PCOS diagnoosi ja lapsettomuus

Napakettu

Silmät suurina ihmettelijä
Kerron ensin hieman taustaani, en tiedä mille/kenelle voisin oikein avautua tilanteestamme, niin avaudun nyt tänne.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 7 vuotta, lasta olemme yrittäneet viimeiset 2 vuotta. Keväällä kävin gynen luona keskustelemassa asiasta ja hän ultrasi silloin kohdun. Munasarjoissa oli kuulemma vähän pieniä rakkuloita ja hän huomautti runsaasta karvoituksesta reisillä ja alavatsalla: minulla on joitain samoja oireita kuin PCOSlla on. Lisäksi painoa silloin 112kg ja 37 päivää pitkä kierto.

No mitään diagnoosia en tuolloin saanut, eikä kuulemma asialle voi tehdä mitään ennenkuin BMI on 35, tämä tarkoittaa minulla 95kg.

Ei siinä mitään, laihdutellaan, tai ainakin yritetään. Koko ikäni kärsinyt ylipainosta, mutta nyt tällä hetkellä painoa 104kg.

Asia kuitenkin vaivaa ja itken monesti lapsettomuuttamme. Pitääkö minun vielä odottaa, että saan loputkin kilot karistettua ennenkuin tämä asia voi edetä. Vai voinko saada jo jostain ylipainoisena PCOS diagnoosin ja mahdollisen lääkityksen?

Kiitos jos jaksoit lukea kirjoitukseni ❤️
 
PCOS:ään ei ole sinänsä mitään parantavaa lääkitystä. Monesti oireiden hallintaan määrätään hormonaalinen ehkäisy, mutta lasta yrittäessä ei siitäkään mitään iloa ole.

Jotkut saavat hoidoissa syötäväksi metformiinin joka auttaa myös laihtumaan, mutta monella edetään lapsettomuushoidoissakin ihan samalla kaavalla kuin muillakin, eli silloinkaan ei mitään erityistä PCOS-hoitoa ole, vaan samoilla lääkkeillä tuetaan ovulaatiota kuin muillakin ja katsotaan millainen vaste saadaan.

Minulle lääkäri sanoi, että PCOS on siinä mielessä hyvä lapsettomuuden syy, että se reagoi yleensä hyvin lääkkeisiin, eli hoitojen onnistumisprosentti on parempi kuin lapsettomuushoidoissa yleensä. Minä sain ihan perus letrozolit alkuun, ja sitten kun ne eivät toimineet, aloin piikitellä IVF-lääkkeitä pienemmällä annoksella, joka sai kierron toimimaan kunnolla -- siitä syntyi esikoinen. Eli minulla ei hoidoissakaan hoidettu PCOS:ää yhtään mitenkään, vaan ihan noita tavanomaisia kiertoa tukevia lääkkeitä käytettiin.

Tosi hyvin olet saanut painon tippumaan, enää puolet jäljellä! Tsemppiä!
 
Pcos on myös ruokavaliolle erittäin herkkä, eli kannattaa parantaa sokeriaineenvaihduntaa. Tokihan siihen laihtuminenkin auttaa, mutta erityisen tärkeää on syödä matalan glykeemisen indeksin hiilareita, jättää kaikki sokeri pois ja huolehtia ateriaväleistä.

Pcos ei ole myöskään loppuiän diagnoosi, minulla todettiin nuorena, mutta nyt lapsettomuushoitoihin hakeutuessa ei enää ollut viitteitä. Ja tosiaan olin nuorempana ali-/normaalipainoinen kun se diagnosoitiin, nyt on sellainen 15kg ylimääräistä. Juteltiin tästä viimeksi lääkärin kanssa, hän totesi että sitä voi tapahtua.

Jos ivf hoitoihin saakka päätyy, voi käydä niin että follikkeleita kypsyy valtava määrä, mutta alkioita ei tule suhteessa paljon (näin kävi minullekin eli ehkä se pcos siellä vielä taustalle kummittelee).

Mutta yhdyn kyllä edelliseen vastaukseen, pcos:ää pystytään hoitamaan lapsettomuushoidoissa onnistuneesti! Kannattaa myös perehtyä lisäravinteisiin, jotka auttavat tasaamaan sokeriaineenvaihduntaa.
 
Jos tuntuu, että paino ei ota pudotakseen, käy ihmeessä uudelleen gynellä, saisitko esim. Metformiinia tukemaan painon pudotusta ja joillakin se on myös auttanut raskautumaan.

