Pelkoja, huolia, murheita?
- Ketjun aloittaja miuk
- Aloituspäivämäärä
Taidan varata ar-ultran tammikuun viimeiselle viikolla. Sillon on kyllä jo 8 tv täynnä, joten varmaan myös edelliselle viikolle voisin ottaa. Pääasia että sais jonkun selvyyden piakkoin ja ei tartteis turhaan neuvolaan mennä. Ensimmäinen neuvola on myös varattu viimeselle viikolle, joten ennen sitä kuitenkin. P.s pahoittelen kirjoitusvirheitä. Puhelimella en saa niitä korjattua ilman että pyyhin kaikki tekstit pois ja nuo hymiöt myös menee ihan väärään kohtaan..
Voimia arkajalalle ja LR6lle.. Kyllähän se huolettaa ku jotain vuotaa! Mut esim siel fertilityfriendin sivuilla minkä avulla bongasin ovista pidettiin pientä vuotelua jopa siinä määrin raskausoireena että se ei pitäny raskautta todennäköisenä kun ei mitää vuotanu! Eli on kyllä myös hyvin tavallinen raskausoire.. toivottavasti kummallakin olis sitä hyvänlaatuista!
Vauvahaaveilija
Puuhakas puhuja
Kunpa molemmilla vuoto olisi harmitonta,
tsemppiä<3
tsemppiä<3
Raskaudessa mua pelottaa, jos joudun taas seuraa sokereita. Viime raskaudessa, kun yks luku oli rajoilla vaikkei ollu ees yli, ni jouduin pistelee ja seuraa verensokeria joka oli hyvä joka kerta. Nyt on sama pelko edessä, mä ku niin vihaan pistää ittee. Toinen mitä pelkään, ni on että nouseeko mulla verenpaineet taas loppu raskaudessa hulluihin lukemiin. Viime raskaudes kun ne nousi ja oli jopa epäilys raskausmyrkytyksestä, onneksi se osottautui vääräksi. Kolmas mikä mua pelottaa niin on synnytyksen jälkeinen aika, olenko jälleen petipotilaana yli vuorokauden vai pääsenkö heti nauttimaan vauvasta. Synnytykseni oli siis normaali alatie synnytys, mutta sain synnytyksen aikana verenpurkauman emättimeen jonka vuoksi minut leikattiin seuraavana aamuna (ois leikattu jo yöllä, mutta mulle ei ollu verta). Sekä se, että viedäänkö multa jälleen lapsi keskolan puolelle, ilman että saan häntä syliin. Pienet traumat jäi siitä kun viedään lasta kiireellä, vaikkei oikeesti mitään hätää ollut ja mitään tietoa ei oo lapsen voinnista.
Että kiidätetäis näyttämättä jonnekkin eikä kerrottais edes onko kaikki ok... real horror!
Mua pelottaa jo rakenneultra. Esikoisesta saatiin silloin huonot uutiset ja niiden kans pelättiin loppuun asti, tosin turhaan kun synnytyksen jälkeen osoittautui ettei mitään vikaa ollutkaan. Luultiin siis että yks napasuoni puuttuu, mut kuitenkin sitten kaikki kolme oli olemassa.
