Neuvola jutut

Meilläkään ei kuunneltu sydänääniä ekassa neuvolassa, tarkoittaakohan se etteivät tulevillakaan käynneillä kuuntele?
Olisi kiva saada varmistusta vielä nt-ultran jälkeenkin..
 
Regan kyllä uskon että sitten muilla kerroilla kuunnellaan näin alussa eivät viitsi aiheuttaa huolta kun ei pakosti kuulu :)
 
Joo meille korostettiin, että harvoin ekalla kerralla yritetään kuunnella juuri sen takia, ettei turhaan panikoituisi, jos sykettä ei saadakaan kuuluviin.

Multa kuunneltiin, kun olin saanut tädin vakuutettua asian ymmärtämisestä. Ekassa raskaudessa ei kuunneltu. Tokassa raskaudessa kuunneltiin ja kuultiin, mutta nt-ultrassa sydän ei enää sykkinyt eli keskenmeno ja kaavinta. Kolmannessa raskaudessa kuunneltiin, mut ei kuultu ja kuitenkin syntyi terve tyttö. Nyt neljännessä siis onnistuttiin kuulemaan. :) 9+6
 
Kävin 8+6 neuvolassa. Terkka kysyi haluanko kokeilla kuuntelua vaikka ei vielä kuulu varmaankaan. Halusin ja ei kuulunut, vaikka kaikki myöhemmän ultran perusteella kunnossa.
 
Mulla kuunneltiin sydänäänet kahdes ekas raskaudes rv 15.
Kolmannesta harveni neuvolakäynnit ja sydänäänet kuunneltiin vasta rv 20.
Nyt asun eri paikkakunnalla ja tänään oli eka neuvola, rv 9+5 .
Siellä kuunneltiin jo nyt vaikka painotettiin kyl ettei välttämättä mitään kuulu.
Pieni sydän siellä kuitenki hienosti sykki :)

Neuvolassa sanottiin ettei kaikki kuuntele vielä näin alussa sydänääniä. Ei tosiaan tule odottavalle äidille turhaa huolenaihetta jos ei ääniä silloin viel kuulukaan.
 
Ensimmäisessä neuvolassa käyty. Aikaa oli varattu 1,5h mutta puolessa tunnissa oli ohi. Mieskin kysyi jälkikäteen että miksi hänen piti tulla mukaan. Sydänäänet kuunneltiin, koska osasin sitä kysyä, yleensä eivät täällä ekalla käynnillä kuuntele jos äiti ei siitä itse kysy. Mutta heti löytyi sydänäänet <3 ihana tietää, että joku siellä elelee. :)
 
Mullakin tänään eka neuvola, terkka sanoi, että menee vähintään 1,5h, saa nähdä. Mies tulee mukaan.
Ajattelin kysyä myös sydänänten kuuntelua... tutkin eilen vanhempien lasten odotusaikojen äitiyskortteja, nykyisestä kuopuksesta kuului äänet neuvolan dopplerilla 7+3 (kalenterista silloin laskettu 8+3, mutta ultrassa oli siirtynyt viikolla). Eli uskallan pyytää tänään, kalenterista 9+5, oikeasti muutama päivä vähemmän.
 
Täällä myös toinen neuvolakäynti takana.Oli erittäin Piinaavat 15-20min.kun yritti etsiä sydänääniä eikä löytynyt.Onneksi neuvolassa on uitralaite niin sillä sitten katsottiin ja siellä se pikkuinen liikkui ja venytteli jalkojaan <3 Muutenkin kaikki ok.Ja mulla viikot nyt 12+3 että te joilla ennemmin kuunnellaan ei kannata huolestua jos ei kuulu :)
 
Mulla nyt eka neuvola takana. Oli mukavan tuntoinen terkka, onneksi oli mua vanhempi.
Mutta mun lähtöpaino oli 10kg enemmän kuin nykyisen kuopuksen odotuksen alussa :eek:
Terkka vaan nauroi, että olen nyt vanhempi ja silti vielä normaalipainon alarajoilla.
Mutta hui silti o_O

