 10 viikkoa, että jos tässä nyt mennään mukkelismakkelis jossain metsän keskellä, niin millä sieltä kotio pääsee?

Ja tuosta aasinsilta taas uuteen pelkoon: Nyt on alannut pelottaa synnytyksen alkaminen. Joka paikassa toitotetaan että kyllä sen sitten tietää kun oikeat supistukset alkavat. Mitä jos ei vaan tajua? Onko ne oikeesti niin kipeitä että ne tosissaan tunnistaa? Äiti on pelotellut mua jo siitä että mulle tulee kiire sairaalaan. Että mä kuulemma synnytän tyyliin tunnissa, en tiedä mistä se on tämän päähänsä saanut, mutta tätä se toitottaa mulle joka kerta kun soittelee. Sitten mua pelottaa se, kun piti täyttää synnärille ne etukäteistoiveet jne, niin en mä osannut toivoa yhtään mitään. Mulle selvis vasta äskettäin sekin että väliliha leikataan joissain sairaaloissa automaattisesti vaikkei tarvetta välttämättä olisikaan! En tiennyt. Lisäks kuulin että alapään karvotuksenkin leikkaamisen voi kieltää, mä en oikeesti edes tienny että ne leikataan pois, vaikkei mulla niin suuria tunteita mun karvoja kohtaan edes ole, sama kai se on, onko ne tuolla vai ei
 Ja vielä synnytyksestä: mä kuvittelin että kaikki synnytykset käy just samalla kaavalla kuin jenkkilän sarjoissa, eli puoli-istuvassa asennossa sängyllä. Mulle selvis vasta eilen seki että niitä asentoja on erilaisia! Mistä mä tien mikä olis mulle hyvä? Eiks asentokin kuitenkin vaikuta esim kipuun ja siihen että tuleeko vauva helpommin ulos?

Eilen aloin laittaa ylös puhelinnumeroita, joita kuvittelen tarvitsevani, eli synnytyssalin numero on nyt kirjotettuna paperille. Mitä muita tarvii? (Mies sanoi että hän ainakin soittais vain 112 ja tilais lanssin jos synnytys alkaa yhtäkkiä, naureskelin vaan että siinä taas ajatellaan ilmeisesti oman auton verhoilua...) Onko moni ajanu taksilla synnärille? Pystyykö ITSE ajaan autoa jos tulee supistukset tasasesti? Mulla olis matkaa sairaalaan joku 20 min autolla... Jotenkin mulle on tullut sellanen fiilis että ei vauva pysy mahassa siihen tammikuuhun asti. Ja peruspessimistinä oon täysin varma että se tulee ulos just sillon kun oon yksin kotona ja todennäköisesti vielä yöaikaan.
 
Itselläni on synnärin numero tallennettuna puhelimeen.. Oli jo viime raskaudessa.. Sieltä sen helposti sit löytää oli missä vain! :D Oon sitä tosiaan jo tässäkin raskaudessa muutamasti tarvinnut, kun on pitänyt yöaikaan sinne soitella, et mitäs tehdään! :/ 

Autolla ajamista en kyl suosittelis.. Itse oisin varmaan pystyny ajamaan autoa kun esikon synnytyskäynnistyi siis kipujen puolesta, mutta ei se mielentila oikein kyl oo sopiva autolla ajamiseen.. Ajatukset kuitenkin täysin siinä mitä tapahtuu, eikä siinä liikenteessä. Meillä on suunniteltu, että soitetaan miun porukat sitten esikkoa hoitamaan (tai vaihtoehtoisesti miun sisko), oli yö tai päivä ja mies lähtee sit minuu viemään.. Tätä jouduttiin toteuttamaan jo silloin, kun jouduin keskellä yötä lähtemään sairaalaan.. Soitettiin sit vaan miun porukat meille yöksi, kun esikko oli jo nukkumassa..

