Nimi

lunastar

Kunnioitettu kommentaattori
Heinämammat 2014
Joko olette päättäneet nimen pienokaiselle? Entä jos tiedätte jo sukupuolen, niin oletteko kuitenkin varmuuden vuoksi miettineet nimet molemmille sukupuolillle? Oliko vaikea päätös? Entä mikä on perustelunne lapsen nimelle (nimeä ei tietysti tarvitse kertoa, mutta olisi kiva kuulla mikä on tarina nimen takana)?
 
Me emme tiedä kumpi on tulossa (mies ei halunnut tietää, itse olisin, mutta kunnioitin sitten hänen toivettaan), joten molemmille vaihtoehdoille on nimet mietitty. Tytön etunimi tulee mummoltani, koska hän oli minulle erittäin tärkeä, vaikka menehtyi jo vuosia sitten. Pojan puolella ei ollut sinänsä mitään erityistä tarinaa, mutta miehelle oli tärkeää (näki, vaikkei myöntänyt), että pojan toinen nimi alkaisi samalla kirjaimella,kuin hänen etunimensä. Muuten nimessä ei ollut niin tärkeää kriteeriä, mutta halusimme kuitenkin ns. suomalaiset nimet lapsille emmekä halunneet lähteä kikkailemaan esim. c-kirjaimella (tiedä sitten onko tämä jo "vanha" trendi vai edelleen muodikasta).

Mies olisi halunnut nimen mietinnän jättää vasta siihen, kun lapsi on syntynyt ja näkee millainen hän on. Mutta sitä ajatusta en kunnioittanut vaan lähdin miettimään vaihtoehtoja ääneen ja kyllä mieskin jossain vaiheessa lämpeni ja lähti mietintään mukaan. Varsinkin kun ilmoitin jo valmiit nimivaihtoehdot eikä pojan nimi miehelle kelvannut :) Hänen mielestään kun Pyry on tytön nimi o_O eikä muutenkaan halunnut mitään nimeä, jolla on jokin muukin merkitys kuin vain olla nimi (esim. Aamu, Ilta, Manteli, Tuuli, Meri jne).
 
Meillä on sukupuoli tiedossa (tyttö), mutta emme luota siihen 100% varmuudella, joten on mietittynä nyt sitten nimi sekä tytölle että pojalle.
Halusimme ensimmäisen nimen olevan joku helppo, sellainen jonka lapsi itsekin joten kuten osaa sanoa.
Ei kovin monitavuinen (2-3 tavua).
Ja toiseksi nimeksi valikoituu lähisuvusta nimet. (Tällä hetkellä, tytölle tulossa toiseksi nimeksi anoppini toinen nimi, sama nimi ollut toisella mummollani. Pojan toiseksi nimeksi valkattu mun isäni toinen nimi. Lisäksi olemme jo miettineet valmiiksi seuraavankin mahdollisen tytön nimen, tälle tulisi sitten mun toisen mummoni nimi toiseksi nimeksi.)
Eli yksi toinen nimi tulossa, ei useampaa :)

Hätäkastetta varten laitettiin vain ne toiset nimet siihen esitietolomakkeeseen.
 
Hätäkastetta varten laitettiin vain ne toiset nimet siihen esitietolomakkeeseen.

Tarkoitatko esim. että jos suunniteltu nimi olisi Heikki Ilmari Nönnönen, niin esitietolomakkeeseen laitettiin vain Ilmari Nönnönen? Mietin meinaan kanssa, että mitä siihen esitietolomakkeeseen laittaa...
 
Me on näin alustavasti puhuttu, että pojan nimeksi tulisi Martti =). Toinen mitä oon miettiny, ni Ossi. Mut mies tykästy tohon marttiin, ni katotaan nyt sitte säilyykö se ristiäisiin asti. Kai siinä on Autot-piirretyn martti esikuvana... Mun mielestä tuo ossi kuulostaa paremmalta veljen jessen nimen kans, vaikka miksi sisarrusten nimet pitäis sointua yhteen..
Ja se ois Martti Sakari (minun isän toinen nimi) tai Martti Esko Olavi (miehen isän toiset nimet). Toisaalta suvuissamme kulkee myös muita komeita nimiä, kuten Hermanni, Toivo, Kasperi, Kustaa, Henrik, Aukusti... Että saa nähä.
Jos joskus vielä tytön saan, ni sen nimeksi tulee Minni Maria. (Maria toisena nimenä mulla ja edesmenneellä mummollani)

