Pelko keskenmenosta

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mimosa_
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
@NnyytiN kiitos ❤️ kyllä tämä raskaus meni kesken 💔😩 HCG nousi vain 25% viime mittauksessa ja alkoi verisempi vuoto, vaikka sitä ei vielä paljon tule 😩 ei auta kuin toivoa, että edes tämä prosessi menisi helposti ja nopeasti ohi.

Paljon onnea ja tarrasukkia kaikkien odotukseen, toivon, että loppu maaliskuiset saa vauvat syliin asti ❤️🌈
Voi ei, harmittaa sun puolesta..😔 jakselemisia❤️
 
Nyt DPO19 ehkä. Raskaustestin viivat eivät ole läheskään yhtä vahvat ja viikkonäytöllisestä sain 1-2 vko (pitäisi olla 4+5 eli 2-3?) 😔 Usko onnistuvaan raskauteen on aika matala 😔 Onhan noissa hormonitasoissa suurta yksilöllistä eroa, viidennellä viikolla jonkun taulukon mukaan 18-7340 eli yritän vielä pysyä toiveikkaana. Huolestuttaa kuitenkin kovasti.

Edellinen raskaus meni kesken ja tiedän, että toinen samanlainen putkeen tuntuisi vielä pahemmalle ja kun yhtään onnistunutta raskautta ei ole ollut, alkaa pelottaa, saadaanko ikinä lasta. Vaikka tiedän, että monilla on ollut kivisempi polku ja silti lopulta onnistunut ❤️
Itse tein tässä raskaudessa testin joka päivä siitä lähtien kun menkat oli myöhässä (älä kysy miksi), alkuun viivat vahvistu ja sitten kuudentena päivänä olikin enää ihan hailakka haamu, hyvä että viivan edes erotti. Olin varma että oli kemiallinen raskaus ja aloin odottelemaan menkkoja. Meni useampi päivä kun vasta tajusin että rinnat onkin ykskaks tosi arat, tein vielä yhden testin ja sehän oli selkeä positiivinen. Testit oli kaikki saman merkkisiä, joten en tiedä miksi se yksi olikin huomaamaton haamu.

Mä en myöskään luota viikkonäytöllisiin, viimeksi vaikka oli mennyt kesken jo 2viikkoa sitten, testi näytti edelleen että raskauden kesto on yli 7viikkoa.

Toivotaan, että viivat siitä vahvistuvat!:Heavy Black Heart:
 
Olen niin pahoillani kuinka monella pelkoja km suhteen tässä porukassa😪🫂 Paljon voimia km kokeneille🫶🏻

Tuonne plussatesti-ryhmään jo kirjoitin aiheesta, mutta täälläkin tosiaan pelko km noussut todellisemmaksi sen jälkeen, kun tein viikkonäytöllisen arviolta 5+2 ja 5+6 ja näytti molemmilla kerroilla 2-3 vkoa. Oireita kyllä on ollut enemmän kuin esikoisen kanssa tähän aikaan, mutta niin on epäilyttävää jomotusta/kipua alaselän, lantion ja kyljen tietämillä😞 Jotenkin fiilikset tämän raskauden jatkumiseen ovat olleet alusta asti nollissa, en tiedä johtuuko siitä kun ylipäätään tuli täytenä yllätyksenä ja alussa oli negatiivisiakin tunteita. Mutta niin nopeasti sitä kuitenkin pieneen kyytiläiseen kiintyi ja nyt km tuntuu ihan kamalalta ajatukselta😢 Nyt vaan suututtaa miksi ylipäänsä menin tekemään digin…
Huomenna käyn mittauttamassa hcg ja pe sain ultran (noin 6+1.)
 
Hyvä että sait hcg-mittauksen ja ultran! Mullakin oli kyllä toisen lapsen raskauden alussa kaikenlaisia jomotuksia enemmän kuin esikoisesta, mutta luulen niiden johtuneen vaan siitä, että oli kaks raskautta niin lähekkäin. Toivottavasti sullakin johtuis vaikka siitä ja kaikki on hyvin!

