Neuvolakäynnit

Mä ajattelin odottaa varhaisultraan (7+0) ja sitten vasta soittaa neuvolaan. Mulla ei ole mikään kiire sinne, kun ei siellä mitään taas tapahdukaan :happy:
 
Tänään oli eka neuvola. Neuvolan laskurin mukaan La olisi 1.1., ar-ultran mitat ja laskuri sanoivat taas 31.12. Vuodenvaihteen hujakoilla kuitenkin lienee oikea laskettuaika.

Neuvolan terveydenhoitaja oli aivan ihana. Hoitaja vaihtui enkä voisi olla yhtään iloisempi uudesta hoitajasta. Uskon, että hänen kanssaan saadaan varsin onnistunut odotusaika rakennettua :)

Seuraava neuvola on juhannuksen jälkeen, sitä ennen on verikokeet. Pitää katsoa aika nt-ultraan ja sokerirasitukseen myös. Onpa tässä taas puuhaa riittämiin kesäkuukausille :)
 
Nyt on neuvolaan soitettu aika :) Jäi hyvä fiilis puhelun jälkeen. Kävinkin myös heti lukemassa Maisaan tehdyt kirjaukset ja sielläkin asia oli kirjattu jotenkin niin, että asiakas on huomioitu yksilöllisesti. Ja hyvä juttu on myös se, että tuolla Maisassa pääsee täyttämään ne vaadittavat lomakkeet! Mutta juhannusviikolle ensimmäinen aika osuu.
 
Takaisin
Top