Paino ja sen hallinta.

papu#2

Satasella mukana keskusteluissa
Onko muilla paineita/toivoja/rajoituksia painon suhteen? Näin pienenä ja mehevänä sain neuvolasta suosituken ettei painon pitäisi nousta 5kg enempää ja asia alkaa pikku hiljaa stressaamaan. Paino ei ole noussut tähän asti mikä on hyvä mutta alussahan tässä ollaan. Yritän katsoa mitä syön ja salikortin olen hankkinut mutta mutta mutta katsotaan miten käy.
 
Mä oon pienikokoinen, aina ollut hoikka mutten laiha. Nyt paino noussut raskauden aikana jo 2kg, katsotaan millanen valas musta vielä tulee. :)
 
Mun neuvolatäti oli ihanan armollinen, vaikka ylipainoa on hiipinyt hieman. Oma tahtotila kyllä kerätä mahdollisimman vähän ylimääräisiä raskauskiloja ja toivottavasti päästä raskauden jälkeen sutjakkaasti omiin mittoihin. Aika näyttää sit mitä todellisuus tuo tullessaan. En ajatellut nyt liikaa stressata painoa kuitenkaan. Tärkeämpää just nyt tämä pieni, uusi elämä. :)
 
Olen ihmetellyt tätä painnousua, kävi jo +4 kg :wideyed:, mutta nyt tullut kilon alas (rv 10+4). Yllätys tuo painonnousu on ollut, kun oletin, ettei ensimmäiseen 12 viikkoon välttämättä paino nouse ollenkaan. Minkäänlaista vauvavatsaa minulla ei vielä ole, tuntuu enemmän, että yleistä löysyyttä vain tasaisesti. Ehkä olen vain innostunut syömään nyt epäterveellisesti ja saanut sitä kautta hankittua kilot, normaalipainoinen olin raskauden alussa. Vähän tuo kyllä mieltä painaa, mutta en nyt kuitenkaan siitä stressiä ota. Täytyy vaan jatkossa keskittyä terveelliseen ruokavalioon.
 
Mua kyllä vähä jännittää painon nousu, oon nyt ihan normaali mitoissa ja alkuraskauden aikana tullu vajaa 2kg. Eikä kyllä ihmekkään, kun on vaa nukkunut ja sillon ku on syöny nii on syöny kohtuu huonosti. Suunnitelmissa on heti lähtee taas liikkumaan kun vointi antaa myöten, uskoisin kuitenkin että suurin osa liiallisesta painonnoususta on itsestä kiinni. Painoa mulla on nyt 62kg, uskoisin että sellainen 75kg olis mulle ihan sopiva. Saa nähdä miten tää tästä lähtee nousuun :D
 
Onko tohon 5 kg nousuun jotain perustetta? Se pelkkä vauva voi painaa melkeen ton 5 kg, lisäksi istukka, lapsivesi, tissit turpoo ja muutenkin kroppaan kertyy nestettä. Normaali painonnousuhan on 10-12 kg. Jos muutenkin on hoikka niin synnytyksen jälkeen on huomattavan alipainonen jos tommosesta tavotteesta pitäs pitää kiinni. Ylipainosilla ilmeisesti eri juttu, pyritään pienempään painonnousuun. Mulla nous paino vähän reilu 10 kg ja tuli parilla neuvolakäynnillä sanomista kun paino ei oo noussut tarpeeks.

//muoks. Katoin väärin että toinenkin viesti on myös alottajan ja sain käsityksen että oot jo alkuun hoikka. Jos siis ylipainoa niin jotkut rajotukset on painonnousuun ja tää mun ihmettely onkin ihan turha :D
 
Muokattu viimeksi:
Mä oon ollu 73 raskauden alussa, pitkä nainen, niin ihan siellä normaalin keksimmäisessä kohdassa bmitä. Terkkari sanoi, että mulle hyvä tavoitepaino olis +12. Nyt on tullu +1, lähinnä koska pahan olon keskellä on maistunu vaan epätervelliset asiat. Mä ainaki yritän pitäytyä siinä 10-12 kg, niin helpompi saada poiskin :) saa nähä miten onnistuu :)
 
