Painokeskustelua

Ninni88

Satasella mukana keskusteluissa
Aattelin et tänne vois halutessaan kirjotella painojuttuja. Eli paljon tuli raskauden aikana, montako kiloa jäi synnärille ja miten loput (mahdolliset ja mahdottomalta tuntuvat) kilot saa kyytiä :rolleyes:
 
Mulla tuli about 10-12kg painoa raskauden aikana ja kaikki oli lähtenyt pois jo viikko synnytyksen jälkeen. Lapsivettä oli todella runsaasti ja istukka painoi 650g jos kuulin oikein. Kotona ei ole vaakaa joten olen jatkanut vaalla käymistä neuvolassa. Mulla oli/on jonkun verran ylipainoa kilpparin vajaatoiminnan takia, mutta näyttää vähän siltä että paino laskee vielä, joten olen tyytyväinen. Mulla on kyllä nälkä koko ajan, eikä ehdi oikein tankata päivän aikana. Yöllä on sitten niin väsynyt etten jaksa syödä. Liikuntaa haluaisin lisätä mutta tällä hetkellä nukkuminen on etusijalla.
 
Raskauskiloja tuli 0, synnärille jäi tytön painon verran eli kolme kiloa ja nähtäväksi jää lähteekö vielä imetyksen seurauksena. Masu ainakin pienenee päivittäin. Tavoitepainoon olisi matkaa sellaiset viitisen kiloa.
 
Mulla tuli raskauden aikana noin 14kg 63-->77
Tänään päivällä paino 75, hmm olen siis lihonnut synnytyksen jälkeen :sad001
Depressing..
 
Minkki, älä vielä murehdi. Jos imetät, sillä melko usein laskee ja synnytyksen jälkeen on usein kaikenmoista turvotusta ym. Muistelisin et esikoisesta ei jäänyt paljoakaan synnärille, mutta puoli vuotta syntymästä alkoi tippua vähän liiaksikin ja vuosi syntymästä olin jo tosi hoikassa kunnossa.
 
63->81->71.6
Eli kymppikilo jäi sairaalaan, mutta sellaiset 15 pitäis vielä tiputtaa että olisin tyytyväinen. Odotan imetyksen ihmeitä tekevää voimaa, mutta pitänee ottaa liikkuminen avuksi kunhan tältä "vatsahaavalta" saa luvan. Liikkumis/laihtumisprojektissa kyllä tarvii tsemppausta...
 
65 -> 75 -> 69. Imetyksestä tuntuu ettei lähde, kun välillä syön yölläkin nälkääni jotain mysliä tms. Ehkä sitten putoaa esikoisen kantelusta ja perässä juoksemisesta, kunhan hän tästä kasvaa. No stress :)
 
Olen kuullut paljon muiltakin, että imetyksestä lähtee paino vasta useamman kuukauden päästä. Aluksi pitääkin saada paljon ja riittävästi energiaa, että pystyy ylipäätään imettämään. Mä söin kuin hevonen synnytyksen jälkeen viimeksi ja miesrukka kantoi kassikaupalla ruokaa mulle. Mun mielipide on, että ei kannata muutamaan kuukauteen vielä murehtia jos paino ei laskekaan.
 
Mulla on joka kerta lähtenyt raskauskilot pelkällä imetyksellä, mutta kyllä se tosiaan useita kuukausia vie. Puolen vuoden päästä synnytyksestä on paino alkanut aiemmin olla samoissa kuin ennen raskautta.

Eilen kävin huvikseen puntarilla ja sen mukaan olis synnärille jäänyt vain kilo. Kävin saunassa ja testasin uudelleen, oli tullut sinä aikana painoa kaksi kiloa lisää. :D Ehkä tuo meidän puntari ei ole ihan luotettava..
 
Mun tarttis varmaan syödä enemmän. Synnärille jäi 5kg. Vaikka synnytin aikaisilla viikoilla. Yhteensä raskauden aikana paino nousi 9kg.
 
