Oliko miehestä iloa

Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Miten te koitte miehen läsnäolon synnytyksessä, jos hän oli paikalla? Tai muun tukijan? Oliko hänestä hyötyä?

Itsestäni oli ensisynnyttäjänä ihan mukava että oli henkisenä tukena. Ja seuranakin, kun avautumisvaihe kesti aika pitkään. Käytännön apuakin oli, kun hän painoi/hieroi alaselkääni supistaessa, mikä helpotti kipua. :)
 
Ekassa synnytyksessä heitti mut laitokselle ja lähti syömään. Ehdin jo kätilöllekin sanoa että jos ei kohta ala tulla saa olla tulematta kokonaan. Ponnistusvaiheen istui vieressä ja piti kädestä...
Tokassa vähän sama juttu. Ekat 30min torkku keinutuolissa ja vinoili, lähti keittämään teetä ja tuli takaisin kun aloin ponnistaa. Silloinkin istu vieressä ja piti kädestä.
Kolmannessa synnytyksessä mentiin aika samalla kaavalla, laitoin viestin että vois tulla takasin synnytyssaliin.
Neljännessä synnytyksessä istui nojatuolissa ja luki kirjaa. Kirja loppu just kun piti ponnistaa niin ”oli läsnä” mutta edes kädestä en saanut otettua kiinni.
Sanoisin että ei siis juurikaan hyötyä. En siis antaisi kotiin jäädä, on siinä joku henkinen tuki ja turva kun on vain paikalla. Kukaan muu ei tuntuisi luonnolliselle vaihtoehdolle. En kyllä olisi mitään hieromista ja muuta kaivannutkaan ja miehen kanssa pystyy vähän vitsailemaan tuollaisessakin tilanteessa. :wink
 
Miehen läsnäolo henkisenä tukena oli tärkeää joka kerralla. :Heartred
Olisin pärjännyt yksinkin, mutta ihanaa oli kun rakkain oli siinä läsnä. :Heartred
 
Mies ei päässyt mukaan synnytykseen kuin vasta ponnistusvaiheen ollessa jo menossa, enkä kyllä häntä kaivannutkaan koko synnytyksen aikana ennen sitä kun hän pystyi saapumaan paikalle, mutta olihan se ihan ok kun oli paikalla siinä loppurutistuksessa ja näki lapsemme syntyvän :)
 
Mies oli tärkein tuki :Heartred
Hän oli jo esikoisen aikaan mun mukana sairaalassa koko käynnistyksen ajan. (Yöt tietysti nukkui kotona)
Nyt kuopuksen synnytyksessä, kun koin hetkeksi uskoni pettäneen aivan kaikkiin, jaksoin koska mun mies osasi tsempata! Ja piti mun puolia myös silloin kun itse en saanut sanaa suustani. Hän oli siis perehtynyt mun synnytystoivelistaan ja tiesi mitä toivon.
Ja meillä oli muutenkin yhdessä hauskaa! Ennen kuin kivut olivat turhan kovia, me vain jammailtiin radion tahtiin, nyt ovat parhaita muistoja. Hän nimenomaan teki siitä erityistä. :love7
 
Samanlainen kokemus minullakin kuin Vargynjalla. Kipeät sipustukset kestivät pitkään ja mies hieroi, auttoi tensin kanssa, kävin välillä suihkussa pallon päällä, tuli pitelemään käsistä. Kyllä mulla oli tekemistä, kun miestä väsytti ja käpertyi nurkkaan nukkumaan, ja minä kaipasin selän hierontaa, kun supistukset olivat niin pirullisia... Onneksi oli mukana ja hänkin varmasti on onnellinen, että sai olla ihmettä katsomassa.
Meillä siis vain yksi lapsi eikä uuteen raskauteen mahdollisuutta.
 
Miehen ensimmäinen lapsi syntyi kiirellisellä sektiolla. Meidän ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi kiireellisellä sektiolla.
No tämä hänen kolmas lapsensa, meidän toinen yhteinen syntyi suunnitellulla sektiolla ja otin sen sinne mukaan että pääsee kerranki kokemaan sen touhun. Ei siitä mulle paljon apua ollu, istui ja piti kädestä. Mulla romahteli verenpaineet siihen malliin että olin tajuttomuuden rajamailla puolet ajasta ni sama se oliko siinä ketään vai ei.
 
