Oireita

Tokaa oottaessa yks lääkäri oli ihan hämmästynyt ja epäuskoinen yhtenä kappaleena olostani, kun neuvolatäti konsultoi tältä uusia ohjeita mun raskausmyrkytysoireisiin liittyen. Hän oli ollut vahvasti sitä mieltä hänen vastaanotollaan käydessäni edellisellä viikolla, että synnytän ihan päivän parin sisällä, kun paikat oli 3cm auki ja supistuksia tuli päivittäin ja hää vielä teki pyöräytykset siellä kohdunsuulla.

No enhän mä mitään synnyttänyt, vaikka "vahvat oireet" oli päällä koko ajan ja paikat hyvin hollilla.

Viimeks, kun meni viikolla yli lasketusta ajasta, niin sisko yritti saada mua lähtemään synnärille LA:n tienoilla, et "meet vaan valittaa vähän kipuja, oot kuitenki jo useamman sentin auki, kyl ne puhkasee kalvot ja saat synnyttää".

Se oottelu, jännittäminen ja malttamattomuus on ihan kivaa aikaa. Ja nyt kun todennäkösesti viimeistä lasta ootan, niin haluan ottaa näistä hetkistä kaiken irti. En toivottavasti koskaan enää oo raskaana, mutta toisaalta se on hieman haikeaakin. On tää niin ainutlaatuista kuitenkin ja jännää, vaikka tähän liittyy paljon epämukavuusalueella roikkumista. (Mut sellasta se on vauvankin kanssa.)
 
Lenkkeily se vasta mukavaa onkin kun tuntuu että vessassa sais asua :\ Ja silti tuntuu että on ihana käydä muuten vain käppäsemässä...
Ja itsellä lähinnä "vaisto" sanoo että syntyy ennen laskettua, mutta sitten taas esikoisesta ajattelin että syntyy paaljon lasketun jälkeen mutta tulikin ennen, et meniskö ny tuntemukset ristiin? :D
 
Luulen, että toi ennenaikaisen synnytyksen odottaminen jotenkin kuuluu asiaan. Se tavallaan valmistaa synnytykseen. Tulee tunne, että on jo niin kyllästynyt odottamiseen, ettei synnytyskään enää pelota. Siihen mukaan vielä loppuraskauden tukaluus, niin oikein odottaa synnytystä!
Musta on ollut ihana huomata kuinka kropassa todellakin on alkanut tapahtumaan näinä viikkoina muutoksia. Maha laskeutuu, vauvan liikkeet muuttuneet, supistukset erilaisia, kivut tuntuu eripaikoissa... Kokoajan kroppa valmistautuu tulevaan.
Mulla on vielä niin paljon hommia, ettei täs vielä ehdi synnyttää! :)
 
Mie tulin 1 kk ennen laskettua, sisko 2 kk..
Kyllä sen vaan tuntee, jos suppareita tulee :D Ja mulla kun yksi lähtenyt hitaasti käyntiin rv 38+4 niin kyllä mie silloinkin jo tunsin kun niitä suppareita ja selkäpolttoja tuli että kohta lähdetään ja 2 päivää tosta syntyi ;)
Tottakai kohtu vielä nyt harjoittelee ja joillain voi mennä yli :) Voi tulla vääriä hälytyksiä..
2 viikon päästä selviää tilanne enemmän ja näkee onko toi sattuva seksi tehnyt jotain kohdunsuulle, kuten aiemmin valitin että seksi polttaa kohdunsuuta vaikka on liukkarit ja muut..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Vatsa on ollu löysällä tässä pari päivää. Lasken oireeksi, koska normaalisti kärsin ummetuksesta. Lonkkaa särkee öisin ja pidempien kävelyjen jälkeen. Jos syö liikaa namia (pullaa tms) on tosi tukala olo. Muuten olo on varsin hyvä. :)
 
Mulla tyhjeni koko suolisto viime yönä ja siihen päälle iski vielä ihan järkyttävä närästys ekaa kertaa koko elämässä. Siinä yöllä 3 tuntia valvoessa kävi mieles etten olis oikeesti halunnutkaan nukkua. o_O Pitää varmaan jutella ton Nukkumatin kanssa tästä nukkumisjutuista.:wink
 
Mä oon taas niin tukkoinen ettei mitkään tavallisetkaan askareet meinaa luonnistaa; koko ajan hengästyttää ihan hulluna vaikka vaan kävelis hitaasti lyhyen matkaa. Rappusten käveleminen on ihan tuskaa, hengitys tasaantuu tosi hitaasti. Ja yritä siinä nukkua ku tunnet että oma leposyke on ainakin 100!
Meillä alkaa kohta pikkusen kanssa olemaan samaa luokkaa toi syke, sen on pudonnu sellaseen 125-135 paitsi kun alkaa riekkumaan, silloin se nousee aika vinhasti :).
Pakko nykiä itseään liikkeelle vaikka vaikeeta on, muuten ei jaksa kohta mitään (esim. synnyttää).
 
Kiitos, tule rv 38 jo!
Ihanaa kun pampula on alkanut liikkumaan kunnolla, mutten mie ole nukkunut tän pöpön takia 4 yöhön.

