Osittaisimetys

Meillä on onnistuttu vähentämään korviketta lähes kuudesta desistä alle kolmeen jo. Pumppaamista en ole harrastanut ollenkaan, ainoastaan tehostettua imettämistä. Täysimetykseen ei ole pakko päästä, mutta mahdollisimman vähäksi toivon saavani korvikkeen määrän. Öistä onneksi selviää jo kokonaan ilman, vauva juo viimeisen 60 ml yhdeltätoista ja seuraavan aamulla yhdeksän kieppeissä.

Ainoa ongelma tuntuu olevan mun mies, jonka on välillä tosi vaikea uskoa, että mun maito ikinä riittäis. Kun on niin "iso vauva". Höh, sanon minä... Sinänsä tuntuu välillä pahalta se, että henkilö, jonka pitäis olla mun tärkein imetystukihenkilö, ei usko mun kykyyn ruokkia meidän lasta, vaikka meillä tämä korvikkeen vähentäminen tuntuu onnistuvan näinkin hyvin.
 
Juu :) Sitä minä en vaan ymmärrä, miten mies, joka lukee ahkerasti kaikkea mahdollista ja on hyvin fiksu ja älykäs, ei viitsi lukea imetyksestä yhtään mitään ja möläyttelee omia mutu-ajatuksiaan miten sattuu. Pääsääntöisesti rintamaito riittää lapselle, oli hän minkä kokoinen tahansa. Eikä meidän poika edes ole mitenkään epätavallisen iso. Pääsääntöisesti rintamaidon määrä määräytyy kysynnän mukaan. Ja minulla se on näköjään lisääntynyt sitä mukaa kun korviketta on vähennetty, eli kysynnän mukaan. Poika on kasvanut hyvin, pissaa ja kakkaa hyvin, eli kaikki kunnossa. Poikkeukset on poikkeuksia, kyllä me jo tiedettäisi, jos kuuluisin niihin.

Miehestäni en halua pahaa puhua, mutta en vain ymmärrä hänen käytöstään. Luulin jo, että juhannuksen aikana pääsimme yhteisymmärrykseen tästä. Sitten yhtäkkiä hän taas möläytti, että ei varmaan kannata enää enempää vähentää korviketta kun poika on niin iso. Tällä kertaa en viitsinyt saada hysteeristä itkukohtausta, vaan selvensin asian vielä kerran mahdollisimman lyhyesti ja selkeästi. Jos vielä aloittaa samasta aiheesta, I'll use my opera voice :p
 
mamma cantante, tee niinkuin meikäkin ja sivuuta noi jutut totaalisesti - miehet ei välillä itekään tajua mitä höpisevät, olivat sitten kui lukeneita tahansa.

Meillä vaan lipuu enemmän ja enemmän korvikkeen puolelle.. Omalla vastuullahan se on, mutta jää masentaa aina hirveesti noi epäonnistumiset ja tekisi mieli itkeä niin mielummin oon itsekin paremmalla mielellä ottamatta liikaa paineita kun poikakin voi niin hyvin ja täysimetyksellä mentiin kuitenkin toi ensimmäinen kuukausi. Eikä mun rinnatkaan kauhean hyvin kestäneet kun viihtyi sit ympäri vuorokauden tissillä, montakin tuntia putkeen. Sen lisäksi oon vielä sortunut taas tupakkaan ja monesti jäbä herää just kun oon polttanut niin etten voi imettää. En mä ihan tällaiseksi toivonut ja kuvitellut tätä, mut näillä mennään ja parhaani koitan tehdä.
 
Itse en ota tressiä hirveesti imetyksestä tai korvikkeesta. Meillä tyttö syö tissistä ja vielä rintakumin kautta ( sekään ei ole ongelma, totuttu on jo ) :) sitten pumppailen pitkin päivää, tulee pumpattua noin 3 päivässä ja saan joka pumppauskerralla sellaset 60-160 ml. aamuisin tuntuu tulevan enemmän. lisäksi annetaan korviketta jos vaikka omaa maitoa en ole kerennyt pumpata paljoa. näin isä osallistuu syöttöihi ja äiti saa tehtyä isompien kanssa jotain tai vaikka käydä ostoksilla :wink yöllä syödään vaan tissiä. eli parhaamme tosiaan koitetaan ja pääasia että lapsi voi hyvin ja kasvaa normaalisti :)
 
tai yang

Kivasti lisäät itse omaa syyllisyydentuntoasi imetyksen epäonnistumisesta polttamalla tupakkaa. Tumppaa se rööki. Olit polttamatta raskausajan? Jatka lakkoa, vaikka lopettaisit imettämisenkin.

Lopetin tupakoinnin kolme vuotta sitten. Ja ei ollut helppoa kun koko ikänsä siihen saakka (raskauksia ja melkein kaikkia imetysaikoja lukuunottamatta) olin ollut passiivinen tai aktiivinen tupakoitsija ja jopa tällainen melko lukenut, terveystieteiden ihminen.

Aikuiset saa tehdä joo aikuisten juttuja. Mutta tupakanpoltossa altistaa väkisin lähellä olevat omat ja vieraat ihmiset terveyshaitalle, lisäksi polttaa ihan kivoja summia euroja taivaan tuuliin.

