Odottavat toukomammat 2015
- Ketjun aloittaja Sirpula
- Aloituspäivämäärä
"Raskauden aikana emättimen ja kohdunnapukan limakalvo voi olla turpea ja hauras, ja tämä saattaa aiheuttaa yhdynnän jälkeistä verivuotoa." (Lähde:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00107)
Itse noin viikko takaperin törmäsin ensimmäistä kertaa tuohon asiaan ja sitä googlettamalla selvisi, että kyseessä on täysin normaali ilmiö. Eli petipuuhat on tosi jees. Ja varmasti ei tee pienet oksitosiiniannokset sikiöllekään mitään haittaa
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00107)
Itse noin viikko takaperin törmäsin ensimmäistä kertaa tuohon asiaan ja sitä googlettamalla selvisi, että kyseessä on täysin normaali ilmiö. Eli petipuuhat on tosi jees. Ja varmasti ei tee pienet oksitosiiniannokset sikiöllekään mitään haittaa
Viola
Silmät suurina ihmettelijä
No hyvä sitten. Mullakaan ei edellisen kanssa ole ollut mitään vastaavaa. Ensimmäinen raskaus päättyi tosiaan tuulimunaan ja silloin alkoi juuri verisellä vuodolla, niin olen vähän arka näiden vuotojen suhteen. Vatsakipuja ei ole ollut, kuin ajoittaisia pieniä nipistyksiä. Eilen kyllä oli vatsa todella kipeä, mutta kipu oli vain ylävatsassa ja oletin sen liittyvän tähän mun krooniseen suolistotulehdukseeni. Helpottikin, kun sai päästettyä kunnon pierun 
Luin myös jostain, että jos on ummetusta,niin vessassa ponnistelu saattaa myös aiheuttaa minimaalisia verenvuotoja myös emättimen puolelta. Ne pari kertaa kun itsellä on tullut pikkuruisia vaaleanpunaisia tuhruja, tämä on sopinut kuvaan. Kyllähän limakalvot on kuivat ja herkillä, ainakin mulla huomaa nenästäkin!
Viola
Silmät suurina ihmettelijä
No nyt oli "valkovuoto" aivan tummanruskea... Itku kurkussa soitin äitiyspolille, että lähdenkö jo näytille. Puhelimeen vastannut nainen kuitenkin sanoi, että jos ei ole kuumetta tai vatsaan ei satu, niin ei tarvitse päivystykseen lähteä. Kehoitti soittamaan huomenna joko omaan neuvolaan tai sitten naistenpolille.
Mua pelottaa ihan hirveästi!
Mua pelottaa ihan hirveästi!
Etsijä
Sanaisen arkkunsa ammentaja
pötkylä. Multa kysyttiin että syönkö monivitamiinia tai deetä jne ja sanoin että molempia joo, syön kyllä reilusti 100ug mutta kyllä tänä talvena sanon että annostus alkaa olla oikea, viimetalvena selkeästi liian vähäinen.
Painoa on minullekin tullut 5kg, olin tosin alipainon rajoilla alussa eli vielä ei haittaa onneksi, omat silmät ei tietenkään tykkää ylimääräisistä mutta eiköhän nämä kesketä ellei aivan mahottomasti tule lisäkiloja.
Tuhruja ei ole ollut, tänään oli kipuja alavatsalla kun lähdettiin kävelylle, mutta varmaan johtui vain aamuisista petipuuhista, ei vuotoja tms.
Painoa on minullekin tullut 5kg, olin tosin alipainon rajoilla alussa eli vielä ei haittaa onneksi, omat silmät ei tietenkään tykkää ylimääräisistä mutta eiköhän nämä kesketä ellei aivan mahottomasti tule lisäkiloja.
Tuhruja ei ole ollut, tänään oli kipuja alavatsalla kun lähdettiin kävelylle, mutta varmaan johtui vain aamuisista petipuuhista, ei vuotoja tms.
