Nimiasiaa

Minä kanssa haluan pitää salassa nimen, miehen vanhemmat tietää mutta he asuvat toisella puollen maapalloa tyyliin. Mies semmonen lörppäsuu, ootan vaan millon mun omat vanhemmat sen puhuvat kertomaan, siltä utsivat kun tietävät et huono pitään salaisuuksia. :grin
 
Ois ollu ehkä kiva paljastaa nimi vasta ristiäisissä, mutta olin niin innoissani että menin paljastamaan nimen heti ekalle joka älysi kysyä :joyful:
 
Olimme jo etukäteen melko varmoja nimestä, halusimme vain tavata pojan ennen kun tehtiin päätöstä. Ollaan kerrottu heti kaikille, on mukavampaa jos hänellä on oikea nimi nyt jo eikä vain lempinimi ristiäisin saakka.
 
Omalla nimellä kutsuttu poikaa heti kun nimi saatiin päätettyä. Näin oli myös tytön kohdalla aikoinaan.
 
Hmmm kaikki omalta puoleltani tykkää kauheesti nimestä minkä oon päättänyt antaa. Mutta nimi tosiaan oli ainut nimilistasta mistä isä ei pitänyt ja nyt kun keskustelin tämän isän äidin kanssa niin sieltäkin kovin nihkeä vastaanotto nimelle... kauheita tunnontuskia, että pidänkö oman pääni vai kuuluuko kunnioittaa heitäkin? Sinäänsä mielestäni ennenkuin sieltä oikeen kovaa innostusta ja osallistumisen halua elämään tulee niin isältä kuin tämän perheeltäkin niin mun mielestä ei oikein oikeutta ole kovin moneen asiaan vaikuttaa.
 
Gagezzz, jos saan sanoa niin pidä pääsi! Varsinkin tuossa tilanteessa... Ja kyllä se sun valitsema nimi alkaa lapsen isääkin perheineen miellyttämään ajan kanssa, kun alkavat poikaa sillä nimellä kutsumaan ja hän heidät hurmaa. :joyful: Kaikkia vaan on mahdoton miellyttää. Mua ärsyttää, kun omakin äiti jatkoi omien typerien nimiehdotuksiensa lähettelyä vielä senkin jälkeen kun oltiin ilmoitettu kaikille, että mikä tytön nimeksi tulee. :shifty: Ihan ku alettais sitä enää vaihtamaan hänen painostuksensa vaikutuksesta. En tiijä pitäiskö nimi ilmoittaa jo maistraattiin ja tehdä asiasta virallinen jo ennen ristiäisiä, niin ei olis kellään enää asiaan sanomista...:meh:
 
Gagezz, ehdottomasti pidät pääsi! Meillä tulossa näillä näkymin nimi henkilön mukaan jota anoppi ei voi sietää ja anopin puolesta satelee kyllä useita nimiehdotuksia :banghead: ihan varmoja ei vielä olla mihin järjestykseen nimet asettuu.. hassua, esikoisella oli nimi jo mahassa ja sillä kutsuttiin synnäriltä asti. Tämä on edelleen vaan Vauva kun ei osata päättää :bored:
 
Mä en keksi mitään hyviä pojan nimiä, esikoisen nimen päättäminen oli ihan yhtä vaikeeta, tytön nimiä kyllä riittäis:S meillä on miehen kanssa ihan erilainen maku, hän ei oo siis suomalainen. Mutta viimeksi kun tuli nimi kohdalle ni se osui ja upposi samantien, jospa nyt tulisi yhtä helposti vaan vastaan sellanen nimi josta ei tarvitsisi vääntää :wink ei haluta kumpikaan nimittäin hirveesti väitellä asiasta jos toisesta nimi ei kuulosta hyvältä, koska molempien lapsihan sieltä on tulossa, ja nimi on aika tärkee :)
 
Ensimmäinen ja kolmas nimi meidän pojalle päätetty, pitäisi vielä toinen nimi keksiä, listaa olen tehnyt mieleisistä, jospa mies valitsisi sitten niistä hänelle kelpaavan. :)
 
Mäki mietin tollee että onneks on aikaa miettiä, esikoisen kohdalla, mutta sitten vielä ennen ku papille nimi kerrottiin ristiäisaamuna ni kysäsin vielä mieheltä että no onko se sitten toi?! Vähän epävarmaa oli loppuun asti, mut saattaa johtua siitäkin että nimi on aika iso juttu eikä sitä viiti vaihdella jos ei tykkääkkää:)
 
Takaisin
Top