Oireet

Kiitos❤️

Soitin tänään siis ensin neuvolaan, sitten terveysasemalle ja sitten kolmesti naistenklinikalle. Ensin naistenklinikalla sanottiin 1g panadolia ja tsemppiä. Toisella soitolla sanottiin 800mg buranaa ja tsemppiä. Kolmannella kerralla sanoin ettei vieläkään auta enkä kestä kipua ja sanoivat vihdoin että tervetuloa. Kävin siellä äsken, otettiin verikokeet, virtsakokeet ja ultra. Kaikki hyvin ultrassa ja verikokeissa❤️ vielä odotellaan viimeisiä tuloksia, mutta siellä meidän pieni oli oikeassa kohdassa ja koko vastasi 5+5 (tähän asti luultu 6+0). Niin suuri helpotus tuli tästä itselle, sillä en ollut alunperin menossa varhaisultraan. Nyt saatiin vahvistus että siellä on joku❤️
Ilmeisesti hirveiden vatsakipujen syyksi arvellaan suolistoperäistä syytä, eikä mitään raskauteen liittyvää. Onneksi❤️ ollaan niin helpottuneita❤️
Ihanaa että kaikki hyvin!
Mulla on ollut sappi/suolistoepäily kipujen suhteen vähän synnytyksen jälkeen. Soitettiin ambulanssi ja siinä sit kipu helpottui just kun tulivat. Kohtaukset loppui kun synnytyksestä vuosi enkö koskaan selvittänyt kunnolla mitä oli. Lääkäri veikkasi sappikipuja ja sappivaivat on raskaana melko yleisiä, niin sillä nyt kauhulla ootan miten käy.
 
Eilen varhaisultrassa huolissani puhuin mun parista vuoto kerrasta, jossa oli rusehtavia vuotoa tullut pyyhkimiseen yhteydessä ja kerran vähän alushousuihinkin. Sitten ultrattaessa ihanasti kätilö näytti kuinka vauvalla oli kaikki hyvin ja osoitti paria vanhaa hematoomaa mitkä viekö oli nähtävissä kohdussa. Ja nämäkin voi tulla vielä samankaltaisena vuotena ulos kohdun kasvaessa ☺️ eli voi jatkossakin tulla hieman samankaltaista vuotoa.

Eli vuotojen takana voi olla näinkin harmiton asia ☺️ omaa sydäntä tämä tieto rauhoitti paljon.
 
Tänään ensimmäistä kertaa 1,5 viikkoon herätessä ei ollut tosi huono olo, ja tottakai heti huolestuin että onko kaikki hyvin 🫢 nyt päivän mittaan se kyllä hiipinyt takaisin mutta ei niin voimakkaana mitä vaikka eilen. Oltiin pidennetty viikonloppu reissussa ja luulen että se vähän verotti oloa ja jaksamista ti-ke, molempina päivinä olin lähes toimintakyvytön aamusta pitkälle iltapäivään ja illasta vielä kauhea väsymys. Kunpa vointi pysyis nyt tämmösenä suht ok mahdollisimman pitkään, niin paljon reissuja ja juhlia tiedossa eikä mitään haluais tietenkään jättää välistä, toivotaan ettei tarvikaan!
 
Huomasin et muillakin on nukkumattomuutta heti plussasta, no hep, niin täälläkin. Hyvin jaksaa päivät sit taaperon kanssa touhuta 😐😴😴 myös huono olo on ollut jo monta päivää läsnä 🥹
Jotenkin kummasti sitä jaksaa töissä ja illat lasten kanssa, vaikka tunnin välein viime yönäkin heräilin 🙈 suurinpiirtein joka kolmas yö nukun kun tukki 🤦🏼‍♀️
 
Rv 5+0
Kai se on pakko myöntää, että väsyttää enemmän. 🥱

Tänään oli menkkajomoa aamupäivällä sen verran, että piti muutamasti käydä suoja tarkistamassa, mutta ei valkovuotoa kummempaa.
 