Sent from my GT-P5100 using Vau Foorumi mobile app
 
Tässä raskaudessa nimien miettiminen on ollut tosi vaikeaa. Meillä oli edelliskerralla nimet valmiina sekä tytölle että pojalle ja tytöstämme puhuttaessa käytetäänkin sitä etunimeä jota hänelle suunnittelimme. Tällä kertaa on ollut sitten etukäteen vaikeaa keksiä etukäteen mitään nimiä, jos poika olisi tulossa niin en ainakaan tällä hetkellä halua antaa hänelle siskolleen suunnittelemaamme pojan nimeä, ja eikä olla löydetty oikein sellaista tytönkään nimeä joka taas sopisi siskon etunimeen.

Mieheni haluaisi lyhyehkön nimen (lue: neljäkirjaimisen), itse taas tykkään perinteisistä pidemmistäkin etunimistä (Ilmari, Elviira jne.), mutta miehen mielestä niitä on hankala kutsua ja niistä olisi sitten väännettävä lempinimiä kuulemma.
 
Meillä isäntä on saanu aika pitkälti päättää tyttöjen ekat nimet, ja mää oon sit ehotellu et mitkä kävis jatkoksi... Toista kun oltiin menossa synnyttää, niin isäntä tokas sairaalan ovilla että jos se tyttö on niin siitä tulee MM ja niihän siitä tulikin,vain kolmas nimi lisättiin mun halusta, ja kuten nyt näyttää niin tää kolmonenkin on tyttö niin etunimi olis tällekkin valmis vain toinen ja kolmas puuttuu, joten siinäpä sitä on taas pähkäilyä...

Poikien nimiä ei olla oikeestaan mietitty kun isäntä oli sitä mieltä että meille syntyy vaan tyttöjä pelkästään niin mitäpä tuota turhaan miettimään( olispa kiva yllätys jos tää oliski poika :eek: Mahtas isäntä ylättyy iloisesti salissa tai sit väittäs ettei se oo meijän vauva:grin)

Mut meille on ollu aika helppoo toi nimen päättäminen loppuunsa, mies on esittäny jonkun nimen ja mie oon makustellu sitä jonkun aikaan ja joko hyväksyny tai hylänny, ja eipä oo montaa nimee tarvinnu miehen sanoo kun se oikee on jo löytyny sieltä...
 
Täällä on nimet jo tiedossa, ainakin tytölle.. :) mies vaatii että lasta kutsuttaisiin hänen toisella nimellä, niin kuin heidän suvussa tapana. Tuhahtelin idealle aluksi, mutta kun emme meinanneet päästä nimistä selvyyteen, keksimme molempia miellyttävän nimen ja tulimme kuiteskin tulokseen jossa mahdollista poikaa kutsuttais toisella nimellään. :D poika saisi siis yhden suomen suosituimmista nimistä, tais vielä olla top 10. Tykkään nimestä eikä minua haittaa vaikka lapseni kummin mieskin on saman niminen. :D tytölle tulee hiukan pidempi ja harvinaisempi nimi, josta olen aina pitänyt. Toivotaan, nyt ettei lapsi näytä eskolta tai pirkolta koska niitä nimiä en ole suunnitellut! :grin
 
Meillä on molemmille jo aikalailla päätetty nimet, toiset nimet vielä hakusessa vähän mut etunimet tiedossa jos vaan lapset näyttää nimeltään :)
Lapset saa vähän kansainvälisemmät nimet kun miehellä on sukujuuret tuolla etelämmässä myös :) mutta ei nyt mitään super erikoisia, tietääkseni molemmat löytyy ihan suomalaisesta nimpparikalenteristakin.
 