Oli tärkeää että mies oli mukana! Henkinen tuki tottakai ja kun supistukset alkoi kovenemaan ja sijoittui vain selän puolelle niin mies hieroi joka supistuksen ajan selkää. Myös kivun ollessa kovimmillaan kun en itse saanut suunnilleen mitään puhuttua niin mies keskusteli mun puolesta kätilölle.
Ponnistusvaiheessa mies paijasi päätä ponnistusten välissä ja kuiskaili rohkaisun sanoja. Ponnistaessa tuki yläselästä kun meinasin jotenkii luontaisesti vetää selän kaarelle niin tuki/auttoi sitten oikeeseen suuntaan, myös kädestä piti kiinni.
Synnytys kesti 8tuntia ja mies oli kokoajan mukana, jossain välissä käväs syömässä, mutta muuten kokoajan läsnä.
Koin siis erittäin tärkeäksi ja hyödylliseksi! :)
 
Ensimmäiset synnytykset mies oli paikalla, lämmitti niitä kauratyynyjä ja litki kahvia. En olisi yksin halunnut ollakaan, hyvä oli jonkun olla siinä. Varsinkin se ensimmäinen,pitkä ja uuvuttava synnytys oli tärkeä jakaa miehen kanssa.

Kuudennen syntymään sovittiin toisenlainen järjestely - pyysin mukaan hyvän ystävän, joka on myös sairaanhoitaja ja akupunktio-osaaja. Mies vei meidät sairaalaan ja läksi itse tämän doulani miehen luo. No me synnytettiin mahtavalla naisenergialla, ystävä hieroi selän akupisteitä ja vitsailtiin luppoaika. Vauva syntyi vain reilun tunnin sairaalassaolon jälkeen, koppasin itse hänet syliin ja lähetettiin miehelle kiveskuva:grin(ei siis tiedetty kumpi tulossa). Juotiin lippukahvit sitten kolmestaan kun mies tuli paikalle. Kätilökin oli tippa linssissä tämän synnytyksen tunnelmasta. Täytyy sanoa etten enää' miestä saliin päästäisi, itsellä se jotenkin häiritsi keskittymistä ja rentoutta. Tämä kaikella rakkaudella, kyllä se vaan on naisten hommaa tuo synnyttäminen:p!
Semmonen kokeneiden naisten alkukantainen synnytyspiiri voisi olla melkoinen kokemus.
 
En olisi selvinnyt ilman miestäni. Henkinen tuki ja kädestä pitäminen (mies epäili että kaikki käden luut murtui...:hilarious:) oli tärkeää. Lisäksi mies sai kokea tehneensä oikeasti jotain ja olleensa avuksi.
Yhteinen, aika raju kokemus lähensi ja sinetöi meidät perheeksi.
 
Ehkä eniten miehen läsnäolo on ollut sitä henkistä tukea. Ja toki apua esim. pillimehun pitelyssä ym. :grin Kolmannessa synnytyksessä mies ei ehtinyt paikalle ennen kuin lapsi oli jo maailmassa, ja vaikka sairaalaan lähtiessäni olin kauhuissani että jouduin lähtemään yksin, en oikeastaan synnytyksen aikana kaivannut miestä. Olin niin jotenkin siinä synnytyskuplassa. Toki olisi ollut kiva että hän olisi ehtinyt mukaan ja näkemään myös kuopuksemme syntymän, mutta elämä päätti toisin. :)
 
Olisi ollut turvaton olo ilman kumppania! Ja on mukavaa, että hän muistelee vuosien jälkeen, kuinka hyvin kestin jne (ei oikeasti totta edes, aika vielä kultaa muistoja ja olen varmaan kohta tosi sankari :)). Vain juttelimme ja katselimme käyriä, en tainnut edes kädestä pitää, kun loppupuolella piti pitää omista jaloista
 
Ei ollut mies mukana kummassakaan synnytyksessä. Ei tahtonut osallistua, tuli huoneeseen vasta kun oli kaikki ällöttävyydet ohi.
Ensimmäisen kanssa oli tuleva kummitäti mukana ja toisen synnytin yksin.
Yksin synnyttäminen oli kyllä hirveintä ikinä, kyllä siinä tukea olisi kaivannut. Mutta onneksi oli ihanat kätilöt apuna.:Heartblue
 
Eka synnytyksen olin pitkän avautumisvaiheen yksin ja mies tuli ponnistusvaiheen alkaessa mukaan mutta en oikeastaan edes huomannut häntä kun olin niin keskittynyt. Toisessa synnytyksessä oli mukana alusta loppuun ja se oli hyvä kun olin todella puheliaalla tuulella vaikka paljon kivuliaampi synnytys.
 