Täällä lähtenyt 10kg ja synnytyksestä nyt paripäivää yli viikko.. Raskauskilot siis tainnutettu! Tosin taisi olla enimmäkseen turvotusta!
 
Paino laskee näköjään ihan hyvää tahtia 77-->71, kymppi olis tavoitepainoon. Nyt kun kroppa alkaa antamaan periksi kivuilta niin päivittäiset kävelylenkit alkaa tuntua ihan hyvältä ajatukselta. Ruokavaliotakin YRITÄN muokata vähän terveellisemmäksi mutta suklaasta en ole valmis vielä luopumaan! :)
 
Kuukausi kohta synnytyksestä ja nyt kävin puntarilla ekaa kertaa. Lähtöpaino 61kg, jossa pari kiloa edellisen raskauden jäämiä. Nyt vaaka näytti 65kg eli ihan ok. Pitäähän noita kiloja vähän tiputtaa, mutta ei mitään järkkyä määrää. Olikohan se 74kg, minkä viimeisenä punnitsin..vauva 4kg ja lapsivettä suht paljon. Olen lisäksi kuukaudessa varmaan jo vähän laihtunut, kun välillä on ollut koko ajan nälkä. Toisaalta vierailuherkkuja on kyllä tullut popsittua aika lailla. :)
 
Minä keräsin raskaudessa reippaasti yli 20kg. Nyt on 2 viikkoa synnytyksestä ja paino tippunut 15 kg. Melkoiset turvotukset ollut. Nyt on läski jäljellä. :)
 
Täällä 82,5 -> 89,7 -> 87 (sain järkyttävän turvotuksen 6vrk:n sairaalassa olon vuoksi, iv-tiputukset 2vrk plus synnytys). Kotiin päästyä ja kävelyn aloitettua kaikki tippunut ja paino vaan laskee. Nälkä kuin hevosella koko ajan! Painoa oli eilen aamulla 82,5. :)
 
63-->8x...en punninnut enää viimesillä viikoilla. Nyt tippuu joka päivä. 73.5 tänään. 3 vkoa synnytyksestä
 
Jaahas, pitäiskö sitä sit iteki tehdä paljastuksia.. 86->115->110 eilen kotiinlähtiessä päiväruuan jälkeen ja tänään kotona aamupalan jälkeen 107. Kyyyyyllä tää tästä. Sektiosta nyt vajaa neljä päivää ja liikunta ollu lähinnä sohvan ja jääkaapin väliä :wink
 
Tänään kävin neuvolan vaa'alla samalla ku pojalla oli 1kk tarkastus. Lukema oli hieman yllättävä.
Ennen raskautta painoin 56kg, 3pv ennen synnytystä 70,1kg, tänään kuukausi synnytyksestä 59,3kg. Luulin lukeman olevan isompi. Onneksi ei ole enää paljon raskauskiloja jäljellä, vaikka enhän minä ole niitä tarkoituksenomaisesti pudotellutkaan.
 
Päivitetääs vähän. Tänää vaaka näytti ennen aamupalaa 101,4kg :rolleyes: suunta on siis alaspäin, mikä on hyvä.

Hirvee himotus olis mennä salille, mut en viitti tehdä hallaa kropalle vaan antaa sen palautua pikkuhiljaa. Mikä siinä on muuten suositus et saa taas alkaa repii rautaa sektion jälkeen?:anyone

Pitkiä vaunulenkkei oon ny koittanu tehdä päivittäin pari kappaletta jo ihan senkin takia et saan noi koirat lenkitettyä. On se silti hyvä lähtee ulos ku muuten sitä vaan istuis sohvalla ja pupeltais jotain..tosin oon aika hyvin oppinut siihen ettei sielt kaupasta tuoda mitää ylimääräistä kotiin :wink

Mites muilla menee?
 
Kuukauteen ei saa nostella muuta kuin vauvaa ja kahteen kuukauteen ei saa muuta kuin vaunulenkki liikuntaa on ollu mulla ohje molemmilla kerroilla. :)
 
Takaisin
Top