Painonnousu / lasku

Keskustelun 'Laskettu aika lokakuussa 2015' aloitti Lisamarie, 26 maalis 2015.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Lisamarie Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Heips! Aattelin tämmösen tehdä nyt niin näkee vähän miten muilla lähtenyt tää alkuraskaus käyntiin.. Turvotus minulla ollut ihan kamala, jonka vuoksi ei oikein paljoa pysty syömään. Pahoinvointi on toinen.. Ei oikein mikään maistu.
    Tänään kuitenkin päätin käydä vaa-alla kun ajattelin että ihan varmasti tullut lisää kiloja turvotuksen vuoksi, mutta ei.. -7kg.. Voi luoja. Oksentelu tehnyt tepposet.
  2. Lulu Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Mulla oli myös todella turvonnut olo, varsinkin vatsa, mutta nyt tuntuu että nesteet alkaa liikkua ja painoa lähtee sen mukaan. Huonona sivuvaikutuksena on loputtomaton vessassa juokseminen. Öisinkin olen mennyt 3-4 kertaa, vaikka en ole juonut enemmän kun yleensä. Eikä se johdu siitä että rakko on puristuksessa, jolloin tulee ihan pieni liru, vaan tulee ihan kunnon pissa.
    • Tykkää Tykkää x 1
  3. Lisamarie Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Jooh no sulla ainakin sit pitäs nesteiden lähtee nopeesti, juon tosipaljon mut en silti juokse wcssä kun 3 krt päivässä.. Entiä johtuneeko siitä kun kokoajan täälä +35 astetta ni hikoilenki ku possu :)
  4. Vickan08 Aloittelija Lokakuunmammat 2015

    Mulla paino saattaa vaihdella viikon sisällä neljäkin kiloa(!), tällainen olen kyllä ollut jo ennen raskautta. Suuntaus tuntuisi kuitenkin olevan alaspäin ja pari-kolme kiloa onkin tainnut lähteä tässä alkuraskauden aikana. Tosin raskautuessa olinkin isoin versio itsestäni ikinä (kuitenkin normaalipainoissa, BMI 22), joten ehkä sekin vaikuttaa. Yritän syödä hyvin, mutta pahoinvointi vaivaa täälläkin.
    • Tykkää Tykkää x 1
  5. Minkki Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Neuvolan vaa'an mukaan paino noussut 3kg rv5 -->rv9+3... Kotivaaka näyttää onneksi alle kahden kilon nousua :)
    • Tykkää Tykkää x 1
  6. Vesta Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Täällä on tullut painoa 0,9kg lisää tähän mennessä (10+1). BMI on mulla ollut melkein aina alle 20, että hoikka olen ja painonnousu näkyy kyllä harmikseni nopeasti ja selvästi.

    Yllätti vähän kun kävin vaa'alla ettei kiloja ole tuon enempää tullut, kun eilen huomasin etten viikon tauon jälkeen saanut työhousuja enää päälle. Oli pakko laittaa omat housut jalkaan. :sad001 Muutenkin tuntuu että peilisä katsoo kamala möhköfantti, mutta kai se sitten enimmäkseen on vaan ihan jäätävää turvotusta.
  7. M&S Rakastunut foorumiin Lokakuunmammat 2015

    On toi Vesta tosi vähän, jos vielä epäilet turvotusta. Sehän näkyy nimenomaan painossa, kun neste keräytyy. Et vaan ole oikeasti vielä kerännyt painoa ja sehän on hyvä! :) Mun oma teoria on, että jonkin verran enemmän pitääkin alussa syödä ja silti paino ei siitä nouse. Uskoisin tän jatkuvan näläntunteen kertovan lisääntyneestä energiankulutuksesta.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  8. Marsku Aloittelija

    Kiva. Mulla tullu jo +6 vaikka yritän kattoo mitä syön ja työ on fyysisesti rankkaa -_-
  9. neitistressaaja Peruskäyttäjä Lokakuunmammat 2015

    Kotivaa'an mukaan mulla ei paino ole nousut yhtään vaikka itsestä tuntuu että vatsanseudulle olisi tullut lisää. Eikä suinkaan se omasta mielestä ole vauvavatsaa vielä.. :)
  10. Sazu87 Peruskäyttäjä Lokakuunmammat 2015

    Mä oon ainakin ollut turvoksissa jo heti alusta saakka.. paino noussut 4 kg. Nyt siis se 12+0 menossa.. jos miettii et se 10 kg saa yhteensä tulla niin sitten on enää 6kg varaa nousta :O
    Toivotaan et tasottuu jossain vaiheessa...
  11. Vesta Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Mä oon tämän vajaat pari viikkoa pysynyt samoissa lukemissa, eli lähtöpaino 51kg ja ekassa neuvolassa rv 9+0 oli n. kilon verran paino noussut ja siinä se onkin sitten suunnilleen pysynyt, ainakin aamupaino. Iltaa kohti mentäessä alkaa aina turvottaa kovemmin ja pari kertaa on vaa'an mukaan mennyt 53kg rikki. Kai tässä parin kilon painonnoususta voi puhua.