Me ollaan myös mietitty nimeä kuumeisesti ja ollaan taidettu päästä yhteisymmärrykseen. Tyttö tulossa ja kaksi nimeä tulee jotta ei tuu liian pitkää nimeä. Mies on puoliksi espanjalainen ja meidän tytöstä tulee myös espanjan kansalainen, joten nimet jotka valittiin sopii suomalaiseen ja espanjalaiseen suuhun (ihan jo sen takia että Pirkko kuulostais vähän hölmöltä kaksiosaisen espanjalaisen sukunimen eteen :grin )
 
Mulla on tytölle nimi valmiina ja miehellä pojalle. Aluksi en innostunut pojan nimestä mutta nyt puolen vuoden mietinnän jälkeen se kuulostaa jo kivalta. Esikoisen nimi oli yleisempi 1900-luvun alussa, mutta ei ihan vielä ole päässyt kalenteriin. Nimi on ollut jo aiemmin suvussa eli tuolloin viime vuosisadan alussa. Jos vauva on tyttö niin sopii hyvin esikoisen kanssa plus on samaa tyyliä eli melko harvinainen suomalainen nimi sadan vuoden takaa. Pojasta nimi muistuttaisi isänsä nimeä, mutta lopullisesta muodosta ei olla vielä varmoja. Siis tyyliin tuleeko yks vai kaksi T-kirjainta. Toiset nimet luultavasti tulevat suvusta.

Sent from my GT-S7560 using Vau Foorumi mobile app
 
Meidän ei tarvinnut hirveästi edes miettiä nimeä, tuntui että sekä tytölle että pojalle löytyy molempien suvuissa esiintyvä hyvä nimi. Poika on tulossa nyt ja nimi on mieheni ukin ja minun mummuni veljen mukaan, toinen nimi pappani mukaan. Tytön nimi olisi ollut siskoni ja isotätini sekä mieheni isomummon nimien "keskiarvo" (vertailun vuoksi esim. Anne, Anni, Annika -> Anni), toinen nimi mieheni toisen isomummon nimi. Toivottavasti tytön nimikin pääsee tulevaisuudessa käyttöön :)
 
Tarkoitatko esim. että jos suunniteltu nimi olisi Heikki Ilmari Nönnönen, niin esitietolomakkeeseen laitettiin vain Ilmari Nönnönen? Mietin meinaan kanssa, että mitä siihen esitietolomakkeeseen laittaa...

Juu juurikin niin, Tai no meidän tapauksessa hätäkastetta varten on vain siis yksi nimi.
Me ei olla siitä etunimestä vielä ihan varmoja, siksi tehdään näin.
 
Minä aion laittaa siihen esitietolomakkeeseen ihan vaan jonkun "työnimen" tai jonkun erikoisen josta tykkään, mutta josta ei kuitenkaan oo tulossa virallista nimeä (miehen ehdotukset oli Luke ja Leia :grin). Eihän se mikään sitova nimiehdotus ole, muuten kuin ilmeisesti jossain tosi harvinaisessa tapauksessa jos äidille/lapselle jotain vakavampaa käy. Hätäkasteeseen en antanut lupaa, kun ei muutenkaan aiota kastaa.

Pojalle on olemassa tasan yksi nimi, Olavi. Jostain syystä vaan tykkään siitä kauheasti (päätin jo vuosia sitten että mun poika tulee oleen Olavi), ja on myös äitini isän nimi.
Näillä näkymin en sitä kuitenkaan pääse tämän kohdalla käyttämään kun vauvan pitäis olla tyttö.
Ne tyttönimet sitten.... aion ottaa ihan vaan sellaisen nimen mistä tykkään JA sitä nimeä ei saa olla kellään ketä tunnen, mitään muita kriteereitä ei ole. Mies on tykästynyt kauheasti nimeen Vera, ja se varmaan tarvii sitten olla joku niistä kolmesta nimestä. Mulla on aika pitkä lista niitä nimiä, ja kun Sitä Oikeeta ei oo viel valittu niin voi listata muutamia ehdotuksia (tässä siis myös toiseksi/kolmanneksi nimeksi kaavailtuja); Miana, Milja, Pihla, Tia, Evelia, Adalmia, Isla, Leonora, Wilhelmina, Erika, Daniela, Katariina (oma toinen nimeni)... ja tais olla viel jotai muitakin :D Voi olla että "pientä" vääntöö tästä asiasta viel tulee.
 