Sitten, kun paino on tavoite tasolla saat varmasti lääkkeet ovulaation aikaansaamiseksi :)
 
Tätä olen pohtinutkin, että saanko mitään apuja tässä vaiheessa, kun ylipainoa on kuitenkin vielä.

Koko ikäni olen ollut ylipainoinen ja hyvin tiukassa tuntuu olevan. Nyt olen saanut painon laskemaan, kun syö alle 2000kcal päivässä. Siitäkin huolimatta saattaa mennä kuukausia ettei paino putoa mihinkään suuntaan.

Jos tässä kävisi eri gynen vastaanotolla, kun on painon saanut alle 100kg, kukaan ei ole kovin hyvää palautetta antanut tästä gynekologista kenen luona olen aikaisemmin käynyt.
 
Antaisin 18kg pudottaneena sellaisen neuvon, mitä tuossa ylläkin on annettu, eli poista ruokavaliosta kaikki sokeri.
Kaikki valkoinen jauho pois. Vain matalan glykeemisen indeksin tuotteita. Kalorivajeet ei auta naisille, koska meillä hormonit sotkee laihdutusta muutenkin. Meillä naisille onnistuu painonpudotus vain jos hormonit saa kuriin, ja se tarkoittaa ylipainossa sitä, että insuliini pitää saada mahdollisimman alhaiseksi, jotta kroppa "antaa luvan" rasvalle poistua. Insuliinin takana on liuta muita
hormoneja jotka riippuu insuliinista, mutta insuliini on nyt se tärkein asia saada alhaiselle tasolle.

Tämä myös tarkoittaa sitä, että ei mitään snäkkäilyä. Mikään mikä nostaa insuliinia, ei saisi syödä ruokailujen välillä. Eli vaatisi oikean rutiinin syömiseen ja oikeat tauot, koska niiden taukojen aikana insuliini ehtii laskea tarpeeksi alhaiselle tasolle, etttä rasva lähtee.
Ei ole ihan helppoa, mutta sen saa tehtyä. Itse koin liian vaikeaksi säätää nälkää matalan glykeemisen indeksin ruoilla ja aloitin ketogeenisen. Se oli mulle oikea ratkaisu, mutta vaatii paljon enemmän. Eli helpompi varmasti aloittaa tuolla matalan glykeemisen indeksin ruoillla, kuten Henskukka neuvoo. Ja sokeri pois heti :) Ei edes hedelmiä alussa.

Lääkärissä ne tuijottaa tuota painoa tosi herkästi. Meidän klinikalla toi suositeltu BMI raja on 30. Pääsin siihen alle juuri ennen hoitoja. Ylipainoisena voi kyllä tulla raskaaksi, mutta jos on vaikeuksia muutenkin, niin se ei helpota asiaa. Painonpudotus on se helpoin asia, mihin voi vaikuttaa itse. Muihin asioihin on veikeampi vaikuttaa. En tiedä auttoiko tämä, mutta itse löysin motivaation, kun sain eteeni meidän onnistumisprosentit jotka oli niin alhaiset, että se pelästytti mut tekemään tälle asialle jotain. Koska tajusin että voin itse nyt tehdä jotain onnistumisen eteen. :) Tsemppiä!! Ja pyydä lääkkeitä avuksi jos siltä tuntuu. Kaikki apukeinot vaan mukaan :)
 
Suosittelen myös mittaamaan kilpirauhasarvot. Myös subkliininen vajaatoiminta voi aiheuttaa mm. painonnousua ja lapsettomuutta. Mun paino tippu lähes 10 kg melkein itsestään lääkityksen jälkeen. Multa alunperin lopetettiin lääkitys v. 2012 ajatuksella että arvot on viitearvoissa, ja lihoin hitaasti (ja oon aina ollut isomman puoleinen) kiloja lähes sinne sataan kiloon. Kun haluttiin lapsettomuushoitoihin, päädyttiin vajaatoimintaa hoitamaan uudelleen, että saadaan TSH < 2,5.

Jännästi se on poistanut multa mm. aamuväsyneisyyden ja muita ongelmia, jotka olen aina kuvitellut kuuluvan vaan luonteeseeni. Lääkitys on parantanut runsaasti elämänlaatua ja mahdollisti mulle myös varmasti IVFfän, kun paino tippui BMI 34 -> 31. Tavoite on sitä vielä pudottaa "normaalipainoiseksi" mutta hitaasti ja rauhallisesti, yksi asia kerrallaan.

Tsemppiä! Sä pystyt siihen :cat:

EDIT: Mulla myös PCOS, mutta sain tietää siitä vasta hoidonsuunnittelukäynnin ultrassa...
 