Yleensähän ensi synnytys ei oo mikään nopea! Seuraavat sit yleensä nopeampia.. Kannattaa varautua siihen, että se kestää, kestää ja kestää!! :O Itselläni esikon synnytys kesti melkeinpä 19tuntia! Olin loppuvaiheilla niin väsynyt!! Koko kroppa oli ihan puhki.. Koko aikana en ollut saanut mitään syötävää ja olo oli tuskainen! Toivon että nyt menisi vähän nopeammin edes.. :) 
 
Brainfreeze: siis oliko toi sun kirjoitus trolli vai tosissaan kirjoitettu?
in case olet tosissasi niin:

Kyllä sen huomaa kun synnytys alkaa. Ne on oikeesti ihan eri maata ne poltot kuin harkkasupparit. No question about it.

Mä en ole kuullut että kenelläkään olisi parturoitu enää kymmenen vuoden sisään alapäätä synnärillä. Voit olla täysin rauhassa häpykarvojen puolesta:-)

Eikä ymmärtääkseni enää n.10 vuoteen ole ainakaan enää leikattu välilihaa , jos ei ole pakko.

Synnytysasennoista: hakeudut vaan sellaseen asentoon jossa on paras olla. Siihen on synnyttäjällä itellään kaikista paras tieto. Kyllä ne antaa sun synnyttää jus niinkuin parhaalta tuntuu, mikäli se ei vaaranna lasta (eli eivät päästä veteen jos lapsivesi on mennyt tulehdusvaaran takia) yms. mutta muuten, synnyttää voi seisten tai synnytysjakkaralla tms. Se jenkkielokuvien malli on kaikista huonoin. ja raskain,. mutta voi senkin valita jos se hyvältä tuntuu.
Tsemppiä odotukseen - se synnytys on kevyt rasti tähän raskaana-oloon ja sitten siihen vauva-aikaan nähden.

 
Nomad1, kyllä mä olin ihan tosissani. Kaikkea sitä kuule alkaa miettimään kun on päivät pitkät yksin kotona eikä ketään kenen kanssa jutella näistä tyhmistä kysymyksistä ja mietteistä. Ainut tietopankki on toi google ja keskustelupalstat

Mä olen sellanen jännittäjä ja stressaaja että en paljon piittaa kuinka vanhaa tietoa löydän, kaikki menee. Mä uskoisin senkin jos mulle sanottaisiin tässä vaiheessa että ei tässä minnekään sairaalaan lähdetä synnyttämään, paikalle tulee vaan vanha kunnon satavuotias lapsenpäästäjä ja hommat tehdään saunan lauteilla kiehuvan veden ja pyyhkeiden varassa. Jälkeenpäin sitten mennään ja lypsetään naapureidenkin karja ja herätään tekeen seuraavana päivänä töitä tuntia ennen kuin ollaan edes ehditty nukkumaan.

Mutta kiitos kuitenkin vastauksesta ja neuvoista! Ens viikolla on neuvolakin, niin ehkä mä pistän taas ylös kysymyksiä mitä voin esittää hoitajalle.

 
mä stressaan ihan samalla tavalla kuin Brainfreeze eikä mullakaan ole mitään käsitystä, mitä synnytyksessä oikeasti tapahtuu. mun äiti opettaa ammattikorkeassa terveydenhuoltoa, joten olen jotain voinut kysellä häneltä, samoin synnyttäneiltä kavereilta. kun ei ole oikein omakohtaista kokemusta mistään, ei raskaudesta eikä synnytyksestä, saati sitten oman lapsen hoidosta, niin tietolähteenä toimii mullakin google, etenkin kun haluan nopeasti tietoa jostain. olen onnistunut skitsottamaan itseäni jo ihan alkuraskaudesta lähtien kaikella mahdollisella ja edelleen, vaikka alankin vähitellen uskoa, että mä tosiaan synnytän lapsen viimeistään tammikuussa.

