Nimiäiset

Sannya

Jostain jotain jo tietävä
Meistä kumpikaan ei kuulu kirkkoon eli meille tulisi nimiäiset, mutta en yhtään tiedä millainen tilaisuus tulisi olemaan. ystävä piirissä kukaan ei ole pitänyt nimiäisiä eli heiltä ei voi kysyä mitään neuvoa tai vinkkiä. Olisi siis mukavaa jos joku/jotkut osaisivat joitakin vinkkejä antaa millaiset juhlat voisivat olla :)
 
miehen sisko puolisoineen piti nimiäiset ja heillä juhlissa paljastettiin kuohuvan äärellä sankarin nimi, syötiin juhlapöydän herkkuja ja vietettiin aikaa yhdessä. Kummit paljastettiin nimen ilmoittamisen yhteydessä. Hyvin samankaltaiset siis kuin ristiäiset, mutta ilman sitä kaste-osuutta :)
 
Meillä esikoiselle pidettiin nimiäiset hyvin samalla kaavalla kuin missä Paratiisitar oli ollut. Paikalla oli isovanhemmat ja isoisovanhemmat sekä "kummit". Kun kaikki olivat paikalla, niin kerrottiin tyttärelle annettu nimi ja sen jälkeen nautittiin juhlapöydän antimista. Vaikka itse kastetta ei suoritettu oli tilaisuus kuitenkin juhlavaksi järjestetty.

Kakkoselle pidettiinkin sitten "oikeat" ristiäiset minkä yhteydessä esikoinen, silloin 14v, kastettiin myös. Papin osuutta lukuunottamatta tilaisuus oli hyvin pitkälle samanlainen kuin nimiäisissä, kotona kun järjestettiin molemmat juhlat.
 
Olenkin miettinyt tuota nimenpaljastusta juuri, että miten se hoidetaan ku yleensä se on ollut se pappi joka nimen kertoo. Miettinyt viellä että pitäisitkö jotenkin kertoa miten on tähän nimeen päätynyt. Kauhen paljon on kysymyksiä tähän aiheeseen liittyen mutta niitä kaikkien en edes osaa muodostaa, ja kun olen koittanut miehelle puhua ni olisi sama kuin puhuisi seinälle. Tosin tuntuu että koko raskaudesta puhuminen on kuin puhuisi seinälle... Itse olen miettinyt juuri että äidin luona voisi tämän tilaisuuden pitää kun hänellä on tarpeeksi iso asunto siihen ja meidän asuntoon no kyllä tänne mahtuu mutta mielummin ollaan "ilmavasti" kuin että oltaisiin ikään kuin sillit purkissa :D Enkä edes tiedä ketä kaikkia kutsua paikalle, toki omat vanhemmat ja isovanhemmat mutta sitten miehen puolelta toki hänen äitinsä ja sisarukset mutta en sitten tiedä hänen sukulaisistaan kun asuvat niin kaukana että viitsiikö heitä edes kutsua paikalle. HANKALAA!
 
Meille on myös tulossa nimiäiset, sillä mies ei kuulu kirkkoon enkä itsekään uskonnollinen ole. Mitä tuohon nimenpaljastuksee tulee, niin ajateltiin tehdä se pienen leikin ohessa. Jonkainen vieras saa pussillisen kirjaimia joista voi yrittää arvata lapsen tulevan nimen. Itse olen huomannut että ihan googlettamalla löytyy tosikivoja ideoita nimiäisten järjestämiseen. Me kutsutaan läheisimmät sukulaiset vaikka asuisivat kaukana, mielestäni nimiäiset ovat yhtä tärkeä tilaisuus kuin ristiäiset :)

Sent from my GT-I9506 using Vau Foorumi mobile app
 
Kavereilla oli pojalle nimiäiset - olivat monistaneet sellaisen perinteisen sanaristikon missä nimi tuli ylhäältä alas ja vihjesanojen kysymykset oli laidasta laitaan. Oli aika hauska. Piti odottaa että jokainen sai sen täytettyä ennen kuin kukaan hihkas mitään ääneen :D
 
Nostellaas tätä. Onkoa tullut uusia ideoita ja joko on omat nimiäiset lyöty lukkoon? Me pidetään nimiäiset tammikuussa, näin suurin osa kutsutuista pääsevät paikalle ja itselle jää aikaa suunnitteluun :) Mites oletteko pyytäneet kummeja?
 
