Parisuhteessa olevat: Miten kerroitte miehellenne raskaudesta?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Martuti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Martuti

Kunnioitettu kommentaattori
Heinämammat 2014
Tapoja on monia, joten olisi kiva tietää, miten olette kertoneet positiivisesta raskaustestistä miehellenne?
Ja millainen oli miehen ensireaktio?

Entäpä jos olette kertoneet (myös) joillekin muille, niin miten olette sen tehneet?




Mä tein raskaustestin aamulla miehen jo lähdettyä töihin. Mies tiesi kyllä että kuukautiseni olivat viikon myöhässä, mutta en ollut sanonut ostaneeni testiä edeltävänä päivänä ja aikovani sen tehdä.

Tein sitten saman tien kaksi testiä, ja melko vahvat kaksi viivaa tuli molempiin.
Toisesta testistä nappasin kännykälläni kuvaviestin, ja lähetin sen miehelleni tervehdyksenä
"Näetkö kaksi viivaa?".
Soitin sitten melko pian perään muina maunoina ja kysyin luitko viestini ja mitä olet mieltä. Ei ollut kerennyt lukemaan, avasi viestin siinä puhelun ollessa auki ja hörähti muutaman kerran sellaista hämmentynyttä nauruaan. Tokaisi sitten että "Kyllähän siinä kaksi viivaa näkyy, tarkoittaahan se että sä oot raskaana?!". Alkoi sitten kyynelehtimään, niin minäkin. Siinä lepertelimme hetken toisillemme, kunnes sitten muistutin että kenellekään ei saa vielä kertoa, ja että eihän se nyt ihan varmaa vielä ole, ja ei voi tietää mitä tässä vielä tapahtuu.


Myös kahdelle ystävälleni kerroin (molemmille samaan aikaan) kuvaviestiä näyttämällä, yhdelle ystävälle kerroin että olen tehnyt positiivisen raskaustestin. Kaikki ystävistäni alkoivat hymyillä ja kyynelehtiä yhtä aikaa, ja syöksyivät halaamaan.
 
Minulla oli yksi raskaustesti jo kaapissa odottamassa valmiina. Mies oli lähtenyt aamulla töihin. Itse heräsin muutama tunti myöhemmin tekemään testiä. En ollut saanut pariin yöhön nukuttua, kun ajatukseni olivat testissä. Oli se aamu, jolloin menkkojen olisi pitänyt alkaa. Tein testin ja sain kaksi viivaa. Sitten alkoi pitkä odotus, että mies palaisi töistä kotiin. Soittelin miehelle jatkuaan, että joko olet tulossa kotia. Viimein kun mies tuli kotiin niin menin ovelle vastaan ja ojensin testin hänen käteensä. "Mikä tää on" tms. kysyi aivan pöljänä, vaikka myöhemmin tunnusti tienneensä sen olevan raskaustesti.

Muille lähimmäsille ei ole kerrottu.

Minäkin ajattelin ensin lähettää multimediaviestin miehelleni töihin, mutta en ollut varma voiko miehen puhelin vastaanottaa moisia viestejä niin en tehnyt sitä.
 
Me tehtiin aamulla testi "yhdessä". Siis mies seisoi koko ajan vieressä ja jännättiin :D ja kun plussa tuli, niin kädethän siinä tärisi... :)

Perheille kerrotiin aamupala pöydässä. Alkuun miehen vanhemmat luulivat, että vitsaillaan kun mies heittää aina huumoria vähän kaikesta.... Muutamalle läheiselle kaverille myös kerrottu ihan sanomalla :)
 
Ain niin, tein vielä varmistus testin päivällä ja sen lähetin miehelle kuvaviestinä töihin. :) ja toivottelin pikkuiselta terveisiä :D
 
Meillä mies on koko ajan seurannut raskausprocessia, eli ei tullut yllätyksenä hänelle, kun olen koko ajan kertonut ja jutellut hänelle mun tuntemuksia ja arvailuja, ja sitten tuli haamu testit, mitkä vahvistui päivä päivältä...:) mutta luulen että hän ei oikein uskalla vielä olla liian innoissaan ennen ultraa ja vähän varmempia viikkoja..
 
Meilläkin tylsästi vain testin tein ja kerroin miehelle. Mies on onnellinen, mutta kesän kohdunulkoisen ja 9 muun epäonnistuneen raskauden vuoksi pelkää - myös mun puolestani. Jos jotain tapahtuu, niin tietää että kärsin henkisesti.. Sanoikin että kunhan näkee että kaikki lähtee hyvin kasvamaan, uskaltaa hänkin näyttää onnellisuutensa.. Joka hetki kuitenkin toivoo meidän Pienen olevan kasvamassa oikeassa paikassa ja hyvää vauhtia <3
 
Kerronpa tässä ensin hieman taustoja, jotta ymmärrätte tilanteen. Me ei vielä yritetty lasta vaikka puhetta oli ollut että sen tulo ei olisi mitenkään katastrofi. Lopetin pillerit sitten elokuun lopussa kun en hormonaalista ehkäisyä halunnu enään jatkaa. Ehkäisyä käytettiin kuitenkin muulloin kun kuukautisten aikoihin ja oli siinä sitten yksi kerta hieman myöhemminkin (ilmeisesti sitten juuri lähellä ovulaatiota).

