Oletko pettynyt ettet ole saanut tyttöä/poikaa?

typescript

typescript

Puuhakas puhuja
Tammiäidit 2020
Moni toivoo raskautuessaan perheeseen joko tyttöä tai poikaa. Oletko kuitenkin ollut harmissasi lapsen sukupuolen myötä?

(Disclaimer: varmasti jokainen meistä on iloinen kuitenkin että 1) saa lapsen ja 2) lapsi on terve, mutta on kuitenkin ihan sallittuja tunteita toivoa tiettyä sukupuolta ja tuntea surun eri tunteita jos toive ei toteudukaan.)
 
Ekassa raskaudessa olin tavallaan pettynyt, kun ultrassa povattiin tyttöä ja sit seuraavassa ultrassa olikin poika. Sit jälkeenpäin sanoin miehelle, että miksi itkettiin sitä harmia, kun toi poika on maailman ihanin pikkuotus. 💙

Kuopus on tyttö ja sanon aina kaikille, että tässä ei ole mitään merkittävää eroa muuten kuin pukeutumisen kanssa. Onhan se kiva pukea tyttöä välillä.

Kuopuksen ultrassa valmistauduin poikaan, kun miehen suvussa on syntynyt vaan yksi tyttö ja 11 poikaa, joten en olisi pettynyt siitä syystä, kun tavallaan asennoiduin poikaan niin vahvasti.

Yritettiin kuopuksen kohdalla vähän niinkuin kokeilumielessä sethlessin metodia, eli sitä millä pitäis saada aikaan tyttö. Toimi meillä, mutta kaikkien kehot ei kuulemma reagoi samalla tavalla kyseiseen metodiin ja ruokavalioon, kun siinä pitää olla tietyt pitoisuudet kehossa aineita.
 
Itseä harmittaa kun lapsiluku on täynnä ja perheestä tulee löytymään kaksi poikaa. Olisin kaivannut tyttöä tasapainottamaan perhettä, myös ympäröivä yhteiskunta vaatimukseen pojille tuntuu niin raskaalta. Oma lapsuus on mennyt ilman äitiä ja sen takia ehkä koen, että olisin voinut korjata omien vanhempien tekemiä virheitä oman lapsen kautta.

Ja kyllä, esikoiseni on maailman ihanin poika, mutta eniten surun tunnetta tulee siitä, etten pääse kokemaan tiettyjä asioita koska en saa tytärtä.
 
Esikoisesta toivoin poikaa ja mutta uskon, ettei tyttökään olisi ollut sinänsä iso pettymys. Ajattelin että ainakin yksi lapsi lisää vielä tulee, niin uusi mahdollisuus. Toinen lapsi tulikin, mutta hän on myös poika, vaikka tällä kertaa toivoin tyttöä. Tässä kohtaa kyllä konkretisoitui harmitus, myönnän itkeneeni ja olleeni vähän murheissani. Tunne onneksi väistyi sitten raskauden edetessä.
 
Mua ei harmittanut kun molemmat lapsoset on tyttöjä. Kyllä sitä kai jossain kohtaa aatteli, että jos olis saanu molempia yhdet mutta nää tyttöset on niin upeita molemmat, ettei tosiaan harmita. Esikoisesta en juurikaan arvannu kumpi tulossa mutta kuopuksesta oli niin vahva tyttöfiilis, että olisin voinut jopa pettyä, jos olis ollukki poika 😅
Meillä on hyvä näin, 2 tyttöä ja lapsiluku täynnä ❤️❤️
 
Kyllä sitä tyttöä on tavallaan toivonut joka kerta, mutta kolme poikaa on. Etenkin viimeisimmässä raskaudessa oli isokin harmitus, koska tää todennäköisesti jää mun viimeiseksi vauvaksi niin uutta mahdollisuutta ei enää tule. Silti kiitollinen ja onnellinen kaikista lapsistani. ❤️
 
Esikoinen on poika ja toisena tuli tyttö, kaitpa siihen olisi voinut lopettaa ja todeta että hyvä tuli. Vauvat ovat kuitenkin todella suloisia, ja olen tyytyväinen että tuli tehtyä sitten tytölle sisko perään ja sitten vielä poika, ja sitten vielä hänellekin veli leikki- ja nujukaveriksi... Toivon ainakin että saman sukupuolen sisarus kävisi leikkikaverista, vai käykö sitten niin että toinen on liian samanlainen ja tulee kiistelyä siitä omasta tilasta. Puolensa siis sisko- ja velipareissakin, kuin sisko-veli -pareissa. Ja sitten tietty meidän vanhempien toiveet. Ainakin minulla on ollut tunne että haluan antaa miehelleni oman pojan, antaa mahdollisuuden kokea myös se puoli vanhemmuudesta. Ehkä vähän vanhentunutta ajattelua tuo että pitäisi miehelle olla poika, mutta minkäpä sitä tunteilleen mahtaa. Ja toisaalta, eiköhän useimmat toivo lasta ihan itsekkäistä syistä, omaksi ilokseen.
 
