Oireita

Mä oon tullu mukaan vasta jossain ketjun sivulla 5, melkeen kuukausi sen jälkeen kun plussasin! Kyllä alkuraskaudessa oli helppoa mutta ei mun silti oo ikävä sitä ihan kamalaa tissikipua!! Se oli hirveetä kun ei pystyny mitään tekemään niiden ilmapallojen kanssa!
 
Siellä ketjun alussa on myös Gatusa, joka sai keskenmenon, muistan että olin ihan kauhuissani siitä koska pelkäsin niin paljon että sama osuisi omalle kohdalle. No, vaklasin vähän ja huomasin että Gatusa on juuri plussannut ja on nyt tiukassa tarkkailussa. Toivottavasti menee hyvin!
 
Joku paikka on niin kipiä, en osaa paikantaa ees kunnolla sitä..onko se perse vai lonkat vai alaselkä vai häntäluu:confused: kävely on vaikeeta ja työlästä keikkumista puolelta toiselle.
 
Mulla vihlasee välillä alapäästä niin ett polvet notkahtaa ja pitää hetkeks nojata johonki, sellanen sähköisku!

Joo ja mua naurattaa melkeen kun alussa oli olevinaan niiiiin pahat oireet kun esim. janotti ja nipisteli mahasta ja tuli enemmän finnejä ja välillä särki päätä. Mut mä kuitenki sain polkee pyörällä niin paljo ku halusin ja kävely oli helppoa eikä tietooka supistuksista eli ei ois todellaka ollu mitää valittamista! :)

Nyt ku vaihto petivaatteet sänkyyn nii on ku maratonin olis juossu, happi loppuu ja heikottaa, pitää toipua sohvalla tosta suuresta hommasta.
 
Tarttis varmaan itsekin käydä kurkkimassa alkupuolen jutusteluja kun ei ole tullut mitään päiväkirjaa itse pidettyä. Mä olen kyllä sitä mieltä että olo on puolen välin jälkeen vain parantunut koko ajan. Toki maha tuntuu isolta, happi loppuu ja pierettää mutta sitä alkupuolen 24/7 öllötystä ja palelua en kyllä vaihtaisi tähän.
 
Mie oli koko syksyn todella väsynyt. Tulin töistä kotiin, jonka jälkeen nukuin tai itkin. Voi hyvä luoja! Koko syksyn ja samalla meillä tehtiin remonttia. EI OO IKÄVÄ!
 
En ookkaan raskauden aikana ollu päivääkään "normaalin" pirteä, mutta tämän vuoden puolella pirteämpi huomattavasti kuin syksyllä. Kun Tonttu on syntynyt, odotan että saan energiani takaisin
 
Mulla oli aika helppo alkupuoli, lähinnä nukutti ja janotti koko ajan, mutta ei tää loppukaan pahimmasta päästä oo ollut. Silloin alussa oli kuitenkin henkisesti jotenkin rankempaa. Pelotti ja oli vaikea sopeutua ajatukseen vauvasta, kun ei se ollut mitenkään konkreettinen. Ja pelkäsin että mies tulee katumapäälle, tai itse tulen. Siihen verrattuna on tosi seesteistä.

Mut pakko sanoa, että mun toosa repeää ihan kohta. Oon tehnyt ompeluhommia lattialla jalat levällään, ja häpyliitos on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen levitäkseen lisää. Kohta sieltä mahtuu valtamerilaiva.
 
Mun täytyy sanoa et tää vika kolmannes on musta helpoin. Emmä oireeton tod. ole nytkään, mut nyt tää raskaus on jotenki hallinnassa.
 
Mulle oli fyysisesti kaikkein raskainta sillon rv20-30 kun selkä oli kipeimmillään enkä oikeen nukkunu yhtään ja kävin vielä alkuun töissäkin. Alku oli superhelppoa ja nyt tää loppuaika on ollu fyysisesti ihan ok mut henkisesti oon kyllä ihan riekaleina. Mutta siis supistuksia ja selkäkipua lukuunottamatta mä oon kyllä tainnu oikeesti päästä tosi helpolla näiden oireideni kanssa. Ilman selkäkipua en olis varmasti henkisestikään näin loppu. Se pitkään jatkunu kova kipu oli vaan tosi kuluttavaa!
 
Jos multa kysytää et millanen raskaus ollut niin pitää kyl sanoo että aika raskas, ei mitenkää helppo. Sinne ehkä viikolle 18 oli niin järkkyy pahoinvointia ja huutoyrjöömistä et huhhuh(tehokas dieeti tosin) ja uskomaton väsymys, sit ku laatta ei lentänyt enää 15krt/pv niin päänsäryt tuli jokaviikkoiseksi riesaksi. Tammikuussa oli pari ihan hyvää vkoa kyllä, jaksoin olla muutaman viikon duunissa ja luennoilla. Helmikuussa voimat alko taas loppumaan, kovia päänsärkyjä oli ainakin kahdesti viikossa ja unentarve oli taas korkeella. Sit pikkuhiljaa alko supistelut, vihlonnat alavatsassa ja liitoskivut ja ne nyt jatkuu tähän päivään asti. 3kk raskaudesta ollut lekurin myöntämällä sairauslomalla, ja reilun 1kk "omalla" saikulla ku oon sovitellut duuneja ja koulujuttuja itse et oon selvinnyt jotenkin. Siihen mammaloma päälle niin yli puolethan tässä oltu enemmän tai vähemmän toipilaana...
Nyt pitäis vielä loppu jaksaa, ja tietenkin jaksetaan mut onneks saa kuitenkin vähän maristakin:wink

En mä tätä silti vaihtais mihinkään:Heartpink:Heartpink (mut toivon et aika kultaa muistot ennen joskus tulevaisuudessa olevaa toista raskautta...)
 