Mä sain tänään pelästyä, kun esikoinen onnistui tiputtamaan mut riippukeinusta maahan. Hän siis keinutti sitä, kun makoilin siellä, ja solmu petti 🙀 Onneksi olin jotenkin kylkiasennossa, että lantio tuli ekana maahan, eikä sattunut mitään kovaa alle. Mutta kyllä siinä heti ekana tuli huoli, et olikohan liian kova isku pienelle ihmisenalulle 😭 Sain kuitenkin rauhoiteltua itseni, et tosiaan kohtu itsessäänkin on vielä niin pieni ja hyvin sisuskaluissa suojassa, että ehkä tällä nyt ei ollut mitään väliä 🙏

Että ihmeen nopeasti siihen yllätysvauvaankin kiintyy. Toisaalta tuntuu, että ylläriplussa nyt todisti mun aivoille hetkeks, ettei näitä asioita voi hallita eikä ne murehtimalla parane, eikä km-pelko oo koko ajan mielessä kuten aiemmissa raskauksissa.
 
Alkaa pikku hiljaa pelottaan enempi, kun varhaisultra lähenee.
Keskeytynyt keskenmeno. Se liikkumaton vauva ruudulla. 💔😪
Ei todellakaan uskalla miettiä mitään hankintoja tms ensimmäisellä kolmanneksella ollenkaan.
Ollaan varaamassa kaverin kans ulkomaanmatkaa jonnekin rv 13 tienoille. Just mietin et saapa nähdä onko silloin vaikeuksia mahduttaa jotain päälle vai vaikeuksia jälkivuodon kanssa.
 
Taaperoa odottaessa liukastuin kaatuen kyljelle. Taisin tuolloin olla rv 14-16 paikkeilla, ei onneksi tullut siitä mitään. Sitten typeränä samoilla viikoilla kylmätiskistä kurotellut pakasteita ja kiivennyt vatsan päälle noukkimaan niitä 🫣 Onneksi ei taaskaan tullut mitään, se kyllä hieman sattui vatsaan hetken aikaa.. onneksi tullut terve lapsi. Josko nyt osais miettiä ennenkuin tekee 😅
 
Alkaa pikku hiljaa pelottaan enempi, kun varhaisultra lähenee.
Keskeytynyt keskenmeno. Se liikkumaton vauva ruudulla. 💔😪
Ei todellakaan uskalla miettiä mitään hankintoja tms ensimmäisellä kolmanneksella ollenkaan.
Ollaan varaamassa kaverin kans ulkomaanmatkaa jonnekin rv 13 tienoille. Just mietin et saapa nähdä onko silloin vaikeuksia mahduttaa jotain päälle vai vaikeuksia jälkivuodon kanssa.

Meinasin jo yksi päivä perua varhaisultran kun alkoi pelottaa liikaa mitä siellä näkyy. Mietin myös tulevia pieniä reissuja, juhlia ja muita niin, että olenkohan silloin raskaana vai nuolemassa haavojani 😔

Toivottavasti meillä kaikilla käy hyvin ❤️
 
Samoja ajatuksia täällä. Alkaa toden teolla jännittää huominen ultra. Vaikka kaikki olisikin hyvin niin tuskin näin varhain sykekään näkyy (n 6+1) ?
En oikein siis tiedä miten asennoitua. Kai toivon jotain mielenrauhaa, tulee se km tai ei. Olisi nyt alkio alkuun ihan oikeassa paikassa..
Mutta luulenpa että hermoilen huomisen jälkeen kahta kauheammin🥴
 