Muokattu viimeksi:
Mulle tulee aina jotenkin surullinen olo kun luen, että joku haluaisi antaa puolisolle jonkin tietynsukupuolisen lapsen. Sukupuoli määräytyy siittiön X- tai Y-kromosomin mukaan eikä äiti siihen voi mitenkään vaikuttaa. Kaikki munasolut on X-kromosomillisia joten sukupuoli todella riippuu vain siitä mikä siittiö sattuu sen hedelmöittämään.

Voin myöntää että olin lievästi pettynyt, kun sain tietää että odotan poikaa. Pettymys kuitenkin liittyi ihan pinnallisiin asioihin kuten siihen etten voi ostaa prinsessamekkoja (huom, toki poikakin voi niitä haluta ja saa kyllä jos tahtoo), joten se meni kyllä ohi. Jos saadaan vielä seuraava, tyttötoive on ehkä vielä suurempi, koska olisi niin ihana kyllä saada molemmat. Mutta en enää näe sitäkään silti mitenkään huonona vaihtoehtona, että meillä olisikin kaksi poikaa 💙
 
Misa sanoi:
Mulle tulee aina jotenkin surullinen olo kun luen, että joku haluaisi antaa puolisolle jonkin tietynsukupuolisen lapsen. Sukupuoli määräytyy siittiön X- tai Y-kromosomin mukaan eikä äiti siihen voi mitenkään vaikuttaa. Kaikki munasolut on X-kromosomillisia joten sukupuoli todella riippuu vain siitä mikä siittiö sattuu sen hedelmöittämään.
Click to expand...
Toisaalta, todennäköisyys saada tyttö tai poika on hyvin lähellä 50/50 useammilla miehillä. Isompiin sisarusparviin sattuu siten todennäköisemmin molempia. Suurempi ongelma taitaa olla, että jos haluaa vain yhden tai maksimissaan kaksi lasta ja on heidän sukupuolensa suhteen ehdoton.

Ah, ja sitä piti vielä kommentoida noista yhteiskunnan odotuksia pojan suhteen. No saahan niitä toki esittää. Mitä olen pikkupoikia nähnyt niin ei kovin moni heistä ole herkkä näille odotuksille, tuntuvat menevän menojaan lapsuusajan, huolimatta mitä yrität heille opettaa tai poisopettaa. Voihan olla että sitten myöhemmin, lähempänä murrosikää ne yhteiskunnan odotukset konkretisoituvat enemmän. Ja siihenkin lienee paras että antaa lapsen olla sellainen kun on, ettei yritä painostaa muottiin, paremminkin kertoa että hänellä on mielipiteen- ja ajattelunvapaus.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla oli esikoisesta raskausaikana tunne, että odotin tyttöä ja ehkä mielessä kävi joku pettymyksen esiaste, kun ultrassa näkyikin poika. Meillä on toiveissa kaksi lasta, tyttö ja poika tietenkin eli ei sinänsä väliä kumpi tämä ensimmäinen on, mutta jotenkin aloin jo tuosta ultrasta lähtien stressaamaan seuraavaa raskautta, että jos se toinenkin on poika. Kolmas olisi vielä keskusteltavissa - mitä jos se on poika sekin. Luulen, että toisen lapsen sukupuoli olisi alkanut mietityttää vähän myöhemmin, jos esikoinen olisi ollut tyttö ja jotenkin olisi helpompaa hyväksyä itsensä 2-3 tytön kuin pojan äitinä. Mikä on toisaalta vähän hassua, kun en haikaile mitään vaaleanpunaisia prinsessaunelmia ja tämän pienen pojan äitinä on ollut ihan mahtavaa. 🥰
 
Optimistisesti ajatellen, ehkäpä saman sukupuolen sisarukset leikkivät paremmin keskenään. Ei se ole siis huono sekään jos niin sattuu. :smiling-eyes: Ja vaatteiden kierrätys lapselta toiselle on luontevampaa.
 
Bonuslapseni on poika. Puolisoni on muunsukupuolinen. Mulla on vasta yritys käynnissä mutta tiedän jo nyt että en haluaisi toista (cis-hetero-)poikaa, ja se hävettää.

