Painokeskustelua

Mulla painoa tuli semmonen 16 kg, pudotettavaa jälellä 6 kg ihan rehellistä läskiä :) Paino ei ole tippunut yhtään viimeisen 3-4 viikon aikana vaikka järkevöitin ruokavaliota, jätin enimmät sokerit ja liiat rasvat pois. Osittaisimetän, ja se ei näytä ainakaan vielä laihduttavan. Ruokahalu on hyvä koko ajan. On jo ikävä omaa kroppaa ja ärsyttää kun en mahdu mihinkään housuihin. Yläosat menee kyllä. Oon sauvakävelyillä käyny jo monta viikkoa, tosin eihän sitä ehdi kuin korkeintaan pari kertaa viikossa. Vaunulenkeillä totta kai myös. Ja rupesin pientä lihaskuntojumppaakin tässä jo tekemään viime viikonloppuna kun alkaa käydä hermoille liikkumattomuus. Mulla on niin päin että pitää toppuutella etten tee liikoja liian aikaisin. :P
 
Miten muilla menee painonpudotuksen kanssa vai ootteko alotelleet vielä?

Mulla ei kyllä paino putoa ei millään. semmosen vähän yli puoli kiloa jo lähti mutta nyt kun jouduttiin pakkasen vangeiksi niin paino palasi siihen samaan josta se lähtikin. Prkl!! Ärsyttää. Oon jo alottanu kunnon hikiliikkumisen, sen pari-kolme kertaa viikossa ehtii. Ja vaunulenkit päälle. Mutta ei tapahu oikein mitään. En syö mitään ylimääräisiä, en juuri käytä lisättyä sokeria, enkä syö iltaisin. En ihan tiiä mitä tässä vielä vois tehdä.
 
Samassa junnaa kuin pari kuukautta sitten. Kolmen viikon flunssa ja tuo prkl pakkanen ei yhtään auta asiaa. Kesäkroppa 2020...ehkä.
 
En ole ottanut stressiä. Tosin pakkanen tekee sen ja nyt toi prkl tuuli että kun syö mut ei liiku paino nousee mikä ärsyttää. Mua ei yhtään haitannut kun paino pysyi samana.
 
Mulla sama juttu. Painoa tuli 16kg ja nyt ollaan takaisin lähtöpainossa. Syön reilusti enemmän kuin ennen mutta silti paino on tippunut. Ja laitokselle jäi se 5kg eli itsekseen on tuo loppu tippunut. Vielä kun maha vähän kiinteytyisi. :)
 
Mulla on viel 15 kiloa matkaa siihen painoon joka liittyy ennen raskautta ja siitä viel 10kiloa tavoitepainoon joka olis 76kiloa. Huoh..Kaipa tää tästä rapisee pois sit ku saa itsensä taas vauhtiin. Ajattelin odottaa tammikuun vielä ennen kuin menene salille jolloin kaikki uudenvuodenlupailijat ja superdieetin aloittajat on lähtenyt sieltä :wink
 
Mä en mee salille. Mä odotan kesää ja sitä kun poika lähtee liikkeelle. :) Siihen asti yritän vaunulenkeillä ja ruokavaliolla onnistua. Jo neljäs päivä ilman suklaata! :D
 
Herkkulakkoa täällä puoltoista viikkoa..eka näytti siltä, ettei paino liikahda mihinkään, mutta olihan siitä nyt puoli kiloa sit lähteny viimein. Huomenna pilatesta..mulla on lantionpohja ja vatsalihakset niin heikossa kunnossa, että en oikein mitään kaloreita kuluttavaa saa tehdä. Juoksu on ihan nou-nou..sauvakävely ja vesijuoksu oli ehdotukset asiantuntijalta. Hoh hoijaa. Eli ruokavaliolla on tiputettava..
 
Mä kävin eilen pilateksessa. Vieläpä hot -salissa. Ja voi kuulkaa, se oli täydellistä. Oli kyllä karmeeta huomata, että keskivartalon syvät lihakset... noh, niitä ei ollut! Pito oli täysin olematonta. Mutta tästä se lähtee. Melkein jo vaivuin epätoivoon, mutta onhan tää keho tehnyt ison duunin. Kaksi vuotta, kaksi raskautta.