Lisäks pelkään jos taas tulee verenvuotoja, niin kuin esikoisesta. Rv 25+2 mulla alkoi eka kerran vuotaa verta ja lääkäritkin jo tosissaan pelkäs et synnytys käynnistyy. Sain kortisonipiikit ja supistusten estoon piikin ja makasin kolme päivää osastolla. Siitä jouduinkin sitte vuodelepoon. Levosta huolimatta verenvuotoja tuli tasaisin väliajoin ja aina pahempana ja pari kertaa meninkin ambulanssilla sairaalaan. Pari kertaa jouduin ihan synnytyssaliin tarkkailuun ja leikkaussalin läheisyyteen, et pääsee sinne sit mahdollisimman nopeasti. Toi raskausaika oli siis todella pelottavaa aikaa ja kun ei se ees helpottanut sit synnytykseen. Synnytys käynnisty kyl ihan normaalisti, mut ponnistusvaiheessa tuli takapakkia ja kaikki lääkärit oli leikkauksissa, niin ei niistä ollu avuks. Toinen kätilö joutuiki funduspainnalluksella avittaa ponnistuksessa ja se sattu ja sen jälkeen oli kauan keuhkot kipeet, varsinkin raittiin ilman hengitys sattu :/ lisäks kätilö tikkas väärään paikkaan ja päädyin itte leikkaussaliin todella kovien kipujen takia. Se kipu oli pahempaa kuin synnytyskipu. Pelkään jos tälläkin kertaa käy niin :/ silloin luulin kuolevani siihen kipuun, joten en tahdo kokee sitä enää.
Mulle on kyllä lääkärit, kätilöt ja th:t sanonu et tämmönen on TODELLA harvinaista ja tuskin käy näin toiste, mut pelottaa silti. Ja vielä kun nyt tiedän mistä vuodot johtu, kun se selvisi synnytyksessä, napanuora oli alkanut irtoomaan ja oli vaan kalvonrippeillä kiinni enää.
Olin jo ajatellut et en ees uskalla toista tehdä, mut halu vei voiton vaikka pelottaa. Neuvolatäti onneks on jo luvannut et saan lähetteen pelkopolille heti jos vähänkään tuntuu siltä.
Tulipa pitkä sepustus...toivottavasti kukaan nyt ei saa tästä mitään pelkoja, kun nää on oikeesti niiiin harvinaisia raskauksissa lääkäreiden mukaan.
Lisäks pelkään jos taas tulee verenvuotoja, niin kuin esikoisesta. Rv 25+2 mulla alkoi eka kerran vuotaa verta ja lääkäritkin jo tosissaan pelkäs et synnytys käynnistyy. Sain kortisonipiikit ja supistusten estoon piikin ja makasin kolme päivää osastolla. Siitä jouduinkin sitte vuodelepoon. Levosta huolimatta verenvuotoja tuli tasaisin väliajoin ja aina pahempana ja pari kertaa meninkin ambulanssilla sairaalaan. Pari kertaa jouduin ihan synnytyssaliin tarkkailuun ja leikkaussalin läheisyyteen, et pääsee sinne sit mahdollisimman nopeasti. Toi raskausaika oli siis todella pelottavaa aikaa ja kun ei se ees helpottanut sit synnytykseen. Synnytys käynnisty kyl ihan normaalisti, mut ponnistusvaiheessa tuli takapakkia ja kaikki lääkärit oli leikkauksissa, niin ei niistä ollu avuks. Toinen kätilö joutuiki funduspainnalluksella avittaa ponnistuksessa ja se sattu ja sen jälkeen oli kauan keuhkot kipeet, varsinkin raittiin ilman hengitys sattu :/ lisäks kätilö tikkas väärään paikkaan ja päädyin itte leikkaussaliin todella kovien kipujen takia. Se kipu oli pahempaa kuin synnytyskipu. Pelkään jos tälläkin kertaa käy niin :/ silloin luulin kuolevani siihen kipuun, joten en tahdo kokee sitä enää.
Mulle on kyllä lääkärit, kätilöt ja th:t sanonu et tämmönen on TODELLA harvinaista ja tuskin käy näin toiste, mut pelottaa silti. Ja vielä kun nyt tiedän mistä vuodot johtu, kun se selvisi synnytyksessä, napanuora oli alkanut irtoomaan ja oli vaan kalvonrippeillä kiinni enää.
Olin jo ajatellut et en ees uskalla toista tehdä, mut halu vei voiton vaikka pelottaa. Neuvolatäti onneks on jo luvannut et saan lähetteen pelkopolille heti jos vähänkään tuntuu siltä.
