Neuvola- ja ultrakuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Martuti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meillä oli kyllä silloin rakenneultrassa aivan ihana se ultraaja. (tähän huomio,mun sairaala ja lääkäri pelko ja pystyin rauhottumaan hänen seurassaan melkein kokonaan)Kokoaika hän selitti tarkaan mitä näkyy ja onko kaikki siinä kohdassa ok.sitten lopuksi kysyi itse meiltä,että halutaanko tietää sukupuoli ja sanottiin,että jos se näkyy selvästi,niin miksipä ei.
Aikaa tähän tutkimukseen meni n. 45min. Oli tosi hyvä kokemus kaiken kaikkiaan.
Kuviakin saatii 7 kappaletta,mutta muutama niistä on niin epämääräisiä,että ei ole varmuutta mistä kohdasta ne on otettu :)
Kiva oli se 4d- kuva vaikka meillä ötökällä niin kutitti silloin nenää,että piti pikkuisilla käsillä sitä kokoaika pyyhkiä ja näin ollen ei saatu tarkkaa kuvaa hänen ulkonäöstään. Kovasti kuitenkin piirteiltään isältään näytti! :D
 
Eli ultrassa kaikki oli mainiosti eilen, kaikki näkyi mitä pitikin, mutta sukupuoli jäi salaisuudeksi. Ei näkynyt vaikka kuinka yritti lääkäri kattella, mutta eipä tuo nyt haittaa, kun kuitenkin 5vk päästä on taas ultra, ja sit varmaan käyn ultrassa 2-4 viikon välein loppuraskaudessa.
Tämä siksi että aloitin tablettimuotoisen lääkityksen Radiin, ja haaluuvat seurata vauvan vointia tarkemmin...Ja ilmeisesti tuo nyt myös sit tarkoittaa, että saattaavat käynnistää synnytyksen jo 38 vk tai viimeistään lakettuna päivänä. No mutta näillä mennään ja ihan kiva että vielä en joutunut insuliineja aloittamaan,vaan saan koittaa nyt noilla tableteilla, ruokavaliolla ja liikunnalla pitää ton radin kurissa. Toivottavasti auttaa.
Pienen paino-arvio oli 343g, joten vielä ei ollu sokerit ainakaan pieneen vaikuttanu.
 
24+2 ~ Tänään kävin neuvolassa hoitamassa Kelaan liittyviä juttuja. Siinä samalla mitattiin hemppa ja se oli huimat 85. Lisäksi syön rautaa, sillä viime kerralla oli 110 ja neuvolatäti kertoi sen olevan alhainen. Huomenna aamulla menen jatkotutkimuksiin labraan. Että sellasta tällä kertaa. Parin viikon päästä pitäisi uudestaan käydä verikokeissa vereni negatiivisyyden vuoksi, jos eivät huomenna voi hoitaa sitä asiaa samalla. (negatiivisuus näytteet lähetetään Helsinkiin ja voi olla, että menevät kuljetuksissa pilalle sillä vastassa on viikonloppu - tälläistä puhui neuvolatäti). Painoa on tullut reippaasti lisää n. 10kg siitä, mikä oli paino viime kesänä eli ennen raskautta.
 
Syysneito, onpa alhainen hemppa. Toivottavasti vain joku ohimenevä juttu ja kaikki kunnossa! Tsemppiä!
 
4D-ultra varattu kolmen viikon päähän :Heartbigred täällä päin Suomea kunnallinen tuntuu olevan lääkärien osalta pettymys.. Tosin neuvolantädit on aivan huippuja! :)
 
Viimein oli se kauan odotettu rakennultra! Kaikki osat vauvassa näytti miltä pitääkin, painoa 360g ja hän on tyttö! :Heartred Ainoa harmi ettei saatu 3D-kuvia, vauva ei suostunut yhtään näyttämään naamaa vaan piti käsiä tiukasti naaman edessä koko ajan, niin 3D:ssä ei sitten saanut näkymään oikein mitään kuvattavan arvoista :D
 
hei onks tääl porukalla jo ruvettu neuvolassa ottaan sitä sf-mittaa?? Muistaakseni jokkut ainakin on siitä puhunu, ni millon teil on alettu ottaan? Mä kävin eilen neuvolassa ja olin jotenkin olettanu et nyt ku pötsi on jo melkonen pallo et sitä ruvettas mittaan, jäin sit sydänäänten jälkeen vaan makaan siihen petiin ni tätsä vaa kysy vähä ihmeissään et pääseksä ylös siitä..?Aaa, juu! :grin En sit ees tajunnu kysyy silt ku jotenki häkellyin ku ei sitä otettukkaan ja seuraava käynti on reilu kuukauden päästja sekin on lääkäri..

Voi helevattu, sokerirasitustesti varattu ens kuulle, mä tuun niin kuoleen janoon!! :confused:
 
Miulla otettiin se sf-mitta viime neuvolakäynnillä ekaa kertaa, sillo oli rv 22+0. Miullaki ens kuun alussa sokerirasitus, ja kaikenkukkuraks palannu tää aamupahoinvointi ni mitehä sitä selviää :confused:
 
Ei mulla ole mitattu vielä tarkasti, neuvolan täti viimeksi sen kyllä kokeili nopsaan, kohdun reuna oli pari senttiä navan yläpuolella... silloin oli joku rv 21-22 tai jotain.
 
