Nimi

Mä myönnän etten tänne julkiselle puolelle uskaltanut laittaa, mut salaiselle puolelle pistin. Ehkä jos en olisi salaisella, niin sitten ehkä olisin laittanut tänne, kun olin niin iloinen ja onnellinen, kun poika sai nimensä, jos kovin tykkää :)
 
Meillä on huomenna pojan ristiäiset, ja vain mieheni kanssa tiedetään tuleva nimi. Kauheesti on kaikki "sukulaiset" udelleet, mutta huomennahan jo kuulevat :) meille tulee vaan kaksi kummia, molemmat siis minun kavereita (tavallaan miehenkin) niin päädyttiin siihen että isä pitää poikaansa sylissä ristiäisten ajan, kun eipä taida kumpikaa kummeista jaksaa, ja kova kun on huutamaan niin helpompi näin! :)
Vähän karkasi aiheesta :grin
 
Me tehtiin niin, että Poju oli isänsä sylissä kasteeseen saakka ja sitten just ennen kastamista vaihdettiin syli eli sylikummi sitten piti sylissä kasteen ajan ja lopun. Just sama peruste, et sylikummi ei olis jaksanut koko aikaa pitää, vaikka lyhyt tilaisuushan tuo kaste loppujenlopulsi on.
 
Meillä mä nukuttelin nauravaa ja hymyilevää poistua, kunnes hän nukahti syliin.sitten nopeesti syli-kummin syliin ja tilaisuus voi alkaa :)
Sikeästi nukkui koko homman läpi, käsi retkottaen :)
Kasteen jälkeen taas virkosi ja hurmasi vieraita hymyllä ja naurullaan. ❤️


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Meillä on nimeämisjuhlat vasta ensi kuussa, tytön nimi on jo valmis kuitenkin ja kelakorttikin tuli jo :) Kotona jutellaan tytölle nimeä käyttäen välillä, mutta sukulaisille kerrotaan vasta juhlan yhteydessä.
 
Meillä oli etunimi tiedossa jo ennen syntymää, mutta kerrottiin ihmisille vasta kun pikkumies tuli maailmaan. Toisen nimen päättämisessä meni pari viikkoa lisää, mutta julkistettiin sekin heti kun löydettiin se oikea. Nimiäisiä juhlitaan viikon päästä lauantaina, niin ei ehkä ihan perinteisin kuvio meillä :P

Nyt pitäis vaan keksiä juhlien tarjottavat. Ideoita?
 
Meillä oli tarjolla liha- ja lohivoileipäkakut, mangojuustokakkua, keksiä, pullaa, mustikkapiirakkaa ja karjalanpiirakoita munavoilla :) Hyvin selvittiin ilman perinteistä täytekakkua!
 
Ens lauantaina ne nimijuhlat sitten ois, ja huomaan että mua jännittää, vaikka ei ees oo mitään kummempaa ohjelmaa, ja nimikin ollaan jo paljastettu. Kai se on vaan että ekaa kertaa pitkään aikaan tulee nähtyä suuri määrä ihmisiä samalla kertaa, ja vielä meillä… Pitää varmaan vaan karata piiloon imetyshommiin sitten välillä jos alkaa ahistaa :P
 
Takaisin
Top