Tulipa pitkä sepustus...toivottavasti kukaan nyt ei saa tästä mitään pelkoja, kun nää on oikeesti niiiin harvinaisia raskauksissa lääkäreiden mukaan.
Kyl mä sain nähdä pikaseltaan ennen kuin poika vietiin. Poikahan tuli ensin meijän mukana osastolle. Mutta ennen lähtöä poika oli hoitajien kansliassa, koska itse olin niin väsynyt synnytyksestä. Myöhemmin kun hoitaja tuli käymään ja kysyin missä poika, että voisin ottaa hänet viereen. Niin sain vastauksen lääkäri tutkii häntä vielä ja hän tulee kohta kertomaan sulle. Olin, että okei; mikähän hänellä nyt sit mahtaa olla. Lääkäri tuli vaan kertoo, että poika viedään keskolaan ja isi voi lähteä mukaan, että happisaturaatiot ei oo ihan kohdallaan. Pelästyin, koska kaikilla sisaruksen lapsilla joilla happisaturaatiot on ollu pieles, ni se on viitannu suoraan sydän sairauteen. Hoitaja tuli pojan kans ja kysy, että lähteekö isä mukaan. Mä olin, että saanko hetkeksi pojan, ni hoitaja löi vaan pojan mun poskea vasten ja sano sen jälkeen nyt mentiin. Mies ku lähti mukaan, ni se oli shokissa, ku sille ei kerrottu ihan kaikkea mitä pojalle tehdään ja mikä hänen tilanne on. Kuvan olivat ottaneet ja mies toi mulle. Sitä tuijotin sit niin kauan kunnes pääsin seuraavana iltapäivänä sängyllä kattoo heti oman leikkaukseni jälkeen pojan luo. Mutta sekin olin nopea, kun olettivat, että olen vielä väsynyt leikkauksen jäljiltä, että mun on paras mennä lepäämään. Seuraavan kerran näin pojan vasta päivän päästä kun selvisin itse kävelemään. Tänä aikana vain mies tiedotti mulle sen mitä hän tiesi pojan voinista. Olen ollu itselle aina vihane, että annoin pojan ees hetkeksi sinne kansliaan. Todellisuudes poika oli ollut puol vuorokautta lisähapes ja tää luultavasti siitä syystä, kun pojalla oli napanuora kaulanympäri. Mutta mistään niin kriittisestä asiasta ei ollut kyse, että eikö poika olisi voinut minun sylissä käydä.
Hui. Kun teil sinsu ja Suski88 on ollu kurjat raskaudet ja synnytykset.
Täytyy ite olla kiitollinen siitä et itellä on ollu helpot raskaudet, vaikka molemmat synnytykset ovatkin olleet epäsäännöliset. Muistanko oikein et sun sairaala sinsu oli kans PHKS?
Täytyy ite olla kiitollinen siitä et itellä on ollu helpot raskaudet, vaikka molemmat synnytykset ovatkin olleet epäsäännöliset. Muistanko oikein et sun sairaala sinsu oli kans PHKS?
MarjaKu Joo PHKS oli mun synnäri. Sen verran kiitosta voin sanoo siitä, että joukos on myös mukavia kätilöitä ja lääkäri.
Mut on myös niitä ei niin mukavia. Yks kätilö ei synnyttäneiden puolella uskonu kun sanoin synnytyksen jälkee, että tuntuu ku peräsuolessa ois kilo p...a. Intti kiven kovaa, ei siel mitää voi olla, että kaikki on tullu synnytykses. Lopulta suostu lääkärin pyytää tarkistaa. Ennen sitä oksensin ja jälleen sama kätilö kysyy, miks oksennat, ihan niinku mä oisin tieny (jälkeenpäin ajattelen, että ehkä kivun vuoksi). Lääkäri katto ja totes, että terveellä iholla emättimes on verenpurkauma sen verran iso, että se painaa mun peräsuolta, että voidaan myös odottaa että jos se lähtis itestää pois, mutta siinä riski, että se repee ja alkaa vuotaa, jolloin se voi tulehtua, että leikataan samantien. Sen jälkeen tää kätilö hävis, joka ei uskonu mua. Mies sano ettei oo aiemmin nähny mun olevan niin kipee, ei ees synnytys hetkellä. Itse synnytyksestä jäi hyvät muistot, sain ihanan kätilön ja lääkärin huolehtii musta jotka kuunteli mun toiveita.
