Oletko töissä tai opiskeletko?

Minä olen kotiäitinä vielä edellisistä lapsistani. Työpaikka odottaa minua, kunhan sen hetki koittaa taas. Onko täällä muita pitkään jo kotiäitinä olleita?
 
Mä olen töissä ollut viime syyskuusta asti.
 
Opiskelen ja teen osa-aikais töitä. Koulu todennäköisesti jää kesken ellei saada nopeutettua valmistumusta kahdella kuukaudella.
 
Minä oon määräaikainen ja olen suunnittellut yrityksen perustamista, sen pitäisi alkaa toimimaan nyt kesällä, mut nyt en tiedäkään miten teen. Kai se on pystyyn laitettava kun oon jo niin pitkällä.
 
Töissä olen ollut samassa paikassa jo kohta 10v, saattaavat työkaverit vähän yllättyä, kun kuulevat että olisi vauva tulossa :)
 
Määräaikainen sopimus loppuu kesäkuun lopussa. Syksyn työkuvioista ei vielä tietoa. Jollain tasolla varmaan jatkuu. Olisin valmis tekemään vaikka puolikasta työaikaa.
 
Töissä olen tän raskauden aikana. Heinäkuun alussa tulee 5 vuotta samassa työpaikassa. Työkaverit varmaa osaa jo oottaa näitä uutisia:smiley-angelic006
 
Oon hoitoalalla töissä vakkarina. Työtoverit odottavat innolla vauvauutisia. Osa on tiennyt edellisestä kahdesta keskenmenneestä raskaudesta pakon edessä koska osaan eristyspaikoista ei voi mennä raskausaikana.
 
Yrittäjänä. Onneksi on yrittäjäkollega, johon luotan. Mutta hänelle on kyllä kerrottava ensimmäisten joukossa.
 
Hoitoalalla myös. Aika paljon mietityttää eristys ja lääkkeidenkäsittelyasiat sun muut infektiopotilaat kun esikoista odotan eikä ole aiemmin juuri tarvinnut näitä asioita miettiä
 
Töissä olen, yksityisellä puolella aika nousujohteisessa uraputkessa. Siihenkin täytyy nyt osata asennoitua, että ura jää hetkeksi paussille. Tietenkään työ ja ura eivät millään lailla kilpaile tärkeydessä tämän raskauden kanssa. Tää kiilaa kyllä kaiken muun altaan ja rytinällä <3

Onko teillä muilla tullut vastaan ajatuksia liittyen omaan työuraan, ja miten lasten saaminen vaikuttaa siihen?
 
Joo, mietitytti jo yritysvaiheessa ja vielä enemmän nyt. Perustettiin yritys 3 kk sitten kahden yhtiökumppanin kanssa. Nyt on tuotteen eka testierä tehty ja todettu, että homma toimii. Eli seuraavaksi pitäis löytää eka asiakas/yhteistyökumppani, mikä tarkoittaisi tuotannon kasvattamista ym., mikä olisi siis minun vastuulla. Ja sitten kohta pitääkin kertoa kumppaneille, että meidän tarttee löytää uusi työntekijä ja kouluttaa hänet, koska mulle tulee vauva. Eli meidän täytyy löytää sitä varten rahoitus. Hirvittää jo etukäteen tuo keskustelu..

Eli todella huono ajoitus on, mutta toisaalta en suostunut siirtämään vauvaprojektia myöhemmäksi jo ikänikin takia (kohta 34v). Kumppanit on molemmat miehiä ja heillä on jo lapsia.
 
Tsemppiä tuohon keskusteluun kun siihen joudut:nailbiting:
 
Itse olen ollut kyseisessä työpaikassa 3v. Kaupungin alaisuudessa vakinaisena. Oon ajatellut et ehkä mammaloman jälkeen voisi vain keikkailla ja ehkä hakea jatkokoulutukseen. Työpaikka odottaa jos tai kun haluan palata töihin.
 
Takaisin
Top