Paras kivunlievitys synnytyksessä?

Paraservikaali toimi hienosti! Myös ilokaasu lisänä oli ihan mukava. Ensimmäisessä synnytyksessä ilokaasu ei toiminut, mutta toisessa kyllä, niin kannattaa sitä kokeilla uudelleen vaikkei heti olisikaan hyödyksi. Epiduraali ei omalla kohdalla ollut ollenkaan hyvä, iso miinus sille.
 
alkuvaiheessa amme, sen jälkeen ilokaasu toimi pitkään tosi hyvin, mutta kyllä epiduraali toi autuaan helpotuksen. kaks piikkiä ehdin sitä saada.
 
Lämmin suihku. Epiduraali vei kyllä kivun pois, mutta väsytti myös hirveästi eikä vaikutus (kumpikaan) ollut poistunut ponnistusvaiheeseen mennessä. Oli hieman vaikea tuntea supistuksia.
 
Alkuun lämmin suihku, ammeesta ei ollu hyötyä kun kätilö laitto aika viileetä vettä eikä yhtään opastanut missä asennossa siel kannattaa olla (ensisynnyttäjä, tajusin vasta jälkeenpäin et jokin toinen asento olis varmaan ollu ihan hyvä..). Ilokaasua meni paljon, sen koin hyväksi. Epiduraalikin oli hyvä. Valitettavasti kätilö ei edes ehdottanut muita vaihtoehtoja vaikka itse yritin vähän kysellä mitä kaikkea vois kokeilla..
Vauva ei kuitenkaan laskeutunut tarpeeksi ja olin vain n. 7cm auki, kiireelliseen sektioon mentiin.
 
Kolme kertaa olen ajatellut synnyttävän mahdollisimman luonnonmukaisesti. Kolme kertaa olen kuitenkin päätynyt ottamaan epiduraalin ja viimeisimmässä myös spinaalin. Olen toki käyttänyt hyödykseni myös lämmintä vettä, tens-laitetta, aquarakkuloita, akupunktiota, kipupistosta ja ilokaasua. Eli melkolailla koko arsenaali ollut käytössä. Synnytyskipu on vaan niin pitkäkestoista ja rajua, en osaa työskennellä kivun kanssa niinkuin synnytysoppaissa neuvotaan. Koko keho vaan menee tahdon vastaiseen kramppiin voimakkaiden supistusten ajaksi. Eikä tähän auta mikään.

Paras lievitys kipuun on omalla kohdallani epiduraali. Se vie kaiken kivun. Sillä on huonot puolensa silti. Piikin laittaminen selkään on epämukavaa, hankalaa ja kivuliasta. Epiduraali saattaa puuduttaa myös jalat tunnottomiksi. Tuntuma ponnistukseen saattaa heiketä myös.
 
Kolme kertaa olen ajatellut synnyttävän mahdollisimman luonnonmukaisesti. Kolme kertaa olen kuitenkin päätynyt ottamaan epiduraalin ja viimeisimmässä myös spinaalin. Olen toki käyttänyt hyödykseni myös lämmintä vettä, tens-laitetta, aquarakkuloita, akupunktiota, kipupistosta ja ilokaasua. Eli melkolailla koko arsenaali ollut käytössä. Synnytyskipu on vaan niin pitkäkestoista ja rajua, en osaa työskennellä kivun kanssa niinkuin synnytysoppaissa neuvotaan. Koko keho vaan menee tahdon vastaiseen kramppiin voimakkaiden supistusten ajaksi. Eikä tähän auta mikään.

Paras lievitys kipuun on omalla kohdallani epiduraali. Se vie kaiken kivun. Sillä on huonot puolensa silti. Piikin laittaminen selkään on epämukavaa, hankalaa ja kivuliasta. Epiduraali saattaa puuduttaa myös jalat tunnottomiksi. Tuntuma ponnistukseen saattaa heiketä myös.
Mulla vähän sama tuo "kivun kanssa työskentely" - ihan omalla tekniikalla siitä selvittiin, se hengitystekniikka ei mulle sopinut kuin ilokaasun kanssa. 6cm auki olin kun sairaalaan pääsin, siihen asti mentiin jumppapallolla, liikkeellä, alaselän painamisella jaa kuumalla suihkulla. Ne toimi ihan hyvin. Mutta paras oli kohdunkaulan puudute minkä sain sairaalassa heti - aah autuutta!
Ilokaasu, no, olipa jotain tekemistä ja ajateltavaa.
 
Ammeessa tykkäsin olla, se helpotti jonkin verran. Tensiä kokeilin puolisen tuntia ennen ammeeseen menoa, sekin vähän auttoi. Ilokaasusta oli ehkä eniten apua siinä, että sain keskityttyä hengitykseen. Koko avautumis- ja ponnistusvaiheen koitin lähinnä hengitellä ja vaan kestää kipua.
 
