Oireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Alba1
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla alkoi eilen illalla pahoinvointi, onneksi lievänä oksettavana olona vain. Nyt se tuntuu jääneen päälle tosin. Huomaan ajattelevani ruokaa lähes koko ajan, haaveilen milloin mistäkin höyryävistä aterioista, mutta ruoan näkeminen ja valmistaminen vähän etoo. Syödessä kuitenkin maistuu 😅

Nännit on edelleen arat ja usein seisomaan noustessa vihlaisee kunnolla alavatsassa.
 
Mulla tuli tänään kesken työpäivän selkeä metallin maku suuhun, ja tovi sen jälkeen myös kevyttä etomista. Nytkin kun söin, niin on hieman etova olo. Sylkirauhaset erittää paljon sylkeä miltei koko ajan, vaikka ei just sillon etoisi/maistuisikaan metallilta. Omien arvausten mukaan viikot nyt 4+4.
 
Huomasin eilen ja tänään aivan selvästi aiempaa enemmän jopa kuumotusta rinnoissa. Arkuus on nyt mielestäni lisääntynyt, vaikka voihan se olla kuvitteluakin. Lisäksi kävin illalla reippaalla tunnin kävelyllä ja sen jälkeen hoksasin huonon olon ja turvotuksen/paineen tunteen alavatsalla. Jospa vauvalla olisi kuitenkin kaikki hyvin. Onhan nämä eka viikot kyllä piinaavia 🥺
 
Tää on ollu ihan kummallinen alkutaival sikäli, et tunsin n. 5pv yhdynnän jälkeen, että nyt taisin tulla raskaaksi. Joku naisen vaisto vain.
Vuoden vaihteen jälkeen rinnat tuntui poikkeavan pehmosilta ja aroilta, sekä huomattava turvotus, mikä mun mielestä nyt eilisen aikana alkanut hellittää. :-)
Kai keho ja mieli toimii yhteen, kun oon alkanut tuntea pitkästä aikaa kunnolla nälkää ja himoinnut ravitsevaa ruokaa. :D Ja väsymys on piinaavaa!

Laskujeni mukaan rv 4+0, joten aika näyttää...
 
Nyt ollut öisin heräämistä aamuyöstä. Joskus saan taas nukahdettua. Viime yönä en tosin meinannut edes saada unta... Puolen yön maissa tuli sellainen 5-10 min kestänyt aika kova (mulla yleensä tosi lievät menkkatuntemukset, joten tämmöstä en ole ennen kokenut) menkkamainen jomotus/kivistys. Oli myös huono olo sen ajan. Meni onneksi ohi. Metallin maku/pahoinvointi pysynyt poissa, paitsi että kevyttä etomista hetkittäin.

Ja niin, 4+6.
 
Muokattu viimeksi:
Eka oksennus tänään aamulla, 5+6 😖 pahoinvointi jatkunut sen jälkeenkin ja vaikea keksiä mitä tekis mieli. Onneks edelleen lähes kaikki tuntuu maistuvan kunhan suuhun laittaa. Eli täytyy vaan etomisesta huolimatta jotain nopeaa välipalaa ottaa että pahin helpottaa ja sitten tehdä jotain paremmin nälkää pitävää ja luottaa että se maistuu kyllä.
 
Mulla on on nyt 5+6 ja oireina rintojen arkuus, turvotus ja ajoittaiset vatsakivut mitkä tuntuu aika samoilta ku menkkakivut.. helpottavaa kuulla että muilla samantyyppisiä oireita! Itsellä eka raskaus niin ei oikein tiedä mitä odottaa ja ehkä vähän just jännittää pieniäkin kipuja alavatsalla! Ensi viikolla ois varhaisultra :)
 
Täällä tänään 6+2 (jos oikein laskin). Menkkamaista jomotusta on ollut silloin tällöin jo useamman viikon. Mahallaan ei tee mieli nukkua ja uni katkonaista, varmaan joku alitajunta. Väsymys oli jo joululomalla ihan käsittämätän, nukuin helposti 10h unia ja päiväunia, tuli mietittyä miten jaksaa töissä olla kun ne loman jälkeen koittivat 😅 ihan yksittäiset etovat olot tulleet.
Näin ns. Vähäiset oireet saa tietenkin jännittämään onko kaikki varmasti ok, kun alla on syyskuinen keskenmeno vklla 8-9...🥺
 
Täällä tänään 6+2 (jos oikein laskin). Menkkamaista jomotusta on ollut silloin tällöin jo useamman viikon. Mahallaan ei tee mieli nukkua ja uni katkonaista, varmaan joku alitajunta. Väsymys oli jo joululomalla ihan käsittämätän, nukuin helposti 10h unia ja päiväunia, tuli mietittyä miten jaksaa töissä olla kun ne loman jälkeen koittivat 😅 ihan yksittäiset etovat olot tulleet.
Näin ns. Vähäiset oireet saa tietenkin jännittämään onko kaikki varmasti ok, kun alla on syyskuinen keskenmeno vklla 8-9...🥺
Oireista kommentoin sen verran, että esikoisen raskaus oli lähes oireeton, mutta koko raskaus oli helppo ja esikoinen terve ja tyyväinen vauva. Neuvolasta käskettiin nauttimaan olosta, ei raskauden tarvitse olla tuskaa 😊 kaikki voi olla oikein hyvin, vaikka ei oo oireita!
 