On kyllä vaikea tuo nimiasia.. Toiset nimet on tiedossa kummallekin, kun tyttö saa minun toisen nimen (joka on sama kuin äidilläni) ja poika mieheni toisen nimen, joka on sama kun isäni toinen nimi. Mutta ne etunimet! Pojan nimi minulla oli jo tiedossa, mutta hyvä ystäväni antoi sattumalta juuri poikansa nimeksi saman ja vielä saman toisen nimen...!! (Ei siis oltu nimistä yhdessä koskaan puhuttu) tyttö on vähän ehkä siksi helpompi, mutta siihenkin on sata vaihtoehtoa.. Tuo Miun ehdottama Islakin olisi aika nätti..

Mehän emme siis sukupuolta tiedä vieläkään... Vaikka haluaisimme :)
 
Nimivarkaat on kyl kauheita :grin Mullakin olis ollu yks must have tyttönimi, mut tietysti se on jo miehen serkulla!! Vaikka kyseisestä lasta/perhettä ei juurikaan ikinä nähdä eikä olla tekemisissä, niin ei auta, se nimi on jo mennyt :mad:
 
Itse kanssa teininä keksin hyvän nimen tulevalle tyttölapselle ja puhuin sen äidilleni. Pari vuotta siitä syntyi pikkusiskoni. Nimi oli ilmeisesti äitinikin mielestä hyvä ja oli unohtanut mistä alunperin sen kuuli... Noh, pikkusiskolla on kyllä siis erittäin hyvä nimi :)
 
Meillä on tytölle jo nimi tiedossa, ollut plussauksesta asti ja toinen nimi tulee olemaan miehen äidin etunimi kun mies niin haluaa. Toivottavasti tyttö on myös tyttö eikä tupsahda poikana ulos koska pojan nimiä ei olla edes mietitty yhtään.. :grin
 
esikoista oottaessa nimi päätettiin jo heti. piti tulla ida maria mun isoisomummon mukaan joka oli oikea taistelija ja vahva nainen. kylän parantaja ja kukureiden ja matkalaisten auttaja. (piti majataloa) no kun vauva synty nimi ei passannutkaan hänelle jotan nimi asia venyi ja venyi.... viimesenä päivänä kun nimilappu piti laittaa maistraattiin menee päätettiin nimi puhelimessa o_O meillähän ei kastettu vauvaa eikä tätä tulokastakaan. kirkko ei suostu siihen jos kumpikaan vanhempi ei kuulu kirkkoon ja mehän ei kuuluta.esikoisen nimi oli kuitenkin aika loppuun asti mietitty kun halusin että nimellä ois ollut joku merkitys. no etunimi tulee sanoista viva/vivo=voittaa, toinen nimi on perhoslajike ja kolmas nimi tarjoittaa voiton/taistelun jumalatarta ja samalla samainen nimi oli koko vuoden ihmisten suulla. lisäksi noi kaikki kolme ovat vahvoja naisia oikeassakin elämässä. leijonaäitejä.

tälle massuasukille nimi ollaan päätetty myös jo samalla viikolla kun plussasin :rolleyes:
saa nähä miten käy.. kelpuutetaanko enää kun nähdään neito livenä.

pojasta ois tullut Jimi Oliver. oisin halunnnut miskan mutta mies ei lämmennyt sille ollenkaan.. mies ois halunnut Jim Joakim nimen, itse sitä sille ehdotin esikoista oottaessa mutta enää se ei kuulostanutkaan yhtään hyvältä. liikaa pohjoiskoreaa nimessa :grin
 
Miu on kyllä keksiny nättejä nimiä!
Nuorempana päätin, että jos mulle tulee tyttöjä ni niiden nimet ois Iiris ja Petra. No sisko sai tytön muutamia vuosia sitte ja nimes Iirikseksi. Ei siis oltu puhuttu nimistä mitään joten hauska yhteensattuma, vaikka muuten ollaan hyvin erinlaisia mielipiteiltämme. Ehkä asiaan vaikuttaa, että ollaan molemmat jsokus oltu töissä kukkakaupassa... Joskus isäni kanssa keskustelessa lapsista mainitsin tuon petra-nimen ja hänen mielestä venäläinen nimi! No mitä sitte? Niinon melko monet muutki "suomalaiset" nimet, niinku Leena. Tai jostain alkuhämäristähän nuo kaikki nimet on peräisin...


Sent from my GT-P5100 using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top