Pakastealkion siirto (PAS)

Moi, olen täällä ketjuja lukenut pitemmän aikaa, mutta nyt vasta uskalsin tehdä tilin.

Mulla oli vähän aikaa sitten toinen PAS ja näyttäisi, että plussa tuli. Tuoresiirtoa ei tehty. Mitään oireita ei tosin ole ollut. Vielä pitää virallista testipäivää odottaa vähän.

Miten muut ootte ottaneet plussan vastaan? Oma mieli tuntuu käyvän ylikierroksilla ja jännittää seuraavat viikot aika paljon. Piinapäivät tuntui menevän helposti, kun ei mitään odottanut. Jotenkin oletti, että tässä varmaan täytyy käyttää kaikki pakasteessa olevat pois, ennen kuin mitään tapahtuu.
Moikka! Onnittelut plussasta ❤️ Raskaus on niin iso asia että aivan varmasti kaikkia jännittää mieli lähtee kierroksille. Odotin plussaa kauan ja valmistauduin kanssa siihen ettei välttämättä tule hoidoillakaan helpolla tärppäämään. Nyt kun plussa tuli, niin tuli myös monenlaisia tunteita. Ilon lisäksi mm. pakokauhua pelkoa ja hämmennystä 😅
 
Kaikkia noita tunteita on kyllä :tears:. Jännää, että vaikka on ollut ihan positiivisissa fiiliksissä hoitojen ajan, niin kuitenkin on ollut enemmän varautunut siihen negatiiviseen tulokseen.
 
Just eilen puhuttiin miehen kanssa samaa. Tätähän tässä ollaan koko ajan yritetty, mutta nyt ollaan kuitenkin ihan ihmeissämme kun se voikin oikeasti tapahtua 😂 Ehkä sitä jotenkin varautuu enemmän siihen negatiiviseen tulokseen, ettei sitten putoaisi niin korkealta.
 
Sitähän se varmaan kyllä on. Itse olen myös tiennyt melkein teini-iästä asti, että luultavasti en tule "vahingossa" lapsia saamaan. Ehkä siihen ajatukseen on paremmin tottunut. Mutta onneksi on nykyään kaikkia näitä hoitoja.
 
Tyksissä Antti Perheentupa mulle vuonna 2022 kertoi, että keltarauhastuki luonnollisessa PASissa on ikään kuin varmuuden vuoksi. Ilmeisesti tutkimuksissa ei ole voitu selvittää ketkä siitä hyötyy ja kenelle se on turha, mutta isoissa hoitomäärissä on huomattu, että tuen kanssa raskauksia alkaa pikkasen useammin kuin ilman tukea. Jos nyt ymmärsin ja muistin oikein...
Tämä kuulostaisi loogiselta. Jos oma kierto toimii, niin progesteroni on vain tuki. Tästä huolimatta tuntuisi uhkarohkealta kokeilla ilman. Jokseenkin on myös epäonnistunut olo, kun en jaksanut edes testipäivään asti sitä lääkettä. Fyysinen olo kuitenkin parani lopettamisen jälkeen, ja ainakin voi nyt lähteä uuteen viikkoon levänneenä ja jotenkin selväpäisenä.
 
Moi, olen täällä ketjuja lukenut pitemmän aikaa, mutta nyt vasta uskalsin tehdä tilin.

Mulla oli vähän aikaa sitten toinen PAS ja näyttäisi, että plussa tuli. Tuoresiirtoa ei tehty. Mitään oireita ei tosin ole ollut. Vielä pitää virallista testipäivää odottaa vähän.

Miten muut ootte ottaneet plussan vastaan? Oma mieli tuntuu käyvän ylikierroksilla ja jännittää seuraavat viikot aika paljon. Piinapäivät tuntui menevän helposti, kun ei mitään odottanut. Jotenkin oletti, että tässä varmaan täytyy käyttää kaikki pakasteessa olevat pois, ennen kuin mitään tapahtuu.
Onnea ja tervetuloa mukaan ryhmään! ❤️

Koskaan en ole plussannut niin en osaa vastata. Varmasti aika kauhunsekaista se omalla kohdalla olisi..

Mulla myös virallinen testipäivä tiistaina. En ole testannut kun ei ole oireitakaan, kaksi negaa (tuoresiirtoja) takana..
 
Meillä oli taustalla yli 4 vuotta yritystä, kun PAS:sta plussattiin neljännellä siirrolla ja jotenkin mun goal oli koko hoitojen ajan ollut testissä kaksi viivaa. Tuntuu niin huvittavalta näin jälkeen päin, mutta sitä oli jotenkin mennyt sellaiseen moodiin et se tähtäin hoitojen aikana oli vain positiivinen raskaustesti. Sitten kun se positiivinen vihdoin tuli niin eka ajatus oli et "omg meille tulee siis myös vauva, mulle ois periaatteessa riittänyt toi positiivinen testi ". :Upside Down Face: Mut tosi nopeasti pääsin ajatuksesta eteenpäin, että tätähän tässä on tavoiteltiinkin.
 