Yritä pinnistellä huomiseen, Viola! Toivottavasti huolesi otetaan huomenna vakavasti :)
Pelottaako ketään muuta syntyvän lapsen koko? Itsehän olen varsin paniikissa aiheesta. Olin itse vaatimattomat 3170 g ja 48 cm, kun synnyin. Mieheni suvussa taas lähes kaikki ovat olleet valtavia nelikiloisia lapsia. Mieheni taisi olla 4,5 kg ja 52 cm. Synnytys oli vaikea, ja lopulta mieheni otettiin imukupilla pois. Hänen kaksi siskoaan olivat vielä isompia ja nuorinkin oli 54 cm syntyessään. Molemmilta katkesivat solisluut syntyessä, koska he olivat niin isoja ja vaikeasti synnytettäviä. Mieheni päänympäryskin on aivan tajuton. Sen lakitkin tipahtaa mulla suoraan kaulalle, ja lapsuuskuvista jo näkee, että herranjumala, mikä pää.
Suutahdan vähän väliä miehelle, ettei tartte laittaa joka ruokaan rasvaa, voita, sokeria ja suolaa. Pelkään saavani raskausdiabeteksen ja lapsen koon karkaavan aivan käsistä. Meillä on niin eri käsitys ruoan tarkoituksesta: mun mielestä ruoassa on tärkeää terveellisyys ja miehen mielestä ruoassa ensisijalla pitää olla maku. Mies tekee meillä melkein kaiken ruoan, koska kokki on, ja minä pyykkään siitä hyvityksenä.
Toivon vain, että lapsen koko pysyy kohtuullisena. Haluan ehdottomasti synnyttää alakautta, jos mahdollista, mutta en haluaisi 20 tikkiä haaroväliini ja murtuneita solisluita lapselle.
Pelottaako ketään muuta syntyvän lapsen koko? Itsehän olen varsin paniikissa aiheesta. Olin itse vaatimattomat 3170 g ja 48 cm, kun synnyin. Mieheni suvussa taas lähes kaikki ovat olleet valtavia nelikiloisia lapsia. Mieheni taisi olla 4,5 kg ja 52 cm. Synnytys oli vaikea, ja lopulta mieheni otettiin imukupilla pois. Hänen kaksi siskoaan olivat vielä isompia ja nuorinkin oli 54 cm syntyessään. Molemmilta katkesivat solisluut syntyessä, koska he olivat niin isoja ja vaikeasti synnytettäviä. Mieheni päänympäryskin on aivan tajuton. Sen lakitkin tipahtaa mulla suoraan kaulalle, ja lapsuuskuvista jo näkee, että herranjumala, mikä pää.
Suutahdan vähän väliä miehelle, ettei tartte laittaa joka ruokaan rasvaa, voita, sokeria ja suolaa. Pelkään saavani raskausdiabeteksen ja lapsen koon karkaavan aivan käsistä. Meillä on niin eri käsitys ruoan tarkoituksesta: mun mielestä ruoassa on tärkeää terveellisyys ja miehen mielestä ruoassa ensisijalla pitää olla maku. Mies tekee meillä melkein kaiken ruoan, koska kokki on, ja minä pyykkään siitä hyvityksenä.
Toivon vain, että lapsen koko pysyy kohtuullisena. Haluan ehdottomasti synnyttää alakautta, jos mahdollista, mutta en haluaisi 20 tikkiä haaroväliini ja murtuneita solisluita lapselle.