    Tää iltaturvotus vaan on siitä ihan älyttömän kiusallista, kun teen yövuoroa ja meillä on tosiaan pakollinen virkapuku, jonka korkeavyötäröiset housut ja liivi ahistaa ja puristaa niin että hyvä kun henki kulkee. Aamu- ja päivävuoroissa ei mitään ongelmaa.

    Tissit ei kyllä ole kasvanut yhtään, ja mä kun sitä niin odotin! :D Voisi turvottaa mielummin sieltä :p

    Sazu, eiköhän se tasoitu sitä mukaa kun turvotus hellittää ja ja vauva alkaa kasvattamaan masua tilalle :)
  12. Lapa Aloittelija Lokakuunmammat 2015

    Luin toista ketjua kyseisestä aiheesta eli painon noususta ja siellä joku oli löytänyt tuollaisen sivun. Siinä voi seurata viikkojen mukaan mitä paino sais olla tai pitäisi olla. En tiedä kui totuudenmukainen toi on mut ihan kiva käydä kattoon. Toisaalta nää asiat taitaa olla aika yksilöllisiä kans.

    http://www.calkoo.com/?lang=5&page=59
    • Tykkää Tykkää x 2
    • Informatiivinen Informatiivinen x 2
  13. Sazu87 Peruskäyttäjä Lokakuunmammat 2015

    Jos tuota kattoo niin mun paino on tällä hetkellä siinä mallissa mitä se sais olla vkolla 19 ja nyt mennään kuitenki vasta vkolla 13 :D
  14. alysha Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Aika hauska, kiva kun näyttää erikseen sen painon nousun määränkin. :D Mulla on heittänyt ihan häränpyllyä ja tasottunut paino raskauden myötä. Aikaisemmin saattoi vuorokaudessa paino heittää ylöspäin pari kiloa nesteiden takia. Viikoilla 1-6 oli lähtenyt -1,5 kg normaalipainosta ja viikoilla 7-13 oli tullut takasinp päin +0,2kg. Olisin odottanut itseni tuntien, että paino olisi enemmän heitellyt, kun olen pystynyt syömään ja urheilu jäänyt reilusti vähemmälle.
  15. Pauveli Naimisissa foorumin kanssa Lokakuunmammat 2015

    Joo, tässä alussa ei oikein toi laskuri pelitä mun kohdalla hormoniturvotuksista johtuen. Painoin jo ekassa neuvolassa 4viikkoa sitten kilon enemmän kuin tuo laskuri sallis nyt painaa. :grin Ehkä puolenvälin jälkeen vois olla vertailukelpoinen mun kohdalla.
  16. Marsku Aloittelija

    Mä en kestä, nyt muka 5ssä päivässä tullu +3kg..
  17. Megara Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Mulla oli tullut lähtöpainoon kilo lisää. Ajattelin että olis enemmänkin. Eli eka mittaus oli vko 6. Siitä on nyt 10 viikkoa noin.

    Tuon laskurin mukaan mun pitäis olla pari kiloa painavampi :D
  18. Pauveli Naimisissa foorumin kanssa Lokakuunmammat 2015

    Minullekin tullut +1kg edelliseen mittaukseen ja olin yllättynyt niin vähäisestä määrästä. Mulla 1kk edellisestä mittauksesta. Mutta oon niin selkeesti läskistynyt... :oops:
  19. Ameeba Addikti Lokakuunmammat 2015 Toukokuunmammat 2014 Huhtikuunmammat 2014

    Normaalipainoindeksin omaavalle eli BMI 20-25, on sopiva painonnousu 11-15 kg. Tätä mun terveydenhoitaja näytti aina lapultakin mulle kun puhuttiin painonnoususta.
  20. M&S Rakastunut foorumiin Lokakuunmammat 2015

    Mutta harva tuohon pääsee? Normaalipainoisilla tutuilla noussut kyllä herkästi yli 20kg. Mulla nousi "vain 13", koska viikolta 16 alkaen en pystynyt kerralla syömään kuin tosi pieniä annoksia turvotuksen ja vatsan pingotuksen takia..rautakuurikin pisti mahan aivan juntturaan. Kaikki ihmetteli, kun näytin siltä, etten ole yhtään raskauskiloa ottanut. Eli en stressaisi, jos ei tuohon 11-15 kg painonnousuun pääse. Toki terveellinen syöminen nyt on kannustettavaa ihan missä elämänvaiheessa tahansa.

Jaa tämä sivu