Minulta on eri syystä otettu tyreotropiini arvo (sama kuin TSH?) vuonna 2016. Arvo on ollut 4.22, silloin tätä ei lähdetty tämän enempää hoitamaan. Mitä olen lukenut ja jos olen ymmärtänyt oikein, tämän arvon pitäisi olla siis 1-2 välillä? Kannattaako ja lähtevätkö he edes tätä hoitamaan, jos on vielä BMI yli sallitun rajan..
 
Minulta on eri syystä otettu tyreotropiini arvo (sama kuin TSH?) vuonna 2016. Arvo on ollut 4.22, silloin tätä ei lähdetty tämän enempää hoitamaan. Mitä olen lukenut ja jos olen ymmärtänyt oikein, tämän arvon pitäisi olla siis 1-2 välillä? Kannattaako ja lähtevätkö he edes tätä hoitamaan, jos on vielä BMI yli sallitun rajan..

TAYS:in sivuilta otin tällaisen yleisohjeen:
Raskautta suunnittelevan ja raskaana olevan potilaan lievä subkliininen hypotyreoosi hoidetaan aina. Mikäli TSH on yli 2.5 mU/l, arvo kontrolloidaan ja tarkastetaan samalla TPO-vasta-aineet. Tyroksiini aloitetaan, jos TSH on yli 2.5 mU/l. Lievässä subkliinisessä hypotyreoosissa riittää usein aloitus pienellä Thyroxin annoksella 25 ug x1. Hoitotavoite on TSH 0,3–2 mU/l.

Mulla oli ylipainoisena TSH 2,7 ennen hoitojen aloitusta(Helmikuussa) ja eivät tehneet sille mitään silloin. Kun paino tippui ja hoidot alkoi, otettiin uusi testi Toukokuussa joka oli 2,0. Eli se luultavimmin laskee/normalisoituu, kun paino tippuu, jos se on ollut kiinni ylipainosta.
Mutta lääkitys voi auttaa painon tiputuksessa. Tietysti sitä tasoa pitäisi seurata verikokeella usein, ettei käy niin että paino tippuu ja sinulla normalisoituu arvot, ja lääkeannos on siinä kohtaa liian iso.

Mutta kannattaa tästä jutella lääkärin kanssa, ja ottaa ajantasaiset arvot ja katsoa mitä lääkäri haluaa sille tehdä.
Itse aion myös ottaa puheeksi tuon minun rajatapaus arvon 2,0, että onko se ihan ok.
 
Minulta on eri syystä otettu tyreotropiini arvo (sama kuin TSH?) vuonna 2016. Arvo on ollut 4.22, silloin tätä ei lähdetty tämän enempää hoitamaan. Mitä olen lukenut ja jos olen ymmärtänyt oikein, tämän arvon pitäisi olla siis 1-2 välillä? Kannattaako ja lähtevätkö he edes tätä hoitamaan, jos on vielä BMI yli sallitun rajan..

Jos on lapsitoive, niin yleensä lähdetään hoitamaan. Subkliinista vajaatoimintaa pitäisi myös seurata, vaikka sitä ei lähdettäisi hoitamaan, sillä se saattaa joskus myös lähteä sieltä kehittymään oireilevaksi vajaatoiminnaksi, mutta oireet tulevat niin hiipien että sitä ihminen harvoin edes välttämättä tajuaa, ennen kuin tilanne on todella paha. Vajaatoiminnan oireet mätsäävät hyvin myös masennukseen (väsymys, vetämättömyys, lihominen) ja pienemmät ylenkatsotaan (huono ääreisverenkierto, päänsäryt ja aamuinen "sumuisuus", joskus jopa närästys).

Eli suosittelen kontrolliverikoetta ja myös asiasta keskustelua lääkärin kanssa. Linkitin tuon TAYS potilasohjeen edelliseen viestiin, ja Zinnia tuohon sitä lainasikin: subkliininen vajaatoiminta hoidetaan aina, jos henkilöllä on lapsitoive, sillä korkea TSH saattaa häiritä esim. ovulaatiota. Tavoite-TSH on tällöin tuo alle 2,5. Printtaa se lääkärille mukaan, jos eivät muuten suostu! :D