Mut on myös niitä ei niin mukavia. Yks kätilö ei synnyttäneiden puolella uskonu kun sanoin synnytyksen jälkee, että tuntuu ku peräsuolessa ois kilo p...a. Intti kiven kovaa, ei siel mitää voi olla, että kaikki on tullu synnytykses. Lopulta suostu lääkärin pyytää tarkistaa. Ennen sitä oksensin ja jälleen sama kätilö kysyy, miks oksennat, ihan niinku mä oisin tieny (jälkeenpäin ajattelen, että ehkä kivun vuoksi). Lääkäri katto ja totes, että terveellä iholla emättimes on verenpurkauma sen verran iso, että se painaa mun peräsuolta, että voidaan myös odottaa että jos se lähtis itestää pois, mutta siinä riski, että se repee ja alkaa vuotaa, jolloin se voi tulehtua, että leikataan samantien. Sen jälkeen tää kätilö hävis, joka ei uskonu mua. Mies sano ettei oo aiemmin nähny mun olevan niin kipee, ei ees synnytys hetkellä. Itse synnytyksestä jäi hyvät muistot, sain ihanan kätilön ja lääkärin huolehtii musta jotka kuunteli mun toiveita.
Hui mitä kokemuksia teillä! Varmasti huoli nostaa päätään ihan väistämättä huonojen kokemusten jälkeen... 
Mutta, nyt vaan asenne kohdilleen. On ihan yhtä todennäköistä et kaikki menee nyt hyvin, kuin et joutuisitte kokemaan samanlaisia painajaismaisia asioita uudelleen! :) Tsemppiä naiset! <3
Mutta, nyt vaan asenne kohdilleen. On ihan yhtä todennäköistä et kaikki menee nyt hyvin, kuin et joutuisitte kokemaan samanlaisia painajaismaisia asioita uudelleen! :) Tsemppiä naiset! <3
Todellakin voi toivoa ettei teillä samaa tule nyt kuin viimeksi. Itse säästyin pahemmilta koko raskausajan, mutta synnytys oli hankala. 3 vrk supisteli, ei niin kovin kipeää mutta kuitenkin, ennen kuin lähti kunnolla käyntiin. Siinä tuli valvottua tuo aika ja voimat ihan loppu... Synnytys ittessään oli lopulta nopea, mutta kerkes poitsulle tulla ahdinkotila. Ilmeisimmin tuon pitkän alun vuoksi, koska joutui olemaan niin kauna kanavassa. Lisäksi vielä napanuora kaulan ympäri niin hiukka oli huolta. Leikkuri oli lähellä, mutta lopulta kaikki meni hyvin. Nyt toivois pikkasen nopiampaa alkua niin ei menis ehkä voimatkaan .
mame
Puuhakas puhuja
Voi kun oliskin nää tän vaiheen pelot ja murheet ainoat mutku ahistaa jo valmiiks tieto siitä et jos nyt menee kesken tai on tuulimuna niin menee taas ainakin puoli vuotta ennenkö hoitoja jatketaan ja sitä ei osaa yhtään ennustaa kauanko sitte taas joutuu oleen hoidoissa et tärppää. Ja sekin tärppi voi mennä kesken. Ja tää kierre vaan jatkuu ja jatkuu kunnes tulee avioero kun pää ei kestä hoitoja mut kuitenkin halu saada se toinen on liian iso.