Mies ollut kaikissa kolmessa synnytyksessä mukana alusta loppuun. Kirjaimellisesti :joyful: ekan kohdalla käyny yliaikaiskontrollissa mun kanssa ja seurannu ku supistukset lähtee vahvistuu. Toisten kohdalla yhtälailla myös. Isäntä tilas synnytykset viikonlopulle että ehtii niissä mukana olla ja kaikki on syntyny lauantaina tai sunnuntaina :wink.

Suurin tuki miehestä oli ehkä se henkinen tuki. Kahdessa ekassa synnytyksessä mies ei juurikaan saanut mua koskettaa, mitä nyt vähän auttoi asennon vaihdossa ja tuki jaloista. Tän kolkin syntymä oli pykälää rennompi kokemus ja isäntä joutuikin sit pitelee mulle avuks lämpöpussia ym. Oli konkreettisesti tositoimissa mukana.

Mies myös Pesi ja hoiti vauvat heti syntymän jälkeen. Ja kaks ekaa kun meni yötöiks niin jäi sairaalaan sit mun kans nukkumaan vauvan kera. mikäs sen parempi aloitus kun olla perheenä heti vauvan kanssa :Heartred

vaikka lapsen syntymä onkin aika brutaali tapahtuma, niin meitä se on hionut yhdessä koettuna entistä enemmän yhteen :)
 
Oli iloa!

Ekaa pakersin kaksi päivää, mies jäi töistä kotiin, hieroi, paineli akupisteitä, lämmitti pussia ja ties mitä. Sitten tositoimissa synnärillä lähetin hänet vartiksi kahville kun homma ei edennyt ja 14 minuutin päästä syntyi tyttö. Mies käveli sisään kun vauva oli nostettu syliin, pieni sokki mutta herkkänä henkilönä oli salaa hyvillään ettei nähnyt ponnistusvaihetta.

Toka oli nopeampi tapaus ja mies oli paikalla koko ajan. Tarvitsin vähemmän painelua tensin takia mutta mies oli kuitenkin läsnä tukemassa.

Molempia lapsia on ollut punnitsemassa ym kun minä olen ollut suihkussa ja jäänyt yöksi kanssamme. Onhan kyseessä kuitenkin meidän lapset, ei vain mun, niin kiva että näin on onnistunut:)
 
Mies on ollut mukana molemmissa synnytyksissä. Kaksosten synnytys oli hidas ja pitkä, jolloin miestä kaipasin huomattavasti enemmän. Hän kävi välillä kotonakin nukkumassa, kun ei homma edennyt, vaikka käynnissä olikin. Kolmannen kanssa en ollut oikeastaan edes kiinnostunut, oliko hän salissa vai ei. En antanut miehen koskea minuun, sillä hänen hermostuksensa tuntui siinä heti ja vei minut pois kuplastani. Myös puhe häiritsi minua, käskin myös kätilöiden olla hiljaa ja vain doula sai puhua.. :D
 
Oli iloa. Tylsää ja ankeahaan olis ilman häntä ollut. Oli kiva myös katsoa toisen intoa syntyvästä lapsesta. Lisäksi olisin varmaan nukahtanut ja hukkunut ammeeseen ellei mies olisi kiskonut vähän väliä päätä pois pinnan alta :woot:
 
Ikinä en synnyttäisi yksin! Esikoisen synnytys oli niin ihmeellistä ja uutta ettei siihen osannut itse valmistautua ja valmistella puolisoa, läsnäoloa osaain pyytäää. Lopuissa on ollut mukana doula ja puoliso, jolla on ollut jo synnytystä suunnitellessa aktiivinen rooli. Olen tehnyt miehelle oman synnytystoivelistan, joten hänen on helppo ollut olla tukena.
 
Takaisin
Top