Nuoret odottajat

Silloin kun olin vielä raskaana, ikä oli silloin 22 nii töissä kaikki kysyi jatkuvasti että oliko vahinko eikä kukaan meinannu usko että ihan suunniteltu oli. Silloin ärsytti kovasti mutta nyt jälkeenpäin ajatteltuna niin mitä väliä mitä muut töissä ajatteli. Tässä iässä paljon paremmin jaksannut nämä yövalvomiset. Olen aina halunnut olla nuori äiti ja nyt mä sitä myös olen :).. Ei kannatta välittää mitä muut sanoo. Jokainen itse tiedä parhaiden milloin on valmis tulemaan äidiksi.
 
Ethän voi Dotyatu sanoa, että tuossa iässä jaksaa paljon paremmin valvomiset, kun sinulla ei ole kokemusta vanhempana valvomisesta. Joku joka on lapsia tehnyt sekä nuorena että vanhempana voi kertoa.
 
Dotyatu, näin mäkin yritän muistaa aatella et turhaan otan itteeni muiden kommentteja kun itse tiedän parhaiten mitä elämältäni haluan ja mihin olen valmis. Minusta nyt on oikea aika tulla äidiksi :)
 
Mun siskot suhtautu mun raskauteen epäilevästi siitä asti kun sen kuulivat. Ekaks kysyivät että oliko vahinko, et älynnyt ehkäisyä käyttää ja ehkäisy on keksitty... Nyt ovat onneksi niin neidin (3kk) pauloissa kuin olla osaavat. Lisäks mun kaverit oli aika epäileväisiä. Kyselivät että oliko toivottu/harkittu jne. Nyt neidin synnytyä ovat ottaneet hieman etäisyyttä, mutta olleet kuitenkin onnellisia mun puolesta. Vaikka oonkin vasta 22 (täytin muutama vko sitten) niin oon mielestäni valmis äidiksi. Ja siis meijän neiti oli puhdas tietoinen vahinko, jätettiin ehkäisy pois tietäen "riskit". Ei kukaan toinen voi sun puolesta sitä päättää. Jokaknen päättää itse milloin hommaa tai on hommaamatta lapsia. Usein luullaan että nuorille sattuu vaan vahinko raskauksia, mutta niitä sattuu myös aika paljon + 30v ja varsinkin jos on uudelleen synnyttäjä.

Tosta valvomisesta kun akidi oli kommentoinut, niin voin sanoa että taitaa olla aika pitkälti ihmisestä kiinni jaksaminen. Osa jaksaa nuorena ja osa taas vähän vanhempana. Sitä kun ei tiiä etukäteen ja jotkut voi jaksaa ekan lapsen kanssa valvoa hyvin, mutta vaikka kolmannen kanssa ei.
 
Toi on muuten hyvä pointti, yhtälailla vahinkoja sattuu niille kolmekymppisille ku meille nuoremmille syntyy niitä toivottuja ja harkittuja lapsia!

En toivo kenenkään kuulevan niitä ikäviä kommentteja mitä minäkin olen joutunut kuulemaan, mutta on lohduttavaa tietää että on muitakin jotka jakaa ne ikävät fiilikset :)
 
Juu täälläkin kuultiin noita ei niin kivoja kommentteja.. "Kaveri" yritti mua väkipakolla tekemään aborttia ja kun ilmoitin etten todellakaan ole tekemässä aborttia niin alkoi haukkuminen. Kuinka tämmösen kakaran ei pitäis lisääntyä (tosiaan täytin viime kuussa 20 ja jo yhden lapsen äiti) kuinka olen tyhmä ja huijannut mieheni tekemään lapsen kanssani. Kun sitten ilmoitin ettei tarvitse olla muhun enää yhteydessä toivoi tämä "kaveri" vielä niinkin kivaa asiaa minulle kuin keskenmeno.. ei hirveen hyvä fiilis siitä jäänyt mutta enpä ole päätäni noilla jaksanut vaivata. Niin ja tää "kaverihan" mulle suuttui vaan siitä kun ei itse tullut niin helposti raskaaksi kuin minä
 