@Puar Vaikka et mulle vastannutkaan, niin kiitos tästä! Hyvä kuulla, että voi olla noinkin 😊
 
Perus selän venäytys HopLopissa esikoisen perässä juostessa. Nytten lähinnä törkeä väsymys, että työnteko oli jotenkin dramaattisen raskasta ja uneliasta(asiakkaat kommentoi). Olen vähentänyt kahvit minimiin, ainoastaan kofeiinitonta vedetään. Tissit nyt vasta turvonneet. Ja kylmä. Kaiken aikaa. Yllättävän usein nälkä.

Päänsärkyä juuri siitä kun ei muista juoda vettä riittävän usein tai ehdi syödä ajoissa. Maistan ruoassa nyt helposti sen jos vähänkin vanhaa, alkaa yököttää.
 
@Puar Vaikka et mulle vastannutkaan, niin kiitos tästä! Hyvä kuulla, että voi olla noinkin 😊
Kiva, jos yhtään helpotti mieltä!

Minulla on itse asiassa ollut toinenkin käytännössä oireeton raskaus, mutta se päättyi lopulta keskeytykseen trisomian vuoksi, niin ajattelin, että on masentava mainita. (Oireettomuus ei liittynyt sikiön kromosomihäiriöön, päinvastoin usein näissä raskauksissa raportoidaan kovempia oireita, koska raskaushormonin määrä on tavallista korkeampi.)

Ja itse asiassa tänään tein positiivisen testin (ei mitään oireita, edes aamukahvi ei ällötä!), mutta en halua vielä enempää innostua kirjoittelemaan täällä, oli niin sydäntäsärkevää lähteä edellisestä kuukausiryhmästä kesken kaiken pois.
 
@Puar meillä ihan vastaava kokemus, vauvan kromosomipoikkeavuuden takia päädyttiin keskeytykseen viime vuoden alussa ja nyt tuntuu tosi vaikealta luottaa tän raskauden jatkumiseen onnellisesti. Eli täältä ainakin löytyy vertaistukea sitten kun olet valmis kirjoittelemaan enemmän. Mä taidan vasta salaisen ryhmän puolella kertoa tarkemmin meidän menetyksistä, mutta koska vain saa laittaa yksityisviestiäkin ❤️
 
@Puar meillä ihan vastaava kokemus, vauvan kromosomipoikkeavuuden takia päädyttiin keskeytykseen viime vuoden alussa ja nyt tuntuu tosi vaikealta luottaa tän raskauden jatkumiseen onnellisesti. Eli täältä ainakin löytyy vertaistukea sitten kun olet valmis kirjoittelemaan enemmän. Mä taidan vasta salaisen ryhmän puolella kertoa tarkemmin meidän menetyksistä, mutta koska vain saa laittaa yksityisviestiäkin ❤️
Onnea tähän raskauteen teillekin ❤️ toivottavasti ollaan myöhemmin kirjoittelemassa salaisessa ryhmässä!
 
@Puar Kiitos ja onnea myös teille! Toivotaan tosiaan että kohdataan vielä salaisella puolella!
 
Kiva kun täällä moni on laittanut viikot samalla kun kertoo oireistaan! Mulla nyt 6+5 ja ei oikein oireita. Tai ehkä jotain tuntemuksia rinnoissa? Mutta ei mitään superselkeetä. 5+x viikolla oli ruokahaluttomuutta ja hetkellisesti välillä äklöä oloa joka lähenteli jo pahoinvointia mutta sitten 6+0 lähestyessä loppui. Viimeksi alkion kasvu oli pysähtynyt just 6+0 joten... tosin silloin ei ollut edes tuon vertaa oireita. Keskiviikkona varhaisultra.

Onko kukaan kokenut että olisi lihaskipuja raskausoireena? Mulla on nyt muutaman päivän ollut koko kroppa ihan jumissa ja kipeenä (siksi vaikea sanoa rinnoista kun rintalihakset kipeet, onko itse rinnat...) aivan kuin oisin tehnyt jonkun törkeen kokovartalotreenin. Mutta liikunta edeltävästi ollut vaan rauhallista kävelyä. Epäilin että joku influenssa alkamassa mutta eipä näy muita oireita. Onneksi nyt vähän helpottamassa...
 
Täällä nyt 6+3 ja oksentamista ollu kolmena aamuna. Tänään kolme kertaa ennenkun kerkesi syömään kunnon aamupalan 🤢 naama on räjähtänyt finneihin ja väsyttää aivan älyttömästi. Tänään myös huimannut, mutta myös pieni flunssa päällä. Nännit edelleen aavistuksen arat.
 
Takaisin
Top