Niin se ilmeisesti kultaakin! Kovasti haluasin sen 3-4 lasta (aina niin puhunu), mutta on tää ollu niin raskasta aikaa. Mie siis luotan siihen et aika kultaa
 
Mä oon päässyt jotenkin tosi helpolla tässä raskaudessa. Alussa oli yleensä öiden jälkeen pahoinvointia, mikä johtu siit ettei ollut syönyt pitkään aikaan ja alussa nenästä vuosi usein verta. Maha on toiminut hyvin (liiankin hyvin) koko raskauden ajan. Nyt vasta ihan tällä vikalla kolmanneksella on tullut liitoskivut, alapääkivut, närästys ja järkyttävä väsymys sekä malttamattomuus. Oon niin helpol päässyt, että voin sanoo et tää raskaus on ollut suurimmaks osaks ihan kivaa.
 
Mulla oikeen puoleinen lonkka on löysällä. Ihan yhtäkkiä jossain asennossa meinaa jalka lähteä alta, se on villi fiilis...
 
Mulle oli alku henkisesti rankin, taistelin päätäni vastaan, aattelin, että kohta oon jättimahanen,ruma,levähtänyt
ja raskausarpia täynnä enkä voi tehdä mitään, kiukuttelin miehelle kokoajan ja mietin, että onko musta edes koko hommaan!

Mutta täällä ollaan 36+3, söpönä pienen massun kaa ilman yhtäkää arpea ja fyysisesti hyvässä kunnosa :) jopa välillä ylpeänä raskaudesta! tosin oon jo miettiny, että jos ja kun laskettuun aikaan mennessä ei tapahdu mitään romahdan varmaa uudestaa henkisesti ja poraan ja kiukuttelen kokoajan, joten luontoäiti ÄLÄ JUMANKAUTA PÄÄSTÄ MUA SINNE RV 42 ASTI :D !!!
 
Mä pelkään edelleen joka päivä kattoo mun mahaa kun odotan sitä että ne arvet ilmestyy sinne vielä...toivottavasti ei ilmesty!
 
En tiedä kultasiko aika muistot, mutta muistin esikoisen raskausajan hirveänä ja tämä raskaus on tuntunut vielä hirveämmältä!
Nää loppuraskauden vaivat on silti pientä verrattuna oksentamiseen jota kesti viikolle 20. Esikoisesta viikolle 18.

Jotenkin uskottelin itselleni esikoisen jälkeen, että toinen raskaus on yleensä helpompi... Ei sitten ollut... En ole nauttinut päivästäkään.

Mä myönnän, vihaan raskautta ja oon niin onnellinen että tää loppuu. vaihtaisin nää päivät, mutta mahan sisällä olevaa kääröä en!
 
Täytyy tunnustaa kans et vihaan tätä raskaana olemista..tää on ollu yhtä helvettiä puolesta välistä asti kaikkine ongelmineen. Jos tää toinen puoli ois ollu yhtä helppoo kun alkupuoli, niin mikäs tässä ollessa olisi.. On tietty nyt viimeaikoina ollu hyviäkin päiviä, et oon vähän pystyny tästä raskaudesta nauttiin, mut ei tästä silti kauheen hyvät muistot tuu jäämään. Vauvaa kyllä rakastan yli kaiken, enkä kuitenkaan kadu raskautta. Niin kauan mä oon tätä lasta halunnut, et on se varmasti tän kaiken kärsimyksen arvoista, mut voi olla että en enää toista kertaa uskalla tähän touhuun ryhtyä, kun sen verran rankkaa/pelottavaa tää on ollut. :( Surettaa oikein kun on tätä toivonut niin monta vuotta ja kun mä en ees kovin helpolla raskaaks tuu, niin sit on niin vaikeeta tää.. Sisko sano mulle et nauti kun saat kokea koko raskauden, mutta kyllä oon vähän kateellinen sille, kun se ei tienny ees olevansa raskaana ku vasta pari kuukautta ennen laskettua aikaa ja poika synty kuukaude etuajassa, niin ei se kerenny olla ku kuukauden tietosesti raskaana.. ymmärrän kyl senkin et se ois halunnu kokea sen raskauden kunnolla, mut pääsi ainaki helpolla.
 
Huh huh, mun on vaikea kuvitella, miltä tuntuisi saada tietää raskaudesta vasta kuukautta tai kahta ennen lapsen syntymää. Oon oikeasti tarvinnut koko tän ajan vaivoineen siihen, että ajatus omasta äitiydestä on kypsynyt. Tunnen olevani aika eri ihminen kuin viime kesänä, aikuisempi. Varmasti sitä sopeutuisi yllätysvauvaankin, mutta alku voisi olla aikamoista henkistä myllerrystä.
 
mä en kyllä oo ikinä ymmärtäny noita kun ei oo tienny olevansa raskaana, siis eikö oo muka ollu yhen yhtä oiretta, mitkä olis ihmetyttäny ja vieny gynelle/lääkärille? Menkkojen poisjäänti, mahan kasvu(ellei sit oo reippaasti ylipainonen niin ehkä se ei näy), vauvan liikkeet! Kaikki kai liikkeitä tuntee edes välillä vaikka olis miten rauhallinen vauva....
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top