Bmi 29 :sad001 alku paino melkein yhtä paljon ku esikoisen kanssa kun mentiin synnyttämään :D ekassa raskaudessa tuli 20kg joka lähti synnytyksen jälkeen ja tuli takaisin :shifty:
 
Mulla jo hirvee ressi painosta. Esikoista oottaessa tuli 20kg... Eikä ne lähteny ennen ku puolen vuoden jälkeen synnytyksestä. Nyt tullu jo 2-3kg ja oon paisunu ku pullataikina. Eka aattelin etten stressaa mutta kuinkas taas kävikään... Enkä edes syö epäterveellisesti, perus kotiruokaa. :rolleyes:
 
Mulle on tullut +2 kiloa. Raskausviikkoja siis kohta tasan kymmenen. Luulen, että painonnousu on ehkä turvotusta osin myös. Toivotaan, että painonnousu olisi maltillista. Normaalipainoinen olen ollut ennen raskautta. Tsempataan toisiamme tässä asiassa ja nautitaan raskaudesta! :)
 
Täällä oli tullut +3kg kun oli rv8+5 ja uskon että tulee taas ne 20 kg ellei enemmänkin.. Paino tippui niin armottomasti imetyksen myötä, kun piti mennä maidottomalle dieetille.. Nyt kun laskin niin 28kg tiputin puolen vuoden sisään vauvan syntymästä. Eli tavallaan en stressaa jos noita kiloja alkaa taas oikein kertymään jos meen taas samalla kaavalla, mutta jos esikoinen lopettaa imetyksen ja toisen kohdalla ei tarvi erityisruokavaliota niin voikin asiat olla toisin :D en kyllä arvannut kuinka paljon energiaa imettäminen voi viedä varsinkin kun huomasi että kaikki herkut ja sellaiset helpot kivat välipalat sisältää maitoa ja soijaa.. Laitan huvikseen kuvan ekan raskauden vatsasta koska se oli iso! Tai sitten en kun ipad ei suostu yhteistyöhön :bored:
 

Liitteet

  • image.jpeg
    image.jpeg
    346.9 KB · Katsottu: 68
Muokattu viimeksi:
Mulle tullut noin 4kg, kohta 14 viikkoa täynnä. Hoikka olen lähtötilanteeltani. Viime päivinä ollut koko ajan kauhea nälkä, niin pakkohan se on syödä. Herkkuja en ole kauheasti syönyt, jäätelö on oikeastaan ainut herkku mitä tekee mieli. Ensi viikolla olisi toka neuvola, saa nähdä mitä vaaka siellä näyttää...
 
Oh, ompa kyllä mahtava maha Matukka90! ❤️
 
Mulla tullut kilo lisää. Rv 14+2. Turvotuksen loputtua paino laski.
 
Mulle on tullu 1kg lisää painoa, nyt 12+1 :)
Maha jo sen kokonen että luulis että enemmänki mutta vaaka vaan näyttää yhtä!
 
Mulla on tullu 3kg mikä on huono, koska olen jo muutenkin ylipainoinen. Täytyy kattoa jos tää tästä vielä tasaantuisi, kun turvotus on alkanu helpottamaan ja oon päässy taas pahalta ololta kunnolla liikkumaankin.
 
Mä hyppäsin tänään pitkästä aikaa vaakaan ja näytti puol kiloa vähemmän taas kun viimeks kun näytti 2 kiloa vähemmän ku lähtöpaino, ei nyt ollaan siinä about -2,5kg lähtöpainosta. Mikä ei mua haittaa, oikeestaan yllättää että tällä vähällä syömisellä ja oksentelulla ei oo pudonnu enemmän. Ylipainosena ei varmaan pieni pudotus haittaa. Yritän muutenkin selvitä mahdollisimman vähällä painonnousulla läpi raskauden, jotta pääsisin sit normaalipainoseks mahdollisimman pian lapsen synnyttyä.

Muoks. Tosin tän turvotuksen kanssa näyttää ihan siltä, et oisin vähintään +5 lähtöpainosta :D
 
Neuvolassa sanottiin 15 kg lisää on sellainen normaali. Mulle on tullut kiloja ainakin 3kg nyt tähän mennessä.
 
Takaisin
Top