Onnea ja tervetuloa mukaan ryhmään! ❤️

Koskaan en ole plussannut niin en osaa vastata. Varmasti aika kauhunsekaista se omalla kohdalla olisi..

Mulla myös virallinen testipäivä tiistaina. En ole testannut kun ei ole oireitakaan, kaksi negaa (tuoresiirtoja) takana..
Kiitos ja onnea testipäivään 😊. Mullakaan ei mitään oireita ole ollut, että sinänsä oireettomuus ei välttämättä haittaa.
 
Meillä oli taustalla yli 4 vuotta yritystä, kun PAS:sta plussattiin neljännellä siirrolla ja jotenkin mun goal oli koko hoitojen ajan ollut testissä kaksi viivaa. Tuntuu niin huvittavalta näin jälkeen päin, mutta sitä oli jotenkin mennyt sellaiseen moodiin et se tähtäin hoitojen aikana oli vain positiivinen raskaustesti.
🤣 Mulla on varmaan ollut jostain syystä seuraava siirto tähtäimessä. Varmaan se on helpompi miettiä noita yksittäisiä steppejä prosessissa, kuin suurempaa kuvaa. Mutta on kyllä mukava kuulla, että muutkin on olleet vähän hämillään.
 
Mitä ihmettä, olen pian lähdössä labraan raskaustestiin. Tein äsken sellaisen herkän (mikä lie 6 päivää ennen-Clearblue) testin ja se väittää vahvalla viivalla, että plussa tuli. Kuinka tämä on edes mahdollista, onko joku häivähdys jostain kiinnittymisen yrityksestä vai mitä..? Noh, josko sen labran jälkeen viisastuu.. Flunssamaisia pikkuoireita ja toista viikkoa jatkunutta pientä lämpöilyä lukuunottamatta ei mulla ole mitään raskausoireita. Eikä ole edes ylhäällä se aiemmin pohdiskelemani kohdunnapukka.. Nyt jännittää.
 
Miksi et voisi plussata😍 Onnea! Milloin olit siirrossa? Kiva että saat verikokeen
 
Varovasti kiitän tässä kohtaa ❤️ On tämä ihana foorumi kun saa tsemppiä ☺️

Lähinnä siis pelkään, että on kemiallinen ja kun olen tavallaan täysin oireeton niin vaikea uskoa. Joka tapauksessa kaksi viivaa tänään on enemmän kuin mikään mitä aiemmin on saavutettu.. Verikokeen tulos ei ole vielä tullut.

PAS tehtiin 23.2.
 
Itselläni plussakierrossa ei ollut mitään tuntemuksia. Ei mitään! Negatiivissa kierroissa kyllä nipisteli, vihloi, turvotti, ällötti ja ties mitä. :)
 
Törkeästi omaa napaa: tänään alkoi vuoto, joten voikin päättää tämän kierroksen. Tosin oireet olivat lupaavia, muttei alkio sitten jaksanut pidemmälle. Meillä on enää 1 kolmepäiväinen pakkasessa. Sen jälkeen voi unohtaa jatkot. Tulee 41v mittariin ja hoidot maksaa enemmän, sillä tämäkin on miehen puolelta itse aiheutettua. Elämä on välillä tälläistä 😊

Onnea plussista ❤️
 
Paljon paljon tsemppiä tulevaan uuteen siirtoon! ❤️
 
Tulipas siitä odotettua pidempi tauko, kun palstalta oli pois! Keskeytetty siirtokierto venyi lopulta 52:een päivään, mutta tänä aamuna yöllä selkeästi alkaneiden menkkojen myötä ilmoittauduin kolmannen kerran alkionsiirtoon. Olikos se joku loppuunkulunut sanonta "kolmas kerta toden sanoo"? 😅 vielä on mahkut päästä siirtoon ennen pääsiäistä. Letrot tällä kertaa alkukiertoon 3-7 päiville. Ei muuta kuin toivomaan, että kaikki sujuu suunnitellusti ja siirtoon päästäisiin.
 
Miten teitä muita on neuvottu käyttämään cyclogestiä, kun siirto tehdään luonnolliseen kiertoon? Sain itse ohjeeksi jättää sen pois testipäivänä. Osaako joku sanoa mistä syystä se jätetään jo siinä vaiheessa pois? Olen ymmärtänyt ettei siitä ole haittaa alkiollekkaan ja että moni jatkaa ohjeesta huolimatta.
 
Mä käytin tasan 2 vkoa.
 
Jos olisi tullut plussa niin ohje oli jatkaa viikko 400mg x 2.
 
Takaisin
Top