Mulla ei lllu raskausdiabetestä esikon aikana ja ihan normisti söin ja esikko oli sen 4160g ja 53cm eikä tullut kun muutama nirhauma tonne alhalle... synnytyksestä jäi hyvä maku ja en juurikaan jännitä tulevaa synnytystä :) kuitenkin toivon että ei nyt olosi yli 5kg
Meidän kuopus oli syntyessään 4200g ja 53cm, eikä minullakaan ollut raskausdiabetesta ja aiemmat pojat olivat melkein kilon ja viisi senttiä pienempiä :D Kuitenkin selvisin muutamilla ruhjeilla ja ilman tikkejä :) toki tämä oli jo minun kolmas mutta toivoa on
Etsijä
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Mullakin on välillä käynyt mielessä että mitä jos vauva onkin kovin iso 
Nojaudun aina siihen että me ollaan miehen kans molemmat aika pieniä, minä oon syntyny alle kolmikiloisena ja mies noh... isona 
Muuten syön kyllä ihan samanlai, terveellisyys on jes! mutta mausta en tingi, en vain yksinkertaisesti pysty syömään mauttomia ruokia, oikea voi ei ole epäterveellistä ellei sitä käytä pakettia päivässä, samoin suolan ja sokerin voi vaihtaa terveellisempiin ja ne ovat vaihtuneetkin vuosia sitten, ei mene valkoista suolaa eikä sokeria yhtään tässä talossa :)
Syömme myös kasvisruokaa mutta kyllä, nekin maistuu jopa miehelle
Nojaudun aina siihen että me ollaan miehen kans molemmat aika pieniä, minä oon syntyny alle kolmikiloisena ja mies noh... isona Muuten syön kyllä ihan samanlai, terveellisyys on jes! mutta mausta en tingi, en vain yksinkertaisesti pysty syömään mauttomia ruokia, oikea voi ei ole epäterveellistä ellei sitä käytä pakettia päivässä, samoin suolan ja sokerin voi vaihtaa terveellisempiin ja ne ovat vaihtuneetkin vuosia sitten, ei mene valkoista suolaa eikä sokeria yhtään tässä talossa :)
Syömme myös kasvisruokaa mutta kyllä, nekin maistuu jopa miehelle
Lapsen kokoon vaikuttaa huomattavasti enemmän äidin omat geenit, ei niinkään isän puolen. Neuvolassa kun juuri tätä omaa pelkoani taas sanoin, niin terkkari jälleen muistutti, että se on enemmän minun perimästä ja minun elintavoista kiinni. :) Enemmän mielestäni kyllä perimästä, koska koko on nähtävästi elintavoista riippumatta vaihdellut ystäväpiirissäni ihan pienestä äidistä isoon äitiin - ja vastapäin lapsiin.
Itse taas olen se, jolla esikoinen oli 4200g ja 52cm, imukupilla, eppari ja laskematon määrä tikkejä. Enpä suostu muuten enää. Siksi olenkin menossa pelkopolille, ja vaadin kokoarvion ja käynnistyksen. Haluan synnyttää alateitse, mutta alle nelikilosen, kiitos. :P
Muistetaan kuitenki se, että me ollaan erilaisia, ja toiset taas (kuten edeltä voi lukea) eivät ole kummemmaksi tulleet isoistakaan vauvoista. Synnytyssaliin kannattaa (jos ei ole ihan järkyttävää synnytyspelkoa eikä ole saanut apua siihen) mennä mahdollisimman avoimin mielin, ja ottaa vastaan se mitä tulee. Jos kätilön kanssa ei kemiat pelaa, muistakaa myös se, että vaihtoa saa pyytää/vaatia. Se on elämän suurimpia, intiimimpiä, herkimpiä ja ihanimpia kokemuksia. Sen haluaa tehdä mieluiten sellaisessa seurassa, missä viihtyy.
Mulla kävi tuuri, ja mun kätilö oli aivan mahtava. Meillä synkkas tosi hyvin. Lopussa mukaan tuli tosi kärkäs ja ärsyttävä kätilö avustamaan, enkä todellakaan olisi halunnut hänen kanssaan suorittaa koko toimitusta alusta loppuun..
