Oireita

Mius on kyl ennustajan vikaa.. Viimeks kysyin, et onkoha Neil Armstrong elossa vielä, no nukahin ja tunti sen jälkee, mies oli lukenut IS:stä, et Neil on kuollu. Olipa jäätävä aamulla herätä ja kuulla.. :eek:
 
Tähän saakka olen nauttinut pitkistä, lähes 12h yöunista. Nyt ne taitavat olla historiaa?! Ärsyttää heräillä vähän väliä ja sitten ei saa unta.. täytyy yöllä 03.00 aikaan foorumilla käydä lukemassa jos olisi tullut uusia kirjoituksia ym nettisurffausta. Haluan pitkät yöunet takaisin!
 
Nyt alkaa olla olo, että syntyis jo. Oltiin eilen illalla leffassa, kun kaveri päätti oikein tosissaan aloittaa päänasettelun oikeaan koloonsa. Käänsi pyllyn aivan suoraan ylöspäin niin etten meinannut henkeä saada, kun painoi niin palleaan. Hoin itselleni mentaalimantrana, että silmät ja suu auki, silmät ja suu auki - en ole koskaan pyörtynyt, mutta hetkittäin alkaa olla aavistus, miltä se saattaisi tuntua.

Kotona tuli sitten pari napakkaa supistusta ja niiden perään aivan tolkutonta mahanahan alaista riehumista. Uni tuli ja armahti vasta joskus puoli kolmen aikaan. Nyt kun oon viikon verran enempi tai vähempi valvonut, alkaa olla aika toispuoleinen olo. Vessassa pitää käydä vähintään tunnin välein, päätä särkee, tissit kutiaa öisin aivan vimmana (oon raapinut kannut jo aivan raidallisiksi), lapsen möyrintä tekee tosi huonoa ja sattuukin...

Oon siis ihan poikki, aivan tööt. Jos meen pitkäkseni, poika potkii herkeämättä. Jos ei potki, pissattaa. Jos ei pissata, oksettaa. Tätäkö pitää vielä kuukausi jaksaa?
 
Maha ihan löysällä.. Eikös maha tyhjene ennen synnytystä? Jännät paikat, mut mies kyl on kans synnyttämää lähös iha oneissaan... Jospa se Pegorion ois aiheuttan riplat. :confused:Äsken oli kyl kaks aika kivuliast suppariaki ennen wc:tä... JÄNNÄÄÄ! Oon kyl iha valmist kauraa kyl muutenni, ainaki taas TÄNÄÄN. Huomenna varmaa taas panikoin, et tulee liia nopeeta.. Eiku seurailee tilannetta, mut tänää jos sattus ni tänään ois iha jees pvä :)
 
En vois ajatellakaan enää istuvani jossain paria tuntia putkeen. Esimerkiksi just toi Arethan leffateatteri. Koko ajan jotain: jano, vessahätä, huono asento...
 
Mullakin oli koko yö taas niitä supistuksia, mut ei vieläkään ! Sairaalaan soittelin ja kyselin et joko mä nyt tuun kun toinen yö putkeen ja edelleen kipeitä :confused: Ni sano vaan et oottele sillä joskus ne vaan uhittelee muutamia päiviä putkeen ja sit loppuu taas viikoks supistelut. :confused: Ei jumalavita tarttis uhitella ! Tulis nyt jo perkele ! Kaks yötä tullu valvottua kun tekee niin perkeleen kipeetä ja sit ku päätän et nyt riitti soitan ja lähen ni padam ! En mä tuukkaa äiti ja kaikki loppuu ku seinään :mad: Mä kyl toivon et ultras huomen toteis jotain et tää synnytys homma ois jo lähellä. Ei tällästä vehtaamista kukaan kestä !
 
No en mäkään pystynyt istumaan, vehtasin koko ajan ja muutamaan kertaan katsoin kelloakin, että loppuis jo. Ja leffa oli oikeasti hyvä, ihan harmittaa oman olotilan hankaluus.

Aion kyllä sitkeästi käydä leffoissa vielä. Studio Ghiblin Tuuli nousee pitää nähdä ennen laitokselle menoa, oli olo mikä hyvänsä!
 