Höh, ikävää tollaiset ennakkoluulot :sad001 Itse en onneksi ole joutunu kokemaan vastaavaa, kaikki kaverit ja ystävät, perhe, sukulaiset ja koulussa opettajat ym ottivat asian hyvin ja positiivisesti, kannustavaa palautetta ollaan kuultu myös miehen suvun puolelta :) Uskon että varmasti harmittaa kuulla tuollaista, mutta paras antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! :)

Ja marjasose,onpa tylyn kuullosta tekstiä! Ei varmaankaan kivaa kuulla tuollaista :sad001
 
Marjasose, tosi ilkeetä kommenttia oot saanu. Pistää aina vihaseks tommonen! :mad:

Meijänki ukko eilen kertoi yhelle lapsuudenkaverilleen että ootan jo toista. Oli kuulema vaan sanonu meitä hulluiks niin teki mieli sanoo, et sano ees terkkuja hullulta idiootille. Oli ihan aaargh-olo.
 
Marjasose, aika järkyttävä reaktio! Voin kuvitella lapsettomuuden aiheuttavan turhautumista mut noi asiat mitä kaveris sano ampu tosi paljon yli :sad001
 
Heips! Täällä taas parin kuukauden nettitauon jälkeen :) Tervetuloa mukaan uudet! Vaikka taidan itsekin melkein mennä uudesta :D

Ennakkoluuloja en oo enää tän kakkosen kohdalla joutunut kohtaamaan, mutta esikoista odottaessa kyllä jonkun verran. Ihan kamalia kommentteja noi marjasoseen "kaverin" jutut, kenen tahansa sanomina satuttais ja vielä enemmän varmasti kun kyseessä on kaveri :sad001

Mitäs Gekkoliinille kuuluu? Mulla loppui juhannuksen tienoilla pahoinvointi, jee! Mitään kummempia oireita ei sit ookaan ollut satunnaisia särkyjä ja huimausta lukuun ottamatta :) Poikalupaus saatiin ultrassa rv 21+jotain, nyt vielä täällä Suomessa rakenneultra ens ma kun viikkoja 23+6.

TSC ja Leo 23+0
 
Tsc tervetuloa takasin! Mietinkin minne oot kadonnu, olitko siis siellä etelä amerikassa nytten?

Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen en oo juuri potenu huonoa oloa onneks, kaks eri lääkäriä on veikannu toinen ensin poikaa ja sen jälkeen tyttöä. Mullaki on reilun viikon päästä ru nii toivottavasti selvii varmuudeks sitte et kumpi tulossa :)
 
Joo, oltiin kesä- ja heinäkuu Kuubassa netin ulottumattomissa, nyt taas sivistyksen parissa :)

Kiva että pahoinvointi on helpottanut, ultrakuulumisia odotellessa! :)
 
Täällä ei ole -ihme kyllä, kuultu yhtään ilkeää kommenttiä ikään nähden. Olen kuitenkin jo (vai vasta?) 21-vuotias. Ammatin oon hankkinut ja töissä ehtinyt käymään, tosin vakityötä ei ole. Varmasti joku ajattelee, että jäi nuoruus elämättä. Näille ihmettelijöille: oon elänyt nuoruutta 15-vuotiaasta saakka ja täysi-ikäiseksi tultua baareissa on ehditty käymään ihan kyllästymiseen saakka. Ehdin rauhoittua jo ennen raskautta ja kaipuuta tähän villiin elämään ei ole. Enkä pelkästään puhu vain omasta puolestani, vaan varmasti moni muu nuori äiti ajattelee samoin. Onnea kaikille odottajille ja jo äideille! :Heartred