Eli muistakaa, vaikka odottavia/synnyttäviä äitejä pidetäänkin suorastaan lohikäärmeinä, niin eläkää maineemme veroisesti! :P
Itse taas olen se, jolla esikoinen oli 4200g ja 52cm, imukupilla, eppari ja laskematon määrä tikkejä. Enpä suostu muuten enää. Siksi olenkin menossa pelkopolille, ja vaadin kokoarvion ja käynnistyksen. Haluan synnyttää alateitse, mutta alle nelikilosen, kiitos. :P
Muistetaan kuitenki se, että me ollaan erilaisia, ja toiset taas (kuten edeltä voi lukea) eivät ole kummemmaksi tulleet isoistakaan vauvoista. Synnytyssaliin kannattaa (jos ei ole ihan järkyttävää synnytyspelkoa eikä ole saanut apua siihen) mennä mahdollisimman avoimin mielin, ja ottaa vastaan se mitä tulee. Jos kätilön kanssa ei kemiat pelaa, muistakaa myös se, että vaihtoa saa pyytää/vaatia. Se on elämän suurimpia, intiimimpiä, herkimpiä ja ihanimpia kokemuksia. Sen haluaa tehdä mieluiten sellaisessa seurassa, missä viihtyy.
Mulla kävi tuuri, ja mun kätilö oli aivan mahtava. Meillä synkkas tosi hyvin. Lopussa mukaan tuli tosi kärkäs ja ärsyttävä kätilö avustamaan, enkä todellakaan olisi halunnut hänen kanssaan suorittaa koko toimitusta alusta loppuun..
Eli muistakaa, vaikka odottavia/synnyttäviä äitejä pidetäänkin suorastaan lohikäärmeinä, niin eläkää maineemme veroisesti! :P
helinä83
Oman äänensä löytänyt
Mulla on ollut isot lapset vaikka itelle ei paljon painoi oo tullukkaa. Eka 4415g 50cm, toka 4080g 54cm, kolmas rv 36 3580g 52cm. Raskausdiabeteksen seurauksena, synnytyksissä ei mitään ongelmia koon suhtee. Mua pelottaa miten kerkeän laitokselle ja Se että vauva ei syntyis liian aikaisin. Synnytystä turha etukäteen pelätä Se menee niinkuin menee ei siihen voi vaikuttaa. Mä oon Sellanen viilipytty etten jaksa tressata asioista jos ei oo ihan pakko.
En todellakaan väheksy teitä jotka pelkäätte. Ihmetyttää miksei enemmän tarjota pelkoon apua, neuvolassakin tympeä asenne jos mainitsee pelkäävänsä jotain. Ystävä sain todella tehdä töitä että pääsi pelkopolille, eikä ollut siihenkään tyytyväinen, koki sen riittämättömänä.
En todellakaan väheksy teitä jotka pelkäätte. Ihmetyttää miksei enemmän tarjota pelkoon apua, neuvolassakin tympeä asenne jos mainitsee pelkäävänsä jotain. Ystävä sain todella tehdä töitä että pääsi pelkopolille, eikä ollut siihenkään tyytyväinen, koki sen riittämättömänä.
M
Marikata
Vieras
Oli kyllä piristävää aloitaa aamu käymällä ultrassa. Siellä sain kuulla ensimmäistä kertaa pikkuisen sydänäänet ja kuulla, kuinka täydellinen vauva on kehityksen puolesta. Niskaturvotus 1,7 eli siitäkään ei tarvitse murehtia.
Siellä se pikkunen potki ja heilutteli viuhaan tahtin. :)
Totesi kätilö olevan iloinen kun "aamun eka vauva" oli niin aktiivinen ja pirteä, että sai oikein kunnolla mitattua tarvittavat asiat ja otettua vielä onnistuneet kuvat kotiin vietäväksi. :) Nyt on kyllä yhtä hymyä. :)
Siellä se pikkunen potki ja heilutteli viuhaan tahtin. :)
Totesi kätilö olevan iloinen kun "aamun eka vauva" oli niin aktiivinen ja pirteä, että sai oikein kunnolla mitattua tarvittavat asiat ja otettua vielä onnistuneet kuvat kotiin vietäväksi. :) Nyt on kyllä yhtä hymyä. :)
Last edited by a moderator:
veronicat
Jostain jotain jo tietävä
Musta tuntuu että yleistä nykyään on pelko joka leimaa niin raskautta kun synnytystäkin. Kun lukee kaikkea ja tietää kaikesta, osaa pelätä kaikkea.. (en itsekkään ole ollut peloton). Jo keskenmenon pelko on ollut yksi syy miksi en itse ole uskaltanut paljoa täälä hengailla. Muhun tarttuu kaikki kauhut ja pelot ja niitä oon koittanut väistää.. Sain km vuosi sitten ja oon yrittäny suhtautua siihen mahdollisimman järkiperäisesti.