Onneks meil on kotona leffateatteri eli toi 55 tuumanen näyttö! Mut nyt minuu vähä huolestuttaa parin viikon päästä ku pitäis lähtä keikalle. Pitää varmaan nukkua puoli päivää ja vetää litra kahvia ennen keikkaa, paitsi et sit tulee vessahätä... Hohhoijaa
 
Juu myöki ollaa panostettu toho telkkarin kokoon ja kotiteatterisarjoihin, ollaan nii mukavuuden halusia, ettei leffapenkit houkuta.. :D
 
Tunteet on kovin herkällä täälläkin. Pienimmästäkin asiasta tekee mieli valittaa ja itkettää helposti. Jotenki ei haluais itkeskellä, kun tuo pikkunen on tuolla masussa viel. Päätin, että en valita miehen tekemisistä viikkoon mitään, koska tiiän et se on ihan turhaa.
Masu on edelleen löysällä :(
 
Mulla on myös tuo haarojen hikoominen ihan hirveetä. Ei siihen auta mitkään vuokkoset, kun oon reisiä myöten hiestä märkä.
 
Vauva painaa ihanasti johonkin hermoihin, kun en meinaa saada jalkojani tottelemaan ja kahdesti lähtent jalka alta tänään.. Pitäsköhän pyytää huomenna äitipolilta rollaattori?!
 
mie mietin itelleni nosturia ku alkaa maha olla nii iso, että.. ei pääse koht sängyst ylös
 
Mulla tulee varsinkin iltaisin sellaisia yksittäisiä vähän kipeitä supistuksia. Kestää jonkun aikaa, mutta ku mä unohdan hengittää. Se kipu jotenkin lamaa mut vaikka nopeamminhan se supistus menisi ohi, jos pystyis rentoutumaan.
Kauhulla odotan niitä oikeita supistuskipuja... :eek:
 
Mä tajusin eilen illalla, ettei nyt ole kaikki ihan kunnossa. Sormet ja varpaat ovat niin turvoksissa, etten saa niitä kunnolla taipumaan, silmissä vilisee kirkkaita palloja jos vähän äkkisemmin nousen seisomaan tai kumartelen ja henkeä ahdistaa normaalia enemmän. Onneksi seuraava neuvolalääkäriaika on jo alkuviikosta! Tässä kuitenkin kotona ollaan, yritän vähän lepäillä ja toivon ettei tämä ole mitään raskausmyrkytystä :sad001.

Sitten kun en tee mitään ehdin ajattelemaan kaikkea turhaakin, eikä sekään ole kivaa. Päivän tähtihetkeksi nousi omien kynsien lakkaaminen. En ole sitäkään hetkeen taas tehnyt, mutta nyt tajusin että kohtahan nämä kynnet on lyhennettävä joka tapauksessa ja viimeisiä hetkiä viedään tällä tutulla tavalla. Mun työ on sellaista, että saan olla huoliteltuna ja laitettuna, jos haluan - ja minähän olen aina halunnut! Nyt jotenkin tämä turvotusällötys ja kauniista kropasta luopuminen on ollut henkisesti aika rankkaa viime aikoina ja halusin tehdä jotain itselleni. Siis kynnet - ne ei ainakaan ole turvoksissa! Mahassa alkoi tietenkin aika rumba kesken operaation, joten aivan suoraa viivaa ei tullut missään sormessa, mutta pääasia on että jotain piristävää sain tähän päivään!
 

Liitteet

  • IMAG0226 copy.jpg
    IMAG0226 copy.jpg
    872.3 KB · Katsottu: 21
Mieleni tekee vaan itkeä! Ja vielä vähän itkeä!

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Lyyti, mulla oli tänään 6 pitkää tuntia ihan sama itkuolo, sit yhtäkkiä aloin saamaan kamalia naurukohtauksia pari tuntia :D Pikkasen heittää joo mielialat täällä..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Itkufiilarit on kyllä käsittämättömiä. Tunnustan potevani niitä välillä: kaikki on vaikeaa, mikään ei suju, mies ei ymmärrä, ulkona on vääränlainen sää, oon kauhean kokoinen ja muotoinen ja näköinen, ruoka on pahaa ja syön silti... Järkeviä syitä riittää, kunhan saa vollottaa sellaista itsesäälistä volinaa.
 
Takaisin
Top