Neuvolapulinat

Mäkin sain vihdoin tänään aikaiseksi varata neuvola-ajan. Omalla vakkarilla ei ollu aikoja, mut onneksi onnistuin saamaan ajan klo 8.15, niin eivät töissä tarvi niin selitellä... Okei, yleensä oon kyllä jo klo 8 töissä :) Neuvola on siis 10.6. eli 9+1 (veikkaan esikoisen perusteella, että muuttuu 8+1 tms)

En niin odota tota neuvolaa, kun eipä ne niin ihmeellisiä olleet esikoisestakaan ja niistäkään ei niin kauaa ole :) Enemmän odotan ultria :)
 
Mä varasin eilen neuvolan ja 14.6 siis olis. :) Pääsin meidän vakkari terkalle, joka on hoitanut mun äitiysneuvolan ja esikoisen lastenneuvolat. :)
 
Tulin näin kävin. Oli kiva varaterkka. Nuori nainen.

Mitä sitä nyt osaa kertoa. Juteltiin ummet ja lammet. Hemoglobiini oli rautaisen hyvä 145. Verenpaineessa yläpaine oli matalahko. Edellisessä raskaudessa ei koskaan mitään huomautettavaa. Turvotuksia oli selkeesti. Sokerirasitukseen varailin ajan juhannusviikolle. Samoihin aikoihin pitäis olla kanssa np-ultra. Edellisen synnytyksessä haasteiden takia sekä synnytyksen jälkeisen maksennuksen takia sain lähetteet neuvolapsykologille ja perhetyöntekijälle. Ihan pirun hyvä juttu mun mielestä. Seuraava käynti heinäkuun lopulla omalle vakiterkalle.
 
Täällä myös neuvola saatu varattua, ens keskiviikkona olis sitte se edessä, viikot silloin 8+6. Pienen paikkakunnan säästöjen takia esikoisen kanssa käytetty neuvola on suljettu, joten joudutaan käymään pidemmällä ja isommalla asemalla. Myös neuvolatäti on uus, toivottavasti mukava, mä kun oon aika neuroottinen odottaja/äiti. Pahin tapaus olis semmonen täti joka kertoo joka asiasta aina myös sen epätodennäköisimmän vaihtoehdon, esmes nyt että "eihän tässä vaiheessa vielä mikään oo varmaan, kaikkea voi sattua, eikä se oo sanottua että synnytyksen jälkeenkään kaikki oo vielä kunnossa, kaikkea kun voi tapahtua.."
Lainaus oli ekalta neuvolatädiltä, säikäytti hiukan kun tuntui että maalaili piruja seinille.. :happy119
 
Eka neuvola-aika varattu tänään. 10.6. eli viikkoja silloin 7+3, jännää. :) Ei mitään kokemusta/tietoa paikkakunnan neuvolatoiminnasta tai työntekijöistä etukäteen, vaan pianhan se sitten jo selviää. Todella mukavalta kuulosti terveydenhoitaja puhelimessa, lämpimästi toivotti tervetulleeksi ja onnitteli.
 
Minä en ole vielä ees soittanu neuvolaan raskudestani.. Tosin viikkoja on vasta 4+6 nyt niin eihän tässä mikä hätä :) On minulla esikoisen neuvola lääkäri ensi viikolla joten siellä voisin sanoa että jos joskus saisin aikaa sit sydänääni ultraan... Meillä tuo eka ultra on ilmainen, siellä tarkastetaan että sydän lyö ja sitten vasta varataan aika np-ulrtaan keskusairaalaan...
 
hena: Meidänkin neuvolassa on sama juttu. Th ultraa ekalla neuvolan käynnillä, että onhan mahassa jotain. Np-ultrakin tehdään omassa neuvolassa, tosin isommasta sairaalasta tulee gyne sen tekemään. Olen koko ajan yrittänyt olla ajattelematta, että milloin eka neuvola on, muttei se aivan kokonaan ole mielen päältä kadonnut. Reilu viikko vielä, enkä malttaisi odottaa!
 
Mun oli kauhean raskauspahoinvoinnin takia otettava yhteyttä neuvolaan 13.5. ja pääsin samana päivänä jollekin peruutusajalle ja sain samalla ensimmäisen saikkulapun häneltä. Tällöin olin rv 6+1. Sen jälkeen kävin vielä lääkärillä saman viikon keskiviikkona hakemassa lisää saikkua kun 2,5 vuorokauteen ei edes neste ollut pysynyt sisällä. Onneksi tokenin ja pystyin tämän viikon olemaan töissä pientä päivittäistä kuvotusta lukuunottamatta täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Terkkari ja lääkäri ovat molemmat iäkkäämpiä naisia, ihan mukavan ja ennen kaikkea kokeneen ja ammattitaitoisen oloisia.
 
Mulla on neuvola varattuna 6.6 aamulle. Sillon on 10+3, sieltä sanottiin että 10 viikkoo pitää olla täynnä ennen ekaa käyntiä, ultrasta en vielä ees tiedä, mut varmaa puhutaan siitä siellä tai ainaki kysyn. Sitä naista en muista, mutta on kuulemma sama joka oli poikamme 1v neuvolakerralla. Raskausaikana asuimme eri paikassa kuin nyt, samassa kaupungissa kuitenkin, mutta silloin minulla oli vähän huono säkä noitten neuvolakäyntien kanssa kun siis odotin esikkoamme, niin minulla vaihtui melkein joka kerta eri neuvolatäti. Jokainen jolle olen sanonut tuosta on aivan kauhuissaan, että kuinka noin on voinut olla, mut en mä oo piitannu ku oon nii sosiaalinen että höpötän kelle vaan. Ymmärrän kyllä sen että olis kiva jos olis aina sama, mut poteido potado mulle, eli ihan sama :D anteeksi jos on kirjotusvirheitä ku kirjotan puhelimella ku läppäri sano vähä niiku sopparin irti. No löysin appstoresta tän foorumin sovelluksen nii menee ihan kätsysti näinkin. Ja tän puhelimen autocorrect välillä kääntelee noit sanoja päin peetä, et älkää ihmetelkö jos on outoja sanoja :D


Kaikkeen tottuu, paitti puukkoon seljäs ja siihenki tottuu jos makaa vattallansa
 
Mulla on neuvola varattuna 6.6 aamulle. Sillon on 10+3, sieltä sanottiin että 10 viikkoo pitää olla täynnä ennen ekaa käyntiä, ultrasta en vielä ees tiedä, mut varmaa puhutaan siitä siellä tai ainaki kysyn.