Tumppaa! ❤️
 
Jes, painokontrollissa oltiin ja -2-käyrältä päästy -1-käyrälle :) imetystukihenkilön ohjehan oli että jos tehostetusti antaisin pojan imeä niin maidontuotanto lähtisi nousuun. Mutta kun olin tehnyt sitä jo kaksi kuukautta, imettänyt noin 20 tuntia vuorokaudesta niin nyt riitti. Eli nyt on lisätty korviketta niin että sitä menee 2-3 desiä päivässä. Eron kyllä huomaa, lapsi ei itke heti kun tissi irtoaa suusta, eli voin laittaa kunnon aamupalan esikoiselle, voidaan käydä kapassa ja ehdin pyykätä. Jee jee, iteltäkin vähän imetysstressi vähentynyt kun oon antanut itselleni korvikkeen anteeksi. Ja poika kasvaa normaalimmin, ja hymyilee :)
 
Jee anime! Ehdottoman oikea ratkaisu, ja korvikkeen käytössä ei todellakaan ole mitään "anteeksiannettavaa"! Näin kokon perhe voi varmasti paremmin :)
 
Meilläkin on ollut käytössä korvike, lähinnä iltaisin annettuna. Joskus tuntuu pikkumies olevan niin väsynyt, ettei jaksa illalla imeä tarpeeksi, että tulisi kylläiseksi ja sitä myöten uni tulisi. Satunnaisesti on saanut myös päivällä korviketta puolison antamana, että äiti saa nukuttua univelkoja pois edes tovin. :wink Annetaan toki ensisijaisesti pumpattua maitoa pullosta, mutta sitäkään ei kovin paljon olla ehditty vielä varastoimaan. Korviketta menee päivässä maksimissaan desi tällä hetkellä. Monena päivänä ei ollenkaan :happy: Ei kuitenkaan oteta siitä mitään stressiä. Pääasia, että pikkuihminen on tyytyväinen! :Heartblue
 
Me ollaan siirtymässä osittaisimetykseen. Oon jo jonkun aikaa antanut välillä lisämaitoa, mutta nyt määrät ovat kasvaneet..

Ensin jätkä käy kyllä tissiin kiinni, mutta jonkun ajan päästä irrottelee ja valittaa. Vaihdan tissiä ja pian irrottelee siitäkin eikä ole tyytyväinen, niin pakkohan sitä on sitten korviketta antaa.
 
Sain muuten mummilta kuulla ettei omalla äidillänikään ollut maito riittänyt, minäkin olen siis korviketta vauvana saanut! (Oli uutta tietoa mulle..) ja terve musta on tullut, ei mitään allergioita tai korvatulehduksia.. onkohan maidon riittämättömyys millään tapaa periytyvää?

oli jännä muuten lukea imetyksen historiasta, on äideillä ennenkin ollut imetyksen kanssa ongelmia. Mummini kertoi että jos ennen vanhaan maito ei riittänyt niin vauvalle annettiin lehmänmaitoa, jonka sekaan laitettiin vettä ja sokeria, ja kiehautettiin. Ja hän itse (synt. 1923) oli saanut laihaa vehnävelliä.
 
Luulisi että aiemmin usein olikin ongelmia, jos ravitsemustaso ei aina ollut kovinkaan korkealla.
 
Meillä loppui maidon tulo 2 kk iässä ja tuli myös pakkorako käydä apteekissa hakemassa jälkiehkäisy, kun innostuksissa pääs jotain unohtumaan (sais jo sen kierrukan) niin pakkauksessa luki, ettei viikkoon saa antaa rintamaitoa ja kun annoskoot alkoi olemaan alle 20 ml, niin totesin, ett antaa olla. Itselle tulee vaan paha mieli ja stressi, kun maitoa tulee niin vähän joten päätin lopettaa pumppaamisen. Hyvin tuo pärjää ja voi korvikkeella, mitä nyt on vaan varsinainen pierukone :wink
 
Yllättävä ongelma, poju 6,5kk on lopettanut tuttipullosta juonnin. Sai korviketta n. 3 dl päivittäin, kolmessa eri annoksessa. Pari viikkoa sitten lopetti päivämaidon, sitten toisen iltamaidon ja nyt ei ota nukkumaan mennessäkään. Herättelee sitten läpi yön tissille. Kakasta tullut aika kiinteää ja mun salilla ollessa kiukuttelee kun janottaa. Yhtä nokkamukiakin kokeilin mutta ei.. Mistähän tuon nyt saisi juomaan?!? Kellään muulla vastaavaa?
 
Mä just hörpytin ihan mukista, kun poitsu ei suostunu tuttipullosta ottamaan. Toki meni hieman ohikin, joten ehkä hieman pienempisuinen astia voisi toimia paremmin :) Shottilasi varmaan vähän liian pieni jo, jos desin juo, mutta joku lastenmuki? Onko lapsille olemassa jotain pienempiä kuppeja? :bored:
 
Meillä oli hetken ettei huolinu oulloa, mut hommasim mamin ensimukin missä silikonit vähän ku nokkamukipää ja annoin omaan käteen ku sitterissä istu ja vaan avitin suuta kohri ku toinen piti kii kahvoista
 
Takaisin
Top