Syke löytyi, itse pyysin kokeilemaan. Kovaa jumputti :Heartred
kalenterin mukaan 9+5
 
Toisessa neuvolassa käyty ja kuuntelivat tällä kertaa sydänäänet :) Verenpaine oli tavallista alempana. Kun siirryttiin testihuoneesta takaisin jutteluhuoneeseen, parin minuutin kuluttua alkoikin silmissä sumenemaan ja pökerryin miehen syliin. Taju lähti kokonaan ja ihmettelin herättyäni missäs sitä oikein ollaan :D Olen nuorempana pökertynyt pari kertaa rokotteen takia mutta nyt ei edes otettu vaan pelkästään juteltiin verikokeista.
 
Meillä on toinen neuvola rv 15-16 vasta. Mut ei se haittaa, mitäpä siellä turhaa juoksemaan, ja pääseehän sinne, jos tulee tarvetta.
Tuli Reganin verenpaineesta mieleen, että mulla oli alapaine tosi korkea. Se oli korkea myös gynen mittaamana joku viikko sitten. Yleensä mulla on aina suht sama. Pitää nyt käydä työterveydessä mittauttamassa sitä.
 
Mä huomasin eilen että mulla on seuraava neuvola, jolloin myös lääkärikäynti, ens viikon perjantaina rv 13+0. Tiistaina on seuraava ultra jolloinka toivon mukaan selviää onko suurempaa ongelmaa vai ei... Istukkabiopsian tuloksia ei kyllä tiedä vielä perjantaina siks vähän mietityttää pitäiskö kuitenkin lykätä tuota lääkäriaikaa... Tai sit odotan vaan tiistaihin ja päätön sen jälkeen pidänkö perjantain lääkäriajan vai muutanko (tai peruuntuuko kokonaan jos oikein huonoja uutisia tulee).
 
Meitsi sai neuvolasta puhelun tänään, oli sitten E-colibakteeri virtsassa ja antibioottikuuri edessä. Että semmosta täällä tänään!
 
Harmi juttu Majtai :( mutta ei taida olla mitenkään vakavaa kunhan saa sen hoidettua.

Tuli vielä mieleen että neuvolantäti kyseli, olenko jo tuntenut lapsen liikkeitä (tänään 13+5) o_O
Olin lukevinani jossain foorumilla ettei olisi mitään mahiksia tuntea vauvan liikkeitä vielä näin aikaisin?
En sen takia ole edes kiinnittänyt huomiota, kun mulla lähes jatkuvasti ollut maha hieman kipeä tässä raskauden aikana ja tunnen kaikenlaisia väänteitä ja muljahduksia, ei siitä seasta oikein osaa erotaa mitkä olisi sikiön aiheuttamia :p
Miltä ne ensiliikkeet oikein tuntuu ja missä kohtaa..?
 
Ei niitä liikkeitä oikein noilla viikoilla tunne.. Sellaista pientä, yksittäistä kuplan poksuntaa/kutittelua se aluksi on. Muljahtelua se ei aluksi ole. Nämä siis minun tulkintoja ;) Esikoisen liikkeet tunsin aluksi silloin, kun kunnolla rauhottui sohvalle.
 
Kuplintaa on lähes päivittäin mutta luulen että ihan ruoansulatuksesta johtuu :grin

Äitini kyllä myös kertoi tunteneensa ensimmäiset liikkeet kolmannella kuulla, mutta olen silti hieman epäileväinen.
 
Valitettava skeptinen olen myös minä :) , mutta en tarkoita olla ilkimys! Mulla myös suoliston perussairaus, joka aiheuttaa kuplintaa, mutta itse ainakin erotin kuplat toisistaan. Se on niiiiin hentoa ne ensimmäiset osumat, että sen vain jotenkin erotti. Voih, sitä aikaa odotellessa!!!
 
Takaisin
Top