Mitä himputtia?!? Tosi myöhään toi eka neuvola! Meillä pääkaupunkiseudulla nimenomaan pitää olla neuvola reilusti ennen tosa, että saa lähetteet synnytyssairaalalle ultraan ja verikokeisiin. Nykyään siis HUS alueella käytäntönä se, että ennen np-ultraa pitää olla tasan rv 10+0 käytynä verikokeessa, josta tehdään sen ultran kanssa ne kaksoisseulonnat (down ja joku toinen, ei voi mustaa nyt mikä). Aiemmin 2010 oli vielä niin, että tuo seulonnassa käytetty verikoe otettiin samana päivänä ultran kanssa. Ihmeellistä, jos tää käytäntö ei ole koko maassa.
 
Hmm, en tiedä ja kun itse tossa laskin nii sillon onkin vasta 9+3?? Ja liittyisikö se jotenkin siihen että ei ole eka lapsi? Jostain luin että ne alkaa rajoittaa niitä jotka on uudelleen synnyttäjiä
 
Eiku täh :) mä oon jotenki ihan pihalla viikoista nyt, toinen laskuri väittää että nyt on 9+0 ja toinen väittää 8+0 missä täällä ny sit oikein mennään?? :D
 
Eka ja toka käynti on viikoilla 8-12, sekä ensi että uudelleensynnyttäjillä. Terkkari päättää miten se ajat jakaa. Sikiöseulonta tehään viikoilla 12-14. Meillä on käytäntönä et eka käynti on viikolla 8.
 
Tänään oli esikoisen neuvolalääkäri ja siellä sain sitten ajan itsellekkin ekaan ultraan.. 18.06. ois sit aika vaaaaaaan minulla on tietysti samana päivänä reumapolilla käynti.. kääk! Kumpaakaan en voi/halua perua.. toivottavasti pääsen sit sinne neuvolaan... :profileleft
 
Tänään oli esikoisen neuvolalääkäri ja siellä sain sitten ajan itsellekkin ekaan ultraan.. 18.06. ois sit aika vaaaaaaan minulla on tietysti samana päivänä reumapolilla käynti.. kääk! Kumpaakaan en voi/halua perua.. toivottavasti pääsen sit sinne neuvolaan... :profileleft
 
Sikiö seulonta pitää tehdä viikoilla 11-13. Itse sain haukut viimeksi, kun tehtiin vasta 12+4 ja käytäntö on kokomaassa sama. Labrasta en tiedä käytännön eroja. Meillä otettin samanapäivänä.
 
Kävin ekassa neuvolassa, viikkoja tänään 7+6.
Verenpaine 106/58 (aika matala, mut kuulemma vielä normaalin rajoissa. Ilmankos mua onki pyörryttäny sillontällön...)
Hemoglobiini 116 (ei ihme et väsyttää, rupeen syömään siis rautaa jo nyt)
Pissa oli puhdas :)

Rv 10 pitää käydä labrassa ja sit ultra on rv11+4.
Seuraava neuvola on mulla vasta 9.9, vähän nyrpeänä otin tuon tiedon vastaan. Sydänääniä ei tietenkään koitettu kuunnella liian varhaisten viikkojen takia ja neukku vielä sano, et ne ei kuuntele niitä ennen rv15, ko on niin huonot laitteet.. Ärsyttävää! Pitää koittaa sillon tällön kotidopplerilla löytää se sydän tuolta jostain, kuitenkin muistaen etten ite välttämättä löydä niitä eikä mun pitäis huolestua jos en kuule vielä moneen viikkoon.. MUTMUT, huolettaa ja vähä pelottaa, kun on ollu se km aiemmin rv10+1. Ultraa odotellessa, ei siihen oo enää ko neljä viikkoo.
Neukku on aivan ihanan miellyttävä ja meen hänen luokseen oikeen mielelläni. :)
 
Tuota noin onko kellään jo lapsellisilla kokemusta siitä jos lapsi menee neuvolaan jalat mustelmilla? Meinaan mua vähä jännää mitä ne ajattelee ku pian on poitsun 2v neuvola ja tuo on niin kova vilistään ja kaatuileen että jalat on ihan mustelmilla + kermana päälle se kaatu äsken niin että tuli solisluiden kohdalle iso jälki, saanko jotkut soskan tyypit kotiin kattoon että se oikeesti touhuaa vaan nii lujaa että sillä on mustelmia siellä täällä. ImageUploadedByVau Foorumi1369937738.404136.jpg jos kuva näkyy nii se on siitä uusimmasta jäljestä
 
No jos yhtään ovat lapsen kehityksestä perillä niin kyllä se on selvää että mustelmia löytyy 2v. taaperolta. Eli elä murehdi ei ne mitään sano.
 
Toivotaan näin :) ja luultavasti tuo uusin lähtee pois ennen kesäkuun lopulla olevaa neuvolaa, mutta tietty monta muuta tullu lisää :D
 
Takaisin
Top