EDIT: tää menee jo tosi off-topiciksi, pahoittelut, mutta omat TSH-arvot oli siis "viitteissä" ja "vähän viitteiden ulkopuolella" eli usein 4-6 välillä ilman lääkitystä. Mulla hoidettiin vajaatoimintaa vuonna 2012, mutta silloin ei vielä tunnettu yleisesti ainakaan opiskelijaterveydenhuollossa subkliinista vajaatoimintaa, ja kun TSH tippui viitearvoille eli 6->4, lääkitys jätettiin pois. Tämä on väärä lähestymistapa, jonka opin valitettavasti nyt tänä vuonna kantapään kautta. Mulla testattiin viime vuonna TSH työterveydessä ja silloin lääkäri vielä arpoi, aloitetaanko lääkitys uudelleen, mutta nyt tänä keväänä lapsitoive sinetöi sen, että aloitetaan. En edes tiennyt, että tämä on voinut vaikuttaa näin paljon, mutta TAYSilla ainakin olivat tyytyväisiä, että sitä oli aloitettu nyt hoitamaan jo taustalla, koska se poissulkee yhden lapsettomuuden syistä. Nyt lääkityksellä on päästy tiputtamaan sitä lähemmäs 2,5 vaikka vieläkään tavoitetta ei ole saavutettu sinänsä. Olo taas tuntuu paljon paremmalta ja "olen saanut elämäni takaisin", kun esim. 8 h yöunta riittää hyvin.
 
Muokattu viimeksi:
Keskustelin lääkärin kanssa ja hänen mukaansa TSH arvolla ei ole väliä, jos kilpirauhasen toimii muutoin normaalisti. Sovittiin kuitenkin, että otetaan uusi näyte.
 
Kuukautiset tällä kertaa viikon myöhässä, viimeisen puoli vuotta kierto ollut päivälleen saman mittainen. Raskaustesti kuitenkin negatiivinen.

Kyllä sitä saakin olla tyhmä, kun menin kuvittelemaan jo jotain muuta...

Alkaisi ne menkat niin pääsisi tästäkin vaiheesta.
 
Pcos todettiin 2010 lähinnä vahingossa gynellä sitä ennen tuskailin usean vuoden painon kanssa ja monet muut testit kerettiin tehdä useasti mm. Kilpirauhasen vajaatoiminta jne.

Olen vuosien saatossa käynyt useilla (lähestulkoon turhilla) ravitsemusterapeuteilla ja lääkäreillä +tilannut aiheeseen liittyviä kirjoja ja lukenut tieteellisiä tutkimuksia, jotta olen löytynyt oman tasapainoni ja asiantuntevan gynen. Samaistun kaikkien kohtalotovereiden tuskaan niin laihduttamisen kuin lapsettomuuden kanssa. Ne joiden mielestä on helppoa laihduttaa niin voisivat viettää kuukauden PCOS:sta kärsivän elimistön kanssa :dead:. Meitäkin on toki moneen lähtöön...

Nyt 3,5 vuotta yritystä luomusti, 1 keskenmeno elokuulta taustalla. Mutta tärkeintä, olen vihdoin onnistunut ovuloimaan lähes joka kierrossa (35pv). Uskon että jokaisella on oma kombinaatio, mutta itselläni on toiminut painon kanssa vihdoin seuraava: Metformiinia 3x päivässä (2x ei tuottanut tulosta), ketogeeninen puhdas ruokavalio (rasvoja pähkinöistä yms) ja maitotuotteet kokonaan pois. Lisäksi syön vitamiineja joita suositellaan raskautta yrittäville. Urheilen, mutta niin olen aina tehnyt, joten sitä en ole muuttanut mitenkään.

Itselläni selvisi myös erittäin alhainen ferritiini, joten se kannattaa ehdottomasti testata. Esim saattanut vaikuttaa omaan km. En ole siis vielä löytänyt tasapainoa lapsettomuuden osalta, mutta painon ja ovulaation suhteen menossa oikeaan suuntaan
 
Hei

Onko kenelläkään pcos omaavalla omaa kokemusta ivf liittyvästä hyperstimulaatiosta? Oma lääkäri varoitteli tästä varsinkin pcos takia.

Lisäksi kiinnostaisi tietää paljonko alkioita saatii kerättyä koska tästäkin lääkäri oli huolissaan että saattaa tulla erittäin suuri määrä
 
Hei

Onko kenelläkään pcos omaavalla omaa kokemusta ivf liittyvästä hyperstimulaatiosta? Oma lääkäri varoitteli tästä varsinkin pcos takia.

Lisäksi kiinnostaisi tietää paljonko alkioita saatii kerättyä koska tästäkin lääkäri oli huolissaan että saattaa tulla erittäin suuri määrä

Minulla ei ole kokemusta, mutta siskollani on. Hänen toinen munasarjansa on normaali ja toinen pcos-tyyppinen. Folleja oli muistaakseni 22, josta 10 selvisi blastovaiheeseen. Tuoresiirtoa ei tehty, mutta hän oli hyperin vuoksi sairaalahoidossa melkein kaksi viikkoa.
 