Pukemisesta ei niinkään ole kyse, koska meillä (on ja) tulee olemaan kaikki värit ja vaatteet käytössä joka tapauksessa siihen saakka kunnes lapsella on preferenssi, jolloin keskitytään enemmän siihen mistä hän tykkää. Ennemmin kyse on omista traumoista (kiusaajani ja ahdistelijani ovat olleet poikia), siitä että itse kasvoi kahden tytön perheessä, ja siitä että mua ahdistaa tän yhteiskunnan odotukset miehiä kohtaan ja se toksinen maskuliinisuus. Pelottaa, että omista lapsista (bonus tai ei) tulee sellaisia, kuin minun kiusaajani olivat. Tietysti siltä ei pelasta mikään, se saattaa silti tapahtua.

Mietin jossain kohtaa että pitäisikö sukupuoli jättää yllätykseksi, että saisi tietää vasta sitten kun lapsi on sylissä. Toisaalta pelottaa jättää mahdollinen pettymys synnytykseen, entä jos tulee ppd ja olisi ollut parempi käsitellä tunteet etukäteen? Tällä hetkellä tuntuu turvallisemmalta että saisi tietää ajoissa, jotta ne tunteet olisi mahdollista käydä etukäteen läpi.
 
Muokattu viimeksi:
Ennen raskautumista mulla oli pienenä haaveena saada poika. Ultrassa saatiin "ehkä tyttö" ennustus. En varsinaisesti pettynyt tuolloin, mutta jotakin ajattelua ja käsittelyä piti tehdä omassa mielessä. No synnytyksessä se sitten vasta paljastui, että poika tuli ❤️ hetki oli muutenkin tunteikas, ja lisätunteeksi siihen tuli sitten vielä hämmästynyt riemastus 😄 Poikatoiveeni ehkä kumpuaa siitä, että olen kokenut naisten ja tyttöjen maailman tosi vaikeaksi itse. Pelkään etten osaisi kasvattaa tyttöä pärjäämään tyttöporukoissa ja naisten maailman vaatimusten mukaan, kun en itsekään oikein ole oppinut sitä luontevasti. Pojan kasvatukseen koen että osaan antaa enemmän, ja toivon saavani hänestä avoimen ja kivan tyypin aikaiseksi 😊
 
Minä olen kokenut myös tuon ilon poikalapsesta, kun olen ollut epävarma kyvystäni kasvattaa tyttöä tyttöjen maailmaan. Myöhemmin toki sain tyttöjäkin, toinen heistä on tällainen hyvin klassinen prinsessatyttö, ja toinen edustaa sitten poikatyttöä enemmän - samanlaista kuin olin itsekin joskus. Kummankin olen onnistunut kohtaamaan ja kummankin kanssa on löytynyt sitä yhteistä tekemistä ja ajatusta. Meitä on moneksi, myös poikatyttöni on onnistunut löytämään kavereita vaikka ei klassista tyttötyyppiä edustakaan - jotain mitä en osaisi hänelle opettaa ja mitä hän ei tunnu haluavan oppia. Klassinen tyttöni rakastaa vaatteita, nukkeja, barbeja ja hoivaleikkejä. Poikatyttöni taas tykkää rakentelusta, askartelusta, piirtämisestä, liikunnasta ja roboteista. Kumpaakaan en ole yrittänyt kasvattaa mihinkään tiettyyn suuntaan vaan kumpikin on löytänyt omat juttunsa itse, ja hyvä niin. Lähinnä tarjonnut mahdollisuuksia monenlaisiin leikkeihin ja tekemisiin. Kumpikin on hyvä ja hieno omana itsenään, meistä naisista on moneksi!

Lapset muistuttavat vanhempiaan enemmän ja vähemmän, myös niissä hankalissa luonteenpiirteissä. Mikään ei raivostuta niin paljon kun omat piirteet toisessa ihmisessä! Lapset ovat peili ja matka myös itseen, itsensä hyväksymiseen ja armollisuuteen. Lapset kulkevat omaan suuntaansa, ja tuottavat ihan varmasti pettymyksiä siinä missä ilontunteitakin. Riippuu taas siitä kuinka paljon lapsiin on ladattu odotuksia ja kuinka kapeaan rooliin heitä yrittää taivuttaa. Ihan niin kuin mekin, ollaan varmasti aiheutettu vanhemmillemme harmaita hiuksia ja eikä varmana olla toteltu aina, kasvatusyritykset on otettu lähinnä neuvona jota voi noudattaa tai olla noudattamatta.
 