Vilijonkk4 22+2
 
Heips! Olipas kiva löytää tämä ryhmä. Itse olen 17v ja lokakuussa täytän tuon 18 vuotta. Ja juu kyllä minäkin olen raskaana 11+1rv tänään. Äitini ja tätini ovat jo onneksi tottuneet ajatukseen, että vauva nyt on tulossa... Ja onneksi lapsen isäkin on jo tottunut ajatukseen, vaikka aluksihan tämä oli hänelle järkytys. Tammikuussahan poikaystäväni, lapsen isä lähtee inttiin ja tosiaan LA on 23.2. Toivon mukaan kaikki menee kuitenkin hyvin. Ensi viikolla eka ultra, jännittää :)
 
Meillä on sukulaiset ottaneet uutiset hyvin vastaan. Olen 22-vuotias ja esikoista odotellaan joulukuun aluksi. Parin vuoden ajan on pikkuinen ollut meille tervetullut ja ehdin jo pelätä että jää lapsi vaan haaveeksi kun ei yrittäminen tuottanut tulosta. En ennen ekaa ultraa asiasta maininnut muutakuin omille vanhemmille ja anopille vaikka aluksi oli suunnitelmana pitää asia omana tietona siihen asti, mutta eihän sitä malttanut olla kertomatta.

Mua harmittaa kun ei ole lähipiirissä ketään joka olis samassa tilanteessa eikä kavereillakaan ole vielä lapsia, eikä ilmeisesti kenelläkään suunnitelmissa. Moni kaveri on ollut iloinen meidän puolesta, mutta osa taas jättänyt yhteydenpidon oikeastaan kokonaan. Yksi sanoikin että eihän me voida enään mitään tehä kun ei voi edes lähteä ryyppäämään. :/ Vähän potuttaa, mutta toisaalta näkeepähän nyt ketkä oikeasti haluaa olla osana mun elämää.

Iän suhteen ei muuten ole tullut mitään kommenttia, eikä ole tarvinnut käydä keskustelua asiasta oliko suunniteltu vai vahinko. Eiköhän se ole suurimmalle osalle selvä että on täysin toivottu raskaus, ollaan kuitenkin tovi oltu yhdessä ja viime vuonna ostettiin talo parilla ylimääräisellä makkarilla ihan lasten huoneet mielessä. Töissäkin on asiaan suhtauduttu kivasti ja vähän tuntee syyllisyyttä siitä että on saikulla ollut raskauden aikana muutamaan otteeseen, mutta onneksi työkaverit ymmärtävät että laitan pikkuisen hyvinvoinnin työnteon edelle.
 
Täällä yksi nuori odottaja! Olen 18-vuotias (lahdesta) ja mies vuotta vanhempi, laskettu aika 7.2. Erittäin odotettu lapsi ja molemmat oltu tosi iloisia uutisesta alusta asti.

Mä en ole myöskään mitään ennakkoluuloja kohdannut, tosin yksi kaveri kysyi heti ekana tossa että kai teen abortin, kun kerroin. Muut ottanut uutisen todella hyvin ja ollut onnellisia vauvasta.

Sain myös vähän aikaa sitten tietää, että paras ystäväni odottaa myös ja laskettu aika vain alle 2 kuukautta mun jälkeen, niin on vähän vertaistukea! :)
 
Mä olen 24-vuotias mut oon niin nuoren näköinen et näytän varmaan vielä joltain 15-vuotiaalta kun oon varsinkin yleisillä paikoilla saanut kuiskuttelua ja tölläämistä osakseni, ja selväksi on käynyt ettei hyvässä mielessä :/ Itse en kauheasti jaksa välittää vaikka onhan se inhottavaa. Myös jokunen ystävä on hylännyt kun ei musta ole enää ryyppykaveriksi.. Mutta sellaiset ystävät eivät ole silloin olleet ystäviä alkuunkaan. Mulla myös 'villi vaihe' eletty jo joskus silloin 18-vuotiaana eikä enää ole mitään kaipuuta palata siihen, ei ole ollut enää pariin vuoteen. Onneksi on löytynyt mies joka on myös samanhenkinen :)
Mulla ei myöskään ole ketään kaveria tms nyt yhtä aikaa raskaana, monet ovat vielä lajia viiletetään baarissa joka vklp, joten vertaistukea ei kauheasti ole tarjolla :sad001 Tämä kun on vielä niin pieni paikkakuntakin niin uusia kontaktejakin vaikea luoda..
 