Meillä kans menee tammikuulle kun toinen kummeista- a.k.a siskoni on perheineen joulusta pari viikkoa reissussa. Toisaalta ei haittaa pätkääkään, koska mitään en ole ehtinyt suunnitella. Perusajatuksena tällä hetkellä on pitää juhlat vain perheen kesken, eli vanhemmat/sisarukset perheineen meiningillä. Budjettiakin pitäisi vähän miettiä, koska sen mukaan sitten tarjoilut. Todennäköisesti tulee perus kahvittelupöytä. Ois kyl toisaalta kiva keksiä joku erikoinen omaleimainen juttu juhliin... hmm...
Sisko on luvannut pitää puheen juhlissa, mikä on ihanaa, koska hän on niissä niin hyvä. Hän puhui myös meidän häissä. Itsellä se menisi vain pillittämiseksi liikutuksen tilassa..
 
Meillä ei olla lyöty viel lukkoon muutakuin että ens vuoden puolella juhlitaan. Nimen kylläkin osa jo tietää mutta ne jotka eivät tiedä niin juhlissa sitten kuulevat =) Kummit on jo päätetty ja ollaan kummatki enemmänkuin tyytyväisiä kummeista jotka valittiin =) juhlia pitäis vähän suunnitella että tietää kuinka paljon sukua tulee kun saa listalle kaikkien nimet ja sitten voikin miettiä että kutsuuko ne muutamat hyvät ystävätkin paikalle =)
 
Meillä päivä on lyöty nyt lukkoon ihan siksi että kummit pääsevät paikalle. :) Tammikuussa loppupuolella siis juhlitaan. Meilläkim vain lähimmät sukulaiset kutsutaan, mutta silloinkin saadaan iso joukko paikalle. Pidetään nimiäiset äitini luona jotta tilaa riittää :)
Meilläkin aika perus kahvipöytä + sitten suolaista purtavaa. Nimi julkistetaan vasta juhlassa. Meillä kummit pitävät pienet kummivaalat/lupaukset ja yksi kummeista on lupautunut pitämään puheen.
Oletteko ajatelleet hankkia kummitodistukset?
 
Meillä on ens kuussa. alkuun piti olla tässä tammikuussa mutta täähän alkaa jo loppua ennenku edes on alkanut, nopeasti meneee. Nyt vaan suunnittelua ja kutsujen laittoa =) Täytyy varmaan sitten kertoa millaiset oli kun on pidetty =)
 
Minä vein eilen kutsut postiin. Tänään pitäisi soittaa leipomoon ja astiavuokraukseen.
Koristeet meni eilen tilaukseen. Löysin niin hyvän tarjouksen leipurilta että, 120e ja siihen kuuluu kakku, voileipökakku, kahvikakku ja 2 sorttia pikkuleipiä. Itse teen vielä juustokakun. Muuten tekisin itse tuon toisenkin kakun, mutta en osaa/kehtaa rueta sokerimassalla leikkimään. Kakkuun tulee sitten tytön nimi päälle :)
 
Noniin. Mekin viimein päätettiin asioista. Nimiäiset on 22.2. Ne pidetään vain perheen kesken ja siskon luona, jolla on isompi koti (meillä hurjat 50m2)... kummitkin löytyy omasta perheestä ja he ovat mun nuorin isosisko ja miehen sisko. Tarjolla perus kahvipöytä (kaikki asuvat lähellä ettei ole tarvetta ruokkia). Kaikki tarjottava tehdään itse (vanhempainrahalla ei paljoa rällätä). Nimen tietää perheessä vain mun äiti :)
 
Tommosen tuhersin kutsua varten. Idean pöllin netistä ja muunsin hiukkasen. Toi tulis siniselle pohjalle ja taakse kutsuteksti.
 

Liitteet

  • 1421319749278.jpg
    1421319749278.jpg
    39.5 KB · Katsottu: 30
Upee on kyllä :D Meillä kutsussa kuva neitistä kahden viikon ikäisenä ja reunoissa vaaleanpunaista pitsi teippiä. Sisällä oli sit kutsu ja lisäksi teksti:

"ullan nimi on ulla, joku toinen vain on mulla. Jollet millään arvaa, sanon suoraan sulle sen!"

Meilläkin vain äitini tietää nimen, koska juhlat ovat hänen luonaan ja nimiäiskakku on säilytyksessä sit siellä. Muuten tulee kaikille yllätyksenä.
Mites ootteko kiitoskortteja aatellu sit lähettää?
 
Takaisin
Top