Esikoinen on poika ja toiveena on saada vielä toinen lapsi. Vähän mietityttää jo oma reaktio jos tulisi toinen poika, sillä jostain syystä toivon myös tytärtä. Toisaalta eihän ole edes varmaa että toista lasta saamme, joten ei pitäisi edes miettiä tällaista.. ja varmasti rakastaisin myös toista poikaa aivan yhtä paljon kuin tytärtä. Mutta luulen, että jos poika tulisi niin kiusaus olisi suurempi yrittää vielä kolmatta lasta.. Mutta jos kolmaskin olisi poika niin tuntuisi hurjalta, että yhtäkkiä perheessä olisi 4 miestä ja minä 🙈 Itse olen aina ajatellut että 2-3 lasta olisi sopiva määrä, mutta miehelle 2 tuntuisi passelilta.
 
Lavendel sanoi:
Mutta luulen, että jos poika tulisi niin kiusaus olisi suurempi yrittää vielä kolmatta lasta..
Click to expand...
Siis mä olin ennen tätä toista ihan varma, että maks. kaksi lasta tähän perheeseen. Mutta nyt tän harmituksen väistymisen myötä oon huomannut miettiväni, että entä jos ei synnytyksen jälkeen miettisi ehkäisyä ja tekisi kolmannen samoilla vauhdeilla, jos _se_ ois vaikka sitten tyttö? Toki kukaan ei sitä tyttöä voi luvata ja lähipiiristä tiedän että on 3.-7. lapsi vasta ollut tyttö 🙈 että en tiedä miten suuri harmitus olisi, jos kolmatta tekisi puhtaasti itsekkäistä syistä ja sekin ilmenisi pettymykseksi.
 
Ensimmäistä lasta odottaessa oletin saavani tytön, ja kun ultrassa kuulin, että tuleekin poika, olin hämmästynyt, ja asiaa piti kyllä käsitellä vähän aikaa. Lähinna siksi, että mietin miten osaan poikaa edes kasvattaa. Toista lasta odottaessa olin sitä mieltä, että esikoinen on niin ihana, että kopio hänestä kiitos, ja keskenään samaa sukupuolta olevat lapset yleensä löytävät helpommin saman sävelen, joten oli jälleen shokki kun toinen olikin tyttö vaikka toinen poika oli tällä kertaa tilattu. Meille olisi siis käynyt ihan hyvin 2 tyttöä tai 2 poikaa, eikä asialla ole loppujen lopuksi mitään väliä. Ja hyvin noilla on yhteinen sävel löytynyt sukupuolista huolimatta.

Minä en ole koskaan tykännyt mekoista, joten aika tarkkaan kyselen lapsilta, mitä he itse haluavat päällensä laittaa. Jos mekkohalu tulee lapselta, niin toki lapsi saa mekon pukea, muuten ei tarvitse. Molemmilla lapsilla on mekkoja vaihtoehtoina, mutta aika harvoin kumpikaan niitä käyttää.
 
Itse petyin ihan vähäsen kun kuulimme että toinen lapsemme on poika. Esikoinen on poika myös ja ihana poitsu onkin, mutta vähän olisin toivonut tyttöä jotenkin periaatteesta koska mielestäni tällä hetkellä meidän lapsiluku tulee näistä kahdesta täyteen. Mielihän voi kyllä muuttua... 🤭
Mutta mutta. Aluksi olin sen himpun verran pettynyt mutta nyt on mielen jo vallannut ilo siitä että reilun vuoden ikäerolla syntyvät veljekset voi olla ne loppuelämän parhaat kaverit toisilleen 🥰 miehellä on monta veljeä ja hän on hellyyttävän innoissaan siitä että kohta on täälläkin "meidän pojat". Hänen ilo on tarttunut nopeasti muhunkin.
 
Joskus nuorempana, teini-ikäisenä, mietin aina, että olisi mukavaa olla tytär. Lähdin sitten vaihtoon Kanadaan, jossa mun host-perheessä oli 3 tytärtä (+ minä), ja meno oli mahtavaa. Mutta samalla tutustuin mun host-äitin siskoon, jolla oli 3 poikaa. Ja millainen äiti. Mä ihailen vieläkin sen tapaa olla äiti. Mutta ehkä siinä oli enemmän kyse sen tyylistä kuin itse lapsista, mutta jäin siitä lähtien miettimään, että ei ois paha toi 3 poikaakaan 😆
 
Meillä on kolme poikaa ja huomaan olevani kateellinen niille joilta löytyy molempia sukupuolia. Viimeksi tänään otti päähän kun puolituttu oli saanut toisen lapsen ja mikäs muukaan kuin tyttö pojan kaveriksi. Lisäksi kaikilla serkuillani (6) joilla on vähintään kaksi lasta on molemmat.
Tämä tytön kaipuu johtuu varmasti osaksi siitä kun esikoisemme, joka kuoli kohtuun oli tyttö. Sen jälkeen olen joka kerta tyttöä toivonut.
 
Takaisin
Top