Minulla ei ole kokemusta, mutta siskollani on. Hänen toinen munasarjansa on normaali ja toinen pcos-tyyppinen. Folleja oli muistaakseni 22, josta 10 selvisi blastovaiheeseen. Tuoresiirtoa ei tehty, mutta hän oli hyperin vuoksi sairaalahoidossa melkein kaksi viikkoa.

Kiitos Limppu vastauksesta! Todella hyvä ymmärtää ettei vain turhasta siis pelotellut. Osaatko sanoa oliko siskosi kuitenkin lopulta tyytyväinen että lähti ivf hoitoihin vai katuiko sitä hypen takia?
 
Kiitos Limppu vastauksesta! Todella hyvä ymmärtää ettei vain turhasta siis pelotellut. Osaatko sanoa oliko siskosi kuitenkin lopulta tyytyväinen että lähti ivf hoitoihin vai katuiko sitä hypen takia?

Tyytyväinen on, koska hän sai näistä kymmenestä blastosta kaksi (pian kolme) lasta. Hän oli sairaalahoidon aikanakin ihan positiivinen, vaikka hän ei silloin vielä tiennyt, että hänen lapsettomuusmatkansa päättyisi onnellisesti.
 
Minulla oli PCOS, ei tullut hyperiä, joitakin hyperin oireita tuli kyllä, ja munasoluja kerättiin 26 kpl. Tuoresiirtoa ei ollut edes suunniteltu tehtäväksi, koska alkioille tehtiin kromosomiseulonta, ja tuloksissa menee aina pari viikkoa. Kaikki meni siis hyvin.

Onhan siinä hyperin riski, ja siksi stimulaation aikana käydään monta kertaa ultrassa. Lääkäri muuttaa piikityssuunitelmaa tilanteen mukaan.
 
Muokattu viimeksi:
Hei

Onko kenelläkään pcos omaavalla omaa kokemusta ivf liittyvästä hyperstimulaatiosta? Oma lääkäri varoitteli tästä varsinkin pcos takia.

Lisäksi kiinnostaisi tietää paljonko alkioita saatii kerättyä koska tästäkin lääkäri oli huolissaan että saattaa tulla erittäin suuri määrä

Hyperstimulaatio voi tulla vaikkei ole PCOS. Multa punktioitiin 14 munasolua, ja tuli lievän hyperin oireita, jotka lääkäri tunnisti vasta, kun mentiin seuraavaa PAS:ia varten tapaamiseen. Mulla meni oireet pois viikossa lepäillen ja nestettä juoden Eli kun seuraavaksi tehdään punktio, ja jos tulee samanlaista saalista, niin ei varmaan tehdä tuoresiirtoa ollenkaan vaan PAS.
 
Mulla on pcos, mutta olen hoikka. IVF-lääkärin mukaan hyperin riski oli todella suuri tällä kombinaatiolla. Mulla on niitä antraalifollikkeleita n. 40/ munasarja ja ikään nähden korkea AMH. Lisäksi kierrot venyy helposti 40-70 päivään. Paino nousisi herkästi ellen urheilisi ja välttelisi sokeria. Hitaita ja hyvänlaatuisia hiilareita syön.

Itse vältyin IVF:ssä hyperiltä sillä, että minulle aloitettiin follikkeleita kasvattava lääkitys HYVIN pienellä annoksella. Pistin vain 100 yksikköä päivässä, kun normaali aloitusannos lienee 150. Tällä saatiin 20 follikkelia kasvamaan, jotka kaikki punktoitiin. Vain 7 oli munasolu. Tällaistakim voi siis sattua PCOS vuoksi. Lisäksi munasolut eivät hedelmöittyneet ilman ICSIä, vaikka miehessä ei ole mitään vikaan todettu. Eli, varmaan minun munasoluissa jotain häikkää. Saatiin 3 alkiota, josta 1 siirrettiin tuoresiirtona, koska mitään hyperin oireita ei tullut. Kiitos, lääkärin varovaisen lääkitysannostelun :).

Ja niin tästä on siirrosta on nyt menossa 18+0.
Toivoa on :). Minulla ei letrozolit ja inssit toimineet. Letroilla tahkottiin lähes vuosi ennen IVF:ään siirtymistä. Tasasivat kyllä kiertoa ja ovuloin, mutta tulosta ei silti tullut.
 
Takaisin
Top