Ultrassa löytyi raskaus kohdun sisältä (huh!) mutta toistaiseksi ei näkynyt muuta kuin häivähdys ruskuaispussista(?) Gyne veikkasi viikkoa 5, mikä mun laskujen mukaan on liian vähän. Mutta onhan se kai teoriassa mahdollista, että raskaus on saanut alkunsa myöhemmin ja ehkä kiinnittyminenkin olis tapahtunut myöhemmin?? Toisaalta kuinka varhaisilla päivillä PC testi voi antaa haamun tikkuun? Dpo8? Äh, tuntuu että takerrun oljenkorsiin😒
Sovittiin nyt uusi ultra parin viikon päähän, jolloin nähdään onko kehitystä tapahtunut. Parin viikon piina siis edessä, kuten vähän uumoilinkin😵‍💫
Onneksi meillä on tulossa minireissua ja muuta kivaa, jottei tarvitse miettiä asiaa jatkuvasti. 7-kuinen pitää myös aika pontevasti arjessa kiinni💓
Muoks: niin ja hcg oli eilen, mun laskujen mukaan 6+0, jotain 2750.
 
Muokattu viimeksi:

Jatkan nyt asian analysointia, koska en näemmä saa laitettua jäitä hattuun. Nyt mieltä alkoi vähän helpottaa oivallus siitä että tuo mun hcg 2750 vaikuttaa olevan ihan normaali näille viikoille:
1080-56500 (4/6 vkoa.) Jos nyt arvioin hedelmöityksen olleen 21.6. tienoilla niin sitten on huomenna 4 vkoa kulunut siitä ja tulos viitearvoissa 🧐 Hurjaa vaan ajatella että pc liuska ois antanut haamuakin haamumman tyylii dpo6-7. Eikä se välttämättä päivän päälle ole.

No mä jatkan spekulointia. Gynen sanoin olen raskaana kunnes toisin todistetaan 🫶🏻
 
Eikö ne mittaa hcg arvoa uudelleen? Yksi arvohan ei kerro mitään, koska viitearvo haarukka tosiaan on hirmu suuri. Mulla otettii hcg rv7+1 ja oli yli 39000 ja sano et nyt ei kannata enää mitata koska arvo ei välttämättä enää samalla tavalla nouse kun jos olisi luku pienempi, joten voi antaa harhaanjohtavan tuloksen uusi koe. Mutta vielä noilla viikoilla ja pienillä arvoillahan sen pitäis 1,5kertastua parissa vuorokaudessa.

Itsellä nyt just ne päivät menossa, kun edelliset raskaudet menneet kesken. Ja tänään just sitä tässä kuulostellu, että ei ole edes niin huono olo kun eilen, että onko tämä nyt lopun alkua, tai alun loppua.
Ärsyttävää odotella ens viikon lääkäriä, vaikka toisaalta hyvä että on vasta ensi viikolla. Edellisellä kerralla kävin varhaisultrassa rv 7+1, oli syke mutta koko vastas 6+1. Rv 8+1 ei ollut enää edes sykettä. Nyt ultra on rv 8+3 joten jos sillon on kaikki ok niin ehkä vähän huoli helpottaa.
 
Totta, yksi arvo ei taida paljoa kertoa etenkään tässä vaiheessa. Jostain syystä gyne ei sitä tänään ehdottanut, enkä älynnyt hölmistykseltäni pyytää itsekään. Jotenkin kun ehdotti suoraan uutta ultraa kahden viikon päähän niin ajattelin mikä jottei, sillä tämä selviää:Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Nyt kun mietin, niin ihan hyvä ettei sitä hcg kontrollia otettu. Muutoin hermoilisin tämän kahden viikon odottelun ihan pilalle, jos jotain poikkeavaa arvoista löydettäis. Haluan nauttia tulevasta minireissusta ja ajatella ihan muuta. Mieluummin asennoidun niin, että jos kahden viikon päästä tulee huonoja uutisia, voin valmistautua mahdolliseen km ja sen seurauksiin rauhassa. Ajankohta on sillä tapaa vähän harmillinen, kun vika kuukausi vanhempainvapaata esikoisesta jäljellä ja haluaisin päättää sen positiivisissa merkeissä:Smiling Face With Smiling Eyes:
 
Takaisin
Top