Kyllä se mun mielestä tossa vaiheessa pitäs jo ottaa. Mulla otettu esikoisesta viikolla 19+5 ekan kerran, toisesta 21+6 ja tästä kolmannesta otettiin jo16+5.Ja kyllähän sitä tunnustellaan sieltä alusta asti että missä se kohtu kasvaa...

Mut erikoista on ettei oteta, koska kyllähän se pitäs siihen neuvola kortiinkin piirtää se käyrä, koska mulla ainakin kun käyn kontrolleissa äitipolilla niin aina kattoovat sen käyrän siitä neuvolakortista, ja kommentoivat et meneekö se hyvin vai ei.
 
Muokattu viimeksi:
No mulla oli kans just se 22+3 mut ei se kyllä vilkassukkaan mitään eikä tunnustellu.. Menee vaan aika pitkälle ku seuraava neuvola on ties koska.. Esikoisen kanssakin sitä alettiin hyvis ajois jo mittaan kun muistan viel et aina yläkäyrillä mentiin.. Nyt oon kyl eri paikkakunnalla et onko tääl sit joku eri käytäntö.. o_O
 
Tälläisen jutun löysin tuolta Tervesuomi-palvelusta...
Kohdun kasvun seuraaminen
Kohdun kasvua seurataan äitiysneuvolassa mittaamalla häpyliitoksen ja kohdun pohjan välinen etäisyys eli symfyysi-fundus - mitta noin 20. raskausviikolta alkaen sekä vatsan ympärys navan korkeudelta noin 30. raskausviikolta lähtien.

Kohdun normaali kasvuvauhti viittaa normaaliin istukan toimintaan, kun taas hidas kasvuvauhti voi liittyä istukan huonontuneeseen toimintaan, tarjoutuvan osan laskeutumiseen tai vähentyneeseen lapsiveden määrään.
Normaalia nopeampi kohdun kasvu tai suurempi sf-mitta voi merkitä suurikokoista sikiötä, kaksosia tai lapsiveden suurentunutta määrää.

Äiti asettuu tutkimuspöydälle gynekologiseen asentoon. Äidin virtsarakon tulee olla tyhjä. Housuja ja puseroa siirretään sen verran, että vatsanalue paljastuu. Sf-mitta raskauden kuudennella kuukaudella on navan korkeudella eli noin 16 - 24 cm, kahdeksannella kuukaudella noin 24 - 32cm ja täysiaikaisessa raskaudessa 29 - 37 cm. Mittaustuloksissa voi olla hajaannusta mittauksia tekevien henkilöiden välillä. Näistä arvoista poikkeavat mitat kontrolloidaan ja tarvittaessa äiti lähetetään äitiyspoliklinikan seurantaan.

Ennen varsinaista mittausta terveydenhoitaja tai lääkäri tunnustelee kohtua vatsan peitteiden päältä kiinnittäen huomiota mm. sikiön kokoon sekä asentoon, lapsiveden määrään, tarjoutuvaan osaan ja kohdun "pehmeyteen".
Tämän jälkeen mittanauha painetaan kevyesti häpyliitoksen yläreunaan ja mittaus tapahtuu kohdun korkeimpaan kohtaan. Raskauden viimeisen kolmanneksen aikana mitta otetaan pitkin sikiön pituusakselia.

Aika jännä ettei oo sit ton tarkemmin mittailtu, ja kuitenkin jos kuukaudekin päästä on vasta seuraava aika ja jos onkin jotain erikoista tossa mitassa...
 
Joo siis mulla se tunnusteltiin silloin ihan ekalla neuvolakäynnillä, ja ekalla neuvolalääkärillä, ja nyt sitten viimeksi neuvolassa. Mutta ei ole mitään merkattu siihen neuvolakorttiin. Outoa o_O Viimeksi tosiaan vaan terkkari sanoi, että se raja menee n. pari senttiä navan yläpuolella. Silloin oli tosiaan rv 22+3, nyt kun tarkistin.
 
Mulla mitattii viimeksi (viime viikolla),kun vartavasten pyysin. Neuvolatäti sanoi,että voi hän se mitata,mutta seurailu alkaa vasta rv24 eteenpäin.
Silloin oltii keskikäyrällä,kun katottiin siitä nevolakortin taulukosta,mutta mitään ei merkattu mihinkään.Taisi olla mullakin kaksi sormenleveyttä yli navan kohdun korkein kohta tuolloin (eli viime viikolla)
Silloin ihan ensimmäisellä neuvolalääkäri käynnillä tutkittiin,että missä asennossa ja kohdassa kohtu on..olikohan silloin rv 15.Ja samoin korkeutta katsottin,mutta ei mulla silloinkaan merkattu sf mittaa mitään tuonne neuvolakorttiin.
 
No on se ny kumma, kai täs pitää ite ruveta sitä mittaileen.. :D Toki mullaki tunnusteltii sillo ekalla lääkäri käynnillä ja eiköhän se lääkäri seuraavakskin sen kato, mut meneehän sekin jo melkein viikolle 28 et aika pitkälle kyl..
 
Mulla ei ole mittailtu mitään vielä, mutta ensimmäisellä neuvolakäynnillä siitä kyllä mainittiin. Lääkäri ei sanonut siitä mitään. No, kaipa siellä tiedetään mitä tehdään, mutta jos se on alkaen rv24 niin eipä sitä mulla olus pitänytkään katsoa vielä. :)
 
Takaisin
Top