Seuraava yö pakko nukkua erillään miehestä ku mie humppaan :/




Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Menin nukkumaan puolitaöin. Heräsin puoli yksi, kolmelta, neljältä, viideltä ja herätyskelloon puoli seitsemältä. Luonto opettaa, että kohta et nuku enää tän pidempiä pätkiä...
 
Eilen supisteli monen tunnin ajan niin et tuntu oikeella puolen selässäki..ja maha on tuntunu jotenki erilaiselta.. Tänään sit vessas pyyhkies papru jäi vaaleenpunaseks. Mahtokohan supistukset aiheuttaa jo jotaki tuol, kun viikko sit oli paikat kuitenki visusti kiinni. Huomena onneks tulee 34 viikkoo täyteen.. Seuraava ultraki on vasta viikon päästä..
 
Kannattaa varmaan Suski mainita tuosta jos sulla ei aiemmin oo moista ollu, mut mulla kyl valkovuotoki on useesti sellasta punertavaa. Viime viikonloppuna alko kyl sit tulla verta runsaammin, mut se ero oli melko huomattava siihen punertavaan vuotoon.
Mulla siis ei liity supistuksiin se, mutta en kyl tiedä mihin sitten...
 
Limakalvotkin voi olla niin verevät, että mikä tahansa lihaskouristelu voi rikkoa pieniä verisuonia, ja se on harmitonta. Mulla on ollut vaaleanpunaista vuotoa pariin otteeseen orgasmin jälkeen, eikä äitiyspolia ole huolettanut. Jos orgasmilla saa pintaverisuonet rikki, varmaan supistuksillakin? Mutta sulla on Suski tietty monenlaisia vaiheita takana, joten ehkä sun kannattaa raportoida tollasista erityisen herkästi?
 
Joo ei käy kieltäminen että odottaa jo et pääsee tositoimiin! Mulle tämä toka on vika raskaus, eli kaksi riittää kiitos :) Pitäis vissiin yrittää nauttia vielä mut peräpukamat, suonikohjut, ummetus, närästys ja yleensäkin itsensä valaaksi tunteminen vie vähän odotuksesta intoa ;) Synnytyskin välillä jännittää, mut silti bring it on!! :D
 
Suski, varmaan supistuksista ja sulla on ollut noita vuotoja jo useampia. Otahan taas iisisti ja jos tulee punasempaa, niin soitat heti synnärille!
 
Muuttuhan se vuoto sit iha vereks ja tayssiin soitin sitte..varmuuden vuoks kävin siellä näytillä. Kaikki kuitenki hyvin japaikat kiinni.. ei vaan pystytä sanoon mistä tällä kertaa vuoto johtu, kun istukka kunnossa kuitenki. Nyt sitte taas kerran vaan lepoo ja lepoo. Tää mun kroppa vaan näköjään tykkää vuodella huvikseen.
 
Koko ajan tuntuu että happi loppuu ja makuulla ollessa on niin kuin kaikki valahtais kurkkuun eikä siks saa henkee :sad001 ei kiva tunne lainkaan!
 
Hyvä Suski88, että kaikki kunnossa vuodosta huolimatta.

Tuli viimeaikaiset öiset oireet juuri mieleeni. Viime yönäkin jalat puutui monta kertaa ja käsivarressa on ollut jo pidemmän aikaa puudutusoireita. Ihmettelempä mistä tuo johtuu.
Kivuttomia supistuksia tulee useimmiten työpäivän jälkeen, kun menen sohvalle lepäämään. Makuuasento ja kääntyminen aiheuttaa noita. Supistukset on monesti sellaisia, että tunnen jännää voimakasta purustusta keuhkojen kohdalla käsivarsissa ja kaulalla. Ne ei kuitenkaan varsinaisesti satu. Kokeeko joku muu supistukset muutenkin, kun mahan tienoolla?
Lisään vielä, että nyt mennään 31+5
 
Käsien puutuminen on normaalia, sano äippäpolin lääkäri viimeks miulle vaikken kysynyt siitä ja onneks sano ko miulla itellä on kans käsien puutumist ranteest sormiin päi. Se oli joku rannekanavan oireyhtymä mikä on raskausaikana yleistä. Sillle ei oo hoitoa, mutta jos se vaivaa pahasti niin voidaan laittaa lasta käteen yöks mikä helpottaa puutumista.
 
Kuulemma siihen verenvuotoon ei useesti mitään syytä oikein löydykään, mut mulla oli sen verta höveli lääkäri ettei edes lepoa kehottanu. Ni enpä oo pahemmin levänny...
Mun maha tuntuu tosi isolta ja hankalalta! Melkein koko ajan pikkunen painautuneena ihan tohon vatsanahkaan kiinni ja tuntuu et se tipahtaa siit kohta ulos ku niin nojailee! Ja jos nyt erehtyy hiukan tiukemman takin laittamaan tai johonkin nojaamaan niin johan se riemu alkaa... Ihana kyllä et toinen on niin "kommunikoiva" mutta tuntuu ettei nahka kohta veny tarpeeks!
 
Takaisin
Top