mulla oli päässäni lista, kun menin tiistaina neuvolaan. halusin tietää mm. miltä tuntuu, jos vasta-aineet on positiiviset vai tuntuuko miltään (ei kuulemma tunnu ja jos ovat positiiviset, lääkäri päättää, mitä tehdään), millainen verenpaine mulla kuuluu olla, unettomuus jne. mä olen hieman arka kyselemään mitään, ja nyt tuntui että pystyi alkaa luottamaan tuohon omaan terkkariin, jotta uskalsin ihan face-to-face alkaa häneltä kyselemään. tätä ennen oon soittanu hänelle pari kertaa.

eli mun pointti on, että meiltä ensimmäistä lastaan odottavilta voi odottaa ihan miten typeriä kysymyksiä vaan. ei mullakaan pitäny olla harjoitussuppareita, luulin vaan et se on vauva ku painaa tossa alakerrassa, mut nyt tiedän, mitä ne on. oma kokemus on se paras, mikä opettaa ja kokeneemmilta voi saada fiksuja neuvoja ja viisautta :)
 
Mä en yhtään vähättele KENENKÄÄN tyhmiä tai ihmeellisiä ajatuksia.. On kyseessä esikoinen tai neljäs.. Kaikki äidit reagoi omalla tavallaan tähän isoon ja mullistavaan asiaan ja tyhmiäkin ajatuksia on päässä, myös itsellä vaikka toinen tulossa ja ekasta ei kauaa oo! Joten hyvät mammat, tänne saa laukoa ihan mitä vaan, mistä vaan, me muut kuunnellaan ja toivottavasti hyväksytään jokaisen äidin omat reaktiot eikä aleta niitä mollaamaan tai kyseenalaistamaan. :)
Mehän ollaan toisillemme vertaistuki ja mulle ainakin tärkeä ollut tämä palsta! :)
 
Joo oon samalla linjalla, et tosiaankin voi kysellä kaikkea typerääkin!! Kyl sitä itselläkin kaikenlaista tyhmää välillä mielessä liikkuu! :D ja esikon aikana varmasti mietitytti samalla tavalla synnytyksestä kaikenlaiset hassutkin kysymykset.. Sitä vartenhan tää palsta on, että saa esittää huolensa ja sit niihin vastailee ken osaa.. :D
 
Päivä päivält alkaa enemmän pelottaa tuleva koitos :s Koko aika pyörii mieles vaan et sektio vaiko normi synnytys ja toivottavast ei joudu samaan rääkkäykseen ku edellisel kerral.ja kamala stressi siitäkin et jos tulee äkkilähtä et miten esikoisen repii äkkii mukaan ja vie hoitoon jos lähtö yöllä tulee :( Neuvolas viis veisataan siitä kun oon sanon ihan suoraan mun peloist ym. ja tietty synnytystapa arvioon onneks pääsen mut ei se pelkästään paljoa lohduta noihin pelkoihin.Yöunetkin on jääneet minimiiin kun kaikki pyörii päässä..esikoisel hampait koko aika pukkaa ja kamalaa kiukkuu 24/7 ja joutaa itte viel käymään kaupas ja kanteleen kaik painavat ostokset,siivota päivittäin kotona kun ei kukaan muu tee mitään ja mies vetoaa siihen et käy töissä.Ja jos joutuu lasta vahtii tai jotakin tekee ni heti valitetaan kun hän joutuu tekee heti jotakin kun töist pääsee.Alkaa jo hiukka tuntuu pahalt et n.tunnin muksun vahtiminen on niin rankkaa miehelle.Miten hän sit pärjää ku lähtö tulee sairaalaan :( Anteeks taas mun päpätykset ja avautumiset mut pakko päästä vähän jonnekkin purkaa tuntojaan.Jos yritän kotona asioist puhuu ni sama ku puhuisin seinille :(
 
Takaisin
Top