Mä en tajuu sitä asennetta et "elämä päättyy lasten saantiin". Kyllähän se lapsiperhe-elämäkin on yhtälailla elämää ku baarissa juokseminen. Toki lapsi rajottaa omia menemisiä ja tekemisiä mut en mä nää mitää syytä miksei elämästä vois nauttia pienten lastenki kanssa? :/ Siin vaiheessa elämänkatsomus on musta aika köyhä jos ainoo tapa nauttia elämästä on ryyppääminen ja bilettäminen...
 
Samaa sitä on itse miettinyt, että voiko oikeasti olla sitä mieltä että ei oo mitään yhteistä tekemistä jos ryyppääminen ei ole vaihtoehto. Kummastuttaa sekin, että on sitä tekemistä ennen löytynyt mutta nyt kun se ryyppääminen on pois laskettu juttu niin samalla lähti muutkin vaihtoehdot... Kyllä se välillä koville ottaa kun kyse on etenkin tämän yhden kohdalla ihmisestä joka on ollut aika iso osa mun elämää ja sitten kun kerrot ilouutiset niin reaktio oli aikamoinen henkinen isku kasvoille. Mutta minkäs teet. Mulle on vielä tosi hankala tulla uusien ihmisten kanssa juttuun, en oikein oo mikään kovin ulospäin suuntautunut kaveri.
 
Musta tuntuu että harvat oikeasti ajattelee etteikö olis muutakin yhteistä tekemistä, se vaan on kaverillekin shokki että nyt ystävän elämään tulee tosi suuri muutos, koska eihän sitä voi kieltää etteikö lapsi muuttais elämää. Ei tietenkään kaikkia kommentteja tarvii sietää, mutta jos on oikeasti tärkeä ystävä niin kannattaa antaa ystävyydelle aikaa. Mulla ainakin esikoisen kohdalla kävi niin että alkuun oli hankalaa löytää muuta puhuttavaa kun raskaus, synnytys ja vauva-arki, mutta muutaman kuukauden jälkeen sitä jo kaipas jotain muutakin puhuttavaa. Siinä vaiheessa kutsuin enemmän ystäviä kahville ja sanoin ihan suoraan että voidaanko jutella jostain ihan muusta kun lapsista :D Mulla tosin kävi hyvä tuuri, mun paras ystävä on myös esikoisen kummi, ja vaikka meidän elämäntilanteet on täysin erilaiset niin ollaan onnistuttu pitämään välit läheisinä. On silti ollut myös vaiheita kun on tuntunut ettei oo mitään yhteistä, mutta ollaan nähty vaivaa tän ystävyyden eteen eikä aiota antaa nyt vaan välien viilentyä.

Ja nuoria kun ollaan niin onhan se totta että monille ajatukset perheestä tulee vasta paljon myöhemmin, antaa niiden kavereiden elää sitä villiä vaihetta. Ehkä jonkun tarvitsee vaan näyttää heille että on elämää myös lasten saannin jälkeen? :P

Enkä tällä nyt missään nimessä tarkoita että pitäisi niellä ikävät kommentit ja väkisin pitää yllä kaveruutta jos toinen on loukannut. Tarkoitan vaan että kannattaa pohtia voisiko ilmaa puhdistaa puhumalla ja kannattaako siihen kaveruuteen panostaa :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top