Noin 2v lapsen ruokailusta.

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja lalala
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ihan samaa ruokaa meidän vanhempien ja isompien sisarusten kanssa. Vähän pienemmiksi paloiksi pilkon lihat kuin isommille.
 
Normaalia koko perheen ruokaa syövät. Toki kovin tuliset/mausteiset ruuat eivät maistu ja muutenkin ruokavaliona on pidetty vähäsuolaista ja vähäsokerista. Parhaiten menevät pehmeähköt kasvikset, pastaruuat ja tyttöjen suurin herkku maksalaatikko. Liharuuat teen yleensä jauhelihasta, sillä silloin uppoaa paremmin. Kokolihaa jäävät mälläämään ja sylkevät helpommin pois. Muuten menee kaikki erilaiset rakenteet ja isommatkin palat. Myös simeniä ja pähkinöitä kuuluu ruokavalioon.
 
Ihan samaa ruokaa kuin vanhemmat meilläkin tuossa iässä ja aiemminkin jo syötiin. Hyvin osasi/osaa pureskella ja haukata. Palakoko toki vähän pienempi kuin aikuisena, kun suukin on pienempi. Vaikka kyllä se väillä tunkee suuhunsa isompaakin palaa ja saa syötyä sen. Ei tule hirveästi mieleen ruokia, mitä ainakaan meidän pojalle ei olisi voinut 2-vuotiaana antaa. Porkkanatikustakin (tai pienestä kokonaisesta) saa haukattua palaa ja pureskella sen, mutta tykkää enemmän raasteesta. Toki tuo mitä elaffykin sanoo ettei hirveän tulista tai suolaista eikä liikoja sokeriakaan, mutta ihan tavallisesti pippurilla ja yrteillä maustettua ruokaa syö. Ei ole aikoihin maustettu lapselle erikseen miedommaksi.

Mutta varmaan jos lapsi on siihen ikään asti syönyt vähemmän pureskelua vaativaa, voi ehkä olla paikallaan aloittaa harjoittelu vähän helpommalla eikä antaa suoraan sitä porkkanan palaa haukattavaksi.
 
Meillä 2-v syö pääasiassa samaa ruokaa, suolaa ei ollut koskaan lisätty edes itselle. On kuitenkin muutamia ruokia, joita ei ole lapselle annettu, koska ei niitä pysty syömään: pihvit, tortillat, täytetyt patongit, kanafileet ynnä muut sitkeät lihat tai muuten enemmän pureskelua vaativat ruoat. Näinä päivinä lapsi saa jotain omaa, mitä me ei niin välitetä syödä, kuten jauhelihakastiketta jossa on raastettu omena.

Annoskoot ovat hyvin pieniä, desi vain, joskus enemmän.
 
Meillä on muuten syöty tortillaakin niin että lapsella on lautasella kanaa/lihaa, kasviksia ja pala tortillapohjaa. Koottuna olisi liian vaikea, mutta samat ainekset menee. Samoin subissa on syöty joskus niin että lapsi saa palan äidin subia (nykyisin välillä oman lastensubin), mikä sitten avataan niin että lapsella on siinä leipää ja täytteitä levällään. Kohta varmaan voi ruveta haukkaamaan subista (tai muusta täytetystä leivästä), mutta täyttääkin kohta kolme...
 
Meillä 1v 8kk syö samaa kuin muukin perhe. Raaka porkkana kokonaisena ja kokolihaa (kana kyllä onnistuu) hieman arastelen antaa. Ja kuten edellinen kirjoitti niin esim tortillat osiin laitettuna annetaan. Menis kokonaisenakin, mutta sotku niin vähäisempää. Esikoinen söi samantasoisesti päälle 2-vuotiaana, johtuiko sitten äidistä vai lapsen omasta kehityksestä...?
 
Meikilläkin annetaan tortilla-aineita lautasella. Pala tortillaa ja täytteitä erikseen. :)
 
Takaisin
Top