Minä en saanut vakuutusta, terveysselvitys hylättiin, mutta vastausta miksi ei koskaan postissa tullut. Liikelaskentaa on minunkin käsketty tehdä, mutta tää on kyllä ollut virkku liikkumaan. Aiemmin enemmän iltapainotteisesti, nyt kun en ole varmaan 3 viikkoon oksentanut ja on pystynyt syömään paremmin liikkuminen ja muljuaminen on alkanut jo aamusta ja tosi paljon on liikkeellä. Kärsin siis taas vaihteeksi tosi voimakkaasta pahoinvoinnista ja viimeksi oksensin tosiaan 34 viikolla vielä. Välillä etoo edelleen, mutta syömään sentään olen pystynyt. Paino alkuraskauteen edelleen 8kiloa miinuksilla.
Tämäkin on kasvanut alakäyrällä, mutta koko ajan tasaisesti omalla tasollaan. Minä olen ollut reilu 3,5kiloinen syntyessäni, minun esikoinen 3,3kg ja tuo keskimmäinen 3,6kg. Eli eivät mitään jättiläisiä hekään, poikia ovat. Tästä ovat arvelleet, että tyttö olisi.
Minulla tosiaan tuo pahoinvointi vei alkuraskauden ja viikosta 28 alkaen on saanut murehtia tuosta kasvusta. Kasvua on seurattu 2 viikon välein. Tunteet on kyllä itsellä heitelleet melkoista vuoristorataa ja huoli on välillä aivan maata kaatava. Maanantaina sanoivat, että kun 38 täynnä ruvetaan käynnistelemään. Siihen asti olin elänyt uskossa, että kun täysiaikaiseksi tulee seuranta loppuisi ja vaavi saisi tulla, kun on valmis.