No mähän en sitten tienny miltä normaali kierto tuntuu ja mulla olikin sellasia nippailuja alavatsassa. En kuitenkaan ajatellut että ne olisivat raskausoireita. Yhtenä aamuna sitten heräsin uneen jossa tein raskaustestin olin raskaana. Uni oli todella toden tuntunen ja tuli sellainen tunne että pitäisi testi tehdä. Mulla sattu olemaan yks vanha raskaustesti kotona (jonka olin ostanu "turhaan" jo vuotta aikasemmin). No tein sen testin vaikka menkatkaan ei ollu sillon vielä myöhässä. Siijenpä ilmesty sitten haalea viiva. Lähetin sitten mun kaverille kuvan siitä testistä ja se soitti mulle takasin että toihan tarkoittaa et mä oon raskaana. En jotenkin osannu ajatella et se haalee viivakin sitä tarkoittaa. No mähän olin sitten ihan sekasin että mitä mä ajattelen ja miten kerron tästä miehelle ja miten se asian ottaa vastaan.

Päätin sitten että kerron vasta kun mies tulee kotiin, mutta kun soitin sille että koska pääsee töistä lähtemään niin sanoin samalla että mulla on sille todella tärkeää asiaa. No sehän halus tietenkin tietää sen asian sitten heti. No mä siinä aloin sit jo itkua tihrustaa ja sanoin et oon raskaana. Mies sitten tokas siihen vaan että "onks se sitten jotenkin huono asia vai?" Ja sano tulevansa kotiin heti kun pääsee lähtemään. Kotiin tullessa se tuli sitten suoraan halaamaan mua ja sano pitävänsä meistä huolta :)

Tulipas pitkä.. No ehkä joku jaksaa lukeekin. :)
 
Tekstarin laitoin ja kuvan plussatestistä.. Vastasi aavistelleensa raskautta jo pari päivää! :) Jos raskaus sujuu onnellisesti loppuun asti, niin tämä on meille kolmas lapsi. Esikon kohdalla kertominen oli jännempi tapahtuma :D
 
Mekin tehtiin ensimmäinen testi yhdessä, koska ollaan yritetty nyt vuoden ajan tulla raskaaksi. Silloin ei näyttänyt kuitenkaan vielä plussaa. Olin kuitenkin ihan varma raskaudesta, koska menkat olivat myöhässä ja vatsassa vihloi oudosti. Myös tuo lisääntynyt virtsaamisen tarve oli jatkunut jo pari viikkoa, niin että yölläkin piti herätä vessaan. Odottelin muutaman päivän ja tein testin viime viikonloppuna, ja raskaus varmistui. Ollaan oltu koko viikko aivan fiiliksissä ja puhuttu paljon vanhemmuudesta, tulevista kummeista, nimistä ja omista tuntemuksista. Samalla kuitenkin pelottaa kamalasti, että joudun kokemaan toisen keskenmenon vuoden sisään. Varovaisen innostuneena siis ollaan otettu uutiset vastaan. Halutaan vaalia onnentunteita, mutta samalla myös ymmärretään että mikään ei ole vielä tässä vaiheessa varmaa.
 
Meilläkin tylsästi vaan näytin testiä. Tosin olin jo muutaman päivän valittanut pahaa oloa eli ei mikään yllätys ollut.
 
Mulla oli vasta päivän menkat myöhässä ja olin tehny negan aamulla, sit illalla oltiin syömässä ja mies otti oluen, jonka makua kehui ja sanoi et maista (en ollu puhunu vielä mistään mitään), sit sanoin vaan et en mä nyt viitti maistaa, niin mies oli heti että jaahas, nonni nytkö se tapahtui (oli jotenki niin varma, eikä yleensä ennen oo reakoinu jos on ollu menkat vähä myös tms) :) olin vaan et eiei, että päivän täs nyt on vasta myöhäs ja et testiki oli nega että ei mitään hätää ;) ...no sit kahden päivän päästä kun menkkoja ei kuulunu niin tein sen plussan ja ryntäsin miestä herättämään itkien ja nauraen yhtäaikaa, toinen raukka ihan unenpöppörössä yritti tihrustaa sitä tikkua :D
 
Me oltiin reissussa ja menkat eivät olleet edes vielä myöhässä, mutta ajattelin ensimmäisenä aamuna testata varmuuden vuoksi, että tietää sitten voiko esim. terassilla ottaa olutta tms. Millään en meinannut jaksaa tehdä sitä testiä unenpöpperössä ja ajattelin, että se miinus sieltä kuitenkin pärähtää. Kaikkos kyllä unet silmistä kun tulikin vaakaviivan päälle pystyviivakin. Olin aiemmin ajatellut ,että sitten kun plussa tulee niin annan miehelle lahjaksi I <3 Dad sukat ja sen testin. No ne sukathan olivat tietenkiin koti-Suomessa ja olin muutenkin niin päästäni sekaisin että ryntäsin nukkuvan miehen luo, tungin testin naaman eteen ja kysyin, että onko tuossa plussa?