Spinaali on ollut hyvä vie joksikin aikaa kipuja pois. Ei tosin mulla ole enää ponnistusvaiheessa auttanut.
 
En oikein tiedä mitä tähän vastaisi. Ekassa synnytyksessä sain spinaalipuudutuksen ja hönkäilin ilokaasua. Spinaali oli melko hyvä, mutta joku ihme sietämätön kipu jäi, kuin joku hermo ois painunut jossain. Ilokaasua en osannut ottaa oikea-aikaisesti silloin, supistukset pamahti nopeasti täysille. Ammeessa olin ennen muita kivunlievityksiä ja se toimi hienosti, tosin hankala oli kun piti vessassa ravata.
Tokassa sain kohdunkaulan puudutteen, mutta lääkäri huikkasi lähtiessään ovella että toivottavasti auttaa... Ei auttanu. Ilokaasua hönkäilin myös. Kolmannessa en kerennyt saada mitään, ja neljännessä vain ilokaasua...
Toisin sanoen, parhaat on amme, ja siihen vaikka kaveriksi ilokaasu :grin
 
Ei mikään spinaalin laitto kävi kipeämpää ko itte synnytys. Ilokaasu hurahtaa niin pahoin päähän että siitä enemmän ollut haittaa ko hyötyä
 
Ilokaasu ja spinaalipuudutus. Ilokaasu auttoi myös tasaiseen hengittämiseen supistuksen tullessa. Spinaali vei kivulta isomman terän ja pystyin keskittymään myös ponnistamiseen.
 
Spinaali ja epiduraali vei molemmat kaiken kivun pois, ilokaasu ei toiminut yhtään siinä vaiheessa kun supistukset voimistuivat.
 
Kyllä se helpotti eniten ku vauva synty:hilarious: mut en ehtiny saada ku vähän ilokaasuu ni en osaa sanoa. Tuskin muuta lääkkeellistä oisin ottanu ees:)
 
Epiduraali ja sen päälle vielä parakervikaali, kun puolet kohdunsuusta jäi puutumatta. Sitä ennen kokeiltu reilun vuorokauden aikana järjestyksessä panadol (ehkä ihan alkuun vähän auttoi), asentohoidot, suihku x2 (oisin halunnut synnärillä kylpyyn, mutta ammeet varattu..), tens-laite (ei mitään vaikutusta), oxanest (aavistuksen auttoi, enemmän väsytti), ilokaasu (teki vain huonon olon, ei vaikutusta kipuun). Lopulta saatu epiduraali oli taivas.

(Muksu lähti syntymään 3vk ennen laskettua aikaa flunssan ja kovan yskän seurauksena (aikaa ennen covid) ja kohdunsuu ei ollut ehtinyt kypsyä. Ulostulovaiheessa huomattiin, että neidin pää oli hiukan vinossa, mikä pitkitti synnytyksen kestoa ja pahensi kipuja.)
 
Tens oli alussa oikein hyvä. Ilokaasusta en tykännyt, tuli väkisinkin tokkurainen olo. Loppujen lopuksi olin niin kivulias että otettiin kiireellinen epiduraali. Sen laitto ei itsessään sattunut (piikitys), mutta siinä vaiheessa supistukset olivat aivan jatkuvia ja täyttä tuskaa. Selän pyöristäminen ja ihan paikallaan olo olivat ihan pahimmat, kun ne supistukset pisti päälle. Elämäni kivuliain hetki, joka loppui välittömästi kun puudute pääsi vaikuttamaan. Sen jälkeen ei ollut mitään kivun tuntemuksia. Olin epiduraalin jälkeen kuitenkin tokkurainen ja synnytyskokemus jäi jokseenkin puuroiseksi. Se oli ehdoton miinus. Kun epiduraali oli saatu ja päästiin tekemään sisätutkimus, todettiin että olitkin jo ihan auki (kai ne supistukset vyöryi siksi niin päälle) ja nyt odotellaan hetki ennen ponnistamista, kun just laitettiin se puudute.
 
Ekasta epiduraali oli ihan huippu! Ilokaasusta tuli paha olo ja opioidista näin lähinnä piirrettyjä tikutaku-unia. Toinen oli sen verran nopea etten ehtinyt saada kuin buranaa reiteen.
Muoks typo
 
Muokattu viimeksi:
Paraservikaali, oli niin vauhdikas synnytys et riitti koko synnytyksen ajaks, muuta ei tarvittu. Ja autto samantien vaik lääkäri sano et menee useita minuutteja ennen ku auttaa :angelic:
 
Tens oli alkuun tosi hyvä ja sitten epiduraali joka kyllä helpotti.
Ilokaasun olen kokenut molemmissa synnytyksissä turhaksi, toki sillä saa hengitys rytmiä paremmaksi mutta ei juuri muuta iloa. :grin
 
Takaisin
Top