Huh miten nopeasti oireet voikaan muuttua 🫣 tähän asti on ajoittain ollut vain lievää etovaa oloa, mutta tänään aamulla on kyllä ollut tosi huono olo. Pelkkä jääkaapin avaaminen sai yökkäysrefleksin aikaan, etenkin maitotuotteet on nyt jotenkin tosi paha juttu edes ajatuksen tasolla. Hirveä nälkä olisi, mutta kun mitään ei oikein tee mieli. Onneksi taapero nukkuu vielä niin tässä saa hetken yrittää keräillä itseään päivän leikkeihin 😵‍💫
 
Tsemppiä kovasti🫣🙏 täällä taas etova olo loistaa eilisillasta asti poissaolollaan. Onpas outoa. Kunhan ei mitään huonoa ennakoisi nyt. Tänään on kuukautisten "alkupäivä"
 
Ihan järkyttävää satunnaisesti tää valkovuodon määrä😵 eilenkin kun kävelin niin tunsin että jotain holahti kunnolla housuun, tottakai eka ajatus oli et noni, verta, tää oli tässä mut ei kun valkovuotoa🫣 säikyttää kyllä😂
 
@Untuvapilvi Täällä kans täysin oireeton aamu, kun eilen koko päivän kurkussa tuntu närästys ja välillä muljahti alavatsalla.
Yrittäny saada omaan päähän taottua, että varmasti on ihan normaalia myös oireettomuus.
 
Ihan järkyttävää satunnaisesti tää valkovuodon määrä😵 eilenkin kun kävelin niin tunsin että jotain holahti kunnolla housuun, tottakai eka ajatus oli et noni, verta, tää oli tässä mut ei kun valkovuotoa🫣 säikyttää kyllä
Joo saman oon itekki huomannu 😂 Saa ihan välillä säikähtää, mutta nyt oon päättäny muuttaa ajatuksen että ajattelen ekana tuntemuksen olevan valkovuotoa eikä veristä.
 
Ihan järkyttävää satunnaisesti tää valkovuodon määrä😵 eilenkin kun kävelin niin tunsin että jotain holahti kunnolla housuun, tottakai eka ajatus oli et noni, verta, tää oli tässä mut ei kun valkovuotoa🫣 säikyttää kyllä😂
Mulla oli iltatähden odotuksessa alusta loppuun niin paljon valkovuotoa, etten voinut olla ollenkaan ilman pikkuhousunsuojaa. Ja samalta vaikuttaa tämänkin alku.
 
Eilen jo piti oireisiin mainita myös öiset vessareissut, eli pissalle pitää nousta jo vuorokauden ekoilla tunneilla. Tähän vaikuttaa varmasti myös se, että öisin tulee hörpittyä aiempaa enemmän vettä, kun suuta kuivaa niin paljon. Nännit on päivä päivältä aremmat. :Collision Symbol::Collision Symbol:
Tänä aamuna myös kyökkäytti, kun yskin kuivaa kurkkua. Sen isompaa etomista ei ole toistaiseksi ollut. Pahoinvointi ei ole ollut minulla koskaan merkittävä raskausoire.

Jokaista oiretta hellin ja vaalin. :red-heart:
 
Valkovuoto oli ehkä eka oire mistä tuli fiilis olisko natsannu. Ei kuivunu paikat oviksen jälkeen. Tänään 7+2. Kahvi tökkii. Rintoja aristaa ja vähän turvonneet. Se pahin vatsanturvotus helpottanu.Iltapäivästä ollu vähän etovaa oloa. Väsyttää päivällä mut sit ku pitäs nukkumaan mennä niin piristyy 🙄
 
Meillä oli pakastesiirto ja 6 päivää siirrosta tuli hyvin pientä verenvuotoa vessakäynnin yhteydessä, kesti vajaan päivän ja samanlaista tuli viikon kuluttua. Nyt lähinnä vatsan ja lantion seudulla kaikenlaisia jomotuksia ja vihlomisia + vatsaa turvottaa aika paljon. Eilen oli myös sellainen metallinmaku suussa, vähän etovaa oloa ja päiväväsymystä ollut. Jännä seurata, miten etenee 🙂
 
Seilaako muilla oireet? Muutaman päivän ollu nännit aika kipeät, mutta nyt ei enää juurikaan🤔 tissit on kyllä edelleen turvonneet, mutta toivottavasti ei enteile pahaa muuten🫣
 
Seilaako muilla oireet? Muutaman päivän ollu nännit aika kipeät, mutta nyt ei enää juurikaan🤔 tissit on kyllä edelleen turvonneet, mutta toivottavasti ei enteile pahaa muuten🫣
Ainakin täällä on seilannut eri oireet. Välillä on rinnat kipeät ja sitten on päiviä, kun kaikki tuntuu ihan normaalilta. Samaten käy muille raskausoireille.
Pahoinvointi vaihtelee päivittäin, mutta sen oon linkittänyt väsymyksen kanssa samaan. Mikäli taapero valvottaa yöllä, on seuraava päivä pahoinvoinnin kanssa huonompi.
 
No hyvä kuulla! Olin jo manaamassa keskenmenoa🫠😂
 
Takaisin
Top