Siskolle kerroin sitten heti matkan jälkeen niin että iskin matkakuvien sekaan kuvan testistä. Veljelle vain kerrottiin että saatiin positiivisia uutisia, ei se meinannut heti oikein ymmärtää :) Mun vanhemmat kutsuttiin viime viikolla katsomaan matkakuvia ja kun oltiin jo käyty varhaisultrassa, niin laitettiin sieltä saatu kuva matkakuvien joukkoon. Hetki niillä kesti kuvan tultua ruudulle ennen kuin sekosivat täysin :)
 
Mä tein testin periaatteistani poiketen ennen kun menkat oli edes myöhässä (kp 30, kierto 31-32 ollut viime aikoina, voi venyä jopa 90 saakka..) No plussahan se oli ja heti unenpöpperöiselle miehelle kertomaan. Toukokuisen km:n takia tuo on aika varovainen, mutta kyyi kyllä jo et jos asioiden edelle mennään, millon jäät äippälomalle :D
 
Tein testin muutaman päivän ennen kun menkkojen olisi edes pitänyt alkaa. Mies tiesi että testi oli ostettuna, mutta luuli että malttaisin odottaa vielä muutaman päivän. Siinä yöllä/aamulla miljoona kertaa maailmanlopun pissahätään heränneenä päätin nousta ylös ja päästää itseni pälkähästä. Olin samana yönä nähnyt kahta eri unta jossa olin testin tehnyt, molemmat negatiivisia. Hiippailin kukonpierun aikaan pimeässä asunnossa varoen päästämästä ääntäkään. Tämä oli minun oma pieni hetki ja oma salainen tehtävä :D siis vessaan, kupla otsassa opiskelin testin käyttöohjeet ja eikun testaamaan. Plussa piityi nopeasti, vahvasti. PLUSSA! Miten ihmeissäni olinkaan, taas oli tärpännyt ekasta kierrosta.
Hetken aikaa esitin tyyntä, mutta kuka jaksaa odottaa noin ihanan uutisen kanssa. En ainakaan minä. Siispä juoksin makuuhuoneeseen testitikku kädessä ja lähes hypin miehen päällä. Vastaanotto ei ollut ihan niin lämpöinen ja innostunut kun olin toivonut. Lähinnä epäselvää muminaa, mutta kyllä siinäkin oli positiivinen sävy :P Laskin tikun yöpöydälle odottamaan miehen heräämistä. Tosin se ei siinä enää ollut miehen herättyä, ilmeisesti kuopuksen ansiosta. tarnia ei kerro tarkemmin mitä testille kävi. Sinä aamuna se katosi ja viikkoa myöhemmin ilmestyi keittiön tiskipöydälle :D
 
Plussan saatuani juoksin testi kädessä sänkyyn herättämään mieheni, siinä me sitten itkettiin onnesta jonkin aikaa <3
 
Tein testin töissä tauolla ja samalla pistin miehelle viestin "testi näytti plussaa" kohta tuli viesti takasin, että "joopa joo...mitäs nyt?" :p vastasin siihen, että "noh, meille taitaa tulla iltatähti" <3

vauva on siis todellinen yllätysvauva...ehkäisystä huolimatta alkunsa saanut mini tyyppi :wink

pienen alkushokin jälkeen mies tuntuu olevan jopa enemmän innoissaan kuin minä...itse olen vihdoin tottunut työn ja perhe-elämän yhdistämiseen ja ajatus kotiin jäämisestä herättää vielä hieman ristiriitaisia tunteita...tämä mamma vaatii vielä vähän sulattelua, jotta kotiäiti moodi pääsee valloilleen :)
 
Mulla oli päivälleen (lähes tunnilleen) säännöllinen kierto, ja kun yhtenä päivänä menkat ei sit ilmestynytkään, tiesin jo olevani raskaana. Sanoin silloin jo miehelleni siitä ja käytiin yhdessä hakemassa testi. Seuraavana aamuna tein sen ja plussaahan se näytti. Itselle ei ollut yllätys, mutta mies yllättyi täysin :) siinä sitten ihmeteltiin tikkua ja naureskelimme ja puhuimme tulevaisuudesta vauvan kanssa :-)
 
Takaisin
Top