Mitä tulee synnytykseen niin mulla on ollu 3 täysin erilaista synnytystä ja ihan johtavia oon pelänny. Joka synnytyksessä ollu omat juttunsa ja jokainen ollu omalla tavallaan ihanan kauhea! Yritän itse aina ajatella et aina on synnytetty ja nyt meillä on kuitenkin puitteet kunnossa.. kaikkea ei onneksi voi ennakoida ja päättää.. Ja en todellakaan ole mikään kukkahattutäti
Mitä tulee synnytykseen niin mulla on ollu 3 täysin erilaista synnytystä ja ihan johtavia oon pelänny.
Joka synnytyksessä ollu omat juttunsa ja jokainen ollu omalla tavallaan ihanan kauhea! Yritän itse aina ajatella et aina on synnytetty ja nyt meillä on kuitenkin puitteet kunnossa.. kaikkea ei onneksi voi ennakoida ja päättää.. Ja en todellakaan ole mikään kukkahattutäti
Olipa hyvä lukea, että äidin geenit on koon puolesta määräävämpiä. Minä kun en ollut mikään mötkäle. Mutta ilmeisesti isoistakin lapsista on mahdollista selvitä hengissä Oon ollu melko tyyni synnytyksen suhteen ja aatellu, että kyä mää pystyn puskemaan isonkin lapsen ulos, mutta juttutuokio anopin kanssa, vaikka asialinjainen olikin, jotenkin sai mut pois balanssista.
Yritän jotenkin ajatella, että olen synnytyksen jumalatar ja pystyn mihin vaan. Se on uskomatonta, miten omat ajatukset vaikuttaa kaikkeen, ja niinpä oon päättäny uskoa omaan kehooni ja sen voimaan. Luin just pari viikkoo sitten Suomen kuvalehdestä jutun sisu-tutkija Emilia Lahdesta. Oli tosi mielenkiintoinen! Hän oli tutkimuksissaan huomannut, että jos uskoi sisunsa ja kestävyytensä rajalliseksi tai sellaiseksi, että voimia on rajallinen määrä, josta ei voi irrota sisua joka suuntaan, niin voimia sitten oli rajallisesti. Mutta jos uskoi sisukkuuden rajattomuuteen, niin voimatkin lisääntyivät. Olen siis päättänyt, ettei sisullani ole koko- tai määrärajoitusta.
Oon ollu melko tyyni synnytyksen suhteen ja aatellu, että kyä mää pystyn puskemaan isonkin lapsen ulos, mutta juttutuokio anopin kanssa, vaikka asialinjainen olikin, jotenkin sai mut pois balanssista.Yritän jotenkin ajatella, että olen synnytyksen jumalatar ja pystyn mihin vaan. Se on uskomatonta, miten omat ajatukset vaikuttaa kaikkeen, ja niinpä oon päättäny uskoa omaan kehooni ja sen voimaan. Luin just pari viikkoo sitten Suomen kuvalehdestä jutun sisu-tutkija Emilia Lahdesta. Oli tosi mielenkiintoinen! Hän oli tutkimuksissaan huomannut, että jos uskoi sisunsa ja kestävyytensä rajalliseksi tai sellaiseksi, että voimia on rajallinen määrä, josta ei voi irrota sisua joka suuntaan, niin voimia sitten oli rajallisesti. Mutta jos uskoi sisukkuuden rajattomuuteen, niin voimatkin lisääntyivät. Olen siis päättänyt, ettei sisullani ole koko- tai määrärajoitusta.