Nyt kropassa tuntuu hyvältä, mukavasti tuntuu, että jotakin on tehnyt. Vesijuoksu olis varmaan hyvä liikuntamuoto tosiaan, mutta siihen mulla ei hetkeen taida olla aikaa. Eli nyt alkuun pilatesta ja kävelyä.

Mulla olis vielä 5kg pudotettavaa jos haluan päästä siihen pisteeseen, josta lähdin odottamaan esikoista. Ja haluanhan minä. Imetys on selvästi auttanut nyt, koska olen syönyt tosi paljon herkkuja ja paino on pudonnut koko ajan. Mutta herkkulakkoon yritän silti itsekin ruveta, tuntuu jotenkin niin tunkkaiselta.
 
Paino ei putoa, mutta eipä tuo ihmekään kun en liikuntaa harrasta ja herkkuja vedelty ihan liikaa. Olokin on sen mukainen eli ei hyvä. Mitenhän sitä sais otettua itsestään niskasta kiinni..
 
Hyvä jos teillä on aikaa mennä. Mä en saa mihinkään väliin omaa aikaa kun taas joku reissaa. Ja jos nyt ihmeen kaupalla saannpojan nukkumaan oon niin väsynyt että vaan syön ja lepään edes sen hetken.
 
On kyllä niin epistä että paino ei putoa vaikka oon jättäny herkut pois ja liikun! Liikun paljon enemmän ja syön vähemmän kuin noin 2 kk sitte eikä tapahdu siltikään mitään. Krääh! Tosin mulle on kyllä kokeneemmat tieteentekijät sanoneet että ota ihan rauhassa ja anna ajan kulua, kyllä ne siitä vielä alkaa pudota.
 
Tota on Pipanainen muillakin käynyt. Syöthän muutoin säännöllisesti? Kuulemani mukaan paino on joillain alkanu tippua, kun lisää syömistä..eikä vähennä muuta kuin epäterveellisiä pois. Vauvan kanssa helposti tulee pidettyä liiankin pitkiä taukoja oman syömisen kanssa. Muuten on varmaan vaan hormonijuttuja..
 
Kyllä mielestäni aika säännöllisesti syön. Vaikka venähtäähän ne välit joskus vauvan kanssa kun ei vaan ehi. Noh, mutta annetaanpa ajan kulua ihan rauhassa, eiköhän se tästä :) mullaki on vähän semmonen kutina että hormonijuttuja tämä on.
 
Tulipahan kolattua piha! Yksi mun lempihommista. Nyt sitten vaan aina jännittää että saanko pojan nukkumaan että pääses ulos ylipäätään. Voiko vauvan muuten tutustuttaa lumeen? Ei se mitää tietysti tajua mitään. Voishan ottaa vaikka hauskan kuvan. Tehdä lumiukko ja väittää kaikille että poika sen on tehnyt. :D Leutoja säitä ootellessa..
 
Mullakin toista viikkoa menossa ruokaremontti. Siivosin kuiva-ainekaappia ja löysin sieltä proteiinipuddingjauheita ja annoin ne ilmaiseksi pois fb-kirpparilla. Sain niistä sit suklaalevyn kiitokseks..Pitihän se ny tuhota ettei vanhene :angelic:
Ruokarytmin oon saanu aika hyvin pidettyä et syön 3-4 tunnin välein ja 5 ateriaa päivässä. Tota suklaata lukuunottamatta turha napostelu ja mieliteot on jäänyt pois. :cool:

Kävin neuvolassa jälkitarkastukses ja siel tää ihana täti laitto mut vaakalle.. Sen vaakan mukaan mulla on paino tippunut 115->104 mut mun oma vaaka näyttää nyt aamuisin 101kg.. Onhan siihen toissakesäiseen 73kiloon matkaa mut kyl se sieltä jossain vaihees tulee!!

Muistakaa juoda vettä, paljon vettä!!!:wink
 
Mulla lähti paino putoamaan ekan lapsen jälkeen kun olin imettänyt n. 6 kk. Sitä ennen oli aika lailla tasaista. Nyt paino on mielestäni sopiva ja en toivoisi sen paljoa tippuvan, mutta kiinteytymistä kroppaan olisi hyvä saada.
 
Takaisin
Top